Jos pyörässä on tarpeeksi pullukat renkaat niin kelluuko se?

Talviloma olisi muutaman viikon päästä edessä, mutta vieläkään ei ole suunnitelmat selvillä. Kun ei tästä talvesta nyt tiedä ollenkaan....

Ensimmäinen ja suosikkivaihtoehtomme on fatbike-vaellus Ruotsista Suomeen Perämeren yli. Tätä reissua meitä on lähetty jo tukemaankin suomalaisen fillarimerkin Pole Bicyclen puolesta. He ovat luvanneet uudenkarheat läskinsä meille reissuun. Jäätilanne ei vaan näytä lupaavalta. Ja vaikka jäätä olisikin, niin matkalle osuisi kuitenkin useampi laivaväylä ylitettävänä ja pelkona on, että väylät eivät jäädy siten, että ne olisi turvallisia ylittää ja mielellään vielä kuivana.

On se komee!

2013 väylän yli pääsi "helposti"

Toinen vaihtoehto olisi lähteä Perämerelle, mutta vältellä väylien ylittämistä. Reitti kulkisi tässä tapauksessa etelästä pohjoiseen, kohti perämeren kansallispuistoa. Menomatkan voisi seurailla Oulusta Kemiin kulkevaa laivaväylää ja paluumatkan tulla lähempänä rantaan. Ystävämme muutti hetki sitten Kemiin, joten tässä vaihtoehdossa saisi yhdistettyä myös kaupunkilomailun Kemi Cityssä.

Kolmas vaihtoehto on jättää Perämerimeinigit kokonaan ja suunnata Itä-Suomeen Patvinsuolle hiihtelemään. Tämä houkuttaisi helppoutensa puolesta.

Patvinsuo vuonna 2008. Mari vaelluksella kavereiden kanssa. Kuva: Maija Eerola

Tarttis alkaa tekemään päätöksiä. Työnantajaakin varmasti kiinnostaisi jo pikkuhiljaa tietää että lomaillaanko sitä vai ei. Ilmatieteen laitos julkaisee viikottain jäätiedotuksen ja sitä me nyt kytätään ja mietitään, että mitäs tehtäisiin. Vain se on varmaa, että sivistyksen parista pitäisi päästä tuulettumaan.

Mari ja Markus

Soronoo hei hei vuosi 2015!

Tammikuussa Markus hiihti Joulupukin tykö Korvatunturille.

Niin se aika on mennyt menojaan, että vuosikin ehti jo vaihtua, ennekuin edes yöpumissaldoa on saatu blogiin saakka päivitettyä. Vuosi takaperin asetimme itsellemme haasteen, että yöpyisimme ulkona vuonna 2015 yhteensä sata yötä. Eli siis kun Mari oli yönsä pihalla ja Markus oli yönsä pihalla saimme kerrytettyä pottia kahdella yöllä. Olimme myös määritelleet mitä kaikkea lasketaan ulkona yöpymiseksi ja otimme myös erivapauden muuttaa näitä sääntöjä miten haluamme. Vuoden takaisen tekstin pääsee lukemaan tästä linkistä

Maaliskuussa mentiin Akka-tunturin kupeessa.

Edellisessä postauksessamme marraskuussa saldo näytti 92 yötä. Kelit olivat kurjaakin kurjemmat ja loppuvuoden viikot kiireistäkin kiireisimmät. Noin siinä kuitenkin kävi, että 100 yötä napsahti täyteen joulun pyhien aikaan. Ja kuin taakka olisi vierähtänyt harteilta.

Toukokuussa Markus & comp. Bodom Traililla.

Haaste oli haastava. Olemme kuitenkin ihan tämmöinen tavallinen pääkaupunkiseudulla asusteleva pariskunta, joiden arkityöt on ihan tavallista koneella istumista ja iltamme täyttää muukin ohjelma kuin metsä ja retkeily. Näin ollen, kaikki ne sata kertaa viime vuonna, meidän piti mennä oikein menemällä ulos. Pakata makuupussi ja -alusta ja jokin majoite ja lähteä pois kotoa. Lähin ulkona vietetty yö oli Nuuksiossa noin 15 km päästä kotoa. Toisaalta osa vuoden öistä tuli vietettyä pahimmillaan kostean (eikä vesisateen takia kostean) illan päätteeksi könyämällä riippumattoon. Kaikki yöt eivät näin ollen olleet mitään erämeinikiä, mutta joka kerta yöhön oli varauduttu etukäteen.

