Kuinka savustaa tyttöpartiolainen

Meistä toinen on aina partiolainen ja toinen ei koskaan partiolainen. Markus on vannonut, että hän pysyttelee partiosta erosta ja minä taas on partiolainen yhtä paljon kuin olen nainen tai lahtelainen.

Lippukuntani on pieni länsi-lahtelainen tyttölippukunta Tiirismaan Tähystäjät. Partiouraa minulla on takana nyt noin 18 vuotta. Johdan lippukunnassa seikkailijavartiota, semmoisia 10-12 vuotiaita alakoululasia,  Possujengiä. Niinkuin ehkä monia muitakin tyttölippukuntia, myös meitä on toisinaan varjostanut sukkahousupartiolais-leima ja olemme joutunut tekemään töitä, että meitä ei pidetä partion sijaan tyttökerholaisina, jotka vain askartelee ja leipoo. Viime viikonoppuna olimme sitten tyttöjen kanssa rypemässä sukkahousuihimme reikiä ja kaminatelttailemassa.

Tytöt olivat tosi innoissaan talvitelttailusta. Vaikka alusta alkaen oli selvää, että kaminaan laitetaan tulet klo 18-19 aikoihin, koko iltapäivän vastailin kysymyksiin, että "joko me mennään laittamaan ne tulet? entä nyt?" Kirves ja puukko pysyy yhtälailla tyttöjen käsissä ja halkoja ja kiehisiä syntyi pino tolkulla. Suurin kynnys tuntuu usein olevan uskallus. Mutta kun puita oli pilkottava koko yön edestä, alkoi kirveen käytössäkin jo hiotua kunnon swingiä.

Ja sittenkun lopulta laitoimme kaminaan tulet, teltta lämpesi nollakelissä muutamassa minuutissa lämpöiseksi. Ennen nukkumaan menoa rymysimme vielä taskulammpujen kanssa metsikössä leikkien sardiinipurkkia.

Nukkumaan mennessä teltassa alkoi olla jonkun verran savua. Osa tytöistä joutui lähtemään ulos hengittelemään, sillä silmiä kirveli ja kurkussa tuntui pahalta. Itse nukahdin nopeasti ja herätä yhtä nopeasti. Ensimmäinen kipinätiituvuoro (tyttöinä muutimme mikon tiituksi) alkoi olla pulassa kaminan kanssa. Se puski savua ja paloi huonosti. Ei kun köyhimään tulia ja ylläpitämään tulta tiitujen kanssa. Ja sitten taas yrittämään hetkeksi nukkumista, herätäkseen taas pian uudelleen ylläpitämään tulta. Tätä sitten jatkui aina omaan tiituvuorooni, puoli kuuteen saakka.

Vuoroon ei tarvinut paljoa herätellä, sillä teltta oli aivan jääkylmä ja täynnä savua. Puolen tunnin taistelun jälkeen teltta oli vielä enemmän täynnä savua ja kamina aivan tukehduksissa. Ei tarvinut paljoa tyttöjäkään herätellä, että nyt siirrytään majan puolelle nukkumaan, sillä suurin osa hytisi ja yski jo pusseissaan.

Kun teltta oli tyhjä, avasin kaminan luukun, jolloin tuli taas leimahti palamaan ja savu pakeni luukun kautta telttaan. Polttelin pesän tyhjäksi ja siirryin sisälle nukkumaan vielä tunniksi, ennen sunnuntain ohjelman käynnistelyä. What a night….

Sunnuntaina pääsimme onneksi vielä retken päätteeksi saunomaan, joten kotiin ei tarvinut lähettää ihan niin savunhajuisia lapsia. Lauteilla vielä varmistelin, ettei kukaan nyt traumatisoitunut ja että lähdetäänhän pian uudelleen. Mietimme yhdessä syitä, miksi kamina savutti niin paljon. Matalapaine? Märät puut? Suurin syy oli kuitenkin piipun päässä oleva kipinäsuoja, joka oli liian tiivis ja aamuyöstä aivan tukossa. Ei kai se savu silloin pääse piipun kautta pihalle.

