Suvisaaristo, Hanikan luontopolku

Auringonpaiste, kevät ja meri. Kun viikonlopun säät suosivat ulkoilijaa, niin mekin pakkasimme viime viikonloppuna itsemme autoon ja kohti Espoon Suvisaaristoa. Suinon saaressa on noin 5 km pitkä Hanikan luontopolku, joka kulkee meren rantaa, kallioita ja soita pitkin.

Luontopolulla on opastauluja, jotka kertovat alueen historiasta ja luonnosta. Yksi mielenkiintoisimmista paikoista polulla on pronssikautiset hiidenkiukaat eli hautaröykkiöt. Nykyisin kiukaat sijaitsevat sisämaalla kallion päällä, mutta kun ne ovat rakennettu ovat ne sijainneet meren rannassa. Reitillä on muitakin paikkoja, missä on edelleen nähtävissä merkkejä muinasmerestä, jonka pinta on ollut huomattavasti korkeammalla kuin nykyisen Itämeren.

Hiidenkiuas.

Ringo pongailemassa lintuja Kaitalahden lintutornista.

Yksin ei tarvinnut polulla kulkea vaan kauniit kelit olivat houkutelleet paljon muitakin kanssa ulkoilijoita. Luontopolut ovatkin helppo tapa päästä luontoon ja samalla tulee opastaulujen avulla opittua yleensä jotain uuttakin. Espoon luontopolut löytyvät tästä linkistä. Ja vastaavasti muiden paikkakuntien luontopolkuja lähtisimme etsimään kuntien omilta verkkosivuilta. Huomiseksi on luvattu aurinkoa!

Mari ja Markus

Suksi suolle

Tänään taisi olla talven hienoin ulkoilukeli. Ainakin sellainen, joka osui viikonlopulle täällä pääkaupungin kupeessa. Mekin nautiskelimme kauniista auringon paisteesta lähikohteesamme eli  Nuuksiossa.

Lähdimme heti aamusta palvelupäällikkö Liisa Neuvosen käskystä Luontokeskus Haltiaan lounaalle ja  maittavat lammaspyörykät upposivatkin aamupalaksi yhdentoista aikaan ja oli muuten hyvää. Ystäväpiirissämme tosissaan onkin ihan henkilökohtainen luontoneuvoja Neuvonen, mutta silti on Haltia vierailut olleet harmittavan harvasssa. Näyttelyyn saakka emme vielä tällä kerralla uskaltautuneen, mutta Haltian Altai-sukset lähtivät Markuksen lainaan lyhyelle Nuuksio kierrokselle. (Ja Neuvonen vinkkaa, että niitä saa vuokrattua kaikki muutkin hintaan 15 € / 3h, 24 € / 24h). Marilla oli allaan hieman vastaavat sukset, OAC XCD,  jotka ovat myös lyhyet karvapohjasukset, mutta muistuttaa enemmän perinteisiä suksia kuin Altai Skit.

Hiihtelimme Haltialta alas Pitkäjärven jäälle ja hiihdimme Romvuorelle katsomaan mitenkä siellä pääsisi kiipeämään jäätä. Pääsihän siellä paria linjaa ja niin siellä kiivettiinkin. Kaunis ilma oli houkutellut myös kiipeilijöitä isosti paikalle ja porukkaa oli ihan jonoksi saakka.

Jatkoimme matkaa pitkäjärven pohjoiseen päähän. Jäällä oli runsaasti vettä ja pian sukset painoivat monta kiloa per suksi. Ärräpäät lenteli ja jatkuvasti sai olla irrottelemassa lunta, jäätä ja loskaa suksen pohjasta. Rannalla pidimme teetauon ja naputtelimme jäät irti pohjasta. Valitettavasti varsinkin Markuksen nousukarvat olivat päässeet niin jäähän, että suksien luisto oli poissa. Jatkoimme matkaa Haukkalampi-Haltia yhdysreittiä ja mietimme, että hiihdämmekö suoraan Haltiaan vai lähdemmekö vielä Nuuksiontien yli soille ja metsään.

Keli oli mitä kaunein ja hetken aikaa tallatulla reitillä edettyämme suksetkin luisti niin, ettei jalkoja tarvinnut enään nostella edetäkseen. Niin suuntasimme vielä Punjonsuolle ja sieltä metsien kautta takaisin Haltialle. Mahtava päivä! Nauttikaa kaikki upeista ulkoilukeleistä.

