Homman nimi ihan NUTS-Pallas

Terveystietolomakkeen kysymys numero 3. "Koetteko olevanne terve ja kykeneväinen osallistumaan 23km/ 55km / 125km polkujuoksukilpailuun?"

No mitäs tähän nyt vastaisi? Kaipa minä olen, mutta miksi ihmeessä juoksisin? Palataan ajassa taaksepäin, siihen hetkeen kun osallistuin ensimmäiseen polkujuoksukisaani Espoossa pidettävä BodomTrailiin keväällä 2014 . Tapahtumana hieno ja kokemuksena aivan hirveä. Kisa, joka kummittelee silloin tällöin vieläkin takaraivossa. Kisan jälkeen oli niin poikki, kipeä ja loppu. Hetki kisan jälkeen päätin kuitenkin ilmottautua täysipitkälle maastomaratonille Pyhätunturille.

Evästä matkan varrelle.

Oma polkujuoksu ura on edennyt simppelisti asteittain. Kisamatkat ovat olleet 21km, 43km, 21km ja viime viikonloppuna 55km rypistys. Varsin nousujohteisesti siis ja vieläkään en voisi kuvitella juoksevani täyttä maratonia asfaltilla.

Camelbak Circuit kisa setupissaan.

Mikä siinä maastossa nyt sitten viehättää, kun se on vaikeampaa ja raskaampaa juosta. Moni selittelee asiaa hienoilla maisemilla ja toiset pakenevat asfaltin aiheuttamaa kovaa tärähdystä pehmeämpään maaston. Oma mieli lepää kyllä luonnossa, mutta juostessa en voi kyllä rentoutumisesta puhua. Maisemiakaan ei tule katsottua, koska jatkuva juurien ja kivien tarkkailu aiheuttaa siihen hankaluuden, ellei sitten pysähdy hetkeksi. Miksi sitten?

Siinä missä maratoonari voittaa itsensä alittamalla edellisen PR:n (personal best) aikansa, polkujuoksussa minua kiinnostaa matka. Aika, ainakin tässä vaiheessa "uraa" on toissijainen asia. Intohimo siihen kuinka pitkän matkan sitä pystyy etenemään ja niiden omien rajojen hakeminen ovat minulle se juttu.

Mennäänpä varsinaiseen kisaan.

Kisan nimi on siis NUTS Pallas, jonka järjestää Northern Trail Ultra Service ja se on osa Buff Trail Tour-osakilpailua. Reitti juostaan hyvin perinteisessä Suomalaisessa tunturimaisemassa ja seurailee pääosin vaellusreittiä. Lähtö on Pallakselta ja kisa päättyy 55km päähän Hettaan. Oman gps-kellon mukaan matkalla kertei noin 1700metriä korkeuseroa ja kokonaisuudessa aikaa minulla meni 7 tuntia ja 23 minuuttia. Reittiprofiili näytti seuraavalta. (referenssiarvoissa on hieman heittoa, ei ihan noin korkealla käyty.)

Alkuun noustaa sitten hieman laskeudutaan ja taas noustaan. Tätä jatkui noin maratonin verran jonka jälkeen laskeuduttiin sora- ja asfalttiteille.  Maisemat ovat sanomattakin huikeat ja reitti on hieno. Ei liian tekninen ja pitkiä pitkospuitakin löytyy. Huoltopisteitä oli kaksi, noin puolessa välissä ja hieman viimeisen neljänneksen jälkeen.

Oma kisa meni suunnitellusti, mutta kaksi tapahtumaa aiheuttivat hieman mutkia matkaan. Ensimmäinen tapahtui hieman ennen ensimmäistä huoltopistettä. Alamäessä mentiin kovaa vauhtia ja varvas pääsi ottamaan kosketuksen kiven kanssa, josta seurasi kaatuaminen oikean olkapään ja päälaen kautta. Hetki meni ihmetellessä, mutta matka jatkui. Kaikki ei kuitenkaan ollut ihan kohdallaan. Huoltopisteelle mentiin hieman hoippuen ja siitä eteenpäin ei meinannut juoksusta tulla yhtään mitään. Olin tähän mennessä juossut kaima Markuksen kanssa samaa tahtia, mutta pyörähdyksen jälkeen alkoi tulla ongelmia. Tiputin vauhtia ja tein uuden gameplanin. Päätin edetä hitaasti noin 7min/km ja kävellä rauhallisesti kaikki ylämäet.

