Jäiltä jäille

Kyllä se sitten kääntyi talvi semmoiseksi, ettei sinne Perämerelle ole asiaa. Voi kurjuuksien kurjuus! Yle uutisoi jäätilannetta Perämerellä erikoiseksi ja pelastuviranomaiset kertoo, että jää on hyvin vaihtelevaa. Kaikkeista epävakaisinta on rannoilla, mutta vaikka me olisimme suunnanneet rannasta kauemmaksi merelle, olisi päätös lähteä leikkimään heikoilla jäillä ollut typerä.

Tämä oli jo toinen vuosi putkeen, kun joudumme jättämään Perämeri -suunnitelmat haaveeksi. Harmittaa toki, mutta eihän se auta muuta iskeä uutta suunnitelmaa koukkuun. Seuraava suunnitelma oliskin sitten suunnata vertikaalijäille!

Korouoma 2012

Viime talvena emme jääkiipeilleet kertaakaan. Tänä talvena Markus on käynyt kerran naputtelemassa Helvetinjärvellä. Uusimmat suunnitelmat vievät meidät nyt ensin viikonlopuksi Helvetinjärvelle hieman verestämään miltä se jääkiipeily maistuu ja sitten pääsiäiseksi Korouomaan Posiolle.  Sitten  vaan kaikki sormet ja varpaat ristiin, että näitä jäitä riittää pääsiäiselle asti!

Ice Ice Baby

 Mari ja Markus

Jos pyörässä on tarpeeksi pullukat renkaat niin kelluuko se?

Talviloma olisi muutaman viikon päästä edessä, mutta vieläkään ei ole suunnitelmat selvillä. Kun ei tästä talvesta nyt tiedä ollenkaan....

Ensimmäinen ja suosikkivaihtoehtomme on fatbike-vaellus Ruotsista Suomeen Perämeren yli. Tätä reissua meitä on lähetty jo tukemaankin suomalaisen fillarimerkin Pole Bicyclen puolesta. He ovat luvanneet uudenkarheat läskinsä meille reissuun. Jäätilanne ei vaan näytä lupaavalta. Ja vaikka jäätä olisikin, niin matkalle osuisi kuitenkin useampi laivaväylä ylitettävänä ja pelkona on, että väylät eivät jäädy siten, että ne olisi turvallisia ylittää ja mielellään vielä kuivana.

On se komee!

2013 väylän yli pääsi "helposti"

Toinen vaihtoehto olisi lähteä Perämerelle, mutta vältellä väylien ylittämistä. Reitti kulkisi tässä tapauksessa etelästä pohjoiseen, kohti perämeren kansallispuistoa. Menomatkan voisi seurailla Oulusta Kemiin kulkevaa laivaväylää ja paluumatkan tulla lähempänä rantaan. Ystävämme muutti hetki sitten Kemiin, joten tässä vaihtoehdossa saisi yhdistettyä myös kaupunkilomailun Kemi Cityssä.

Kolmas vaihtoehto on jättää Perämerimeinigit kokonaan ja suunnata Itä-Suomeen Patvinsuolle hiihtelemään. Tämä houkuttaisi helppoutensa puolesta.

Patvinsuo vuonna 2008. Mari vaelluksella kavereiden kanssa. Kuva: Maija Eerola

Tarttis alkaa tekemään päätöksiä. Työnantajaakin varmasti kiinnostaisi jo pikkuhiljaa tietää että lomaillaanko sitä vai ei. Ilmatieteen laitos julkaisee viikottain jäätiedotuksen ja sitä me nyt kytätään ja mietitään, että mitäs tehtäisiin. Vain se on varmaa, että sivistyksen parista pitäisi päästä tuulettumaan.

Mari ja Markus

Suksi suolle

Tänään taisi olla talven hienoin ulkoilukeli. Ainakin sellainen, joka osui viikonlopulle täällä pääkaupungin kupeessa. Mekin nautiskelimme kauniista auringon paisteesta lähikohteesamme eli  Nuuksiossa.

