tiistai 26. huhtikuuta 2016

Ruusuja äideille

Toukokuu on jo tällä viikolla ja siitä seuraa pikaiseen myös äitienpäivä. Sen kunniaksi ajattelin jakaa teille oivan lahjavinkin. (Toimii myös mökkituliaisena.) Kauniit sytykeruusut ovat käytännölliset ihan puuhellankin lämmittämisessä vaikka äiti ei olisi metsää menevää sorttia.

Ruusuja varten tarvitset:

  • kananmunakennoja (mielummin sellaisia, joissa on kunnon kuppi pohjalla)
  • vanhoja kynttilän jämiä
  • kattilan, jossa sietää sulattaa steariinia
  • pihdit tai muut ottimet, joilla ruusut saa ongittua steariinista
  • mahdollisesti narua, ruusujen sidontaan
  • foliota/leivinpaperia tm. mihin uitetut ruusut nostetaan

  • Kennot revitään kupeiksi ja muut pahviosat terälehdiksi kuppeihin. Käytännössä helpoin on repäistä suikele, jonka sitten rullaa terälehdiksi kuppiin.
    Steariini sulatetaan kattilassa. Kennoissa, joista ruusut valmistin, ei ollut kunnollisia kuppeja, joten ennen dippaamista, sidoin vielä ruusun ympärille narun. Näin terälehdet eivät levinneet steariiniin dipatessa.

    Kun steariini on täysin sulaa, tulee ruusujen uittamisen aika. Levyn voi laittaa jo tässävaiheessa pois päältä, steariinin ei tarvitse olla mitään kiehuvaa! Heitin ruusut steariiniin ja pyörittelin niitä siten, että ruusut saivat imeä kunnolla steariinia itseensä. Itse käytin ottimina puisia syömäpuikkoja. Kun ruusu on kauttaaltaan steariinissa, se nostetaan varovasti kattilan vieressä olevalle foliolle/leivinpaperille. Tämä kannattaa tosissaan olla ihan levyn vieressä, sillä ruusut valuttavat streariinia aika paljon ja steariinin putsaaminen on niin ärsyttävää hommaa.
    Kun kaikki ruusut on dipattu, voi loput steariinit vielä kaataa ruusuihin tai sitten esimerkiksi tyhjään säilyketölkkiin siinä sitten jäähtyneenä roskiin.
    Sitten vain odotellaan että ruusut jäähtyvät, leikataan mahdollinen nauha ympäriltä pois ja ei muuta kuin nätit ja onnistuneet lahjapakettiin ja rumat omaan käyttöön.
    Mari


    Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti