perjantai 5. huhtikuuta 2013

48 tunnin risteily Perämerellä


Ja se kellojen siirtäminen kesäaikaan. Kello herätti sunnuntaina klo 3.00 eli kello 4.00. Auto starttasi viiden aikaan Lahdesta ja sukset klo 13 aikoihin Virpinniemestä. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, tuuli puhalsi voimakkaasti ja ulappa näytti kutsuvalta. ”Sinne vaan, tuonne päin, katsotaan kohta tarkemmin....”

Ensimmäinen pysähdys vihreällä merimerkillä. Kompassineulat vetivät ympyrää vieressä olevan metallimöhkäleen takia ja ”joo, joo, kyllä se itä on tuossa suunnassa ja toi on vissiin se Hietakari, mennään nyt vaan, toi on varmaan majakka, tai sitten sen on se Kattilankalla”.

Etäisyyksien arviomisen vaikeus tuli esiin nopeasti. Ensimmäisellä juomatauolla solumuovinen makuualusta otti ja lähti tuulen mukaan. Mari lykki vauhdilla perään, mutta makuualusta meni menojaan pysähtyen viereisen saaren rannalle. Ja sinne viereiselle saarelle olikin sitten matkaa. Markus odotteli ahkion kanssan merellä, kun Mari kipaisi alustan saarelta, muuttuen yhä pienemmäksi ja pienemmäksi pisteeksi mereltäpäin katsottuna. Makuualusta pelastettu ja matka jatkuu kohti sitä ”mikä se nyt sitten siellä horisontissa oikein onkaan”.

Saavutimme sen horisontin objektin klo 17 aikoihin. Olimme ylittäneet yhden laivaväylän onnistuneesti, luulimme vielä tietävämmekin minkä väylän ylitimme. Se minne päädyimme ei ollut Kattilankalla, eikä majakka. Ei muuta kuin ruokaa napaan ja sen jälkeen karttaa, kompassia, gps:sää sekä puhelinta käteen ja paikantamaan. Olimme päätyneet Länsilettoon. Aivan niin vi**u väärään paikkaan kuin ikinä per***e voi mennä. Lähellä oli vielä, ettemme jatkaneet matkaamme Kemiin!

Melkoinen kolaus niin aikatauluun kuin myös itsetuntoon sekä fiilikseen. Neljä tuntia ja 12,5 km väärään ilmansuuntaan. Miten se on mahdollista! Välimatkojen arvioiminen tällaisille maakravuille oli todella vaikeaa, karttamme oli koottu yhteen teipatuista netistä tulostetuista, mustavalkoisista A4:sta, josta oli vaikea sanoa mikä on maata ja mikä merta. Emme tajunneet, että maista katsomamme horisontissa näkyvät kiintopisteet olivat todellisuudessa kymmenien kilometrien etäisyydellä toisistaan. Niin ja kun ei sitä kompassi tullut turhan usein vilkaistua, saati otettua mitään suuntaa. Ei siis muuta kuin järki käteen, tarkkuutta tekemiseen ja uusi suunnitelma.

Matkamme jatkui kohti Luodematalaa ja siitä eteenpäin, sen laivaväylän kupeeseen, joka ohittaa Oulu 3 ja 2 -majakat. Yöpymispaikaksi valikoitui punainen merimerkki väylän vieressä. Saavuimme sinne noin klo 21.00 aikoihin. Aurinko oli jo laskenut, kun pystytimme telttaa kovassa tuulessa. Onneksi mukaan oli otettu jääruuvit, joilla teltan sai kiinni tukevasti. Seuraavat vastoinkäymiset olivatkin jo edessä keittimen kanssa. Mukanamme oli MSR Reactor kaasukeitin, joka oli tähän mennessä toiminut loistavasti kylmälläkin kelillä. Markus olisi halunnut ostaa reissuun MSR Whisperlite bensakeittimen, mutta Mari vastusti tätä, koska Reactori pelaa ihan hyvin. No ei pelannut. ”Ootko mulle vihanen?” Mari kysyi, kun Markus taisteli lunta sulaksi. ”En, ole”, Markus vastasi, vaikka oikeasti olikin.




Yö oli erittäin tuulinen ja tuntui, että teltta repeytyy kohta sen mukaan. Yön aikana väylällä kulki useita laivoja, joista yhtä kurkistimme katsomaan teltan oven raosta. Oranssi rahtilaiva lipui muutaman kymmenen metrin päästä ohitsemme. Raskas päivä ja lämmin makuupussi, unta ei tarvinut kysellä.