 Mari ja Markus

24h risteily Itämerellä

Vesille vei viikonloppumme. Olimme antaneet ystävillemme häälahjaksi Itämeren risteilyn ja melkein vuosi häiden jälkeen buukkasimme matkan ja lähdimme aalloille. Rakastavaiset halusivat omat hytit ja sama päti meihin. Varasimme jokaiselle oman kajakin Natura Vivan nettisivujen kautta. Samaisten sivujen kautta saimme suunniteltua reitin, lounaspaikan sekä yöpymispaikan. Melko kattavat sivut siis.

Lähtö oli Vuosaaresta lauantaiaamuna klo 10.00 ja suuntasimme kohti itää ja Kahvila Kampelaa. Olimme tehneet matkan suunnittelussa pienoisen virheen ja olettaneet että matka Kampelalle ottaisi lähemmäs kolme tuntia, mutta tämä olikin ollut edestakaisen matkan arvio. Onneksi keli suosi, joten pistimme kajakit parkkiin ja loikoilimme rantakallioilla ja herättelimme ruokahalua.

Kahvila Kampela on kuuluisa lohikeitostaan, eikä suotta! Ihania isoja lohenpaloja kermassa, namskis. Jälkkäriksi pannukakkua ja kahvia ja mahat pinkeinä jatkoimme matkaa. Yöpaikaksi olimme valinneet Pikku Leikosaaren. Aurinko paistoi ja melominen maistui, joten kiersimme Satamasaaren ja Ison Villasaaren kautta kierroksen ja yltyvän tuulen saattelemana saavuimme Pikku Leikosaareen.

Pikku-Leikosaari on Uudenmaan virkistyalue yhdistyksen ylläpitämä virkistysalue, jossa on useita nuotiopaikkoja, sauna ja huussi. Rannat ovat laakeita kallioita. Olimme varanneet mukaan omat puut ja runsaasti makeaa vettä, ettei vaan jäisi saunominen siitä kiinni. Sauna olikin jo lämpösenä ja nuotiopaikoilla väkeä. Puita oli pölleissä, saha ja kirves löytyi, huussissa oli wc-paperia ja saunassakin tynnyritolkulla makeaa vettä. Palvelut siis aivan kohdallaan. Saunoimme ja valmistimme illallisen ja nautiskelimme. Saari hiljeni iltaa kohti, mutta muitakin yöpyjiä jäi saarelle.

Heräsimme aamulla melko aikaisin, joten ehdimme meloa vielä mutkien kautta takaisin rantaan. Tuuli oli tyyntynyt ja aurinko paistoi. Meloimme Villingin pohjoisrantaa pitkin Jollakselle ja Villaluotojen kautta takaisin Natura Vivalle. Ei olisi onnistuneempi reissu voinut olla.

-Mari & Markus

Yöpymissaldo:
+2
44/100

Lapakisto

Talvi näyttää harmillisesti taittuvan kevääksi (JeeJeeJeeKevätKevätKevät). Pääsiäisen alle suunnittelmamme Perämeren reissu näyttää kääntyvän plan-B:n puolelle, koska vastassa meillä olisi pelkkää ahtojäätä ja merta ja viikonlopun Päijänteen pyrähdyskin joutui perjantai aamuna vaihtoon, sillä edessä olisi ollut pelkkää vesihiihtoa.

Lähelle Lahtea piti päästä ja yksi yö riitti. Arvoimme retkikohteeksemme Lapakiston luonnonsuojelualueen. Parkkipaikalle päästyämme oli jo pimeää ja lähdimme otsalamppujen valossa hiihtelemään kohti Kalliojärven laavua, seurueena Mari, Markus, Juuso ja Ville.

Reitti olikin yllättävän vaihteleva. Ylämäet menivät kirotessa (tai ainakin Juusolla, joka raukka oli ainoa ilman karvoja suksen pohjassa) ja alamäet kiljahdellen ja rypien. Lunta riitti paikoin paljon, mutta välillä alamäkiin sai kivaa lisäjännitystä lumen alta pilkottavista kivistä. Laavulle päästyämme, kaikki oli vuoroin ehtinyt sukeltaa lumeen.

Kalliojärven laavu oli kiva. Se oli kuin mökki ilman yhtä seinää. Nuotiopaikka oli melko kaukana laavusta. Tulet jäivät taasen tekemättä. Kirveen varsi oli rikki ja pelkällä terällä halkominen ei ollut kauaa hauskaa. Lisäksi mukana oli, ei vain yksi vaan kaksi bensakeitintä, joten noin ruuanlaittoavarten tulia ei ainakaan tarvittu. Teimme siis olomme kotoisaksi laavussa ja Villen ja Markuksen käydessä "mun keitin on parempi kun sun keitin"-kisaa, kävimme samalla leppoisaa keskusteltua huutaen yli pöhöttävien keittimien. Ruokaa napaan ja unta kuulaan.