Itse luonnollisesti koin epäonnistuneeni, sillä olin vastuussa retkestä ja kaminayö meni kaikkea muuta kuin niinkuin piti. Sitten kun olin hetken asiaa pureskellut, tulin kuitenkin siihen tulokseen, että se niin vaarallista ole vaikka yö oli ihan kauhea. Meidän tytöt ei ole mitään sukkahousupartiolaisia, jotka pienestä hätkähtää. Toivottavasti, kun he joskus ovat omien vartioidensa kanssa kaminatelttailemassa, heille on jäänyt juuri tuosta yöstä jotain mieleen jota hyödyntää. Ja se kipinäsuoja lähtee siitä piipusta irti just nyt!

Partio vasemmalla
Mari

Kelventeen kierto

Kelvenne on Päijänteen Kansallispuistossa sijaitseva saari. Kesällä saaren luonnonsatamat ovat purjehtijoiden ja muiden vesillä liikkujien ahkerassa käytössä, mutta mikä jottei sinne sopisi talvellakin mennä. Sukset, ahkio ja reput pakun takakonttiin ja kohti Päijännettä.

Klo 15.30 Irti Pulkkilaharju, pilvistä, etelätuulta n. 6m/s, miehistö: Mari, Markus ja Ville
Karisalmen sillan alla oli sulaa. Jäälle lähteminen arvelutti hieman, mutta Markus oli tarkistanut jäätilanteen Padasjoen kunnan ladunhoitajalta. Muutamat virtauskohdat saattoivat olla hieman arvelluttavia ja kiertotie suunniteltiin niiden varalta, muuten teräsjää kantaisi miehistön hienosti.  Lähdimme hiihtämään kohti Kelvennettä, suksi luisti hyvin, mieliala oli korkea, eikä jää antanut merkkejäkään heikkoudesta. Edellisvuoden jääsuhailuista viisastuneena mukana oli GPS-laite sekä kokenut Päijänteen kävijä. Suunnistaminen ei tuottanut vaikeuksia, mutta pimeä yllätti nopeasti Reittimme kulki Karisalmen sillalta Hinttolan saaren sekä Hirvisaaren välistä Kelveneen rantaan. Alunperin olimme ajatelleet kiertää Kelventeen pohjoiskautta, mutta päädyimmekin oikaisemaan saaren läpi Koukunlahden kohdalta. Pääsimme yöpymispaikalle reilun tunnin suunniteltua etuajassa.

20.00 Kiinni Karhunkämmen
Karhunkämmenessä, heti ankkurimaljojen jälkeen, laitoimme nuotion tulille, teltan pystyyn ja aloitimme valmistelemaan illallista. Ruuista ei tällä(kään) reissulla tingitty. Illalliseksi valmistui kanasuikaleita paprikaa ja sipulia currytahnalla maustetussa kookosmaidossa, riisin kanssa tarjoiltuna. Mukana ahkiossa olimme raahanneet niin Muurikan pienen retkipannun, kuin myös nuotiokattilan sekä bensakeittimen omalla kattilalla. Ruokaa oli paljon mutta se uposi hetkessä miehistöön. Jälkkärikaakaot teltassa ja unta kuulaan.

11:30 Irti Karhunkämmen, sumuista, etelätuulta 10m/s
Lauantai aamu alkoi märästi, yöllä oli alkanut sataa räntää tai jotain muuta märkää ja aamu jatkui usvaisena ja sateisena. Lähdimme lykkimään kohti Iso-Lammassaarta laskettelulasit naamalla. Laseja sai pyyhkiä vähän väliä, sillä vaikkei vettä satanut, märkä usva kasteli kaiken. Välissä kuitenkin keli kuivahti niinkin paljon, että uskaltauduimme ottamaan kosteat makuupussit reppuihin ja ahkioon kiinni kuivumaan. Tuulessa ne kuivahtikin melko nopeaan. Tuuli tuli selän puolelta joten matka eteni suht joutuisaan. Keskinopeus liikkeessä oli koko viikonlopun ajan noin 3.4km/h.

13.00 Kiinni Iso-Lammassaari
Lounastauko, pussiruokaa. Pientä kireyttä. Illan aterian suunnittelu uusiksi, bataatit sekä folio oli unohtunut kotiin.

