Vesille vei viikonloppumme. Olimme antaneet ystävillemme häälahjaksi Itämeren risteilyn ja melkein vuosi häiden jälkeen buukkasimme matkan ja lähdimme aalloille. Rakastavaiset halusivat omat hytit ja sama päti meihin. Varasimme jokaiselle oman kajakin Natura Vivan nettisivujen kautta. Samaisten sivujen kautta saimme suunniteltua reitin, lounaspaikan sekä yöpymispaikan. Melko kattavat sivut siis.
Lähtö oli Vuosaaresta lauantaiaamuna klo 10.00 ja suuntasimme kohti itää ja Kahvila Kampelaa. Olimme tehneet matkan suunnittelussa pienoisen virheen ja olettaneet että matka Kampelalle ottaisi lähemmäs kolme tuntia, mutta tämä olikin ollut edestakaisen matkan arvio. Onneksi keli suosi, joten pistimme kajakit parkkiin ja loikoilimme rantakallioilla ja herättelimme ruokahalua.
Kahvila Kampela on kuuluisa lohikeitostaan, eikä suotta! Ihania isoja lohenpaloja kermassa, namskis. Jälkkäriksi pannukakkua ja kahvia ja mahat pinkeinä jatkoimme matkaa. Yöpaikaksi olimme valinneet Pikku Leikosaaren. Aurinko paistoi ja melominen maistui, joten kiersimme Satamasaaren ja Ison Villasaaren kautta kierroksen ja yltyvän tuulen saattelemana saavuimme Pikku Leikosaareen.
Pikku-Leikosaari on Uudenmaan virkistyalue yhdistyksen ylläpitämä virkistysalue, jossa on useita nuotiopaikkoja, sauna ja huussi. Rannat ovat laakeita kallioita. Olimme varanneet mukaan omat puut ja runsaasti makeaa vettä, ettei vaan jäisi saunominen siitä kiinni. Sauna olikin jo lämpösenä ja nuotiopaikoilla väkeä. Puita oli pölleissä, saha ja kirves löytyi, huussissa oli wc-paperia ja saunassakin tynnyritolkulla makeaa vettä. Palvelut siis aivan kohdallaan. Saunoimme ja valmistimme illallisen ja nautiskelimme. Saari hiljeni iltaa kohti, mutta muitakin yöpyjiä jäi saarelle.
Heräsimme aamulla melko aikaisin, joten ehdimme meloa vielä mutkien kautta takaisin rantaan. Tuuli oli tyyntynyt ja aurinko paistoi. Meloimme Villingin pohjoisrantaa pitkin Jollakselle ja Villaluotojen kautta takaisin Natura Vivalle. Ei olisi onnistuneempi reissu voinut olla.
-Mari & Markus
Yöpymissaldo:
+2
44/100
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti