Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Suksi suolle

Tänään taisi olla talven hienoin ulkoilukeli. Ainakin sellainen, joka osui viikonlopulle täällä pääkaupungin kupeessa. Mekin nautiskelimme kauniista auringon paisteesta lähikohteesamme eli  Nuuksiossa.
Lähdimme heti aamusta palvelupäällikkö Liisa Neuvosen käskystä Luontokeskus Haltiaan lounaalle ja  maittavat lammaspyörykät upposivatkin aamupalaksi yhdentoista aikaan ja oli muuten hyvää. Ystäväpiirissämme tosissaan onkin ihan henkilökohtainen luontoneuvoja Neuvonen, mutta silti on Haltia vierailut olleet harmittavan harvasssa. Näyttelyyn saakka emme vielä tällä kerralla uskaltautuneen, mutta Haltian Altai-sukset lähtivät Markuksen lainaan lyhyelle Nuuksio kierrokselle. (Ja Neuvonen vinkkaa, että niitä saa vuokrattua kaikki muutkin hintaan 15 € / 3h, 24 € / 24h). Marilla oli allaan hieman vastaavat sukset, OAC XCD,  jotka ovat myös lyhyet karvapohjasukset, mutta muistuttaa enemmän perinteisiä suksia kuin Altai Skit.
Hiihtelimme Haltialta alas Pitkäjärven jäälle ja hiihdimme Romvuorelle katsomaan mitenkä siellä pääsisi kiipeämään jäätä. Pääsihän siellä paria linjaa ja niin siellä kiivettiinkin. Kaunis ilma oli houkutellut myös kiipeilijöitä isosti paikalle ja porukkaa oli ihan jonoksi saakka.
Jatkoimme matkaa pitkäjärven pohjoiseen päähän. Jäällä oli runsaasti vettä ja pian sukset painoivat monta kiloa per suksi. Ärräpäät lenteli ja jatkuvasti sai olla irrottelemassa lunta, jäätä ja loskaa suksen pohjasta. Rannalla pidimme teetauon ja naputtelimme jäät irti pohjasta. Valitettavasti varsinkin Markuksen nousukarvat olivat päässeet niin jäähän, että suksien luisto oli poissa. Jatkoimme matkaa Haukkalampi-Haltia yhdysreittiä ja mietimme, että hiihdämmekö suoraan Haltiaan vai lähdemmekö vielä Nuuksiontien yli soille ja metsään.
Keli oli mitä kaunein ja hetken aikaa tallatulla reitillä edettyämme suksetkin luisti niin, ettei jalkoja tarvinnut enään nostella edetäkseen. Niin suuntasimme vielä Punjonsuolle ja sieltä metsien kautta takaisin Haltialle. Mahtava päivä! Nauttikaa kaikki upeista ulkoilukeleistä.
 Mari ja Markus



tiistai 6. tammikuuta 2015

Matka sinne missä tuhmia kuunnellaan. Osa I

Äitini jaksaa kertoa vieläkin juttuja kuinka en tunnistanut edes omaa isääni joulupukiksi vaikka ikääkin alkoi olla jo ties kuinka paljon. Itse muistan tilanteen jotakuinkin näin: jännitti aivan kamalasti, oveen koputetaan, ovi aukeaa ja olohuoneeseen marssii mies, jolla oli vaaleanruskea nahkainen nuttu, lahjasäkki ja keppi. Missään vaiheessa ei tullut mieleenkään, että kyseessä olisi ollut oma isä.


Nyt kun ikää alkaa olemaan jo kohta kolmekymmentä, ajattelin uskaltautua ottamaan selvää mistä tässä jännittävässä lapsien ystävässä on oikein kyse. Taru Joulupukista alkoi vuosisatoja ennen sen nykyistä punanuttuista ilmentymää. Varsinkin amerikkalaisessa ja brittiläisessä perinteissä Joulupukin esi-isänä tunnetaan 300-luvulla Turkissa, Anatolian-alueella elänyt Myran Piispa Pyhä Nikolaus. Suomalaisessa kansaperinteessä Joulupukin "Pukki" nimi taas juontaa nuuttipukeista jotka kiertelivät nuutinpäivänä taloissa kerjäämässä joulun tähteitä.