13.30. Irti Iso-Lammassaari
Kierros Lammassaaren ympäri ja kohti etelää ja tuulta vasten. Reitti jatkui Haukkasalon ja Lietsaaren itäpuolelta kohti Ykskoivua. Välillä yritimme vähän jutellakin, mutta jonossa ja tuulessa se on jokseenkin haastavaa. Matka taittui siis ominen ajatusten ja välillä kaverin lauleskeluja kuunnellen. Yhdessä hiljaa oleminen on myös yksi parhaita juttuja vaeltaessa. Porukassa ei koe oloaan yksinäiseksi, keulalla hiihtäessä voi keskittyä siintävään kiintopisteeseen ja perässä hiihdellä valmista latua ilman huolta eksymisestä tai muusta sellaisesta. Ja sitten sitä saa kuitenkin kaikessa rauhassa yksinään nollata ajatuksiaan tai täyttää ne ääriään myöten.

19.30 Kiinni Ykskoivu
Eka kertaa Koivussa sydän talvella. Ei huolta mihin ahkionsa tumppaa, sillä niin oli autiot laiturit sekä poijupaikat. Me parkkeerasimme grillikatokseen ensin ruuanlaiton merkeissä (niin ja sitän ennen ankkurimalja tietenkin!) ja lopulta päädyimme myös yöpymään siellä. Herkkuruoka valmistui ilman foliota ja bataattejakin. Alkupalaksi oli bratwurstia sinapilla, pääruuaksi yrtti-oliiviölyssä paistettuja lohkoperunoita, pekoni-paprika höystöä chili-tuorejuustossa sekä vähän lisää bratwurstia. Kamat sai kuivatettua näppärästi nuotilla ja uni tuli jälleen sen enempiä kyselemättä.

11:10 Irti Ykskoivu, pilvistä, etelätuulta 5m/s
Viimeinen rykäisy, n. 5km, alkoi vetisessä kelissä, pekoniaamupalan siivittämänä. Jään pinta oli loskainen ja pito alkoi olla suksen pohjasta tipotiessään. Selät hiessä lykimme Pulkkilanharjulle ja matkalla suunnittelimme uutta reissua kevättalvelle.

12.05 Kiinni Pulkkilanharju
Kamat kasaan ja Vääksyn Majakka-Pavilijonkiin pitsalle! Melkoinen Päijänteen ruomatka meillä!

Mari & Markus

Kölenit jalassa Päijännettä kohti

Marin pitkään odotettu arkivapaa koittaa viimein perjantaina. Tämä takoittaa, että suunnitellun Lontoon reissun sijaan, pääsemmekin Päijänteelle hiihtelemään. Tarkoituksenamme on kiertää Kelvenne, lähtien ja palaten Pulkkilanharjulta. Ringo pakkasi kamansa ja lähti lomailemaan Marin vanhemmille ja kaksikkoamme vahvistaa tällä kertaa kaverimme Ville.

Reitti on suunniteltu, suksen pohjat huollettu, kikkareet leivottu ja sapuska puoli mietitty. Reput ja ahkiokin alkaa saamaan täytettä. Markus osti meille molemmille syksystä Lundhagsin toppahousut Kölenit ja niitä pakkaillessamme keskusteluun nousi niiden plussat ja miinukset. Ja toki mielipiteemme kanssanne jaamme.

Kölenit ovat kevyet, minimalistiset toppahousut, joissa kulkee vetoketjut molemmilla sivuilla alhaalta aina resoriin saakka. Tämä on varmasti ollut tärkein tekijä, joka vaikutti meillä housujen ostoon. Taukopöksyt, jotka saa puettua ilman kenkien tai muiden housujen riisumista. Materiali on polyesteriä ja hyvin tuulenpitävää.  Painoa Marin S-kokoisilla housuilla näyttäsi olevan noin 430g, joten mikään ultralightweigth tuote ei ole kuitenkaa kyseessä. Lahkeensuut ovat kiristetyt ja niissä on kuminen tahmea nauha, jolloin lahkeissa on vähän niinkuin lumipussiakin. Vyötäröllä on kuminauha, sisäpuolella pakkauspussi. Ja siinä ne sitten olikin.

