Akkuja lataamassa

Kevään upeiden aurinkoisten kelien siivettelemänä, lähdimme viettämään pääsiäistä etelään, noin niinkuin meiltä nähden, eli Nuuksioon. Mukana meillä oli Nuuksion lodjuvihko, joka määrittelisi mihin suuntaan reittimme milloinkin kulkisi. Vuosia sitten Mari oli partiokamujensa kanssa etsimässä Nuuksioon jemmattuja lodjuja tuloksetta, joten tällä kerralla ennakkovalmistelut tehtiin huolella. Lodjaaminen on eräänlaista old school geokätköilyä. Metsään piilotetut lodjut paikannetaan vihjeiden perusteella, jotka voivat olla esimerkiksi runon pätkiä. Lisää Nuuksion lodjuista ja lodjuvihko löytyvät linkistä. Hauskaa puuhaa, niin ennen retkeä kuin paikan päälläkin!

Haukkalammen parkkipaikka oli aivan täynnä, kun saavuimme Nuuksioon lankalauantaina puolen päivän aikaan. Saimme kuin saimmekin taiteiltua autolle sopivan paikan ja tuhansien muiden retkeilijiden tapaan, mekin pääsimme pöpelikköön. Meille tavalliseen tapaan, lähtö tapahtui jälleen hieman kiireellä ja kun olimme päässeet noin puolen kilometrin päähän autolta, aloimme tarkistamaan mitä tuli mukaan ja mitä puuttuu. Kameran akku oli tyhjä, se oli kyllä ollut latauksessa, mutta jatkojohto tarvitsisi ilmeisesti olla myös seinässä, että akku latautuisi. No onneksi matkassa oli kameroilla varustetut puhelimet….eikun hetkinen….ne oli jäänyt autolle. Tarkemmin ottaen tuulilasin edustalle, auton ulkopuolelle tietysti! Kamera akkuineen takaisin autolle ja tyrkyllä olleet puhelimet mukaan. Ja metsään!

Ensimmäinen lodju löytyi melko helpolla ja voiton riemuisena päätimme seuraavan kohteen. Etenimme melko nopeasti kevyiden varusteiden ansiosta sekä edessä puuskuttavan Ringon vaudittaessa matkaa, mutta aurinkoiset kalliot kutsuivat pysähtelemään. Markus muistutteli tasaiseen tahtiin, että tunturinokosia ei sitten unohdeta. Toinen lodju ei sitten ollutkaan niin helppo. Etsimme soidintantereen lähistöltä syleilyynsä syventynyttä paria tuloksetta. Luovutimme ja kipitimme nauttimaan ilta-auringosta Holma-Saarijärven teltta-alueelle. Ja yön palelimme.

Sunnuntaina odotimme seuraa. Ystävämme Värkki-Viinaset olivat tulossa seuraksemme iltapäivästä. Aamupäivä oli vielä mahdollista käyttää lodjujen etsimiseen. Lähdimme paikantamaan Enttiä ja pian olimmekin jo ihan pelipaikoilla. Otimme suuntaa ja etsimme ja etsimme. Lodjua ei vaan löytynyt. Vaatii vihkon mukaan hoksottimia……No on se nyt, kun kaksi järjenjättiläistä ei yhtä pönttöä löydä! Pienen evästauon jälkeen toinen järjenjättiläinen sitten keksi, että jos yrittäisi vaikka oikean lodjun vihjeiden perusteella paikantaa, niin tulosta voisi syntyä hieman helpommin. Ja niin sitä syntyi, lodju löytyi ja jällleen hymyilytti.

Värkki-Viinaset soitteli ja alkoi tehdä matkaa luoksemme. Puhelimemme alkoi jo pikku hiljaa piiputtamaan tyhjiä akkujaan, kuten myös meidän akut. Lounasta aurinkoisella kalliolla ja ne tunturinokoset. Tunnin verran auringossa teki tehtävänsä ja lähdimme ystäviämme vastaan nenät punaisena.

Siirsimme auton Haltian pihaan ja suuntasimme porukalla Urjaan. Mari kartassa ja kun niitä polkuja niin risteili ja kaikkea, niin lopputuloksena saimme melkein täysympyrän aikaiseksi.  Urjan nuotiopaikka hiljeni päiväretkeläisistä ja saimme valmistaa herkkunuotiosapuskat keskenämme. Tänä yönä laitoimme makuupussit vetoketjuilla yhteen, mutta silti oli vähän kylmä.

Toinen pääsispäivä, talviturkit järveen ja takaisin autoille. Ja siellä se auton reppana tönötti, akku tyhjänä niinkuin tämän pääsiäsen teemaan kuului. Puhelintakin joutui lainaamaan kaverilta kun omasta oli akku loppu. Mikäs siinä Falkin miestä odotellessa kun aurinko paistaa porotti ja tiesi, että seuraavan päivänä pääsisi töihin taas akkuja latailemaan.

Markus ja Mari