Sulautuminen Nikolaukseen ja suomalaisiin nuuttipukkeihin tapahtui joskus 1800-luvulla. Kiertelevät nuuttipukit vaihtuivat lahjoja tuovaan iloiseen lasten ystävään, joka tunnettiin mukavana möhömahaisena heppuna, jota kuitenki oli hieman syytä jännittää. "Cola-pukki" ilmeen joulupukki sai toisen maailmansodan jälkeen, jolloin harmaa pukinnuttu vaihtui punaisen ja valkoiseen yhditelmään.

Vuonna 1927 Markus-setä kertoi lastentunnilla, että Joulupukki asuu Lapissa Korvatunturilla. En löytänyt tämän tarkempaa tietoa siitä miksi juuri Korvatunturi. Tietolähteiden mukaan Korvatunturin poikkeava muoto voi olla yksi tekijä miksi pukin kodiksi valittiin juuri kyseinen kukkula.

Korvatunturilla on kolme huippua, joista muodostuvat myös tunturin korvat, joilla joulupukki kuulee lasten lahjatoivomukset ja kiukunpuuskat. Tunturi sijaitsee myös paikassa mihin välttämättä ei ihan jokainen ole valmiina lähtemään. Savukosken kunta sijaitsee Lapin maakunnassa ja sen pohjois-osassa on Kemihaaran erämaa. Erämaa alueen koiliskulmassa aivan Venäjän rajan tuntumassa sijaitsee Korvatunturi. Hankala sijainti ja hieno muoto lisäävät mystiikkaa, sillä Korvatunturin ulkomuoto tosiaan eroaa monista Suomalaisista tuntureista.
Korvatunturille siirtyminen vaati noin 1000km moottorimarssin kohti Savukoskea. Kemihaara Loma ylläpitää pientä matkailuyritystä Kemijoen syntyhaarojen keskellä ja sitä lähemmäksi ei autolla Korvatunturia pääse, eikä ole kyllä tarvettakaa. Parkkipaikalta Korvatunturille on matkaa noin 20km. Tarkoitus on hiihtää yhden ahkion kanssa Korvatunturille. Paluusuunnitelma on vielä hyvinkin avoin. Muutama yö erämaassa on kuitenkin tarkoitus viettää.

Joten nyt kun loppiainen on päättänyt joulun ajan, lähdemme kohti korvatunturia katsomaan onko Pukki palannut kotiin. Retkikuntaan kuuluu neljä karskia urostonttua. Naiset ja koirat jää tällä kertaa kotiin.


Markus

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Inkkareiden pikkujoulut

Ja tapahtui näinä päivinä, että inkkarit huomasivat, että edellisestä metsäreissusta alkoi olla aikaa ja he lähtivät kiireesti Nuuksioon, kohti Urjan nuotiopaikkaa, kun Markus oli ensin päässyt töistä lauantaina. Mukaan matkaan lähti Fjällrävenin Akka Endurance 3 -teltta sekä Markuksen superhipsteriuskottava Bergansin synttärilahjareppu.

