Alone in the dark

Markus on sitä mieltä, että jokaisen pitäisi käydä josku elokuvissa yksin. Ja koska minä en ole käynyt, on tämä hänen mielestään yksi osoitus siitä, että kun en oikein osaa olla yksin tai tehdä mitään yksin. Itsehän en ole lainkaan tätä mieltä! Minähän olen mitä itsenäisin tyyppi ja se miksen koskaan ole yksin, johtuu vain tästä käsittämättömästä vetovoimastani, joka vetää ihmisiä puoleeni.

Markus on pohjoisissa ja Ringokin yökyläilemässä siskoni huomassa. Ihan yksin kotona. Paitsi, etten ole paljoa kotona viihtynyt vaan ollut kaiken ajan ihmisten parissa. Perjantaina töiden jälkeen tulin kotiin, pakkasin repun ja lähdin autolla kohti Nuuksiota ja Kattilajärven ulkoilualuetta.

Olin suunnitellut retkeä jo alkuviikosta, mutten kertonut suunnitelmastani kellekään. Pahimmillaanhan joku olisi vaikka haluunut lähteä mukaan! Halusin lähteä metsään kerryttämään ulkonayöpymissaldoa, mutta ennen kaikkea mennä yksin ja osoittaa, ehkä eniten itselleni, että se ei ole mikään ongelma. Mietin, mikä siinä yksin menemisessä oikein pelottaa. En pelkää että eksyn, en että palellun, en että nälkiinnyn, en että karhut/sudet/hirvet syö tai että en pärjäisi. Kaikkeista suurimmaksi peloksi tunnistin pelon. Mitä jos alan pelkäämään. Olen ollut lapsena juuri se, joka on pelotellut muita, eniten pikkusiskoa, kaikenlaisilla kauhujutuilla ja kertomuksilla. Sittemmin olen huomannut, ettei kauhuelokuvat oikein sovi minulle. Ja vaikka en haluaisi tätä myöntää, pimessä metsässä pelkään eniten naamioitunutta sarjamurhaajaa, jääkoukuin, kirveineen ja hitainensa, mutta saavuttevinensa askelein. Tainnut osua pilkka omaan nilkkaan.... Soitin siskolleni, että mihin olen menossa, että joku tietää mistä paloiteltua ruumistani voi sitten lähteä etsimään.

Valitsin reitin yöpymispaikalleni Jänisniemen laavulle siten että eksymisriski olisi mahdollisimman pieni; sähkölinjan. Lähdin autolta säkkipimeään metsään. Reitti tuntui pitkältä ja sähkötolpat eivät tuntuneet loppuvan lainkaan. Reitti kulki ylös kalliolle ja alas suolle ja taas ylös kalliolle. Ei pelottanut, oli hemmetin kuuma. Ja ei mitään ajantajua. Mietin, että kai se sitten on niin, että arvioin yleensä ajakulua kulutetuissa sanoissa. Nyt kun en puhunut kellekään, en myöskään osannut lainkaan sanoa kauan olin pöpelikössä tarponut. Kuulosti loogiselta.

Lopulta päädyin laavun puuvajalle/huussille. Laavua ei näkynyt missään. Lähdin etsimään laavua kulkemalla rantaa pitkin. Ei löytynyt. Palasin takaisin. Kuljin toiseen suuntaan, ei mitään. Siinä pörrätessä aloin jo hieman hätääntyä. Mitä jos sitä laavua ei löydy? Käännynkö takaisin autolle vai yövynkö taivasalla. Lähdin kiipeämään rannasta mäenpäälle ja samalla kuulin ääniä. Askelia ja puhetta, pian otsalampun valotkin ilmestyivät puiden takaa. Valot kuuluivat kahdellle miehelle, jotka olivat iltalenkikseen lähteneet katsomaan laavua. Huokasin helpotuksesta, mutta samalla ehdin jo harmitella mielessäni, etten nyt kuitenkaan saa yöpyä yksinäni. Sain varmistuksen, että he palaavat vielä yöksi kotiin. Laavu löytyi mäenpäältä.

Puuvaja oli lukittu. Voi prkle. Laavulla oli muutama mustunut herovoton märkä pölli. Lähdin risujen haku reissuun ja keräsin nipun kuusen "kuivia" alaoksia. Seuralaiseni lähti kotia kohti ja minä jäin pähkimään, että sytyttäisikö tuon nuotion niinkun oikein ilman laavusta löytyviä sanomalehtiä vai huijaisiko vähän. Muutaman minuutin äheltämisen jälkeen, lähes kaikki vippaskonstit oli käytetty, mutta tulta en vaan saanut aikaiseksi. Lisäksi aloin miettimiään, että mitäs sitten jos saisin risut palamaan (tai edes sanomalehden), niin mitäs sen jälkeen. Saisin todennäkoisemmin laavunkin palamaan kun ne märät puoliksi poltetut pöllit. Laavusta löytyi puoliksi poltettu ulkotuli. Sytytin sen. Se toi valoa, ruokaa siinä ei saanut valmistettua. Kömmin makuupussiin tyhjällä vatsalla.

Aamulla en jaksanut nousta. Enkä noussut. Kukaan ei ollut sanomassa, että nyt pitäisi. Torkuin yhteentoista asti. Yö oli sujunut ilman pelkotiloja ja reissu overall onnistunut. Olin tyytyväinen. Kamat kasaan ja samoja jälkiä kotia kohti. Paluumatka oli odotetusti lyhyempi.

Mari

Yöpymissaldo:
+1
1/100