Throwback Thursday

Helatorstai. Täytyi Googleen turvautua, että selvisi mistä syystä tänä päivänä ei töihin tarvinnut mennä. Meillä helatorstai on merkinnyt jo jonkun aikaa Bodom Trailia. Ensimmäisen kerran osallistuimme karkeloihin 2014 yhdessä, 2015 juoksi vai Markus ja tänä vuonna vain Mari. Tässä hieman kisakuulumisia Marin koitoksesta.

Bodomilla on tarjolla matka 12/21 km. Osanottaja voi päättää 12 km jälkeen, että jatkaako seuraavalle noin 9 km matkalle vai kaartaako maaliin. Perin henkisesti raastava valinta.

Ensimmäisenä vuonna olin ensimmäisen 12 km jälkeen melko lailla valmista kauraa maaliin, mutta kun kerran leikkiin oltiin lähdetty, niin 21 oli juostava. Kun päätös ei-maaliin vievästä linjasta oli tehty, lenkkari nousi taas kevyemmin. Nyt kaksi vuotta tästä koitoksesta, kuvittelin, että a) olen paaaaljon paremassa kunnossa b) tiedän mihin ryhdyn, joten juoksen myös järkevämmin.  Ja näistä syistä mieleeni ei edes juolahtaisi jättää leikkiä kesken.

Eka pätkä kulki kyllä kivasti. Lähdin viimeisessä lähtöryhmässä keulilla matkaan. Saavutin melko nopeasti  edeltävän lähtöryhmän hitaimmat. Voi kuinka itsetuntoa hivelee kun kipittää muista ohi. Toki omaa juoksua ohittelu hieman rasittaa. Kanervikossa pinkominen on vielä polulla pinkomistakin raskaampaa. Fiilis oli hyvä, mutta ilmeisesti niskajumista seurannut päänsärky yritti latistaa tunnelman. Ja sitten vielä kun loikkasin märälle mättäälle, jalkani upposi syvälle ja jalan nostaessani, kenkä jäi suohon. No eipä tarvinnut enää varoa märkiä kohtia, kun toinen kengistä oli jo läpeensä märkä.

Mitä lähemmäs ensimmäinen kierros tuli loppuaan, sitä enemmän aloin miettimään, että mitäs jos menisinkin tästä vaan maaliin. Ja samalla mietin, että mitä mä tällaista edes mietin kun askel kulkee ja 21 km on lähetty tekemään. Mutta kun siinä on niin paljon niitä kanssa kisaajia, jotka ovat niin fiiliksissä siitä, että kohta ollaan maalissa, että itsekin alkaa fiilistellä samaa. Olo oli taas aivan samanlainen kuin kaksi vuotta sitten. Sitten kun toinen kierros alkoi, oli hyvä fiilis että kisaa jatkoi.

Toinen kierros, kutsutaan myös nimellä "Ummet ja Lammet", on ensimmäistä kierrosta raskaampi. Reitti kulkee soilla ja vaikeakulkuisessa maastossa ylös ja alas. Tajusin ensimmäisen kierroksen kohdalla, että kiirettä pitää, jos aion parantaa aikaani kahden vuoden takaiseen. Ja niinhän minä aioin!

Toisella kierroksella oli huomattavasti enemmän tilaa edetä ja jonoja muodostui vain paikoin. Siitä huolimatta en onnistunut kiristämään vauhtia siten, että olisin kohentanut aikaani parin vuoden takaiseen. Saavuin maaliin lähes täsmälleen samassa ajassa kuin vuonna 2014, eli 2h 50 min. Maalissa olin kyllä huomattavasti elinvoimaisempi kuin kaksi vuotta sitten,  mutta myös pettynyt aikaani.

Hieno tapahtuma, loistava keli ja suihkun jälkeen terassille! Ei voi katkerana viettää tällaista päivää. Ei auta muu kuin mennä ensi vuonna uudelleen ja juosta kovempaa.

Mari

Ruusuja äideille

Toukokuu on jo tällä viikolla ja siitä seuraa pikaiseen myös äitienpäivä. Sen kunniaksi ajattelin jakaa teille oivan lahjavinkin. (Toimii myös mökkituliaisena.) Kauniit sytykeruusut ovat käytännölliset ihan puuhellankin lämmittämisessä vaikka äiti ei olisi metsää menevää sorttia.

Ruusuja varten tarvitset:

kananmunakennoja (mielummin sellaisia, joissa on kunnon kuppi pohjalla)

vanhoja kynttilän jämiä

kattilan, jossa sietää sulattaa steariinia

pihdit tai muut ottimet, joilla ruusut saa ongittua steariinista

mahdollisesti narua, ruusujen sidontaan

foliota/leivinpaperia tm. mihin uitetut ruusut nostetaan

Kennot revitään kupeiksi ja muut pahviosat terälehdiksi kuppeihin. Käytännössä helpoin on repäistä suikele, jonka sitten rullaa terälehdiksi kuppiin.