Kesäkuussa maastopyöräiltiin Espanjassa.

Hienoa oli se, että ulkona nukkumisen kynnys madaltui lähes olemattomaksi. Pohjoisen matkat muuttuivat mielenkiintoisemmiksi ja kivuttomammiksi, kun aloimme tehdä yöpymisstoppeja matkalla. Vaikka loppu vuosi olikin kelien puolesta ikävä, oli se kuitenkin lämmin.

Heinäkuussa melottiin Itä-Helsingissä.

Kuitenkin nyt kun haaste on taputeltu pakettiin, ei sitä ole lainkaan ikävä! On kivaa kun metsään voi mennä silloin kun sinne haluaa mennä, eikä vaan kerryttämään saldoa ja ihanaa, että voi mennä joskus vaikka ihan rahaa vastaan hotelliin yöksi eikä tarvitse telttaan kömpiä. Haaste oli tekemisen arvoinen ja se oli siinä. Olemme ylpeitä sen saavuttamisesta! Niin ja sääntöjä ei muuten tarvinnut rukata vuoden kuluessa.

Elokuussa Mari kipitti Pyhän tunturimaratonin.

Nyt ei sitten muuta kuin tämän vuoden haasteita kohti. Seuraava kohokohta on toivottavasti Ruotsi-Suomi-reissu. Mikäli jäiden jumala (ja lomien jumala ja mitä näitä nyt on) sallii, polkaisemme jossain kohtaan helmi-maaliskuuta fatbiket liikkeelle jostain kohtaa Luleåta ja rullailemme sieltä jään yli Ouluun. Eli nyt kaikki sormet ja silmät ristiin sen puolesta, että olisi ihan hemmetin kylmää, että jäästä tulisi riittävän paksua.

Elokuussa huiputimme kaikki Suomen yli 1000 m korkeat huiput.

Niin ja vielä mitä tämän vuoden ulkona yöpymisiin tulee, niin Markus pakkaa juuri makuupussia ja valmistautuu huomiseen jääkiipeilykeikkaan Helvetinjärvellä. Ja päivän päätteeksi telttaan yöksi....paitsi jos ei haluu, ni voi myös mennä vaikka hotelliin.

Mari ja Markus

Yöpymissaldo:
+2 teltassa Lahdessa
+2 Nuuksion Kattilassa
+2 Laavussa Artjärvellä
+ 2 Pasolanvuoren laavussa Asikkalassa
100/100

48 tunnin risteily Perämerellä

Ja se kellojen siirtäminen kesäaikaan. Kello herätti sunnuntaina klo 3.00 eli kello 4.00. Auto starttasi viiden aikaan Lahdesta ja sukset klo 13 aikoihin Virpinniemestä. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, tuuli puhalsi voimakkaasti ja ulappa näytti kutsuvalta. ”Sinne vaan, tuonne päin, katsotaan kohta tarkemmin....”

Ensimmäinen pysähdys vihreällä merimerkillä. Kompassineulat vetivät ympyrää vieressä olevan metallimöhkäleen takia ja ”joo, joo, kyllä se itä on tuossa suunnassa ja toi on vissiin se Hietakari, mennään nyt vaan, toi on varmaan majakka, tai sitten sen on se Kattilankalla”.

Etäisyyksien arviomisen vaikeus tuli esiin nopeasti. Ensimmäisellä juomatauolla solumuovinen makuualusta otti ja lähti tuulen mukaan. Mari lykki vauhdilla perään, mutta makuualusta meni menojaan pysähtyen viereisen saaren rannalle. Ja sinne viereiselle saarelle olikin sitten matkaa. Markus odotteli ahkion kanssan merellä, kun Mari kipaisi alustan saarelta, muuttuen yhä pienemmäksi ja pienemmäksi pisteeksi mereltäpäin katsottuna. Makuualusta pelastettu ja matka jatkuu kohti sitä ”mikä se nyt sitten siellä horisontissa oikein onkaan”.

Saavutimme sen horisontin objektin klo 17 aikoihin. Olimme ylittäneet yhden laivaväylän onnistuneesti, luulimme vielä tietävämmekin minkä väylän ylitimme. Se minne päädyimme ei ollut Kattilankalla, eikä majakka. Ei muuta kuin ruokaa napaan ja sen jälkeen karttaa, kompassia, gps:sää sekä puhelinta käteen ja paikantamaan. Olimme päätyneet Länsilettoon. Aivan niin vi**u väärään paikkaan kuin ikinä per***e voi mennä. Lähellä oli vielä, ettemme jatkaneet matkaamme Kemiin!