Ja niinkuin arvata saattaa, kartta unohtui kotiin. Olimme toki käyneet Urjassa kerran aiemminkin, silloinkin hieman seikkaillen paikanpäälle, mutta ihan pelkällä ilmansuunnan muistamisella ei perille päässyt. Onneksi oli i-tuotetta mukana ja karttapaikka ohjeisti meitä oikeaan suuntaan. Matkalla Markus totesi, että ulkonäön vuoksi on tosissaan kärsittävä, sillä hipster-reppu ei aivan ollut verrattavissa tämän päivän anatomisiin pikkurinkkoihin. Mutta näyttihän se hyvältä selässä!
Perille saavuttuaamme jouduimme huomaamaan, että puuvaja huusi tyhjyttään. Sen sijaan halkoja oli levitetty ympäri nuotiopaikkaa kastumaan. Saimme kuin saimmekin riivittyä tulet aikaan ja puolivalmiit ruuat tulille. Liha oli valmiiksi marinoitu kotona ja kasvikset pilkottu, öljytty ja maustettu.
Ja sitten tuli teltan pysyttämisen aika ja Markus pystytti Fjällrävenin tunneliteltan, Akka Endurance 3, joka oli meillä lainassa retkellä. Akka Endurance on kohtuu hintainen ja hyvälaatuinen tunneli, jonka pystyttäminen sujui suht vaivatta. Kaaret ja kaarikujat ovat värikoodattuja, joten niiden kanssa on vaikea arpoa. Kaaren pingottaminen sen sijaa aiheutti vahvallekin miehelle harmia.
Akka Endurancen ehdoton etu on suuri apsidi sekä pienet hyvät yksityiskohdat, joista kerrottakoon esimerkiksi sisäteltan vetoketju joka sulkeutuu niin että vetoketjun vedin jää ylös eikä lattianrajaan, sekä että vetimet ovat fosforoitu ja loistaa pimeässä. Niin ja sininen väri, kaunis ja käytännöllinen. Miinuksia Akka Endurance sai roikkuvasta sisäteltasta sekä ahtauden tunnusta.
Uni maistui Akka Endurancessa, kunnes yöllä Mari ja Ringo heräsi rapinaan apsidissa. Ja kurkatessaan apsidin puolelle ruokailuvälinepussissa rapisteli hiiri. Innostus valtasi Ringon, mutta Mari sanoi sille: ”Anna olla, meni jo.” Ja kun hiiri oli mennyt, Mari kiitteli, että vetoketjun vedin oli yläreunassa, eikä Ringo saanut sitä nenällään väännettyä auki ja jatkoi uniaan.
Ja aamulla herättyään inkkarit sanoivat toisilleen: ”Nyt kotia kohti, että ehtii Markus käydä suihkussa ennen työvuoroa”.


Ja inkkarit palasivat onnellisina ja savunhajuisina kotiin valmiina joulun viettoon.

Oikein ihanaa joulua kaikille!

Mari ja Markus

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Kuinka savustaa tyttöpartiolainen

Meistä toinen on aina partiolainen ja toinen ei koskaan partiolainen. Markus on vannonut, että hän pysyttelee partiosta erosta ja minä taas on partiolainen yhtä paljon kuin olen nainen tai lahtelainen.
Lippukuntani on pieni länsi-lahtelainen tyttölippukunta Tiirismaan Tähystäjät. Partiouraa minulla on takana nyt noin 18 vuotta. Johdan lippukunnassa seikkailijavartiota, semmoisia 10-12 vuotiaita alakoululasia,  Possujengiä. Niinkuin ehkä monia muitakin tyttölippukuntia, myös meitä on toisinaan varjostanut sukkahousupartiolais-leima ja olemme joutunut tekemään töitä, että meitä ei pidetä partion sijaan tyttökerholaisina, jotka vain askartelee ja leipoo. Viime viikonoppuna olimme sitten tyttöjen kanssa rypemässä sukkahousuihimme reikiä ja kaminatelttailemassa.
Tytöt olivat tosi innoissaan talvitelttailusta. Vaikka alusta alkaen oli selvää, että kaminaan laitetaan tulet klo 18-19 aikoihin, koko iltapäivän vastailin kysymyksiin, että "joko me mennään laittamaan ne tulet? entä nyt?" Kirves ja puukko pysyy yhtälailla tyttöjen käsissä ja halkoja ja kiehisiä syntyi pino tolkulla. Suurin kynnys tuntuu usein olevan uskallus. Mutta kun puita oli pilkottava koko yön edestä, alkoi kirveen käytössäkin jo hiotua kunnon swingiä.
Ja sittenkun lopulta laitoimme kaminaan tulet, teltta lämpesi nollakelissä muutamassa minuutissa lämpöiseksi. Ennen nukkumaan menoa rymysimme vielä taskulammpujen kanssa metsikössä leikkien sardiinipurkkia.

Nukkumaan mennessä teltassa alkoi olla jonkun verran savua. Osa tytöistä joutui lähtemään ulos hengittelemään, sillä silmiä kirveli ja kurkussa tuntui pahalta. Itse nukahdin nopeasti ja herätä yhtä nopeasti. Ensimmäinen kipinätiituvuoro (tyttöinä muutimme mikon tiituksi) alkoi olla pulassa kaminan kanssa. Se puski savua ja paloi huonosti. Ei kun köyhimään tulia ja ylläpitämään tulta tiitujen kanssa. Ja sitten taas yrittämään hetkeksi nukkumista, herätäkseen taas pian uudelleen ylläpitämään tulta. Tätä sitten jatkui aina omaan tiituvuorooni, puoli kuuteen saakka.

