sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Tahko MTB

Ystävien painostuksen, maastopyöräilyinnostukseni ja perusyllytyshulluuteni seurauksena löysin itseni lauantai aamuna numerolappu maastopyörän tangolla parin tuhannen muun vastaavan hullun seurasta Tahkolta. Olin ilmoittautunut Tahko MTB:n 45km matkalle jo hyvissä ajoin keväällä, ettei sitten tule jänistettyä kun kesä koittaa. Kilometrejä on tullut sotkettua ympäri vuoden työmatkojen merkeissä, mutta maastolenkit ovat jääneet valitettavan vähälle. Ajattelin eihän se matka tapa, että sitten jos tuntuu pahalta niin ei vaan puske niin kovaa.
Saavuimme Tahkolle perjantai illasta ja yövyimme pe-la yön Rahasmäen laavun kupeessa, tulevan koitoksen reitin varrella. Rahasmäellä sijaitsee vanha kvartsiittilouhos, joka on sittemmin muuttunut kauniiksi lammeksi jylhien seinämineen. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka. Seuraa meille piti noin suunnilleen miljardi hyttystä.
Hyttysistä huolimatta, hyvin nukutun yön jälkeen polkaisin matkaan. Ensimmäiset reilu 10 km oli pelkkää tietä ja siitä seurasi helpot ja kuivat polut. Ajattelin, että mikäs tässä polkiessa. Fiilis oli korkealla. Tämän vuoden kisasta oli povattu mutaista ja odotuksissa oli hitaammat kärkiajat. Tässä kohtaa ajattelin vielä että onneksi meni veikkailut vikaan.
Totuus alkoi kuitenkin pikkuhiljaa paljastua. Tieosuudet vähenivät ja polut muuttuivat teknisemmiksi ja sitten se mutakin tuli. Ja sille mudan määrälle ei ollut loppua. Pahin osuus oli noin 20km kohdalla, jolloin  lukuisten ajoyritysten ja mudassa rämpimisen jälkeen mieleeni heräsi kysymys että "mitä mä täällä oikein teen?" Markus oli huoltojoukoissa ja tämän ränkimisosuuden jälkeen kyseli fiilistä. Myönsin että vähän alkaa väsyttämään.

Ei auttanut uupua kun oli vielä yli puolet matkasta jäljellä. Väsymys kuitenkin vain kasvoi, reidet huusi hoosiannaa, päätä särki ja kilometrit hidastuivat. Onneksi kanssa pyöräilijät jaksoivat vääntää vitsiä ja tsempata toisilleen.

Reitin lopussa on ensin El Grandeksi nimetty 2,6 km mittainen nousu Tahkon päälle ja sen jälkeen 1,2 km ja yhteensä 150 korkeusmetriä alamäkeä. Selvitin El Granden puoliksi itkua vääntäen ja puoliksi nauraen omalle kurjuudelleni. Eniten nousussa hirvitti se, että tiesi että pahin on oikeastaan vasta edessä. Jyrkkä alamäki puisilla reisilä ja valmiiksi pelotellut mielikuvat siitä kuinka jäykkäperäsellä pyörällä todennäköisesti tulee vain tangon yli ko. laskussa.

Kuinka sitten kävikään. Kaikesta selvisin ja pikkasen alle neljään tuntiin, ilman ruhjeita ja jopa seitsemänneksi nopeimpana naisena sarjassani. Ei kai tässä voi olla muutakuin tyytyväinen ja alkaa suunnitella ensi vuoden kisastrategiaa.
Seuruemme nopein Ville, toiseksi nopein Ella, kolmanneksi nopein Mari ja aina-parhain-kaikessa Ringo.

-Mari

Yöpymissaldo:
+2
42/100

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Fuengirola Baby!

Juhannuksesta selvitty ja hieman ulkoöitäkin taasen kartutettu. Jäljessä mennään vieläkin, mutta onhan tässä vielä puolivuotta aikaa kiriä ja kesää ja kesälomaakin vielä käytettävissä.