Melkoinen kolaus niin aikatauluun kuin myös itsetuntoon sekä fiilikseen. Neljä tuntia ja 12,5 km väärään ilmansuuntaan. Miten se on mahdollista! Välimatkojen arvioiminen tällaisille maakravuille oli todella vaikeaa, karttamme oli koottu yhteen teipatuista netistä tulostetuista, mustavalkoisista A4:sta, josta oli vaikea sanoa mikä on maata ja mikä merta. Emme tajunneet, että maista katsomamme horisontissa näkyvät kiintopisteet olivat todellisuudessa kymmenien kilometrien etäisyydellä toisistaan. Niin ja kun ei sitä kompassi tullut turhan usein vilkaistua, saati otettua mitään suuntaa. Ei siis muuta kuin järki käteen, tarkkuutta tekemiseen ja uusi suunnitelma.

Matkamme jatkui kohti Luodematalaa ja siitä eteenpäin, sen laivaväylän kupeeseen, joka ohittaa Oulu 3 ja 2 -majakat. Yöpymispaikaksi valikoitui punainen merimerkki väylän vieressä. Saavuimme sinne noin klo 21.00 aikoihin. Aurinko oli jo laskenut, kun pystytimme telttaa kovassa tuulessa. Onneksi mukaan oli otettu jääruuvit, joilla teltan sai kiinni tukevasti. Seuraavat vastoinkäymiset olivatkin jo edessä keittimen kanssa. Mukanamme oli MSR Reactor kaasukeitin, joka oli tähän mennessä toiminut loistavasti kylmälläkin kelillä. Markus olisi halunnut ostaa reissuun MSR Whisperlite bensakeittimen, mutta Mari vastusti tätä, koska Reactori pelaa ihan hyvin. No ei pelannut. ”Ootko mulle vihanen?” Mari kysyi, kun Markus taisteli lunta sulaksi. ”En, ole”, Markus vastasi, vaikka oikeasti olikin.

Yö oli erittäin tuulinen ja tuntui, että teltta repeytyy kohta sen mukaan. Yön aikana väylällä kulki useita laivoja, joista yhtä kurkistimme katsomaan teltan oven raosta. Oranssi rahtilaiva lipui muutaman kymmenen metrin päästä ohitsemme. Raskas päivä ja lämmin makuupussi, unta ei tarvinut kysellä.

Siekkä se majakka jo näkyy!

Maanantaiaamuna otimme suunnaksemme Oulu 3-majakan. Se näkyi hyvin pienenä pisteenä horisontissa. Päätimme pysytellä aluksi väylän vieressä ja kun väylä kääntyi tekemään koukkausen etelässä, me jatkoimme suoraan kohti majakkaa. Kahden tunnin hiihtämisen jälkeen majakka tuntui olevan edelleen yhtäkaukana kuin tähänkin saakka, mutta kuitenkin siten, että ihan kohta ollaan perillä.

Perille pääsimme neljässä tunnissa. Samoihin aikoihin majakan ohitti jäänmurtaja Kontio sekä rahtilaiva. Söimme majakalla lounaan jälkkäreineen ja lähdimme hiihtämään takaisin samaa reittiä. Jäällä maisemat eivät sukset jalassa vaihtele, joten paluu samaa reittiä valmista latua pitkin oli pelkästään houkuttelevaa.

Takaisin yöpymispaikallemme hiihdimme 3,5 tunnissa. Matka jatkui tästä kuitenkin vielä muutamalla kilometrillä Kattilankallan meripelastusseurantukikohtaan. Ilta on huomattavasti kosteampi kuin edellinen. Ilma muuttui utuiseksi ja yöstä tuli huomattavasti epämiellyttävämpi kuin edellinen yö oli ollut. Nyt tuuli ei repinyt telttaa, mutta makuupussi tuntui kostealta ja aamulla jopa märältä. Mikään ei ollut kuivunut yön aikana ja kaikki niin teltan sisä- kuin ulkopuolella oli jäähileen peitossa. Ehkä edellisen yön tuuli oli pitänyt ilman kuivempana, sillä vaikka teltan tuuletuksesta oli huolehdittu, ei ilma ollut vaihtunut tarpeeksi.

Illalla.

Aamulla.

