Inkkarit
Inkkarit blogin takana ovat Mari ja Markus. Olemme Lahdesta pääkaupunkiseudulle kesällä 2014 muuttanut pariskunta, jonka on yhteen tuonut retkeilytarvikekaupassa jaetut työtunnit sekä yhteiset kiinnostuksen kohteet. Ja kiinnostuksen kohteita onkin sitten ollut pitkä liuta, joista tärkeimpinä voi luetella retkeilyn, viinin sekä liikunnan, milloin minkäkin lajin parissa.
Kanssamme kulkee myös nelijalkainen kämppiksemme Ringo (Monsterosa Handshake Drugs). Brasilianhuskyksi koulittu brasilianterrieri uros nauttii usein kun pääsee seikkailemaan kanssamme, mutta toisinaan varmasti kiroaa koko elämäänsä, kun palelee märkänä ja väsyneenä keskellä pöpelikköä, eikä sisätiloihin pääsystä ole tietoakaan.
Blogia aloimme pitää 2013 keväällä ensimmäistä Perämeren hiihtovaellusta suunniteltaessamme. Halusimme jakaa kuvia ja kertomuksia reissuistamme. Lisäksi varsinkin Markuksen palo uusien varusteiden testaamiseen ja hypläämiseen liittyen innosti bloggaamiseen. Lisäksi huomasimme, että meille oli yhdessä kertynyt aika paljon jo semmoista retkeily/varuste/erätaitopääomaa päihimme, että sen jakamisesta voisi olla myös muille iloa.
Sittemmin blogi on elänyt välillä hieman aktiivisemmin ja välillä huomattavasti passiivisemmin, mutta niin on myös retkeilyn merkitys arjessa vaihdellut. Välillä on kausia, että ulkoiluksi lasketaan jo Ringon aamuinen pissalenkki. Sitten kun päästään taas johonkin reissuun kiinni, ni jo on taas intoa!
Toivottavasti viihdytte blogimme parissa. Kommentoikaa tekstejä ja jakakaa blogia vapaasti! Mikäli yhteistyö kanssamme kiinnostaa tai on muuten asiaa, niin meidät tavoittaa lisäksi sähköpostitse osoitteesta brasilianhusky[at]gmail.com, Facebookista ja kuviakin löytyy Instagramista.
Mari ja Markus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)