Pääsimme viime viikonloppuna pitkän tauon jälkeen taas pinnan alle. Sukelluksesta(kin) tuli yhteinen harrastuksemme kun Markus yllytti Marin kurssille ja kamojen hankintaan. Into pinkeänä pinnan alle ja yhteistä sukelluselämää suunnittelemaan. Hieno Egyptin reissu ja sen jälkeen seuraavaa reissua odotellen. Ja ajatus on ollut, että ei vain reissuja odotella, vaan on meillä tässä maassa järviä mitä koluta odotellessa. Kerrat vaan on tupanneet jäädä valitettavan vähäiseksi. Viime sukelluksesta ennen Kaatialaa oli vierähtänyt aika tarkalleen vuosi.
Kaatialan reissun järjesti lahtelainen sukelluskeskus EW Dive. Mari on käynyt kaikki ja Markus osan kursseistaan EW Diven järjestämänä. Lahden myymälässä on tehty paljon varustehankintoja ja reissutkin on hoitunut heidän kautta. Kaatialan reissun EW Dive on järjestänyt jo useita vuosia ja useita kertoja mekin olemme melkein lähteneet mukaan, mutta nyt vasta koitti se ensimmäinen kerta.
Kaatialan avolouhos sijaitsee Kuortaneella Etelä-Pohjanmaalla. Se on toiminut 60-luvun lopulle asti korukivilouhoksena, jonka jälkeen louhos on täyttynyt vedellä. Paikka on nykyisin suosittu sukelluskohde. Näkyvyys on useimmiten hyvä, kohde on paikoin syvä ja siellä on luolia. Sukeltajat ovat pitäneet paikkaa myös hyväsä kunnossa ja paikalta löytyy sukelluskello, pohjassa on merkitty reittejä narulla, veteen pääse portaitapitkin ja räpylätkin saa puettua vedessä omalla tasanteella. Ja vaikkei luoliin menisi, niin pohjassa riittää ihmeteltävää mm. auton romua tutkien. Melkoinen sukellushuvipuisto.
Teimme viikonlopun aikana kolme sukellusta. Lauantaina puljasimme ensin testikierroksen matalammassa etelä päässä, muutaman tunnin kärvensimme nahkaa, nautimme auringosta, odotimme pulloihin lisää ilmaa ja sitten teimme toisen sukelluksen syvässä päässä sukelluskellolta turistiluolalle ja pikku hiljaa takaisin pintaan. Kumpikaan meistä ei ollut koskaan ennen sukeltanut Suomessa noin syvälle (29m). Olihan tuo jännittävää ja kylmää touhua. Päätimme myös tehdä suunnilleen saman kierroksen vielä sunnuntai aamuna ennen kotiin lähtöä, josko silloin jo voisi keskittyä enemmän siihen mitä näkee, eikä vain miltä tuntuu.
Sunnuntain sukelluksella Markus nappasi kuvauskamat mukaan ja sai taltioitua hieman Kaatialan vedenalaista maailmaa. Alla Youtube versio, jonka sai tänne upotettua, parempi laatuinen versio löytyy Vimeosta tästä.
Ja taas olisi nämä inkkarit (ja Sampsa) sukellusintoa täynnä! Seuraavaan kertaan on varmasti alle vuosi.