Ensimmäisellä kesäloman pätkällä ei nukuttu ulkona, vaan haimme hieman rusketusta ja maastopyöräilyintoa Espanjan auringon alta kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Saimme Markuksen vanhemmilta kutsun tulla nuohoomaan heidän loma-asunnon nurkkia Fuengirolassa ja mehän menimme. Fuengirola on Etelä-Espanjan Aurinkorannoilla sijaitseva suomalaisten kovassa suosiossa oleva rantalomakohde, mutta siellä on myös muutakin tekemistä kun levyttää rannalla ja juoda Mojitoja.
Ennen lähtöämme saimme ystävältämme Villeltä monen kymmenen viestin sarjan ohjeita ja kannustusta käyttää aikamme järkevästi ja maastopyöräillä koko loma. Aurinkorannoilta on myös lyhyt matka El Chorron kansallispuistoon, joka on kiipeiljöiden suosima kohde. El Chorrossa sijaitsee myös kuuluisa Caminito del Rey, joka on kallionseinämän vierustaa kulkeva via ferrata. Jos sukeltamaan mielii, niin Gibraltarillekaan ei ole pitkä matka ja siellä olisi tarjolla lukuisia hylkysukelluskohteista. Maastopyöräilyn lisäksi Aurinkorantojen rinteillä olevat polut soveltuvat mitä loistavasti myös polkujuoksuun.
Lomalla oli kuin olikin rajallinen määrä aikaa ja rahaa käytettävissä, emmekä halunneet luopua myöskään Fuengirolan tarjoamista löhöloma mahdollisuuksista arvoimme aktiiviloma-osioksi maastopyöräilyn. Fuengirolassa toimii maastöpyöräilylomia tarjoava yritys Sierra MTB. He tarjoavat niin kokonaisia maastöpyörälomapaketteja majoituksineen ja ruokineen, kuin myös päiväretkiä.

Emme varanneet retkeä etukäteen vaan varasimme paikkamme päiväretkeltä paikan päällä. Toimiston löytäminen oli koko homman vaikein osa. Heidän toimisto nimittäin sijaitsee rivitaloasunnossa, ilman mitään logoja tai muita tunnuksia ulkopuolelle. Toisena päivänä etsintämme palkittiin, kun olimme ensin tiedustelleet paikallisilta apua. Varasimme paikat meille molemmille, kuin myös Marin siskolle Noralle, joka tuli moikkaamaan meitä Alicantesta.

Torstai aamuna me kolme, yksi brittipariskunta, yksi saksalainen pariskunta, opas sekä läjä täysjoustomaastureita pakkautui Sierra MTB:n pakettiautoon ja suuntasimme kohti Mijasin kylää. Lähes 30 astetta lämpöä, polttava aurinko ja paaaaljon alamäkeä. Jos ei niissä maastoissa syty lajille niin ei sitten missään. Hieman teknistäkin pätkää, mutta pitkälti helposti ajettavaa polkua ja vauhdin hurmaa. Ajoimme parituntia alas takaisin Fuengirolaa ja söimme kevyen lounaan ja sitten uudelleen ylös ja toista kautta takaisin.

Päivän päätteeksi olimme kaikki polttaneet ainakin olkapäämme, Mari telonut itseään vähän enemmänkin, molemmat meistä rikkoneet yhdet sisäkumit, Markus tehnyt päätöksen täysjouston hankinnasta ja Norakin saatu innostumaan lajista. Huikea päivä!

Lopun lomaa pystyikin sitten keskittymään rusketusrajojen korjailuun ja viinitarjontaan tutustumalla. Sekin onnistui meiltä hyvin kivuttomasti.

Mari ja Markus

Yöpymissaldo:
+1 Mari yöpyi Messilässä hissiporttien kupeessa partiotaitokisoissa
+1 Markus Jukolan viestissä, yö teltassa
+1 Mari riippumatossa vanhempien pihassa
+2 Mari ja Markus kömpi juhannushäistä telttaan nukkumaan
+2 Mari ja Markus kavereiden pihassa telttailemassa

40/100