Onneksi tein näin, sillä se luultavimmin pelasti suorituksen. Markus meni menojaan ja minä jäin hakkaamaan päätä seinään sillä juoksu tuntui todella raskaalta. Halusin kävellä, mutta hoin päässäni, että "juokse kuinka hiljaa tahansa kunhan sitä voi edes jollain tasolla kutsua juoksuksi". Noin tunnin verran tuskailin ja katsoin kun porukkaa painoi ohitseni, kunnes noin 25km ennen maalia huomasin, että hei! eihän tämä nyt tunnukkaan enää niin pahalle". Siitä alkoi oman kisan parhaat hetket. 

Sitten iski seuraava ongelma. Noin 9 km ennen seuraavaa huoltopistettä juomapussi hörppäsi tyhjää. En oikeastaan tajunnut ongelmaa, sillä olin sen verran hyvillä fiiliksillä, että eteneminen kulki taas. Noin puolessa välissä viimeistä nousua kohti Pyhäkeroa jano alkoi kuteinkin kasvamaan. Selässä oli tyhjä juomapussi ja rintataskussa oli pullo, jonka pohjalla oli vielä hieman suolajuomaa. Hörppäsin viimeiset pohjat pullosta ja jatkoin matkaan. Nälkäkin alkoi tulla ja näkersin CliffBaria, joka ei meinannut upota ilman vettä. Samalla muistin, että mukana oli geelejä joissa oli valmiiksi nestettä. Otin nämä noin 15min välein toisista ja aloinkin olemaan jo Pyhäkeron päällä. 

Tästä alkoi kaikessa positivisuudessa alamäki. Laskeutuminen sujui rennolla askeleella ja hyvää vauhtia. Saavuin janoisena viimeiselle juottopisteelle. Kysäisin siinä herralta, joka täytti juomapullon ja juomarakon, että paljonkos oli matkaa jäljellä? Sain vastaukseksi 11km ja lähes kokonaan tietä. En ollut kovin innostunut siitä että loppu olisi tietä, sillä en kovin hyvä juoksemaan tasaisella. Vilkaisin kelloa ja hymyilytti sillä aika oli odotettua parempia. Yhdentoista kilometrin matkakaan ei kuulostanut enään miltään.

Viimeinen viidennes oli kuitenkin kaikkea muutakuin hauska. Etenin lähdes madonvauhtia, vaikka juostiin lähes tasaista hiekkatietä. Taas teki mieli kävellä, mutta koska juoksemaan oli tultu niin pakko se oli sillä mennä. Noin 3 kilometriä ennen maalia alkoi asvaltti ja kyynel meinasi tulla silmään. Oli kuuma ja kaikkiin paikkoihin sattui, mutta mieli oli virkeä. Matkalla maaliin sain kaverini Vesan kiinni ja juoksimme yhdessä punaistamattoa pitkin maaliviivan yli (melkein yhtämatkaa; Vesa sadasosan edellä).

Kaikin puolin hieno tapahtuman jonne haluan ensivuonna uudestaan jossa suunnitelmat sen mahdollistavat....tai toisaalta voisi harkita osallistumista NUTS Karhunkierrokseen, joka olisi sitten 80km koetus.

-Markus

Yöpymissaldo:

Markuksen yöt:

+1 teltassa kavereiden pihalla

+1 laavussa Artjärvellä

+1 Porkkalan niemessä työkavereiden kanssa

+2 Pallaksen yöt

Marin yöt:
+1 riippumatossa vanhempien pihassa
+1 pressun alla Nuuksiossa siskon kanssa

Yhteensä: 53/100

Pämmi 2015

Vesille vei taas tieni. Tällä kertaa kutsuin itse itseni ystäviemme ChaoX veneelle ja sain luvan tulla Ringon kanssa mukaan siitäkin huolimatta, että edessä oli Tehin Pursiseura Ry:n järjestämä Päijätsalon Purjehdus -kilpailu. Kisamiehistöön kuului Ville, Juuso, Antti, minä ja laivakoira Ringo. Lähdimme purjehtimaan perjantai illasta kohti kilpailupaikkaa Suopeltoa ja saavuimme pelipaikoille vasta puolen yön jälkeen. Laitoimme vielä murkinaa ja juonimme salaista kilpailustrategiaa, jossa minun tehtävä oli toimia pianistina.

