Näytetään tekstit, joissa on tunniste telttailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste telttailu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. joulukuuta 2014

Haaste vuodelle 2015

Joulupäivänä Hollolassa lähimetsässä...
…ja Kintterönlammella.
Tuumimme tuossa, että tämä vuosi on ollut monelta kantilta kyllä erittäin onnistunut. Hampaankoloon jäi, että kovasti on pöpelikköpäivät vähentyneet edelliseen vuoteen verrattaen. Onhan meillä kaiken näköisiä selityksiäkin tähän, mutta niitä luettelemalla tilanne ei kyllä muutu.

Päätimme ottaa pöpelikön nyt ihan nyt sitten tehtäväksi tulevalle vuodelle. Haastamme itsemme sataan yöhön pihalla vuonna 2015. Ja sittenkun laskimme, että se tarkoittaa melkein jokaista viikonloppua pöpelikössä, lähdimme tarkentamaan hieman laskentatapaa. Sata yötä yhteensä molemmilla meillä. Eli jos olemme yhdessä yhden yön metsikössä, siitä saa kaksi yötä. Ja luonnollisesti jos toinen on yksinään jossakin hän kerryttää vain yhden osalta yhteistä pottia.

Sitten vielä "ulkona" määritelmä. Ensimmäiseksi on poisluettu parveke. Olemme joo outdoor-niksoissamme nukkuneet joitain öitä parvekkeella, kun ei ole pidemmälle päässyt. Niitä ei lasketa. Myöskään mahdollisia talojen terasseja ei lasketa, mutta jos on talon vierustalla, mutta ei terassilla, se lasketaan. Ja yöpyminen pitää tapahtua avotulimajoitteessa, teltassa, taivasalla tms. Eli siis esimerkkeinä: kiintolaavu ok, veneen kajuutta ei ok, mutta veneen kansi ok. Autiotuvasta kävimme keskustelua ja lopputuloksessa päädyttiin hyväksymään autiotuvat, mutta vain talviaikaan. Tähän mennessä autiotuvissa vietetyt yöt ovat laskettavissa melkein yhden käden sormilla, joten emme näe tätä tuloksia vääristäväksi yöpymismuodoksi.

Otamme tietenkin kaikki valtuudet sääntöjen muuttamiseen kesken vuoden ja jos oikein tiukoille menee, niin alamme laskemaan myös Ringon yöt pihalla saldoon ja laitamme reppanan tarvittaessa ulkoruokintaan ihan vaan yhteisen tavoitteemme saavuttamiseksi. Tulemme pitämään kirjaa öistä täällä, eli toivottavasti haaste lisäisi lisäksi blogiaktiivisuuttamme.

Eli ei uuden vuoden lupauksia, vaan julkinen haaste, jonka epäoonistumisesta seuraa tietenkin julkinen nöyryytys. (Tai sitten me vaan listataan niitä selityksiä ja muutetaan sääntöjä kunnes tavoite saavutettu).

Mitä haasteita teillä on tulevalle vuodelle? Haastamme haastamaan itsenne!
Mari ja Markus

Loppuun vielä kuvia vuoden 2014 menoista jotka eivät päätyneet blogiin saakka:

Bodom Trail, puolikas maastomaraton Markuksella aikaan 2:43 ja Marilla aikaan 2:50, messissä Mira.
Inkkarit ja Sanna-Kaisa kanootissa. Noin 24h risteily Itä-Helsingin saaristossa elokuussa.
TiTän kesäleirillä melottiin myös.


Markus tunturimaratoonilla Pyhällä, ensimmäinen täyspitkä maraton aikaan 6:02.


Pitkälti meni tämä syksy poluilla juoksujalkaa. Tässä mennään Helsinki Trail Running Clubin yhteislenkillä Sipoonkorvessa Lissun ja Annin kanssa.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Töppösille töppöset

Untuvatöppöset ovat mitä loistavin unikaveri talviöinä. Meidän töppöset ovat Joutsenen, ihan kotikäyttöön tarkoitetut, puuvillakankaiset untuvatossut. Ostaessa mukana tulee säilytyspussi, jossa meillä usein töppöset kulkee mukana.

Markkinoilta löytyy kevyempiä ja materiaaleitaan teknisempiä malleja, joiden mukana saattaa tulla ulkopohjat, jolloin teltasta pääsee kipaisemaan pihalla ilman, että töppösiä tarvitsee vaihtaa pois. Kangasmateriaalit ovat näissä esimerkiksi pertexiä ja mallit huomattavasti paremmin säädettäviä ja istuvampia kuin kotikäyttöön tarkoitetuissa. Hinta on luonnollisesti myös hieman toistaluokkaa.

Viime talven Perämeren reissua varten kaivoin ompelukoneen kaapinperältä ja päätin tehdä reissua varten untuvatöppösille ulkotöppöset. Ihan valmiiksi ne eivät reissua varten tulleet, mutta käyttöön ne saatiin. Nyt on kuitenkin söpöt kuorisaappaat odottamassa ensi talven telttailuja.
Valmiita kaavoja ei ollut vaan töppösten avulla piirtelin jotain kaavojen kaltaista. Lopullinen malli muotoutui saappaan valmistuessa, joten älkää toki kuvitelko, että kuvan kaavoilla saisi suoraan mitään käyttökelpoista....ne on pelkkä alkutilanne ja aihio :) Ja tosissaan nämä kaavat ovat Joutsenen M- sekä L-kokoisille untuvatossuille.

Töppösiä varten tarvitsee:
  • kuramaton, josta tehdään töppöselle pohja
  • ulkoiluvaatekangasta, ostimme kahta paria varten 1m kangasta
  • fleece-kangasta välipohjaksi
  • resoria tm. joustavaa kangasta töppösten varteen
  • kuminauhaa tai nyöriä varren suuaukkoon
  • karhunlankaa, sormustimen, pitkän pinnan sekä terävän neulan pohjan käsin ompelemista varten
Kaavoista puuttuu resoria varten mitat. Itse lisäsin resoria V:n muotoisen palasen etuosaan, että pukeminen olisi mahdollisimman helppoa.

Ompelin ensin töppösen kasaan fleecepohjalla. Matkalla pohjoisiin ompelimme vuoroissa kuramattoa kiinni kenkään. Se oli ehdottomasti työläin työvaihe ja homma olisi jäänytkin jo siihen, ellei kenkä olisi ollut sitä vaille valmis. Toiset kengät valmistuivat reissuun, toisissa kuramatot olivat pikaliimalla kiinni ja ompeleen ne saivat ympärilleen vasta kotiin palattuamme.
Nyt kun töppöset ovat testattu, voi olla tyytyväinen uurastukseen. "Kuoret" ovat helppo nykäistä töppösten päälle, ne pysyvät ihan kohtalaisesti jalassa ja ulkona piipahtamisen jälkeen sisätöppöset ovat edelleen kuivat. Lisäksi, onhan noi nyt ihan superpäheen näköiset!

Tuotekehityksenä voi lisätä vielä yhdet kengän pohjalliset ulkotöppösten pohjalle, jolloin eristävyys toivottavasti paranee hieman.

Pakkasia odotellessa

Mari