Juuri se, että mitään ylimääräistä ei ole, on parasta Köleneissä. Ne on jotenkin vaan niin älyttömän helpot ja mukavat päällä. Aivan lempparit koiran ulkoilutushousut, mutta ehdottomasti mukana myös talviretkellä. Materiaali on mukavan liukas, joten niiden pukeminen toisten housujen päälle on helppoa.

Hermo taas alkaa kiristyä kun Köleneitä yrittää pakata, ah niin näppärään pakkauspussiinsa. Pussi on kyllä loistavasti sijoiteltu siten, että sitä voi tarvittaessa käyttää taskuna. Mutta ei se riitä, että vaatteen saa sullottua johonkin, jos sen pitäisi vielä pysyäkin siellä. Kölenit mahtuu juuri ja juuri pussiin ja sitten ne voikin sieltä vapautuneesti pyrkiä ulos. Pussia ei saa kiinni millään! Vai saako? Jos joku tietää mikä siinä on ideana niin kommenttia, kiitos!


Ja toinen pitkä miinus tuleekin sitten ulkonäöstä. Hei, tosi ihanan kiiltävän pöksyt! Ja kun meillä on vielä samanlaisetkin Markuksen kanssa niin ai että <3 Marin sisko kysyikin housuista, että onko ne kuivapuvun alustopat. No niiltä ne joo näyttää. Mutta toisaalta loistava idea samalla.

Kölenit lähtee molemmilla Päijänteelle mukaan. Villen kannattaa varata aurinkolasit, sillä kun me hiihdämme auringonlaskuun, kannattaa silmät suojata häikäisyltä!

Mari & Markus

Pikkupakkasilla

Me aloitimme oikeat talvimeiningit viime viikonloppuna. Sääennustukset lupasi pakkasta jo perjantai iltapäivälle, mutta Mari sai laahustaa vielä neljän jälkeen mutasohjossa töistä kotiin. Vähän jo oli semmoista "josko sittenkin vaikka katottas vaan leffa"-meininkiä, mutta onneksi mukaan oli lähdössä Nastolan metsien mies, joka ei ilmaissut minkäänlaisia perumisen viitteitä. Kamat kasaan ja NastaOstolan suuntaan. Vielä ei näyttänyt niin talvelta, että Ringonkin uskalsi ottaa yöksi mukaan metsään.

Partiolaiset olivat muutama viikko aiemmin ollut retkeilemässä Nastolan metsissä ja Ripen johdolla hakeuduimme samaan paikkaan. Halot odottivat pinossa puunjuuressa ja havuja löytyi edellisten jäljeltä puun alta oman patjan pehmikkeeksi.

Ringo nautti täysin rinnoin vapaudesta ja säntäili ympäri pöpelikköä, kunnes illemmasta tajusi, että metsään jäämme. Siinä vaiheessa untuvapussin lämpö kutsui villiä luontoa vahvammin.

Yön vietimme rättilaavussa. Laavu on varmasti partiolaisille yksi tutuimmista majoitteista, mutta muille se ei välttämättä ole yhtä ilmeinen vaihtoehto. Laavu on melko kevyt majoite kantaa mukana, varsinkin jos kantaa pelkän kankaan ja tekee putket ja kiilat kepeistä. Se on helppo pystyttää, paitsi yksin. Suojaa se tarjoaa kohtalaisesti tai riippuu millaiseen paikkaan ja miten päin laavun pystyttää. Hankalaa laavussa on sen työläys. Se vaatii ison alueen mihin se pystytetään, se ei välttämättä aina pysy pystyssä ja se voi ottaa rankastikin tuulta liepeisiinsä, jos se on vähän väärin päin tuuleen nähden ja tuulisessa paikassa. Laavun askeettisuus sitten on taas ihan makuasia. Parasta kuitenkin on varmaankin se, että laavusta voi katsella tähtiä ja öistä metsää. Tai voisi, jos olisi hereillä.