Steariini sulatetaan kattilassa. Kennoissa, joista ruusut valmistin, ei ollut kunnollisia kuppeja, joten ennen dippaamista, sidoin vielä ruusun ympärille narun. Näin terälehdet eivät levinneet steariiniin dipatessa.

Kun steariini on täysin sulaa, tulee ruusujen uittamisen aika. Levyn voi laittaa jo tässävaiheessa pois päältä, steariinin ei tarvitse olla mitään kiehuvaa! Heitin ruusut steariiniin ja pyörittelin niitä siten, että ruusut saivat imeä kunnolla steariinia itseensä. Itse käytin ottimina puisia syömäpuikkoja. Kun ruusu on kauttaaltaan steariinissa, se nostetaan varovasti kattilan vieressä olevalle foliolle/leivinpaperille. Tämä kannattaa tosissaan olla ihan levyn vieressä, sillä ruusut valuttavat streariinia aika paljon ja steariinin putsaaminen on niin ärsyttävää hommaa.

Kun kaikki ruusut on dipattu, voi loput steariinit vielä kaataa ruusuihin tai sitten esimerkiksi tyhjään säilyketölkkiin siinä sitten jäähtyneenä roskiin.

Sitten vain odotellaan että ruusut jäähtyvät, leikataan mahdollinen nauha ympäriltä pois ja ei muuta kuin nätit ja onnistuneet lahjapakettiin ja rumat omaan käyttöön.

Mari

Suvisaaristo, Hanikan luontopolku

Auringonpaiste, kevät ja meri. Kun viikonlopun säät suosivat ulkoilijaa, niin mekin pakkasimme viime viikonloppuna itsemme autoon ja kohti Espoon Suvisaaristoa. Suinon saaressa on noin 5 km pitkä Hanikan luontopolku, joka kulkee meren rantaa, kallioita ja soita pitkin.

Luontopolulla on opastauluja, jotka kertovat alueen historiasta ja luonnosta. Yksi mielenkiintoisimmista paikoista polulla on pronssikautiset hiidenkiukaat eli hautaröykkiöt. Nykyisin kiukaat sijaitsevat sisämaalla kallion päällä, mutta kun ne ovat rakennettu ovat ne sijainneet meren rannassa. Reitillä on muitakin paikkoja, missä on edelleen nähtävissä merkkejä muinasmerestä, jonka pinta on ollut huomattavasti korkeammalla kuin nykyisen Itämeren.

Hiidenkiuas.

Ringo pongailemassa lintuja Kaitalahden lintutornista.

Yksin ei tarvinnut polulla kulkea vaan kauniit kelit olivat houkutelleet paljon muitakin kanssa ulkoilijoita. Luontopolut ovatkin helppo tapa päästä luontoon ja samalla tulee opastaulujen avulla opittua yleensä jotain uuttakin. Espoon luontopolut löytyvät tästä linkistä. Ja vastaavasti muiden paikkakuntien luontopolkuja lähtisimme etsimään kuntien omilta verkkosivuilta. Huomiseksi on luvattu aurinkoa!

Mari ja Markus

Posio: Palotunturi

Lankalauantaiaamu alkoi ähisten. Kellä kremppasi selkä ja kellä koski lihaksiin. Putouksille ei ollut tänään asiaa, joten päätimme kokea Posiota muilla tavoin. Aamupäivästä ajelimme Posio Cityyn shoppailemaan ja rankan shoppailurupeaman ja kaupungin hälinässä pyörimisen jälkeen lähdimme rauhoittumaan luonnon rauhaan. Vuokramökkimme sijaitsi Länsi-Posiolla melko lähellä Korouomaa Pyyntölammen rannalla.
Makkarapaketti reppuun, reppu selkään, sukset jalkaan ja Palotunturille päin. Palotunturi on 391 m korkea tunturi ja alueen korkein kohta. Sen huipulla on autiotupa. Harmiksemme sää oli melko pilvinen, mutta kun metsä alkoi harventua ja nouseminen tasaantua, sumun seasta erottui myös tupa ja tiesimme löytäneemme perille.

Makkaranpaistotauko tuvalla. Lapin rieskaa, jonka sisällä pikkuinen bratwursti ja sinappia. Kannatti hiihtää ylös asti. Maria alkoi jo valmiiksi jännittämään alaspäin meno, kun ei tuo suksilla laskeminen vieläkään oikein leipälajilta tunnu. Tomia huoletti sama asia, mutta eri syistä. Hän oli kantanut suksien pohjassa kilotolkulla lunta ylös, kun nuoskalumi oli tarrannut pitoon. Vanhat suksihuoltajat eivät jääneet toimettomisksi, vaan Markus ja Tomi hieroivat kämpälle jääneistä kynttilän jämistä steariinia suksiensa pohjaan ja avot. Mari pärjäsi ilman.