Vuoroon ei tarvinut paljoa herätellä, sillä teltta oli aivan jääkylmä ja täynnä savua. Puolen tunnin taistelun jälkeen teltta oli vielä enemmän täynnä savua ja kamina aivan tukehduksissa. Ei tarvinut paljoa tyttöjäkään herätellä, että nyt siirrytään majan puolelle nukkumaan, sillä suurin osa hytisi ja yski jo pusseissaan.

Kun teltta oli tyhjä, avasin kaminan luukun, jolloin tuli taas leimahti palamaan ja savu pakeni luukun kautta telttaan. Polttelin pesän tyhjäksi ja siirryin sisälle nukkumaan vielä tunniksi, ennen sunnuntain ohjelman käynnistelyä. What a night….
Sunnuntaina pääsimme onneksi vielä retken päätteeksi saunomaan, joten kotiin ei tarvinut lähettää ihan niin savunhajuisia lapsia. Lauteilla vielä varmistelin, ettei kukaan nyt traumatisoitunut ja että lähdetäänhän pian uudelleen. Mietimme yhdessä syitä, miksi kamina savutti niin paljon. Matalapaine? Märät puut? Suurin syy oli kuitenkin piipun päässä oleva kipinäsuoja, joka oli liian tiivis ja aamuyöstä aivan tukossa. Ei kai se savu silloin pääse piipun kautta pihalle.

Itse luonnollisesti koin epäonnistuneeni, sillä olin vastuussa retkestä ja kaminayö meni kaikkea muuta kuin niinkuin piti. Sitten kun olin hetken asiaa pureskellut, tulin kuitenkin siihen tulokseen, että se niin vaarallista ole vaikka yö oli ihan kauhea. Meidän tytöt ei ole mitään sukkahousupartiolaisia, jotka pienestä hätkähtää. Toivottavasti, kun he joskus ovat omien vartioidensa kanssa kaminatelttailemassa, heille on jäänyt juuri tuosta yöstä jotain mieleen jota hyödyntää. Ja se kipinäsuoja lähtee siitä piipusta irti just nyt!

Partio vasemmalla
Mari

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Kölenit jalassa Päijännettä kohti


Marin pitkään odotettu arkivapaa koittaa viimein perjantaina. Tämä takoittaa, että suunnitellun Lontoon reissun sijaan, pääsemmekin Päijänteelle hiihtelemään. Tarkoituksenamme on kiertää Kelvenne, lähtien ja palaten Pulkkilanharjulta. Ringo pakkasi kamansa ja lähti lomailemaan Marin vanhemmille ja kaksikkoamme vahvistaa tällä kertaa kaverimme Ville.

Reitti on suunniteltu, suksen pohjat huollettu, kikkareet leivottu ja sapuska puoli mietitty. Reput ja ahkiokin alkaa saamaan täytettä. Markus osti meille molemmille syksystä Lundhagsin toppahousut Kölenit ja niitä pakkaillessamme keskusteluun nousi niiden plussat ja miinukset. Ja toki mielipiteemme kanssanne jaamme.

Kölenit ovat kevyet, minimalistiset toppahousut, joissa kulkee vetoketjut molemmilla sivuilla alhaalta aina resoriin saakka. Tämä on varmasti ollut tärkein tekijä, joka vaikutti meillä housujen ostoon. Taukopöksyt, jotka saa puettua ilman kenkien tai muiden housujen riisumista. Materiali on polyesteriä ja hyvin tuulenpitävää.  Painoa Marin S-kokoisilla housuilla näyttäsi olevan noin 430g, joten mikään ultralightweigth tuote ei ole kuitenkaa kyseessä. Lahkeensuut ovat kiristetyt ja niissä on kuminen tahmea nauha, jolloin lahkeissa on vähän niinkuin lumipussiakin. Vyötäröllä on kuminauha, sisäpuolella pakkauspussi. Ja siinä ne sitten olikin.