Meille uni tuntui maittavan. Ilta laski lämmön viimein pakkaselle. Paksu kerros havuja laavun pohjalle, pipo korville ja untuvapussin uumeniin. Taisi olla yksi parhaiten nukutuista ulkoöistä pitkiin aikoihin. Ringokaan ei enään ikävöinyt kotisohvalle, kun se sai nukkua emännässä kiinni lämpösessä pussissa.

Aamulla olikin sitten viimeistään jo ihan talvi. Keli oli tuntuvasti pakkasella ja maa melkein valkea. Pekonit pannulle ja kahvia koneeseen. Luontevasti talven odottamisesta puhuminen vaihtui jäisistä jäsenistä valittamiseen. Ja nyt viikon jälkeen voikin jo reippain mielin sanoa, että eiköhän tätä pakkasta ole tälle talvelle jo ollut ihan riittävästi. Josko semmosta -5 astetta sitten jatkossa vaan, kiitti!

Mari ja Markus

Mudassa uuteen vuoteen

Ei se talvi sitten saapunutkaan ja vaikka itse en ole mitenkään nauttinut lumisista kaduista näin omilla kotinurkilla, niin nyt vähän haikailen lumista talvea. Niinkuin on ehkä tästä blogiaktiivisuudestakin voi päätellä, ei ole ihan kauheasti tuo outdoor-meininki märässä ja pimeässä innostanut. Niin ei ole huonoja kelejä, on vaan….EIKU ON! Kyllä on huonoja kelejä ja silloin voi tehdä vaikka jotain muuta kuin seistä sateessa!

No, nyt kun kuitenkin maa on lumeton ja tänään oli jopa ihan kiva ilma vapaapäivän lisäksi, voi toki vedättää kesälajeja ihan tammikuulle. Ostin uuden pyörän lokakuulla ja ajattelin että sen voi todennäköisesti laittaa talviteloille samantien. Hetken tuo varastossa lepäilikin, mutta nyt noin vuoden alun kunniaksi lähdin vallottamaan Lahden metsiä Giantillani.

Kerinkalliolta lähtee reitti Renkomäen ja Ämmälän suuntaa ja saan itseni siellä joka kerta jokseenkin solmuun. Tai metsässä tilanne on näennäisesti hallinnassa, mutta jahka pölähdän takaisin asutuksen pariin, olen aivan hukassa. Niin kävi tänäänkin. Päädyin omakotitaloalueelle jossa on vaan täysin vieraita kadunnimiä, lähdin suunnistamaan kuvittelemaani keskustan suuntaan ja pian näinkin tutun kadunnimen. Ei muuta kun toivottamaan kummitytölle hyvät uudet vuodet!

Kuulumisten vaihdon jälkeen jatkoin hetken katua pitkin, etsien tietä takaisin metsään. Pian pääsinkin takaisin noihin sokkeloihin. Totta kai kun maastovehje on tullut hankittua, pitää sitä ulkoiluttaa myös sille sopivissa maastoissa. Poikkesin siis polulta. Eikös ne mönkijäpohjat pitäisi olla ihan hyviä maastopyöräily alustoja…..ei ollut! Taiteilin fillrilla motarin vartta mönkijän kulkemissa jäljissä. Yritin pysyä pystyssä mudassa, väistellä risuja, vesoja, kantoja ja ylläpitää vauhtia, ettei vaan tarvitse laskea jalkaa lammikkoon. Lopulta päädyin takaisin reitille. Pyörä ja minä, molemmat aivan yltäpäältä mudassa. Eihän siinä voinut sitten muuta kun hymyillä. Hyvin alkaa tämäkin vuosi!

Toivottavasti tämä vuosi olisi tapahtumarikas, vauhdikas sekä täynnä iloa! Meidän molempien puolesta toivotan teille kaikille loistavaa vuotta 2014! Mudatkaa itsenne!

Mari

Töppösille töppöset

Untuvatöppöset ovat mitä loistavin unikaveri talviöinä. Meidän töppöset ovat Joutsenen, ihan kotikäyttöön tarkoitetut, puuvillakankaiset untuvatossut. Ostaessa mukana tulee säilytyspussi, jossa meillä usein töppöset kulkee mukana.

