Suvisaaristo, Hanikan luontopolku

Auringonpaiste, kevät ja meri. Kun viikonlopun säät suosivat ulkoilijaa, niin mekin pakkasimme viime viikonloppuna itsemme autoon ja kohti Espoon Suvisaaristoa. Suinon saaressa on noin 5 km pitkä Hanikan luontopolku, joka kulkee meren rantaa, kallioita ja soita pitkin.

Luontopolulla on opastauluja, jotka kertovat alueen historiasta ja luonnosta. Yksi mielenkiintoisimmista paikoista polulla on pronssikautiset hiidenkiukaat eli hautaröykkiöt. Nykyisin kiukaat sijaitsevat sisämaalla kallion päällä, mutta kun ne ovat rakennettu ovat ne sijainneet meren rannassa. Reitillä on muitakin paikkoja, missä on edelleen nähtävissä merkkejä muinasmerestä, jonka pinta on ollut huomattavasti korkeammalla kuin nykyisen Itämeren.

Hiidenkiuas.

Ringo pongailemassa lintuja Kaitalahden lintutornista.

Yksin ei tarvinnut polulla kulkea vaan kauniit kelit olivat houkutelleet paljon muitakin kanssa ulkoilijoita. Luontopolut ovatkin helppo tapa päästä luontoon ja samalla tulee opastaulujen avulla opittua yleensä jotain uuttakin. Espoon luontopolut löytyvät tästä linkistä. Ja vastaavasti muiden paikkakuntien luontopolkuja lähtisimme etsimään kuntien omilta verkkosivuilta. Huomiseksi on luvattu aurinkoa!

Mari ja Markus

Posio: Palotunturi

Lankalauantaiaamu alkoi ähisten. Kellä kremppasi selkä ja kellä koski lihaksiin. Putouksille ei ollut tänään asiaa, joten päätimme kokea Posiota muilla tavoin. Aamupäivästä ajelimme Posio Cityyn shoppailemaan ja rankan shoppailurupeaman ja kaupungin hälinässä pyörimisen jälkeen lähdimme rauhoittumaan luonnon rauhaan. Vuokramökkimme sijaitsi Länsi-Posiolla melko lähellä Korouomaa Pyyntölammen rannalla.
Makkarapaketti reppuun, reppu selkään, sukset jalkaan ja Palotunturille päin. Palotunturi on 391 m korkea tunturi ja alueen korkein kohta. Sen huipulla on autiotupa. Harmiksemme sää oli melko pilvinen, mutta kun metsä alkoi harventua ja nouseminen tasaantua, sumun seasta erottui myös tupa ja tiesimme löytäneemme perille.

Makkaranpaistotauko tuvalla. Lapin rieskaa, jonka sisällä pikkuinen bratwursti ja sinappia. Kannatti hiihtää ylös asti. Maria alkoi jo valmiiksi jännittämään alaspäin meno, kun ei tuo suksilla laskeminen vieläkään oikein leipälajilta tunnu. Tomia huoletti sama asia, mutta eri syistä. Hän oli kantanut suksien pohjassa kilotolkulla lunta ylös, kun nuoskalumi oli tarrannut pitoon. Vanhat suksihuoltajat eivät jääneet toimettomisksi, vaan Markus ja Tomi hieroivat kämpälle jääneistä kynttilän jämistä steariinia suksiensa pohjaan ja avot. Mari pärjäsi ilman.

Tunti ylös ja kymmenen minuttia alas. Niinhän se aina on ja ainoa joka pääsi alas asti ilman maakosketusta oli yllättäen Mari.

Mari ja Markus

Mudassa uuteen vuoteen

Ei se talvi sitten saapunutkaan ja vaikka itse en ole mitenkään nauttinut lumisista kaduista näin omilla kotinurkilla, niin nyt vähän haikailen lumista talvea. Niinkuin on ehkä tästä blogiaktiivisuudestakin voi päätellä, ei ole ihan kauheasti tuo outdoor-meininki märässä ja pimeässä innostanut. Niin ei ole huonoja kelejä, on vaan….EIKU ON! Kyllä on huonoja kelejä ja silloin voi tehdä vaikka jotain muuta kuin seistä sateessa!

No, nyt kun kuitenkin maa on lumeton ja tänään oli jopa ihan kiva ilma vapaapäivän lisäksi, voi toki vedättää kesälajeja ihan tammikuulle. Ostin uuden pyörän lokakuulla ja ajattelin että sen voi todennäköisesti laittaa talviteloille samantien. Hetken tuo varastossa lepäilikin, mutta nyt noin vuoden alun kunniaksi lähdin vallottamaan Lahden metsiä Giantillani.

Kerinkalliolta lähtee reitti Renkomäen ja Ämmälän suuntaa ja saan itseni siellä joka kerta jokseenkin solmuun. Tai metsässä tilanne on näennäisesti hallinnassa, mutta jahka pölähdän takaisin asutuksen pariin, olen aivan hukassa. Niin kävi tänäänkin. Päädyin omakotitaloalueelle jossa on vaan täysin vieraita kadunnimiä, lähdin suunnistamaan kuvittelemaani keskustan suuntaan ja pian näinkin tutun kadunnimen. Ei muuta kun toivottamaan kummitytölle hyvät uudet vuodet!