Lähdimme heti aamusta palvelupäällikkö Liisa Neuvosen käskystä Luontokeskus Haltiaan lounaalle ja  maittavat lammaspyörykät upposivatkin aamupalaksi yhdentoista aikaan ja oli muuten hyvää. Ystäväpiirissämme tosissaan onkin ihan henkilökohtainen luontoneuvoja Neuvonen, mutta silti on Haltia vierailut olleet harmittavan harvasssa. Näyttelyyn saakka emme vielä tällä kerralla uskaltautuneen, mutta Haltian Altai-sukset lähtivät Markuksen lainaan lyhyelle Nuuksio kierrokselle. (Ja Neuvonen vinkkaa, että niitä saa vuokrattua kaikki muutkin hintaan 15 € / 3h, 24 € / 24h). Marilla oli allaan hieman vastaavat sukset, OAC XCD,  jotka ovat myös lyhyet karvapohjasukset, mutta muistuttaa enemmän perinteisiä suksia kuin Altai Skit.

Hiihtelimme Haltialta alas Pitkäjärven jäälle ja hiihdimme Romvuorelle katsomaan mitenkä siellä pääsisi kiipeämään jäätä. Pääsihän siellä paria linjaa ja niin siellä kiivettiinkin. Kaunis ilma oli houkutellut myös kiipeilijöitä isosti paikalle ja porukkaa oli ihan jonoksi saakka.

Jatkoimme matkaa pitkäjärven pohjoiseen päähän. Jäällä oli runsaasti vettä ja pian sukset painoivat monta kiloa per suksi. Ärräpäät lenteli ja jatkuvasti sai olla irrottelemassa lunta, jäätä ja loskaa suksen pohjasta. Rannalla pidimme teetauon ja naputtelimme jäät irti pohjasta. Valitettavasti varsinkin Markuksen nousukarvat olivat päässeet niin jäähän, että suksien luisto oli poissa. Jatkoimme matkaa Haukkalampi-Haltia yhdysreittiä ja mietimme, että hiihdämmekö suoraan Haltiaan vai lähdemmekö vielä Nuuksiontien yli soille ja metsään.

Keli oli mitä kaunein ja hetken aikaa tallatulla reitillä edettyämme suksetkin luisti niin, ettei jalkoja tarvinnut enään nostella edetäkseen. Niin suuntasimme vielä Punjonsuolle ja sieltä metsien kautta takaisin Haltialle. Mahtava päivä! Nauttikaa kaikki upeista ulkoilukeleistä.

 Mari ja Markus

Soronoo hei hei vuosi 2015!

Tammikuussa Markus hiihti Joulupukin tykö Korvatunturille.

Niin se aika on mennyt menojaan, että vuosikin ehti jo vaihtua, ennekuin edes yöpumissaldoa on saatu blogiin saakka päivitettyä. Vuosi takaperin asetimme itsellemme haasteen, että yöpyisimme ulkona vuonna 2015 yhteensä sata yötä. Eli siis kun Mari oli yönsä pihalla ja Markus oli yönsä pihalla saimme kerrytettyä pottia kahdella yöllä. Olimme myös määritelleet mitä kaikkea lasketaan ulkona yöpymiseksi ja otimme myös erivapauden muuttaa näitä sääntöjä miten haluamme. Vuoden takaisen tekstin pääsee lukemaan tästä linkistä

Maaliskuussa mentiin Akka-tunturin kupeessa.

Edellisessä postauksessamme marraskuussa saldo näytti 92 yötä. Kelit olivat kurjaakin kurjemmat ja loppuvuoden viikot kiireistäkin kiireisimmät. Noin siinä kuitenkin kävi, että 100 yötä napsahti täyteen joulun pyhien aikaan. Ja kuin taakka olisi vierähtänyt harteilta.

Toukokuussa Markus & comp. Bodom Traililla.

