Näytetään tekstit, joissa on tunniste trail run. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste trail run. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. toukokuuta 2015

Bom-Bom-BodomTrail

Tänään ulkoiltiinkin hieman erilaisissa merkeissä, kuin on näissä blogipostauksissa on yleensä totuttu näkemään. Oli nimittäin se päivä vuodesta, kun polkujuoksu kausi polkaistiin ekalla kisalla käyntiin. Kisa oli nimeltään Bodom Trail, paikkana Espoon Pirttimäki. Tapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa ja se on osa Buff Trail Touria, joka on Suomessa järjestettävä polkujuoksukisakiertue. Tapahtuma on erittäin suosittu ja tänä vuonna yli 900 henkeä lähti kiertämään reittiä. Kisa juostaan Nuuksion ja Pirttimäen väliin sijoittuvassa maastossa eli meille tutuissa lenkkimaastoissa, lähes takapihalla.
Osallistujamäärältään Bodom Trail on suurin Suomessa järjestättävä polkujuoksukisa. Pisin juostava matka on noin 21 km, eli puolimaratonin verran. Maaston teknisyys tekee reitistä haastavan.

Viime vuoden rankasta, mutta positiivisesta kokemuksesta jäi sen verran hyvä maku, että päätimme ilmottautua heti kun paikat tulivat myyntiin. Hyvä näin, sillä tapahtuma myytiin loppuun  nopealla aikataululla. Ilmoittautumisen jälkeen sitten tajusimme, että Marin maantiepuolimaraton, jonne oli myös paikka hankittuna, oli samalla viikolla. Mari siirrettiin huoltojoukkohin ja toinen lippu myytiin eteenpäin. Minä kuitenkin otin haasteen vastaan.

Viime vuodesta viisastuneena tuli harjoituskilometrejä hieman enemmän. Kuitenkin, koska kisa on näin alkukaudesta, niin pääse noita maastokilometrejä tulemaan hieman vähemmän. Niin kauan kun lähipolut ovat jäässä, ei maastoon tule juurikaan mentyä. Muutaman kunnon lenkin sai kuitenkin alle.

Reitti oli siis tuttu ja "turvallinen" (muutamat nilkkojen nyrjäytykset nähtiin). Bodom trail juostaan kahdessa osassa. Ensin oli 12 km mukavaa polkujuoksumaastoa. Aurinko paistoi, hymy oli herkässä ja meno oli mukavaa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen juostaan maalialueen läpi ja juoksija voi valita, jättääkö juoksut siihen vai jatkaako toiselle noin 9 km mittaiselle kierrokselle. Olin tehnyt päätöksen jo etukäteen, joten matka jatkui ilman pohdintoja toiseen koitokseen. Jälkimmäisellä pätkällä meno muuttuikin paljon rankemmaksi. Oli kiviä, kantoja, kaatuneita puita, mutaa, suota, ylämäkiä ja jyrkkiä alamäkiä. Viime vuodesta viisastuneena osasin kuitenkin varautua tähän ja ensimmäiset 12 km tuli mentyä aika rauhallisesti, että voimia riitti vielä viimeiselle 9 km:lle.
Reitti oli merkitty erinomaisesti ja vaikka lähes kahden päivän sateet olivat muuttaneet muutamat kohdat aivan täydeksi mutavelliksi oli koko 21 km mukavaa juostavaa. Kokonaisuus oli oikein onnistunut ja fiilis maalissa erinomainen. Liekö onnistunut tahti vai alkaako kroppa pikkuhiljaa tottumaan juoksutouhuun, sillä kisan jälkeisistä fiiliksistä oikein nautti. Viime vuoden aika 2:44 parantui vain muutamalla minuutilla, mutta jälkifiilisten perusteella tämä loi uskoa tuleviin syksyn koitoksiin. Endorfiinihuuruissa päätin ilmoittautua mukaan jo buukatun Pyhän tunturimaratonin lisäksi myös Pallakselle, ensimmäiselle ultramatkalleni.


