Tunti ylös ja kymmenen minuttia alas. Niinhän se aina on ja ainoa joka pääsi alas asti ilman maakosketusta oli yllättäen Mari.

Mari ja Markus

Posio: Korouoma

Alkaa olla etelässä niin keväisen kaunista, että tuntuu pääsiäisen pohjoisen matkasta kuluneen jo pidempikin tovi. Vietimme pääsiäisen Posiolla ystävämme Tomin kanssa Korouoman jäätä kiipeillen ja  Posiolla hiihdellen.

Kiirastorstai menikin autossa istuen ja jäiden kimppuun pääsimme pitkänä perjantaina. Korouomaan oli tullut uudet hienot reitit ja opastukset. Ainakaan niitä ei muutama vuosi takaperin ollut. Kiersimme Koronjää -reittiä myötäpäivään Jaska Jokuselle. Tomi liidasi ylös ja niinhän siinä sitten kävi, että 60 metrinen köytemme oli liian lyhyt yläköysi ankkuria varten. Meistä kahdesta ei ollut liidaamaan, joten Tomi varmisti meidät ylhäältä.

Päätimme lähteä katsomaan, josko seuraava Mammutti-putous olisi sen verran matalampi, että köytemme riittäisi yläankkurin kautta takaisin alas. Mammutilla vesi solisi jään alla. Hieman hirvitti, ettei ontto jää vain tule alas. Saimme Mammutin vasempaan reunaan yläankkurin ja taas sitä kiivettiin. Naputtelu alkoi kuitenkin painamaan kiipeilyyn tottumattomiamme lihaksia ja pitkät putoukset tekivät tehtävänsä. Lähdimme kipuamaan rotkon pohjalta kohti autoa ja mökkiä.

Lankalauantaina raihnaiset ukot ja väsynyt eukko pitivät kiipeilystä välipäivän.

Ensimmäisenä pääsiäispäivänä lihakset palautuneena ja mieli virkeänä palasimme putouksille. Katselimme komeaa Ruskeavirtaa ja päätimme että seuraavan kerran kun palaamme tänne, on taitojen oltava sillä tolalla, että siitä mennään ylös. Nyt vain ihailimme ja jatkoimme matkaa Mammutille. Sunnuntain linja löytyi Mammutin oikeasta laidasta ja varmistus hoitui ylhäältä. Ja sieltä ne löytyikin, reissun onnistuneimmat nousut.

Marilla olisi hieman vyyhteämisen kanssa harjoittelemista.

Vaikka taidot ja kiipeilylihakset tuntuivat olevan vähän kadoksissa ja jäätä oli vähemmän kuin olimme olettaneet, kyllä kannatti taas istua takapuoli puuduksissa automatkat. Kyllä Korouoman putoukset ovat niin huikeat, että tulemme palaamaan.

Mari ja Markus

Kevättä kohti ja terveisiä messuilta

Viime viikonloppuna oli Helsingin Messukeskuksessa GoExpo-messut, jonne saimme upotettua sunnuntaista monta tuntia. Olimme henkisesti valmistautuneet, että messujen retkeilypuoli olisi pieni eikä paljoa nähtävää olisi, mutta lähdimme innokkaina ennakko-odotuksista huolimatta messuosastojen kimppuun. Sitäpaitsi olisihan messuilla retkeilyn lisäksi myös meitä kiinnostavia osastoja liittyen pyöräilyyn, kuvaamiseen ja kalastukseen.

Kamerapuolelta ostoslistalle löytyi Sonyn "this is all you need" objektiivi.

Retkeilypuoli oli kyllä jokseenkin suppea ja varustepuoli puuttui lähes kokonaan. Mutta ei se pettymys ollut! Hypistelimme Fjällrävenin uudistettuja telttoja ja mittailimme mahtuuko Markus Akka Viewiin. Se kun olisi kovin kiva teltta. Löysimme meitä kiinnostavia retkeilykohteita ympäri Suomea. Vuoden 2016 retkeilykohteessa Raahessa olisi kesällä melottavaa ja rannikon kohteet niin Turun edustalla, kuin myös Uudellamaalla meni jatkoon kesän viikonloppukohteiksi. Heti kotiin päästyämme aloimme suunnitella reissua Salpapolulle Itä-Suomeen.

Fällrävenin uusittuihin telttohin tutustumassa.

Haukikoira.