Haaste oli haastava. Olemme kuitenkin ihan tämmöinen tavallinen pääkaupunkiseudulla asusteleva pariskunta, joiden arkityöt on ihan tavallista koneella istumista ja iltamme täyttää muukin ohjelma kuin metsä ja retkeily. Näin ollen, kaikki ne sata kertaa viime vuonna, meidän piti mennä oikein menemällä ulos. Pakata makuupussi ja -alusta ja jokin majoite ja lähteä pois kotoa. Lähin ulkona vietetty yö oli Nuuksiossa noin 15 km päästä kotoa. Toisaalta osa vuoden öistä tuli vietettyä pahimmillaan kostean (eikä vesisateen takia kostean) illan päätteeksi könyämällä riippumattoon. Kaikki yöt eivät näin ollen olleet mitään erämeinikiä, mutta joka kerta yöhön oli varauduttu etukäteen.

Kesäkuussa maastopyöräiltiin Espanjassa.

Hienoa oli se, että ulkona nukkumisen kynnys madaltui lähes olemattomaksi. Pohjoisen matkat muuttuivat mielenkiintoisemmiksi ja kivuttomammiksi, kun aloimme tehdä yöpymisstoppeja matkalla. Vaikka loppu vuosi olikin kelien puolesta ikävä, oli se kuitenkin lämmin.

Heinäkuussa melottiin Itä-Helsingissä.

Kuitenkin nyt kun haaste on taputeltu pakettiin, ei sitä ole lainkaan ikävä! On kivaa kun metsään voi mennä silloin kun sinne haluaa mennä, eikä vaan kerryttämään saldoa ja ihanaa, että voi mennä joskus vaikka ihan rahaa vastaan hotelliin yöksi eikä tarvitse telttaan kömpiä. Haaste oli tekemisen arvoinen ja se oli siinä. Olemme ylpeitä sen saavuttamisesta! Niin ja sääntöjä ei muuten tarvinnut rukata vuoden kuluessa.

Elokuussa Mari kipitti Pyhän tunturimaratonin.

Nyt ei sitten muuta kuin tämän vuoden haasteita kohti. Seuraava kohokohta on toivottavasti Ruotsi-Suomi-reissu. Mikäli jäiden jumala (ja lomien jumala ja mitä näitä nyt on) sallii, polkaisemme jossain kohtaan helmi-maaliskuuta fatbiket liikkeelle jostain kohtaa Luleåta ja rullailemme sieltä jään yli Ouluun. Eli nyt kaikki sormet ja silmät ristiin sen puolesta, että olisi ihan hemmetin kylmää, että jäästä tulisi riittävän paksua.

Elokuussa huiputimme kaikki Suomen yli 1000 m korkeat huiput.

Niin ja vielä mitä tämän vuoden ulkona yöpymisiin tulee, niin Markus pakkaa juuri makuupussia ja valmistautuu huomiseen jääkiipeilykeikkaan Helvetinjärvellä. Ja päivän päätteeksi telttaan yöksi....paitsi jos ei haluu, ni voi myös mennä vaikka hotelliin.

Mari ja Markus

Yöpymissaldo:
+2 teltassa Lahdessa
+2 Nuuksion Kattilassa
+2 Laavussa Artjärvellä
+ 2 Pasolanvuoren laavussa Asikkalassa
100/100

Parempi metso lautasella kuin pakastimessa

Pimiää on ja kiirettäkin on. Metsään ei ole moneen otteeseen ehtinyt tai halunnut. Kiireisenä meitä on pitänyt muunmuassa muutto joka olisi ensi viikolla edessä. Se on kyllä sellainen kiva valon pilkahdus tähän pimeään syksyyn! Toki pakkaaminen on kyllä vähintään yhtä syvältä kun tämä pimeyskin.

Kun me emme ole menneet juurikaan metsään, otimme palan metsää pakastimesta työn alle. Markus sai yhdeltä työreissulta matkaan metson. Suolet ja muut sisäelimet siltä oli poistettu. Kumpikaan meistä ei siis ole mitään metsästäjiä eikä riistaa ole kummankaan kotopuolessa ollut juurikaan saatavilla. Marilla tekee välillä tiukkaa koskea jopa kuolleeseen kalaan. (Paitsi, että vielä enemmän elävään kalaan!).