Aamulla matka jatkui Kalliojärven rantaa pitkin pohjoiseen kohti Ahvenlammia ja siitä eteenpäin Pitkäjärvelle. Olemme käyneet pari vuotta takaperin kiipeämässä jäätä Pitkäjärven itärannalla, nyt jäätä ei ollut kuin puolet siitä. Komea paikka siitä huolimatta. Pitkäjärven rantaa myöten etelään ja takaisin autolle. Kiva reissu ja hyvä että tuli tehtyä!

Lapakisto yllätti suosiollan. Lauantaina iltana sai mennä itekseen, mutta sunnuntaina kanssa retkeilijöitä oli runsaasti. Hyvä niin! Lapakistossa on vaihtelevia maastoja, kauniita näköaloja ja hyvät puitteet päiväretkille ja myös näin yöksi piipahtaa. Reitit ovat selkesti merkittyjä ja nuotiopaikkoja ja laavuja on riittävästi.

Ikävä lieveilmiö, joka easy access paikkoihin usein liittyy, oli nähtävissä myös Lapakistossa; roskaaminen. Laavulla ei ollut pelkästään roskia, vaan sieltä löytyi lisäksi kaksi makuupussi ja alusta. Parkkipaikan ulkovessaan oli jätetty vaippa. Mikä ihme siinä on, että niitä omia roskia ei saa vietyä mennessään! Tästä aiheesta saisi kirjoitettua vaikka kokonaan omaa blogin.

Jupinat sikseen ja kohti uusia seikkailuja.

-Mari ja Markus

Yöpymissaldo:
+2

9/100

Inkkareiden pikkujoulut

Ja tapahtui näinä päivinä, että inkkarit huomasivat, että edellisestä metsäreissusta alkoi olla aikaa ja he lähtivät kiireesti Nuuksioon, kohti Urjan nuotiopaikkaa, kun Markus oli ensin päässyt töistä lauantaina. Mukaan matkaan lähti Fjällrävenin Akka Endurance 3 -teltta sekä Markuksen superhipsteriuskottava Bergansin synttärilahjareppu.

Ja niinkuin arvata saattaa, kartta unohtui kotiin. Olimme toki käyneet Urjassa kerran aiemminkin, silloinkin hieman seikkaillen paikanpäälle, mutta ihan pelkällä ilmansuunnan muistamisella ei perille päässyt. Onneksi oli i-tuotetta mukana ja karttapaikka ohjeisti meitä oikeaan suuntaan. Matkalla Markus totesi, että ulkonäön vuoksi on tosissaan kärsittävä, sillä hipster-reppu ei aivan ollut verrattavissa tämän päivän anatomisiin pikkurinkkoihin. Mutta näyttihän se hyvältä selässä!

Perille saavuttuaamme jouduimme huomaamaan, että puuvaja huusi tyhjyttään. Sen sijaan halkoja oli levitetty ympäri nuotiopaikkaa kastumaan. Saimme kuin saimmekin riivittyä tulet aikaan ja puolivalmiit ruuat tulille. Liha oli valmiiksi marinoitu kotona ja kasvikset pilkottu, öljytty ja maustettu.

Ja sitten tuli teltan pysyttämisen aika ja Markus pystytti Fjällrävenin tunneliteltan, Akka Endurance 3, joka oli meillä lainassa retkellä. Akka Endurance on kohtuu hintainen ja hyvälaatuinen tunneli, jonka pystyttäminen sujui suht vaivatta. Kaaret ja kaarikujat ovat värikoodattuja, joten niiden kanssa on vaikea arpoa. Kaaren pingottaminen sen sijaa aiheutti vahvallekin miehelle harmia.

Akka Endurancen ehdoton etu on suuri apsidi sekä pienet hyvät yksityiskohdat, joista kerrottakoon esimerkiksi sisäteltan vetoketju joka sulkeutuu niin että vetoketjun vedin jää ylös eikä lattianrajaan, sekä että vetimet ovat fosforoitu ja loistaa pimeässä. Niin ja sininen väri, kaunis ja käytännöllinen. Miinuksia Akka Endurance sai roikkuvasta sisäteltasta sekä ahtauden tunnusta.