Viimeinen rykäisy takaisin Virpinniemeen vei 3,5 tuntia. Utuinen aamu selkiintyi keskipäivää kohti, maisema muuttui horisontissa siintävistä mantereista saaristoon ja luotoihin. Se mikä oli ylitetty jo kerran piti ylittää myös toiste. Laivaväylä ei ollut pelottava ylittää siksi, että se tuntui pettävän. Väylä oli niin umpijäässä, että siitä olisi varmaan mennyt turvallisesti vaikka maastoautolla. Isot lohkareet pelotti ylittää, siksi että pelotti, että suksi menee poikki tai sitten lipeää lohkareelta ja teloo polven tai rikkoo kameran.

Auto löytyi sieltä, minne sen olimme 48 tuntia sitten jättäneetkin, Virpinniemen rajavartioston porttien edustalta. Hymy korvissa ja jalat ristissä kurvasimme Virpinniemen liikuntaopiston palveluiden pariin. Munkkikahveja nauttiessa merillä vietettyjen tuntien tulokset tulivat esille: Naama helotti punaisena ja tulikuumana.

Mari & Markus

Energiakikkareita ja pakkailua

Tänään aloitimme laittamaan reissun varustepuolta ihan konkreettisesti kuntoon. Eilen oli ilmestynyt ahkio makuuhuoneeseen ja tänään se on saanut jo täytettäkin. Töiden jälkeen suuntasimme kauppaan ja ostimme suurimman osan reissun sapuskoista. Kotona aloitimme ruuan kuivatusprojektin, joka jatkuu vielä pitkin viikkoa.

Valmistakin tuli, superherkullisen näköiset energia....hmmm...kikkareet! Kikkareet näyttävät hieman luotaantyöntäviltä, mutta maku on ihan ok ja yhdessä kikkareessa on keskimäärin miljardikaloria. Välipalakikkareita Perämerelle....namskis!

Kikkareet ovat erittäin helppo ja nopea valmistaa, eikä mitään tarkkaa reseptiä ole antaa. Lähtökohtana on maapähkinävoi, jonka sekaan laitetaan proteiinijauhetta ja sitten kaikkea muuta mitä mieleen tulee. Me olemme laittaneet vain semmoisia aineita, jotka eivät ihan heti pilaannu. Tällä kertaa pyrkimyksemme oli saada mahdollisimman täyttävää ja energiapitoista massaa.

Perämeren kikkareet

• 250g maapähkinävoita
• heraproteiinijauhetta (ehkä about vajaa desi)
• proteiini pudding -jauhetta (joku pari rkl)
• kaakaojauhetta (makeuttamatonta, reilu rkl)
• soijarouhetta
• kauraleseitä
• hunajaa

Huoneenlämpöinen maapähkinävoi notkistuu aika helposti, joten sitä ei kannata lämmittää erikseen. Massassa toimii hyvin myös esim. murot ja myslit, jolloin koostumuksesta saa vähän keksimäisemmän. Kaikki aineet sekaisin ja sitten vaan pyörittelee massasta semmoisia kikkareita tai palleroita, joita itse haluaa. Kikkareista tuli sen verran pehmoisen oloisia, että pyörittelimme niitä vielä kauraleseissä. Lopputulos näyttää ihan ruotsalaisilta cocosbollareilta. Ainakin kaukaisesti. Kikkareet laitetaan jääkaappiin jähmettymään ja siellä ne on myös syytä säilyttää.

Reittisuunnitelma sekä päiväkohtaiset hiihtokilometrit alkavat pikkuhiljaa hahmottumaan. Vaikeuksia tuottaa etenemisnopeuden arvioiminen, sillä kummallakaan ei ole ennestää kokemusta vastaavista olosuhteista. Esteitä ei matkalla tule juurikaan olemaan, mutta tuulen suunnalla tulee olemaan vaikutusta matkanopeuteen.

Jäätä näyttäsi olevan 40-60 cm, joten sen luulisi meitä kantavan, mutta jännitystä lisää suuresti laivaväylän ylitys. Väylän pitäisi jäätyä muutamassa tunnissa laivan menon jälkeen turvalliseksi ylittää suksilla, mutta ajatus kuulostaa silti hurjalta. Jos se tuntuu liian hurjalta, aiomme pysytellä reitin pohjoispuolella, mutta jos rohkeutta (lue hulluutta) löytyy, reittimme kulkee Oulu 2 tai/ja Oulu 3 -majakoiden kautta Hailuodon rannikolle.

Enää alle viikko!

Mari & Markus