Kuulumisten vaihdon jälkeen jatkoin hetken katua pitkin, etsien tietä takaisin metsään. Pian pääsinkin takaisin noihin sokkeloihin. Totta kai kun maastovehje on tullut hankittua, pitää sitä ulkoiluttaa myös sille sopivissa maastoissa. Poikkesin siis polulta. Eikös ne mönkijäpohjat pitäisi olla ihan hyviä maastopyöräily alustoja…..ei ollut! Taiteilin fillrilla motarin vartta mönkijän kulkemissa jäljissä. Yritin pysyä pystyssä mudassa, väistellä risuja, vesoja, kantoja ja ylläpitää vauhtia, ettei vaan tarvitse laskea jalkaa lammikkoon. Lopulta päädyin takaisin reitille. Pyörä ja minä, molemmat aivan yltäpäältä mudassa. Eihän siinä voinut sitten muuta kun hymyillä. Hyvin alkaa tämäkin vuosi!

Toivottavasti tämä vuosi olisi tapahtumarikas, vauhdikas sekä täynnä iloa! Meidän molempien puolesta toivotan teille kaikille loistavaa vuotta 2014! Mudatkaa itsenne!

Mari

The Tilia Trail - Lehmusreitti

Se ettei retkeilemään tarvitse lähteä lähimetsää kauemmas, meinaa usein unohtua. Retkeily liikuntamuotona jää arjessa helposti kuntosalin ja ryhmäliikuntojen jalkoihin, joka on ymmärrettävää. Vaatihan se aikaa ja suunnittelua yleensä enemmän kuin salille raahautuminen.

Pitkin viikkoa suunnittelimme viikonloppua metsikössä. Kuluvana kesänä olimme monesti puhuneet,  että pitäisi lähteä kiertämään Lehmusreitti. Ja koko kesän ne sitten ihan puheiden tasolle jäikin. Nyt päätimme ottaa ajan tähän keskustan ympäri kiertävään luontopolkuun. Ensin yöksi Markuksen kotinurkille Artjärvelle telttailemaan ja laittamaan ruokaa tulilla ja aamulla takaisin Marin kulmille ja kaupunkia kiertämään. Kotiseuturetkeilyä koko viikonlopuksi!

Lehmusreitti on puistoreitti Lahden ympäri, se kiertää kaikki tärkeimmät nähtävyyden, kuten Sibeliustalon, hyppyrimäkien ja radiomastojen ohi. Matkaa reitillä on noin 12,5 km. Ja kun pelkiksi kävelijöiksi meistä ei ole ja Marin pyörästä ei seuraa kun kiroilua, päätimme kiertää reitin trai-hölkäten. Sillee rennosti, että ylämäet kävellään ja matkalla napsitaan kuvia, mutta kuitenkin trikoot päällä (ei Markuksella) ja matkan kellottaen. Kummankaa juoksukunnossakaan kun ei ihan kamalan paljon kehuttavaa tällä hetkellä ole. Varasimme varmuudelta trikoiden taskuun vähän käteistä, jos vaikka matkalla haluaisi pysähtyä kalj..kahville.

Aloitimme reitin Tiirismaan koululta. Pieni pätkä Tiirismaan koulun ympäri kiertävää maastolenkkiä josta matka jatkui katuja pitkin kohti Radiomäkeä. Ylös Radiomäelle, alas Radiomäeltä, ylös Isku-areenan taakse, taas alas ja sitten taas ylös Salpausselän ulkoilumaastoon. Onneksi päätimme kävellä ylämäet. Niitä riittää tässä kaupungissa!

Urheilukeskukselta reitti jatkuu satamaan päin, skippasimme Sibelius-talon ja jatkoimme suoraan ylämäkeen ja Lanun-puistoon. Lanun-puistossa oli paljon muitakin ulkoilijoita liikkeellä, aurinkokin alkoi jo pilkahdella synkän aamun jälkeen. Lehtimetsäpuisto oli värikäs ja kaunis.

Lanun-puistoon saakka olimme liikkuneet tutuilla kaduilla ja poluilla, mutta tästä eteenpäin paikat muuttuivat vieraammiksi. Lehmusreitti on erittäin hyvin merkitty, joten reitiltä harhautumisen pelko oli kuitenkin pieni. Reitti nousi, yllättäen ylämäkeen, Niemenkallioille jatkuen vielä ylemmäksi, Västeråsin puistoon. Västeråsin puistossa on ennen laiduntanut lampaita, josta muistuttaa vieläkin "kapulasillat", joita pitkin ihmiset pääsivät puistoon ja sieltä pois, mutta jota lampaat eivät voineet käyttää.

Kivistönmäen päällä helpotti ajatus, että enään ei voida kauheasti nousta. Laskeuduimmekin hieman, jonka jälkeen pääsimme taas nousemaan, nyt Vesitornille. Vielä Mustankallion hautausmaa ja loppu olikin alamäkeä. Lenkki päättyi joka aamuisiin koiran ulkoilutus maisemiin.

Markuksen sykemittari näytti matkaksi 11,4 km ja aikaa meni noin 1h 45 min. Ringo sai raahattua itsensä vällyjen väliin ja me jatkoimme sunnuntaita päiväsaunalla. Kotiseutumatkailu virkistää! Hienoa, että meiltä löytyy Lahdesta tälläinen reitti. Lisää tietoa Lehmusreitistä sekä kartta löytyy Lahden kaupungin nettisivuilta.

Mari & Markus