Uni maistui Akka Endurancessa, kunnes yöllä Mari ja Ringo heräsi rapinaan apsidissa. Ja kurkatessaan apsidin puolelle ruokailuvälinepussissa rapisteli hiiri. Innostus valtasi Ringon, mutta Mari sanoi sille: ”Anna olla, meni jo.” Ja kun hiiri oli mennyt, Mari kiitteli, että vetoketjun vedin oli yläreunassa, eikä Ringo saanut sitä nenällään väännettyä auki ja jatkoi uniaan.

Ja aamulla herättyään inkkarit sanoivat toisilleen: ”Nyt kotia kohti, että ehtii Markus käydä suihkussa ennen työvuoroa”.

Ja inkkarit palasivat onnellisina ja savunhajuisina kotiin valmiina joulun viettoon.

Oikein ihanaa joulua kaikille!

Mari ja Markus

Akkuja lataamassa

Kevään upeiden aurinkoisten kelien siivettelemänä, lähdimme viettämään pääsiäistä etelään, noin niinkuin meiltä nähden, eli Nuuksioon. Mukana meillä oli Nuuksion lodjuvihko, joka määrittelisi mihin suuntaan reittimme milloinkin kulkisi. Vuosia sitten Mari oli partiokamujensa kanssa etsimässä Nuuksioon jemmattuja lodjuja tuloksetta, joten tällä kerralla ennakkovalmistelut tehtiin huolella. Lodjaaminen on eräänlaista old school geokätköilyä. Metsään piilotetut lodjut paikannetaan vihjeiden perusteella, jotka voivat olla esimerkiksi runon pätkiä. Lisää Nuuksion lodjuista ja lodjuvihko löytyvät linkistä. Hauskaa puuhaa, niin ennen retkeä kuin paikan päälläkin!

Haukkalammen parkkipaikka oli aivan täynnä, kun saavuimme Nuuksioon lankalauantaina puolen päivän aikaan. Saimme kuin saimmekin taiteiltua autolle sopivan paikan ja tuhansien muiden retkeilijiden tapaan, mekin pääsimme pöpelikköön. Meille tavalliseen tapaan, lähtö tapahtui jälleen hieman kiireellä ja kun olimme päässeet noin puolen kilometrin päähän autolta, aloimme tarkistamaan mitä tuli mukaan ja mitä puuttuu. Kameran akku oli tyhjä, se oli kyllä ollut latauksessa, mutta jatkojohto tarvitsisi ilmeisesti olla myös seinässä, että akku latautuisi. No onneksi matkassa oli kameroilla varustetut puhelimet….eikun hetkinen….ne oli jäänyt autolle. Tarkemmin ottaen tuulilasin edustalle, auton ulkopuolelle tietysti! Kamera akkuineen takaisin autolle ja tyrkyllä olleet puhelimet mukaan. Ja metsään!

Ensimmäinen lodju löytyi melko helpolla ja voiton riemuisena päätimme seuraavan kohteen. Etenimme melko nopeasti kevyiden varusteiden ansiosta sekä edessä puuskuttavan Ringon vaudittaessa matkaa, mutta aurinkoiset kalliot kutsuivat pysähtelemään. Markus muistutteli tasaiseen tahtiin, että tunturinokosia ei sitten unohdeta. Toinen lodju ei sitten ollutkaan niin helppo. Etsimme soidintantereen lähistöltä syleilyynsä syventynyttä paria tuloksetta. Luovutimme ja kipitimme nauttimaan ilta-auringosta Holma-Saarijärven teltta-alueelle. Ja yön palelimme.

Sunnuntaina odotimme seuraa. Ystävämme Värkki-Viinaset olivat tulossa seuraksemme iltapäivästä. Aamupäivä oli vielä mahdollista käyttää lodjujen etsimiseen. Lähdimme paikantamaan Enttiä ja pian olimmekin jo ihan pelipaikoilla. Otimme suuntaa ja etsimme ja etsimme. Lodjua ei vaan löytynyt. Vaatii vihkon mukaan hoksottimia……No on se nyt, kun kaksi järjenjättiläistä ei yhtä pönttöä löydä! Pienen evästauon jälkeen toinen järjenjättiläinen sitten keksi, että jos yrittäisi vaikka oikean lodjun vihjeiden perusteella paikantaa, niin tulosta voisi syntyä hieman helpommin. Ja niin sitä syntyi, lodju löytyi ja jällleen hymyilytti.