Markkinoilta löytyy kevyempiä ja materiaaleitaan teknisempiä malleja, joiden mukana saattaa tulla ulkopohjat, jolloin teltasta pääsee kipaisemaan pihalla ilman, että töppösiä tarvitsee vaihtaa pois. Kangasmateriaalit ovat näissä esimerkiksi pertexiä ja mallit huomattavasti paremmin säädettäviä ja istuvampia kuin kotikäyttöön tarkoitetuissa. Hinta on luonnollisesti myös hieman toistaluokkaa.

Viime talven Perämeren reissua varten kaivoin ompelukoneen kaapinperältä ja päätin tehdä reissua varten untuvatöppösille ulkotöppöset. Ihan valmiiksi ne eivät reissua varten tulleet, mutta käyttöön ne saatiin. Nyt on kuitenkin söpöt kuorisaappaat odottamassa ensi talven telttailuja.

Valmiita kaavoja ei ollut vaan töppösten avulla piirtelin jotain kaavojen kaltaista. Lopullinen malli muotoutui saappaan valmistuessa, joten älkää toki kuvitelko, että kuvan kaavoilla saisi suoraan mitään käyttökelpoista....ne on pelkkä alkutilanne ja aihio :) Ja tosissaan nämä kaavat ovat Joutsenen M- sekä L-kokoisille untuvatossuille.

Töppösiä varten tarvitsee:

• kuramaton, josta tehdään töppöselle pohja
• ulkoiluvaatekangasta, ostimme kahta paria varten 1m kangasta
• fleece-kangasta välipohjaksi
• resoria tm. joustavaa kangasta töppösten varteen
• kuminauhaa tai nyöriä varren suuaukkoon
• karhunlankaa, sormustimen, pitkän pinnan sekä terävän neulan pohjan käsin ompelemista varten

Kaavoista puuttuu resoria varten mitat. Itse lisäsin resoria V:n muotoisen palasen etuosaan, että pukeminen olisi mahdollisimman helppoa.

Ompelin ensin töppösen kasaan fleecepohjalla. Matkalla pohjoisiin ompelimme vuoroissa kuramattoa kiinni kenkään. Se oli ehdottomasti työläin työvaihe ja homma olisi jäänytkin jo siihen, ellei kenkä olisi ollut sitä vaille valmis. Toiset kengät valmistuivat reissuun, toisissa kuramatot olivat pikaliimalla kiinni ja ompeleen ne saivat ympärilleen vasta kotiin palattuamme.

Nyt kun töppöset ovat testattu, voi olla tyytyväinen uurastukseen. "Kuoret" ovat helppo nykäistä töppösten päälle, ne pysyvät ihan kohtalaisesti jalassa ja ulkona piipahtamisen jälkeen sisätöppöset ovat edelleen kuivat. Lisäksi, onhan noi nyt ihan superpäheen näköiset!

Tuotekehityksenä voi lisätä vielä yhdet kengän pohjalliset ulkotöppösten pohjalle, jolloin eristävyys toivottavasti paranee hieman.

Pakkasia odotellessa

Mari

Ski Expo 2013

Se on nyt sitten talvi! Kausi avattu Ski Expossa, Helsingin messukeskuksessa.

Ski Expon anti oli odotetunlainen; parasta oli tutut naamat, joiden kanssa jutellessa päivä sujui kivasti. Messut itsessään tarjosi pitkälti untuvatakkia untuvatakin perään. Ja harmittavasti messut tuntuvat kutistuvan vuosi vuodelta. Partioaitan osasto oli koju, joka kehotti: "Tykkä meistä Facebookissa" ja heidän osastonsa löytyikin messukeskuksen sijaan heidän verkkosivuiltaan. Usealla edellisvuosien näyttelleasettajalla ei ollut tänä vuonna tuotakaan vähää. Saimme messuilla kuitenkin nelisen tuntia kulumaan, ilman ainuttakaan bissetaukoa, joten olihan siellä jotain nähtävääkin!


Uusi markkinoille tullut tuote tai pikemmin materiaali, joka oli hyvin messuilla edustettuna, on vettä pelkäämätön untuva. Untuva käsitellään vettähylkiväksi, jolloin untuva ei mene kosteallakaan kelillä kasaan vaan säilyttää hyvän lämmön eristävyyden. Messuilla me hypläsimme Berghausin Hydrodown sekä Milletin Downtek -tuotteita, joissa ainakin lopputulos on suunniteltu samanlaiseksi. Markus on jo varustautunut tähän talveen omalla untuvasadetakilla, joten ehkäpä jossain vaiheessa hänellä on kirjoitettavaakin sen toimivuudesta.