Koko tapahtumasta jäi hyvä fiilis ja voin suositella sitä lämpimästi. Tapahtuma on kasvanut kivasti ja tuote-esittelijöistä, myyntikojuja oli Pirttimäen kisakeskuksessa edellisvuotta enemmän. Tänä vuonna 12 km ja 21 km matkat olivat saaneet kylkeensä myös 6 km kuntosarjan, joten polkujuoksukisan makuun pääsee myös melko matalan kynnyksen kautta. Vielä ei onnistu ilmoittautua ensi vuoden kisaan, mutta kun voi, olen ensimmäisten joukossa ilmoittautumassa.

Markus

Yöpymissaldo:
Vappua vieteltiin Repovedellä, siitä hyvästä:
+4
31/100

maanantai 29. joulukuuta 2014

Haaste vuodelle 2015

Joulupäivänä Hollolassa lähimetsässä...
…ja Kintterönlammella.
Tuumimme tuossa, että tämä vuosi on ollut monelta kantilta kyllä erittäin onnistunut. Hampaankoloon jäi, että kovasti on pöpelikköpäivät vähentyneet edelliseen vuoteen verrattaen. Onhan meillä kaiken näköisiä selityksiäkin tähän, mutta niitä luettelemalla tilanne ei kyllä muutu.

Päätimme ottaa pöpelikön nyt ihan nyt sitten tehtäväksi tulevalle vuodelle. Haastamme itsemme sataan yöhön pihalla vuonna 2015. Ja sittenkun laskimme, että se tarkoittaa melkein jokaista viikonloppua pöpelikössä, lähdimme tarkentamaan hieman laskentatapaa. Sata yötä yhteensä molemmilla meillä. Eli jos olemme yhdessä yhden yön metsikössä, siitä saa kaksi yötä. Ja luonnollisesti jos toinen on yksinään jossakin hän kerryttää vain yhden osalta yhteistä pottia.

Sitten vielä "ulkona" määritelmä. Ensimmäiseksi on poisluettu parveke. Olemme joo outdoor-niksoissamme nukkuneet joitain öitä parvekkeella, kun ei ole pidemmälle päässyt. Niitä ei lasketa. Myöskään mahdollisia talojen terasseja ei lasketa, mutta jos on talon vierustalla, mutta ei terassilla, se lasketaan. Ja yöpyminen pitää tapahtua avotulimajoitteessa, teltassa, taivasalla tms. Eli siis esimerkkeinä: kiintolaavu ok, veneen kajuutta ei ok, mutta veneen kansi ok. Autiotuvasta kävimme keskustelua ja lopputuloksessa päädyttiin hyväksymään autiotuvat, mutta vain talviaikaan. Tähän mennessä autiotuvissa vietetyt yöt ovat laskettavissa melkein yhden käden sormilla, joten emme näe tätä tuloksia vääristäväksi yöpymismuodoksi.

Otamme tietenkin kaikki valtuudet sääntöjen muuttamiseen kesken vuoden ja jos oikein tiukoille menee, niin alamme laskemaan myös Ringon yöt pihalla saldoon ja laitamme reppanan tarvittaessa ulkoruokintaan ihan vaan yhteisen tavoitteemme saavuttamiseksi. Tulemme pitämään kirjaa öistä täällä, eli toivottavasti haaste lisäisi lisäksi blogiaktiivisuuttamme.

Eli ei uuden vuoden lupauksia, vaan julkinen haaste, jonka epäoonistumisesta seuraa tietenkin julkinen nöyryytys. (Tai sitten me vaan listataan niitä selityksiä ja muutetaan sääntöjä kunnes tavoite saavutettu).

Mitä haasteita teillä on tulevalle vuodelle? Haastamme haastamaan itsenne!
Mari ja Markus

Loppuun vielä kuvia vuoden 2014 menoista jotka eivät päätyneet blogiin saakka:

Bodom Trail, puolikas maastomaraton Markuksella aikaan 2:43 ja Marilla aikaan 2:50, messissä Mira.
Inkkarit ja Sanna-Kaisa kanootissa. Noin 24h risteily Itä-Helsingin saaristossa elokuussa.
TiTän kesäleirillä melottiin myös.


Markus tunturimaratoonilla Pyhällä, ensimmäinen täyspitkä maraton aikaan 6:02.