Laivakoira vahtii, että ruoka valmistuu oikein.

Spinnu eli spinaakkeri

Aamulla Ville kävi kipparikokouksessa ja palasi veneelle mitali kourassa. Hyvä alku kilpailupäivälle!  Edessä oli matkakilpailu, joka tarkoitti 22 mailin purjehdusta. Startti oli klo 11.00 ja varsinkin tällaiselle kokeneelle epäpurjehtijalle tuo oli erittäin jännittävä. Purkkarit pyörivät ympyrää pienessä kasassa ja odottivat, että kello pyörähtäisi yli yhdentoista, että lähtöviivan saisi ylittää. Pianistina vastuullani oli nostimet tai nostimia tai ainakin osa niistä köysistä oli nostimia.... Vaikka en ensimmäistä kertaa veneessä ollut ja osaan paljolti purjehdukseen liittyviä termejä, niin meinasi mennä sormi suuhun. Oli oikein huvittavaa, kun itsekin oikein kuuli, kuinka aivoissa lähti rattaat käyntiin, kun käsky esimerkiksi ylägaijan kiristämisestä kävi.

Hauskaa riitti niin kauan kun sitä riitti. Ensin iski väsy ja pääkipu, jota yritin lievittää päikkäreillä ja sitten heitinkin multicolor-sylkeä laidan yli. Harmitti. Harmitti, koska en koskaan yleensä tule merisairaaksi, krapulaakaan ei ollut riittäviä perusteita ja koska kuka nyt tästä kokeneesta miehistöstä voisi paikata minua vaativassa pianistin tehtävässäni. Selvisimme maaliin asti ja minä jatkoin uniani.

Seuraavana päivänä oli edessä ratakisa. Nyt puhkuin intoa ja olin valmistautunut hyvittämään edellispäivän osallistumattomuuteni. Jälleen sama jännitys lähdössä ja me oltiin niin lähellä saada ihan huikeen hyvä lähtö! Mutta se lähtöportin leveys sitten vaan loppu kesken....

Ratakisa oli paljon nopea tempoisempi ja toistoja purjeiden nykimisestä ylös ja alas oli paljon. Alkoi termit tulla tutuiksi ja hiki pintaa purjeita nykiessä. Aina jos mokasi, niin kaverit meni ohi. Ja me mokattiin silleen, että seurauksena spinnuun (eli spinaakkeriin, eli myötätuulessa käytettävään pallomaiseen purjeeseen) tuli reikä eikä sitä uskaltanut enään sitä myötä käyttää. Vauhti ja mieliala kokivat kolauksen.

Ihan ei voitto irronnut tällä kertaa, mutta huikea kokemus silti. Oli se kisa kuin kisa niin heti se tuo semmoista kivaa jännitystä ja yrittämistä tekemiseen. Satamassa vannotin, että minut on joku vuosi otettava Päijänne-purjehdukselle mukaan.

Loppuun vielä lyhyt videopätkä lauantain matkakisasta:

-Mari

Yöpymissaldo:
+2 (nukuin kannelle, koska veneen sisällä nukkumista ei lasketa)
46/100

Bom-Bom-BodomTrail

Tänään ulkoiltiinkin hieman erilaisissa merkeissä, kuin on näissä blogipostauksissa on yleensä totuttu näkemään. Oli nimittäin se päivä vuodesta, kun polkujuoksu kausi polkaistiin ekalla kisalla käyntiin. Kisa oli nimeltään Bodom Trail, paikkana Espoon Pirttimäki. Tapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa ja se on osa Buff Trail Touria, joka on Suomessa järjestettävä polkujuoksukisakiertue. Tapahtuma on erittäin suosittu ja tänä vuonna yli 900 henkeä lähti kiertämään reittiä. Kisa juostaan Nuuksion ja Pirttimäen väliin sijoittuvassa maastossa eli meille tutuissa lenkkimaastoissa, lähes takapihalla.

Osallistujamäärältään Bodom Trail on suurin Suomessa järjestättävä polkujuoksukisa. Pisin juostava matka on noin 21 km, eli puolimaratonin verran. Maaston teknisyys tekee reitistä haastavan.