Villa tuntuu jatkavan voittokulkuaan alusvaatteissa ja muissa tekstiileissä. Tuntuu, että villa alkaa olemaan tietynlainen paremmuuden merkki tuotteissa. Jos materiaalissa on käytetty edes vähän villaa, on se automaattisesti villattomaa kilpailijaansa parempi. Ei sillä, että tietty "villahulluus" ei olisi meihinkin iskenyt, mutta yhden materiaalin ylivertaisuudella ratsastaminen myös ärsyttää.

Hyvää tässä villamaniassa on toki se, että tuotteita alkaa löytyä jo muitakin kuin erivärisellä saumurin saumalla varustettuja pitkiä kalsareita. Tästä hyvänä esimerkkinä Mons Royale, jolla on erittäin hyvännäköisiä villa-alusvaatteita ja niiden lisäksi kaupunkiin sopivia puseroita. Heidän valikoima tuntui laajentuneen  viime vuodesta merkittävästi.

Toinen selkeä trendi on haalarit. Ne niin ihanat/kamalat haalarit. Pari vuotta sitten tuli One Piece ja perässä lukuisat kilpailijat ihanien/kamalien collegehaalarien kanssa. Nyt ne ovat saaneet jatkoa ihan oikeiden käyttövaatteiden muodossa. Valittavina oli kerrastohaalaria villaisena (mm. Aclima) tai keinokuituisena (mm. Haglöfs), niin miehille kuin naisille. Kerraston päälle oli sitten valittavissa esimerkiksi Haglöfsin kuorihaalaria Vassi Suit tai hieman järeämpänä vaihtoehtona Berghausin Ulvetanna Hydrodown suit. Niistä sitten tykkää ketkä tykkää, loput sitten vihaa. Meistä toinen tykkää.

Sitten meidän joululahjat. Slideskis ovat olleet Joulupukin listalla enemmän ja vähemmän aktiivisesti jo jokusen vuoden. Ne ensimmäiset, mihin ainakin Mari ihastui palavasti, oli Altai Skisin HOK:it jotka ovat lyhyet ja leveät sukset nousukarvoilla. Ne ovat lumikengän ja suksen välimuoto. Luistaa alamäessä paremmin kuin lumikenkä ja pitää ylämäessä paremmin kuin metsäsuksi. Pakkaa on tullut näiden HOK:kien jälkeen tullut sekoittamaan OAC:in Kar -sukset ja nyt meille uutena tuttavuutena OAC:in XCD -sukset.

Nyt hypistelimme kolmea eri mallia ja HOK:it tipahtivat toivelistalta säälimättömästi pois. Käytännössähän ne ovat luistavat lumikegät, joten jos hakee mitään suksen tapaista, tippuu ne listalta pois. Parastahan olisi, jos olisi yksi suksi, joka toimisi niin Etelä-Suomen metiköissä, kuin myös Pohjoisen tunturissa ja olisi helppo nakata autoon mukaan. OAC:in XCD vaikuttaisi olevan lähinnä sitä, mutta se että sen luvataan sopivan niin moneen, herättää epäilyn, onko se ominaisuuksiltaa niin kompromissi, että kiukuttaa. Ja että sama 160 cm pituinen suksi niin Marille kuin Markukselle….ei voi olla molemmilla hyvä! Molemmat OAC:it  jäivät kuitenkin kiusaamaan ja jollei Joulupukki tuo suksia näillä puheilla, joudumme varmaankin metsästämään testikappaleet jostain ja tekemään lisää arviointia.

Vaikka sukset jäivätkin ostamatta, ei tyhjin käsin tarvinut messuilta lähteä. Mari löysi itselleen Super Yellowin pingviini-lippapipon ja Markus kolme patukkaa Sahlman-toffeeta viidellä eurolla. Ei mikään turha reissu siis!

Mari ja Markus