Markus ei linnun käsittelyssä arkaillut. Mari ja ystävämme Juuso katsoi vieressä kun Markus aloitti käsittelemään metsoa sellaisella "ihan kuin tietäisin mitä tekisin"-asenteella. Metso oli ensin sulanut pari päivää jääkaapissa ennen käsittelyyn päätymistä.

Sen lisäksi, että Markus oli kerran nähnyt miten homma tehdään oli apuna myös YouTube. Ensin linnulta katkaistiin koivet, sitten siivet. Kaulan katkaisu teki hieman pahaa jopa Markukselle, mutta sekin irtosi kuin ammattilaisen katkomana.

Seuraavaksi linnulta riisuttiin sulat. Se tapahtui yllättävän helposti. Nahka avattiin selkäpuolelta jonka jälkeen nahka sulkineen vain käärittiin pois. Ja sitten se ei näytänytkään enään yhtään linnulta vaan ihan kaupan lihalta.

Linnun valmistimme Ruoka.fi -sivustolta löytyvällä reseptillä. Kylkeen vielä punaviiniä. Maistui jopa Marin kasvissyöjäsiskolle. Ai että!

-Mari ja Markus

Yöpymissaldo:

+2 telttayö Nuuksiossa

+2 telttayö Marin vanhemien pihassa
92/100

Tour de Järvenpää

Vaikka tässä on jo moneen kertaan tullut mietittyä, että joko pistäisin maastopyörän talviteloille, niin taas sitä mentiin. Järvenpään Latu järjesti tänään naisille oman lenkin ympäri Järvenpään pöpeliköitä. Menin paikan päälle jo varmuuden vuoksi tuntia ennen, etten varmasti jäisi porukan matkasta. (Joo, muistin siirtää kelloa, mutta lähtöajan väärin).

Tourimme lähtöpaikka oli Vanhankylän kartano.

Tapahtuma oli järjestetty naiskuskeille, jotka harmittavan usein tuppaavat jäämään yhteisiltä maastopyörälenkeiltä pois, koska kokevat, että kynnys osallistua on liian korkea. Kun jos en vaikka pysy vauhdissa, ja pyörä hajoo, ja kaikki nauraa, ja sitten mä vielä kaatuankin! No nyt oli lupa neiteillä ja huolta meistä oli tullut pitämään pari kappaletta miessukupuolen edustajaakin. Neiteilyksi touhu ei kyllä mennyt. Ajoimme reilun kolmenkympin lenkin hieman sateisessa ilmassa ja märässä maastossa. Liukkaat kivet ja juuret toivat lisähaastetta, mutta niistäkin selvisimme kunnialla.

Ella lähti messiin, niin ei yksin tarvinnut uskaltaa.

Parisen kymmentä naista pyörineen Lemmenlaakson laavulla.

Huippulenkki, hyvässä seurassa. Vaikka itsekään en ole monelle yhteislenkille vielä uskaltatunut niin kyllä tämmöisistä päivistä saa intoa ja rohkaisua mennä mukaan. Ja jos en yhteislenkeillekään asti tällä kaudella ennätä, niin ainakaan pyörä ei vielä jouda varastoon talviunille.

-Mari

Pata ja gadgetit

Pata Patric Degerman on ollut meille molemmille jo pitkään eräänlainen idoli ja innoittaja. Hän on suomalainen löytöretkeilijä, joka on reissannut maailmaa ristiin rastiin, nimennyt vuoria ja kokenut mitä erilaisempia seikkailuja. Markus päässyt kuulemaan häntä jo kertaalleen livenä ja Marillakin oli kerran mahdollisuus mennä jututtamaan Pataa, kun he sattuivat samaan junaan. Silloin rohkeutta ei riittänyt ja sekös on jäänyt jälkikäteen harmittamaan.