Maastopyöräilymeiningit kiinnostivat varsinkin Maria. Oli kiva huomata, että maastopyöräilyreittejä ja matkailua todenteolla kehitetään Suomessa. Näistä hyvinä esimerkkeinä nousi messuilla esille Repoveden kansallispuiston suunnalla tarjottavat mahdollisuudet maastopyöräilyyn sekä Iso-Syötteen uusi pyöräilyhotellikonsepti.

Gloryfyn G9 tummenevalla linssillä saattaa keikkua ensi kesänä Marin nenällä.

Joka ikinen kevät me suunnittelemme kuinka aiomme käydä kunto-/iltarasteilla tulevana kautena.  Suomen Suunnistajien osastolla ollut esittelijä lykkäsi meille juuri oikeat esitteet käteen ja nyt ollaan ainenkin ajatuksen tasolla lähempänä rasteja. Tarjontaa ei muuten Uudeltamaalta puutu, lähes joka päivälle löytyy kuntorastit! Enään tarttis vaan mennä.  Suomen Suunnistajien opas ja oman alueen tapahtumat löytyvät myös sähköisenä tästä linkistä. Tällä hetkellä sieltä vielä puuttui suurinosa vihkosta löytyvistä kuntorasteista, mutta eiköhän parin viikon sisään tilanne korjaannu, kun rastitkin käynnistyvät.

Syötteen palveluista kuuntelemassa.

Me lähdimme messuilta pää täynnä ideoita mihin mennä ja mitä tehdä sekä Markus muutaman uuden vieheen kanssa (sillä ensi kesä tulee olemaan myös eeppinen kalastuskesä). Niin ja Markus sai myös  Suomessa valmistetun VAI -KO merinovillapipon, joka ensi tuntumalta vaikutti oikein loistavalta. Kyllä tässä sietää vielä kevättä odotella.

Ringokin tykkää VAI-KON piposta.

Mari ja Markus

Sukset vs. Lumikengät Battle

On taasen nämä lomasuunnitelmat eläneet ja nyt ne on jo lähes lusittukin. Perämeren ylitys fatbikeilla peruuntui ja vaihdoimme jäät kiipeiltäviksi. Samalla typistimme viikon loman pidennetyksi viikonlopuksi ja lähdimme etsimään kiivettävää jäätä.

Iitissä Kymijoen varrella on kertoman mukaan jäätä kiivettävänä. Olemme yhtenä talvena jo etsinyt ko. putousta rämpien tunti tolkulla umpihangessa. Tälle reissulle olimme paremmin valmistautuneet. Marilla oli jaloissaan niin rakkaat,  jokapaikkaan soveltuvat, täysin lyömättömät OAC XCD liukusukset, eli lyhyet, leveät sukset, joissa on kiinteä nousukarva pohjassa. Markuksen valinta oli TSL:n lumikengät. Ja niinkuin arvata saattaa, kilpailemiseksi ja nokitteluksihan tämä sitten meni.

Kilpailuareena oli maastoltaan pelkkää ylä- ja alamäkeä yhdistettynä tiheään metsään ja taimikkoon. Haastavasta maastosta ja huonoista hiihtotaidoistaan huolimatta Mari lähti edellä matkaan varmana voitostaan. Markus asteli lumikengillä perässä ja hymy muuttui pian ääneen nauruksi. Mari oli suksineen nopeasti lyöty. Vaikka sukset ovat lyhyet oli lumikengillä huomattavasti näppärämpi kulkea tiheässä metsässä. Suksissa on karvat pohjassa, mutta ei niistä ollut vastusta luminkenkien raudoille. Ylämäen vaihtuessa alamäkeen, Mari kuvitteli hetkensä koittavan. Niin varmaan! Ensimmäisiin alamäkiin oli aseteltu hirvittävä määrä puita esteiksi ja sitten viimein kun oli baanaa mitä vetää, niin siihenhän se Mari veti sitten turvalleen. Lumikengät voittivat tämän erän.

Ei löytynyt jäätä Iitistä tälläkään kertaa. Loma jatkui varmemmalla valinnalla ja Heinolasta löytyvillä jäillä. Ei ollut sielläkään tosin jäätä kuten olimme odottaneet, mutta pääsimme kuitenkin kiipelemisen makuun. Kävimme lisäksi vielä kotopuolessakin boulderoimassa varmistamassa, että on kyynärvarret varmasti hapoilla ja tietää kiivenneensä.

Kyllähän se niin on, että vaikka ei kauas lähdetykään, niin kyllä loma on aina lomaa! Kivoilla mielin voi jäädä nyt odotteleman pääsiäistä ja Korouoman kiipeilyrutistusta. Huomenna vielä GoExpoilemaan ennen paluuta arkeen.

Mari ja Markus