Siekkä se majakka jo näkyy!

Maanantaiaamuna otimme suunnaksemme Oulu 3-majakan. Se näkyi hyvin pienenä pisteenä horisontissa. Päätimme pysytellä aluksi väylän vieressä ja kun väylä kääntyi tekemään koukkausen etelässä, me jatkoimme suoraan kohti majakkaa. Kahden tunnin hiihtämisen jälkeen majakka tuntui olevan edelleen yhtäkaukana kuin tähänkin saakka, mutta kuitenkin siten, että ihan kohta ollaan perillä.

Perille pääsimme neljässä tunnissa. Samoihin aikoihin majakan ohitti jäänmurtaja Kontio sekä rahtilaiva. Söimme majakalla lounaan jälkkäreineen ja lähdimme hiihtämään takaisin samaa reittiä. Jäällä maisemat eivät sukset jalassa vaihtele, joten paluu samaa reittiä valmista latua pitkin oli pelkästään houkuttelevaa.



Takaisin yöpymispaikallemme hiihdimme 3,5 tunnissa. Matka jatkui tästä kuitenkin vielä muutamalla kilometrillä Kattilankallan meripelastusseurantukikohtaan. Ilta on huomattavasti kosteampi kuin edellinen. Ilma muuttui utuiseksi ja yöstä tuli huomattavasti epämiellyttävämpi kuin edellinen yö oli ollut. Nyt tuuli ei repinyt telttaa, mutta makuupussi tuntui kostealta ja aamulla jopa märältä. Mikään ei ollut kuivunut yön aikana ja kaikki niin teltan sisä- kuin ulkopuolella oli jäähileen peitossa. Ehkä edellisen yön tuuli oli pitänyt ilman kuivempana, sillä vaikka teltan tuuletuksesta oli huolehdittu, ei ilma ollut vaihtunut tarpeeksi.
Illalla.

Aamulla.
Viimeinen rykäisy takaisin Virpinniemeen vei 3,5 tuntia. Utuinen aamu selkiintyi keskipäivää kohti, maisema muuttui horisontissa siintävistä mantereista saaristoon ja luotoihin. Se mikä oli ylitetty jo kerran piti ylittää myös toiste. Laivaväylä ei ollut pelottava ylittää siksi, että se tuntui pettävän. Väylä oli niin umpijäässä, että siitä olisi varmaan mennyt turvallisesti vaikka maastoautolla. Isot lohkareet pelotti ylittää, siksi että pelotti, että suksi menee poikki tai sitten lipeää lohkareelta ja teloo polven tai rikkoo kameran.







Auto löytyi sieltä, minne sen olimme 48 tuntia sitten jättäneetkin, Virpinniemen rajavartioston porttien edustalta. Hymy korvissa ja jalat ristissä kurvasimme Virpinniemen liikuntaopiston palveluiden pariin. Munkkikahveja nauttiessa merillä vietettyjen tuntien tulokset tulivat esille: Naama helotti punaisena ja tulikuumana.

Mari & Markus

6 kommenttia:

  1. Aika mahtia :) ...ja jonkin verran pisti naurattamaan nuo suunnistustaidot :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siperia opettaa. Ens kerralla katotaan hieman paremmin ja hommataan kunnon kartta! :)

      Poista
  2. Upeeta; olette te vaan mahtavia, harva tollaiselle reissulle lähtee vapaaehtoisesti, ei vaan! Hienoa, että olette kotona ja kaikki hyvin. Kivoja kuvia. Seuraavaa reissuanne odotellen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mekin tässä odotellaan :) Josko olisi jo keväisemmissä merkeissä seuraavat reissut!

      Poista
  3. Kivan reissun olette tehneet tutuissa maisemissa.
    ter, arton ja hilkan karaoookekaverit fuengiroolasta.
    nyt virpiniemessä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna oli tarkoitus tulla myös Perämerelle hiihtelemään, mutta siellä ei taida riittää jäätä siihen touhuun oikein enään tänä vuonna. Joko on lähdettävä pohjoisemmaksi tai sitten vaihtoehtoisesti lähteä Arton ja Hilkan tykö vaikka karaoken laulantaan ;)
      -Mari ja Markus

      Poista