Pitkälti meni tämä syksy poluilla juoksujalkaa. Tässä mennään Helsinki Trail Running Clubin yhteislenkillä Sipoonkorvessa Lissun ja Annin kanssa.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

The Tilia Trail - Lehmusreitti


Se ettei retkeilemään tarvitse lähteä lähimetsää kauemmas, meinaa usein unohtua. Retkeily liikuntamuotona jää arjessa helposti kuntosalin ja ryhmäliikuntojen jalkoihin, joka on ymmärrettävää. Vaatihan se aikaa ja suunnittelua yleensä enemmän kuin salille raahautuminen.

Pitkin viikkoa suunnittelimme viikonloppua metsikössä. Kuluvana kesänä olimme monesti puhuneet,  että pitäisi lähteä kiertämään Lehmusreitti. Ja koko kesän ne sitten ihan puheiden tasolle jäikin. Nyt päätimme ottaa ajan tähän keskustan ympäri kiertävään luontopolkuun. Ensin yöksi Markuksen kotinurkille Artjärvelle telttailemaan ja laittamaan ruokaa tulilla ja aamulla takaisin Marin kulmille ja kaupunkia kiertämään. Kotiseuturetkeilyä koko viikonlopuksi!

Lehmusreitti on puistoreitti Lahden ympäri, se kiertää kaikki tärkeimmät nähtävyyden, kuten Sibeliustalon, hyppyrimäkien ja radiomastojen ohi. Matkaa reitillä on noin 12,5 km. Ja kun pelkiksi kävelijöiksi meistä ei ole ja Marin pyörästä ei seuraa kun kiroilua, päätimme kiertää reitin trai-hölkäten. Sillee rennosti, että ylämäet kävellään ja matkalla napsitaan kuvia, mutta kuitenkin trikoot päällä (ei Markuksella) ja matkan kellottaen. Kummankaa juoksukunnossakaan kun ei ihan kamalan paljon kehuttavaa tällä hetkellä ole. Varasimme varmuudelta trikoiden taskuun vähän käteistä, jos vaikka matkalla haluaisi pysähtyä kalj..kahville.


Aloitimme reitin Tiirismaan koululta. Pieni pätkä Tiirismaan koulun ympäri kiertävää maastolenkkiä josta matka jatkui katuja pitkin kohti Radiomäkeä. Ylös Radiomäelle, alas Radiomäeltä, ylös Isku-areenan taakse, taas alas ja sitten taas ylös Salpausselän ulkoilumaastoon. Onneksi päätimme kävellä ylämäet. Niitä riittää tässä kaupungissa!




















Urheilukeskukselta reitti jatkuu satamaan päin, skippasimme Sibelius-talon ja jatkoimme suoraan ylämäkeen ja Lanun-puistoon. Lanun-puistossa oli paljon muitakin ulkoilijoita liikkeellä, aurinkokin alkoi jo pilkahdella synkän aamun jälkeen. Lehtimetsäpuisto oli värikäs ja kaunis.

Lanun-puistoon saakka olimme liikkuneet tutuilla kaduilla ja poluilla, mutta tästä eteenpäin paikat muuttuivat vieraammiksi. Lehmusreitti on erittäin hyvin merkitty, joten reitiltä harhautumisen pelko oli kuitenkin pieni. Reitti nousi, yllättäen ylämäkeen, Niemenkallioille jatkuen vielä ylemmäksi, Västeråsin puistoon. Västeråsin puistossa on ennen laiduntanut lampaita, josta muistuttaa vieläkin "kapulasillat", joita pitkin ihmiset pääsivät puistoon ja sieltä pois, mutta jota lampaat eivät voineet käyttää.

Kivistönmäen päällä helpotti ajatus, että enään ei voida kauheasti nousta. Laskeuduimmekin hieman, jonka jälkeen pääsimme taas nousemaan, nyt Vesitornille. Vielä Mustankallion hautausmaa ja loppu olikin alamäkeä. Lenkki päättyi joka aamuisiin koiran ulkoilutus maisemiin.

Markuksen sykemittari näytti matkaksi 11,4 km ja aikaa meni noin 1h 45 min. Ringo sai raahattua itsensä vällyjen väliin ja me jatkoimme sunnuntaita päiväsaunalla. Kotiseutumatkailu virkistää! Hienoa, että meiltä löytyy Lahdesta tälläinen reitti. Lisää tietoa Lehmusreitistä sekä kartta löytyy Lahden kaupungin nettisivuilta.

Mari & Markus