Juuri se, että mitään ylimääräistä ei ole, on parasta Köleneissä. Ne on jotenkin vaan niin älyttömän helpot ja mukavat päällä. Aivan lempparit koiran ulkoilutushousut, mutta ehdottomasti mukana myös talviretkellä. Materiaali on mukavan liukas, joten niiden pukeminen toisten housujen päälle on helppoa.

Hermo taas alkaa kiristyä kun Köleneitä yrittää pakata, ah niin näppärään pakkauspussiinsa. Pussi on kyllä loistavasti sijoiteltu siten, että sitä voi tarvittaessa käyttää taskuna. Mutta ei se riitä, että vaatteen saa sullottua johonkin, jos sen pitäisi vielä pysyäkin siellä. Kölenit mahtuu juuri ja juuri pussiin ja sitten ne voikin sieltä vapautuneesti pyrkiä ulos. Pussia ei saa kiinni millään! Vai saako? Jos joku tietää mikä siinä on ideana niin kommenttia, kiitos!


Ja toinen pitkä miinus tuleekin sitten ulkonäöstä. Hei, tosi ihanan kiiltävän pöksyt! Ja kun meillä on vielä samanlaisetkin Markuksen kanssa niin ai että <3 Marin sisko kysyikin housuista, että onko ne kuivapuvun alustopat. No niiltä ne joo näyttää. Mutta toisaalta loistava idea samalla.

Kölenit lähtee molemmilla Päijänteelle mukaan. Villen kannattaa varata aurinkolasit, sillä kun me hiihdämme auringonlaskuun, kannattaa silmät suojata häikäisyltä!

Mari & Markus


perjantai 17. tammikuuta 2014

Pikkupakkasilla


Me aloitimme oikeat talvimeiningit viime viikonloppuna. Sääennustukset lupasi pakkasta jo perjantai iltapäivälle, mutta Mari sai laahustaa vielä neljän jälkeen mutasohjossa töistä kotiin. Vähän jo oli semmoista "josko sittenkin vaikka katottas vaan leffa"-meininkiä, mutta onneksi mukaan oli lähdössä Nastolan metsien mies, joka ei ilmaissut minkäänlaisia perumisen viitteitä. Kamat kasaan ja NastaOstolan suuntaan. Vielä ei näyttänyt niin talvelta, että Ringonkin uskalsi ottaa yöksi mukaan metsään.

Partiolaiset olivat muutama viikko aiemmin ollut retkeilemässä Nastolan metsissä ja Ripen johdolla hakeuduimme samaan paikkaan. Halot odottivat pinossa puunjuuressa ja havuja löytyi edellisten jäljeltä puun alta oman patjan pehmikkeeksi.

Ringo nautti täysin rinnoin vapaudesta ja säntäili ympäri pöpelikköä, kunnes illemmasta tajusi, että metsään jäämme. Siinä vaiheessa untuvapussin lämpö kutsui villiä luontoa vahvammin.

Yön vietimme rättilaavussa. Laavu on varmasti partiolaisille yksi tutuimmista majoitteista, mutta muille se ei välttämättä ole yhtä ilmeinen vaihtoehto. Laavu on melko kevyt majoite kantaa mukana, varsinkin jos kantaa pelkän kankaan ja tekee putket ja kiilat kepeistä. Se on helppo pystyttää, paitsi yksin. Suojaa se tarjoaa kohtalaisesti tai riippuu millaiseen paikkaan ja miten päin laavun pystyttää. Hankalaa laavussa on sen työläys. Se vaatii ison alueen mihin se pystytetään, se ei välttämättä aina pysy pystyssä ja se voi ottaa rankastikin tuulta liepeisiinsä, jos se on vähän väärin päin tuuleen nähden ja tuulisessa paikassa. Laavun askeettisuus sitten on taas ihan makuasia. Parasta kuitenkin on varmaankin se, että laavusta voi katsella tähtiä ja öistä metsää. Tai voisi, jos olisi hereillä.

