Matka sinne missä tuhmia kuunnellaan. Osa I

Äitini jaksaa kertoa vieläkin juttuja kuinka en tunnistanut edes omaa isääni joulupukiksi vaikka ikääkin alkoi olla jo ties kuinka paljon. Itse muistan tilanteen jotakuinkin näin: jännitti aivan kamalasti, oveen koputetaan, ovi aukeaa ja olohuoneeseen marssii mies, jolla oli vaaleanruskea nahkainen nuttu, lahjasäkki ja keppi. Missään vaiheessa ei tullut mieleenkään, että kyseessä olisi ollut oma isä.

Nyt kun ikää alkaa olemaan jo kohta kolmekymmentä, ajattelin uskaltautua ottamaan selvää mistä tässä jännittävässä lapsien ystävässä on oikein kyse. Taru Joulupukista alkoi vuosisatoja ennen sen nykyistä punanuttuista ilmentymää. Varsinkin amerikkalaisessa ja brittiläisessä perinteissä Joulupukin esi-isänä tunnetaan 300-luvulla Turkissa, Anatolian-alueella elänyt Myran Piispa Pyhä Nikolaus. Suomalaisessa kansaperinteessä Joulupukin "Pukki" nimi taas juontaa nuuttipukeista jotka kiertelivät nuutinpäivänä taloissa kerjäämässä joulun tähteitä.

Sulautuminen Nikolaukseen ja suomalaisiin nuuttipukkeihin tapahtui joskus 1800-luvulla. Kiertelevät nuuttipukit vaihtuivat lahjoja tuovaan iloiseen lasten ystävään, joka tunnettiin mukavana möhömahaisena heppuna, jota kuitenki oli hieman syytä jännittää. "Cola-pukki" ilmeen joulupukki sai toisen maailmansodan jälkeen, jolloin harmaa pukinnuttu vaihtui punaisen ja valkoiseen yhditelmään.

Vuonna 1927 Markus-setä kertoi lastentunnilla, että Joulupukki asuu Lapissa Korvatunturilla. En löytänyt tämän tarkempaa tietoa siitä miksi juuri Korvatunturi. Tietolähteiden mukaan Korvatunturin poikkeava muoto voi olla yksi tekijä miksi pukin kodiksi valittiin juuri kyseinen kukkula.

Korvatunturilla on kolme huippua, joista muodostuvat myös tunturin korvat, joilla joulupukki kuulee lasten lahjatoivomukset ja kiukunpuuskat. Tunturi sijaitsee myös paikassa mihin välttämättä ei ihan jokainen ole valmiina lähtemään. Savukosken kunta sijaitsee Lapin maakunnassa ja sen pohjois-osassa on Kemihaaran erämaa. Erämaa alueen koiliskulmassa aivan Venäjän rajan tuntumassa sijaitsee Korvatunturi. Hankala sijainti ja hieno muoto lisäävät mystiikkaa, sillä Korvatunturin ulkomuoto tosiaan eroaa monista Suomalaisista tuntureista.

Korvatunturille siirtyminen vaati noin 1000km moottorimarssin kohti Savukoskea. Kemihaara Loma ylläpitää pientä matkailuyritystä Kemijoen syntyhaarojen keskellä ja sitä lähemmäksi ei autolla Korvatunturia pääse, eikä ole kyllä tarvettakaa. Parkkipaikalta Korvatunturille on matkaa noin 20km. Tarkoitus on hiihtää yhden ahkion kanssa Korvatunturille. Paluusuunnitelma on vielä hyvinkin avoin. Muutama yö erämaassa on kuitenkin tarkoitus viettää.

Joten nyt kun loppiainen on päättänyt joulun ajan, lähdemme kohti korvatunturia katsomaan onko Pukki palannut kotiin. Retkikuntaan kuuluu neljä karskia urostonttua. Naiset ja koirat jää tällä kertaa kotiin.

Markus

Inkkareiden pikkujoulut

Ja tapahtui näinä päivinä, että inkkarit huomasivat, että edellisestä metsäreissusta alkoi olla aikaa ja he lähtivät kiireesti Nuuksioon, kohti Urjan nuotiopaikkaa, kun Markus oli ensin päässyt töistä lauantaina. Mukaan matkaan lähti Fjällrävenin Akka Endurance 3 -teltta sekä Markuksen superhipsteriuskottava Bergansin synttärilahjareppu.

Ja niinkuin arvata saattaa, kartta unohtui kotiin. Olimme toki käyneet Urjassa kerran aiemminkin, silloinkin hieman seikkaillen paikanpäälle, mutta ihan pelkällä ilmansuunnan muistamisella ei perille päässyt. Onneksi oli i-tuotetta mukana ja karttapaikka ohjeisti meitä oikeaan suuntaan. Matkalla Markus totesi, että ulkonäön vuoksi on tosissaan kärsittävä, sillä hipster-reppu ei aivan ollut verrattavissa tämän päivän anatomisiin pikkurinkkoihin. Mutta näyttihän se hyvältä selässä!

Perille saavuttuaamme jouduimme huomaamaan, että puuvaja huusi tyhjyttään. Sen sijaan halkoja oli levitetty ympäri nuotiopaikkaa kastumaan. Saimme kuin saimmekin riivittyä tulet aikaan ja puolivalmiit ruuat tulille. Liha oli valmiiksi marinoitu kotona ja kasvikset pilkottu, öljytty ja maustettu.

Ja sitten tuli teltan pysyttämisen aika ja Markus pystytti Fjällrävenin tunneliteltan, Akka Endurance 3, joka oli meillä lainassa retkellä. Akka Endurance on kohtuu hintainen ja hyvälaatuinen tunneli, jonka pystyttäminen sujui suht vaivatta. Kaaret ja kaarikujat ovat värikoodattuja, joten niiden kanssa on vaikea arpoa. Kaaren pingottaminen sen sijaa aiheutti vahvallekin miehelle harmia.

Akka Endurancen ehdoton etu on suuri apsidi sekä pienet hyvät yksityiskohdat, joista kerrottakoon esimerkiksi sisäteltan vetoketju joka sulkeutuu niin että vetoketjun vedin jää ylös eikä lattianrajaan, sekä että vetimet ovat fosforoitu ja loistaa pimeässä. Niin ja sininen väri, kaunis ja käytännöllinen. Miinuksia Akka Endurance sai roikkuvasta sisäteltasta sekä ahtauden tunnusta.

Uni maistui Akka Endurancessa, kunnes yöllä Mari ja Ringo heräsi rapinaan apsidissa. Ja kurkatessaan apsidin puolelle ruokailuvälinepussissa rapisteli hiiri. Innostus valtasi Ringon, mutta Mari sanoi sille: ”Anna olla, meni jo.” Ja kun hiiri oli mennyt, Mari kiitteli, että vetoketjun vedin oli yläreunassa, eikä Ringo saanut sitä nenällään väännettyä auki ja jatkoi uniaan.

Ja aamulla herättyään inkkarit sanoivat toisilleen: ”Nyt kotia kohti, että ehtii Markus käydä suihkussa ennen työvuoroa”.

Ja inkkarit palasivat onnellisina ja savunhajuisina kotiin valmiina joulun viettoon.

Oikein ihanaa joulua kaikille!

Mari ja Markus