Viime vuoden rankasta, mutta positiivisesta kokemuksesta jäi sen verran hyvä maku, että päätimme ilmottautua heti kun paikat tulivat myyntiin. Hyvä näin, sillä tapahtuma myytiin loppuun  nopealla aikataululla. Ilmoittautumisen jälkeen sitten tajusimme, että Marin maantiepuolimaraton, jonne oli myös paikka hankittuna, oli samalla viikolla. Mari siirrettiin huoltojoukkohin ja toinen lippu myytiin eteenpäin. Minä kuitenkin otin haasteen vastaan.

Viime vuodesta viisastuneena tuli harjoituskilometrejä hieman enemmän. Kuitenkin, koska kisa on näin alkukaudesta, niin pääse noita maastokilometrejä tulemaan hieman vähemmän. Niin kauan kun lähipolut ovat jäässä, ei maastoon tule juurikaan mentyä. Muutaman kunnon lenkin sai kuitenkin alle.

Reitti oli siis tuttu ja "turvallinen" (muutamat nilkkojen nyrjäytykset nähtiin). Bodom trail juostaan kahdessa osassa. Ensin oli 12 km mukavaa polkujuoksumaastoa. Aurinko paistoi, hymy oli herkässä ja meno oli mukavaa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen juostaan maalialueen läpi ja juoksija voi valita, jättääkö juoksut siihen vai jatkaako toiselle noin 9 km mittaiselle kierrokselle. Olin tehnyt päätöksen jo etukäteen, joten matka jatkui ilman pohdintoja toiseen koitokseen. Jälkimmäisellä pätkällä meno muuttuikin paljon rankemmaksi. Oli kiviä, kantoja, kaatuneita puita, mutaa, suota, ylämäkiä ja jyrkkiä alamäkiä. Viime vuodesta viisastuneena osasin kuitenkin varautua tähän ja ensimmäiset 12 km tuli mentyä aika rauhallisesti, että voimia riitti vielä viimeiselle 9 km:lle.

Reitti oli merkitty erinomaisesti ja vaikka lähes kahden päivän sateet olivat muuttaneet muutamat kohdat aivan täydeksi mutavelliksi oli koko 21 km mukavaa juostavaa. Kokonaisuus oli oikein onnistunut ja fiilis maalissa erinomainen. Liekö onnistunut tahti vai alkaako kroppa pikkuhiljaa tottumaan juoksutouhuun, sillä kisan jälkeisistä fiiliksistä oikein nautti. Viime vuoden aika 2:44 parantui vain muutamalla minuutilla, mutta jälkifiilisten perusteella tämä loi uskoa tuleviin syksyn koitoksiin. Endorfiinihuuruissa päätin ilmoittautua mukaan jo buukatun Pyhän tunturimaratonin lisäksi myös Pallakselle, ensimmäiselle ultramatkalleni.

Koko tapahtumasta jäi hyvä fiilis ja voin suositella sitä lämpimästi. Tapahtuma on kasvanut kivasti ja tuote-esittelijöistä, myyntikojuja oli Pirttimäen kisakeskuksessa edellisvuotta enemmän. Tänä vuonna 12 km ja 21 km matkat olivat saaneet kylkeensä myös 6 km kuntosarjan, joten polkujuoksukisan makuun pääsee myös melko matalan kynnyksen kautta. Vielä ei onnistu ilmoittautua ensi vuoden kisaan, mutta kun voi, olen ensimmäisten joukossa ilmoittautumassa.

Markus

Yöpymissaldo:
Vappua vieteltiin Repovedellä, siitä hyvästä:
+4
31/100

Berghaus ulkomainos kuvakilpailu

Berghaus on ulkoiluvarustevalmistaja Britanniasta, joka on ollut vielä hieman tuntemattomampi merkki meillä Suomessa. Yritys ei ole mikään uusi vaan se on perustettu jo 1960-luvulla. Tuotteita heillä on ihan arkikäyttöön kuin myös todellisille heavyusereille. Nyt Berghaus on lähtenyt myös valloittamaan Suomea ja iskenyt ulkomainoksiaan ympäri valtakuntaa. Facebookissa heillä on mainoksiin liittyvä kilpailu, jossa voi voittaa Berghausin Mount Asgard Hybrid -takin. Meidän kotinurkille oli ilmestynty myös mainos ja tällä kuvalla me lähdettiin kisaan. 

Kisa jatkuu 3.10. saakka. Vielä ehtii osallistua! Linkki kisan Facebook-sivulle: Berghaus ulkomainos kuvakilpailu

Mari & Markus