Meille uni tuntui maittavan. Ilta laski lämmön viimein pakkaselle. Paksu kerros havuja laavun pohjalle, pipo korville ja untuvapussin uumeniin. Taisi olla yksi parhaiten nukutuista ulkoöistä pitkiin aikoihin. Ringokaan ei enään ikävöinyt kotisohvalle, kun se sai nukkua emännässä kiinni lämpösessä pussissa.

Aamulla olikin sitten viimeistään jo ihan talvi. Keli oli tuntuvasti pakkasella ja maa melkein valkea. Pekonit pannulle ja kahvia koneeseen. Luontevasti talven odottamisesta puhuminen vaihtui jäisistä jäsenistä valittamiseen. Ja nyt viikon jälkeen voikin jo reippain mielin sanoa, että eiköhän tätä pakkasta ole tälle talvelle jo ollut ihan riittävästi. Josko semmosta -5 astetta sitten jatkossa vaan, kiitti!


Mari ja Markus

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Töppösille töppöset

Untuvatöppöset ovat mitä loistavin unikaveri talviöinä. Meidän töppöset ovat Joutsenen, ihan kotikäyttöön tarkoitetut, puuvillakankaiset untuvatossut. Ostaessa mukana tulee säilytyspussi, jossa meillä usein töppöset kulkee mukana.

Markkinoilta löytyy kevyempiä ja materiaaleitaan teknisempiä malleja, joiden mukana saattaa tulla ulkopohjat, jolloin teltasta pääsee kipaisemaan pihalla ilman, että töppösiä tarvitsee vaihtaa pois. Kangasmateriaalit ovat näissä esimerkiksi pertexiä ja mallit huomattavasti paremmin säädettäviä ja istuvampia kuin kotikäyttöön tarkoitetuissa. Hinta on luonnollisesti myös hieman toistaluokkaa.

Viime talven Perämeren reissua varten kaivoin ompelukoneen kaapinperältä ja päätin tehdä reissua varten untuvatöppösille ulkotöppöset. Ihan valmiiksi ne eivät reissua varten tulleet, mutta käyttöön ne saatiin. Nyt on kuitenkin söpöt kuorisaappaat odottamassa ensi talven telttailuja.
Valmiita kaavoja ei ollut vaan töppösten avulla piirtelin jotain kaavojen kaltaista. Lopullinen malli muotoutui saappaan valmistuessa, joten älkää toki kuvitelko, että kuvan kaavoilla saisi suoraan mitään käyttökelpoista....ne on pelkkä alkutilanne ja aihio :) Ja tosissaan nämä kaavat ovat Joutsenen M- sekä L-kokoisille untuvatossuille.

Töppösiä varten tarvitsee:
  • kuramaton, josta tehdään töppöselle pohja
  • ulkoiluvaatekangasta, ostimme kahta paria varten 1m kangasta
  • fleece-kangasta välipohjaksi
  • resoria tm. joustavaa kangasta töppösten varteen
  • kuminauhaa tai nyöriä varren suuaukkoon
  • karhunlankaa, sormustimen, pitkän pinnan sekä terävän neulan pohjan käsin ompelemista varten
Kaavoista puuttuu resoria varten mitat. Itse lisäsin resoria V:n muotoisen palasen etuosaan, että pukeminen olisi mahdollisimman helppoa.

Ompelin ensin töppösen kasaan fleecepohjalla. Matkalla pohjoisiin ompelimme vuoroissa kuramattoa kiinni kenkään. Se oli ehdottomasti työläin työvaihe ja homma olisi jäänytkin jo siihen, ellei kenkä olisi ollut sitä vaille valmis. Toiset kengät valmistuivat reissuun, toisissa kuramatot olivat pikaliimalla kiinni ja ompeleen ne saivat ympärilleen vasta kotiin palattuamme.
Nyt kun töppöset ovat testattu, voi olla tyytyväinen uurastukseen. "Kuoret" ovat helppo nykäistä töppösten päälle, ne pysyvät ihan kohtalaisesti jalassa ja ulkona piipahtamisen jälkeen sisätöppöset ovat edelleen kuivat. Lisäksi, onhan noi nyt ihan superpäheen näköiset!

Tuotekehityksenä voi lisätä vielä yhdet kengän pohjalliset ulkotöppösten pohjalle, jolloin eristävyys toivottavasti paranee hieman.

Pakkasia odotellessa

Mari