Tua Ranninen on kirjoittanut kirjan Patan seikkailuista. Pata-Löytöretkeilijä julkaistiin jo vuonna 2012, mutta vasta nyt olemme päässeet kirjaan käsiksi. Toki Markus yritti jo kertaalleen lukea kirjaa ensin sen alkuperäiskielellä ruotsiksi, sillä suomen kielinen versio oli aina lainassa kirjatosta. Valitettavasti seikkailut eivät ihan ottaneet auetakseen hänelle ja kirja kiikutettiin takaisin kirjaston hyllyyn.
Saimme kutsun Yrjönkadun Partioaitassa järjestettyyn koulutusiltaan jota Pata isännöi. Aiheena oli elektroniikka ja sen mahdollisuudet retkeilyssä. Pata oli tuonut esille omia gadgettejään joista hän kertoi yleisestä tietoa, kuin myös vinkkejä niiden käytöstä kentällä. Yleisö koostui henkilöistä, joille outdoor-elämä oli jo tullut tutuksia ja käytännön vinkkejä tuli myös muiltakin kuin illan isännältä. Samalla tutustuttiin myös uuteen Fjällraven Brand Corneriin, joka sisälsikin komean valikoiman Fjällravenin tuotteita.

Kävimme illan aikana läpi kameroiden käytön, paikannuslaitteiteet, valaisimia, varavirtalähteitä, aurinkopaneeleita sekä kommunikointivälineitä. Aikamoinen pläjäys pariin tuntiin. Yksi hyvin mielenkiintoinen aihe oli virran tuottaminen kentällä. Asia, jonka kanssa myös me olemme painineet. Pitäiskö olla aurinkopaneelit mukana? miten virran saa riittämään? Patalla oli tähän paljon hyviä pointteja. Alle viikon reissuille hän ei kuitenkaan nähnyt syytä ottaa mukaan aurinkopaneeleja, kameran akkuja sen sijaan kannattaa olla useampi. Tietyn tyyppisistä akuista häviää nopeasti virta kylmässä, mutta mikäli akkua säilyttääkin povitaskussa lähellä ihoa ja laittaa akun paikalleen vasta kun kameralle on käyttöä, niin akussa riitää potkua pidempään.
Osa aiheista olikin sitten meille ihan uutta ja ei ihan seuraavalla viikonloppureissulla tarvittavaa tietoa. Pata esitteli satelliittipuhelimia ja niiden käyttöä. Kävimme läpi kaksi satelliittijärjestelmää, joiden avulla yhteydenpito onnistuu melkein mistä tahansa maailman kolkasta: Inmarsat, joka kattaa maailman kolkat noin melkein navoille asti ja Iridium, jonka satelliitit kiertävän navalta navalle ja näin mahdollistaa yhteydenpidon myös aivan napaseuduilla asti. Mielenkiintoisia juttuja ja toivottavasti mekin joudumme joskus tutustumaan näihin laitteisiin hieman paremmin.
Patan juttuja kuuntelee mielellään vaikka kuinka monta tuntia putkeen, sillä sen lisäksi, että hänellä on huomattava määrä kokemusta, on hän hyvä esiintymään. Parasta antia illassa oli ne todelliset maastossa tehtävät niksit ja kikat, mitä ei kirjoista voi lukea. Vinkkejä oli monenlaisia, eikä puuttunut Patankaan vinkeistä sukkahousut!


Mikäli teillä tulee mahdollisuus päästä kuulemaan/tapaamaan Pataa käyttäkää mahdollisuus ihmeessä hyväksi. Toivottavasti vastaavanlaiset koulutusillat, jonka Partioaitta nyt pilotoi saisivat jatkoa. Noin ensi hätään, voimme kehoittaa etsimään Pata-Löytöretkeilijä kirjan käsiinne ja lukemaan sen.

P.S. Jos ei vielä Facebook-sivumme tai sivustolle ilmestyneen hienon kunniamerkki-lätkän perusteella ole tullut selväksi, niin voimme tosissan iloksemme kertoa, että Retkipaikka valitsi blogimme syyskuun 2015 retkeilyblogiksi. Jee! Haastattelu luettavissa tästä.

Yöpymissaldo:
+2 Mari riippumatosso lippukunnanjohtamiskurssilla Kunstenniemiessä
+4 viikonloppu teltassa Lahdessa
+2 telttayö Uudessakylässä

88/100