Värkki-Viinaset soitteli ja alkoi tehdä matkaa luoksemme. Puhelimemme alkoi jo pikku hiljaa piiputtamaan tyhjiä akkujaan, kuten myös meidän akut. Lounasta aurinkoisella kalliolla ja ne tunturinokoset. Tunnin verran auringossa teki tehtävänsä ja lähdimme ystäviämme vastaan nenät punaisena.

Siirsimme auton Haltian pihaan ja suuntasimme porukalla Urjaan. Mari kartassa ja kun niitä polkuja niin risteili ja kaikkea, niin lopputuloksena saimme melkein täysympyrän aikaiseksi.  Urjan nuotiopaikka hiljeni päiväretkeläisistä ja saimme valmistaa herkkunuotiosapuskat keskenämme. Tänä yönä laitoimme makuupussit vetoketjuilla yhteen, mutta silti oli vähän kylmä.

Toinen pääsispäivä, talviturkit järveen ja takaisin autoille. Ja siellä se auton reppana tönötti, akku tyhjänä niinkuin tämän pääsiäsen teemaan kuului. Puhelintakin joutui lainaamaan kaverilta kun omasta oli akku loppu. Mikäs siinä Falkin miestä odotellessa kun aurinko paistaa porotti ja tiesi, että seuraavan päivänä pääsisi töihin taas akkuja latailemaan.

Markus ja Mari

Pikkupakkasilla

Me aloitimme oikeat talvimeiningit viime viikonloppuna. Sääennustukset lupasi pakkasta jo perjantai iltapäivälle, mutta Mari sai laahustaa vielä neljän jälkeen mutasohjossa töistä kotiin. Vähän jo oli semmoista "josko sittenkin vaikka katottas vaan leffa"-meininkiä, mutta onneksi mukaan oli lähdössä Nastolan metsien mies, joka ei ilmaissut minkäänlaisia perumisen viitteitä. Kamat kasaan ja NastaOstolan suuntaan. Vielä ei näyttänyt niin talvelta, että Ringonkin uskalsi ottaa yöksi mukaan metsään.

Partiolaiset olivat muutama viikko aiemmin ollut retkeilemässä Nastolan metsissä ja Ripen johdolla hakeuduimme samaan paikkaan. Halot odottivat pinossa puunjuuressa ja havuja löytyi edellisten jäljeltä puun alta oman patjan pehmikkeeksi.

Ringo nautti täysin rinnoin vapaudesta ja säntäili ympäri pöpelikköä, kunnes illemmasta tajusi, että metsään jäämme. Siinä vaiheessa untuvapussin lämpö kutsui villiä luontoa vahvammin.

Yön vietimme rättilaavussa. Laavu on varmasti partiolaisille yksi tutuimmista majoitteista, mutta muille se ei välttämättä ole yhtä ilmeinen vaihtoehto. Laavu on melko kevyt majoite kantaa mukana, varsinkin jos kantaa pelkän kankaan ja tekee putket ja kiilat kepeistä. Se on helppo pystyttää, paitsi yksin. Suojaa se tarjoaa kohtalaisesti tai riippuu millaiseen paikkaan ja miten päin laavun pystyttää. Hankalaa laavussa on sen työläys. Se vaatii ison alueen mihin se pystytetään, se ei välttämättä aina pysy pystyssä ja se voi ottaa rankastikin tuulta liepeisiinsä, jos se on vähän väärin päin tuuleen nähden ja tuulisessa paikassa. Laavun askeettisuus sitten on taas ihan makuasia. Parasta kuitenkin on varmaankin se, että laavusta voi katsella tähtiä ja öistä metsää. Tai voisi, jos olisi hereillä.

Meille uni tuntui maittavan. Ilta laski lämmön viimein pakkaselle. Paksu kerros havuja laavun pohjalle, pipo korville ja untuvapussin uumeniin. Taisi olla yksi parhaiten nukutuista ulkoöistä pitkiin aikoihin. Ringokaan ei enään ikävöinyt kotisohvalle, kun se sai nukkua emännässä kiinni lämpösessä pussissa.

Aamulla olikin sitten viimeistään jo ihan talvi. Keli oli tuntuvasti pakkasella ja maa melkein valkea. Pekonit pannulle ja kahvia koneeseen. Luontevasti talven odottamisesta puhuminen vaihtui jäisistä jäsenistä valittamiseen. Ja nyt viikon jälkeen voikin jo reippain mielin sanoa, että eiköhän tätä pakkasta ole tälle talvelle jo ollut ihan riittävästi. Josko semmosta -5 astetta sitten jatkossa vaan, kiitti!

Mari ja Markus