Blackroll

Juhannus on juhlittu ja olo on myös sen mukainen. Kroppa on kuin sementtisäkki! Eihän tässä muuten olisi noin mitään, mutta kun viikonloppuna olisi Tahkon maastopyöräilykisa tahkottavana. Viime vuonna ensikertalaisena suoriuduin 45 km matkasta ihan kohtuullisesti, mutta olo oli kyllä niin moukaroitu, että tällä kertaa jää kyykkytreenit viikolla tekemättä ja reppuun pakataan riittävästi energiageelejä. Tänä vuonna edessä olisi 60 km matka.

Olemme saaneet jo vajaa vuosi takaperin testattavaksi Blackroll lihashuoltotuotteita Onnisportilta. Niinkuin varmaan monella muullakin, niin myös meillä, lihashuolto on juuri se mikä kaikkeista useimmin jää tekemättä. Rullia, palloja ja muita itsensä murjomislaitteita sen sijaan on kertynyt kotiin ihan ruuhkaksi asti. Tänään oli korkea aika taas kaivaa rullat esille ja pyöräyttää hieman nesteitä kropasta liikkeelle ja availla juhannuksen jumeja.

Blackrolleista meillä on ollut käytössä standard, duoball 12 cm ja mini ja ne ovat lähes syrjäyttäneen kaikki aiemmin käytössä olleet rullat ja pallot. Blackrolliessa paras puoli on materiaali. Se on kevyt, miellyttävän tuntuinen sekä pitää muotonsa. Standard on hyvä yleisrulla selälle ja jaloille. Se on melko korkea ja lyhyt, joten käsien kanssa rulla on jokseenkin hankala ja välillä tulee leivottua itsensä rullan yli, kun reuna tulee nopeasti vastaan. Kevyt rulla on kuitenkin supernäppärä.

Duoball on melko hurja. Sillä ei uskalla mitä tahansa lähteä rullaamaankaan. Tekee välillä niin kipeää! Parhaiten duoball sopii selän alle siten, että kolo jää rangan kohdalle. Niska tai vielä paremmin kallon alaosan ja niskan väli oikein kehrää kivusta, kun laskee vain niskan duoballin päälle ja pyörittelee päätään varovasti. Markuksen mielestä duoball on parasta pohkeille ja minä komppaan varovasti, mutta reisiä en ainakaan minä uskalla lähteä noilla kuoleman palloilla koulimaan. Ja tähän väliinhän voisi muistuttaa, että rullailu saa kyllä tehdä gutaa, mutta ei kipeää.

Minirolleri on ollut melko vähäisellä käytöllä, mutta se on kulkenut myös matkoilla mukana. Se sopii hyvin esimerkiksi kyynärvarsien aukomiseen ja jalkapohjien rentoututtamiseen.

Rullailuohjeita en lähde sen enempää jakamaan, sillä siihen ei minun ammattitaito riitä. Netti on pullollaan opastusvideoita ja muita ohjeita. Kaikkeista suurimman hyödyn olen kyllä itse saanut irti ihan ohjatulla tunnilla, jolloin liikkeet on tullut tehtyä rauhallisesti ja koko kroppa on käyty läpi.

Nyt ei muuta kuin hellävaroen kohti tulevaa viikonloppua, että lauantaina voi sitten rykäistä täysissä sielun ja ruumiin voimissa pitkin Nilsiän metsiä. Jo jännittää!

-Mari

Chamonix 2016

Voi voi tätä blogihiljaisuutta! Kohta melkein kuukausi lomasta jo kulunut, eikä mitään hehkutuksia vielä jaettu täällä. Me siis olemme kesälomamme jo melkein lomailleet. Teimme sen jo toukokuussa. Lähdimme valloittamaan Mont Blancia.

Chamonix on oikea ulkoilijan paratiisi Ranskassa. Talvisin kohde on hyvin suosittu laskettelu- ja muu talviurheilukohde ja kesällä paikan valtaavat vuorikiipeilijät, varjoliitäjät, vaeltajat jne. Markus vieraili Chamonixissa noin kolme vuotta takaperin syksyllä ja nyt me ajattelimme nokkelasti ehtiä  Mont Blancin huipulle ennen muita ja vierailla Chamonixissa välikaudella, eli hiihtokauden jo päättyessä, ennen vuorikiipeilykauden alkua. Tavoitteenamme oli kolme huippua: Tour Ronde, Tacul ja Mont Blanc.

Lensimme Geneveen, josta olimme olimme varanneet ja maksaneet jo etukäteen kuljetuksen Chamonixiin ChamExpressin kuljetuksella. Kyytimme toi meidän hotellin kupeeseen, keskelle Chamonixin laakso ja upeita ympäröiviä vuoria. Näkymä tuntui aluksi epätodelliselta.

Teimme ensimmäisen tiedusteluretken laakson pohjalta ja lähdimme nousemaan rinnettä ylös kohti Aiguille du Midin väliasemaa. Jalka nousi suht kevyesti ja lumirajakin tuli melko hätäiseen vastaan. Chamonixin kylä sijaitsee noin 1000 m korkeudessa ja lumiraja tuli vastaan noin 2000 m korkeudessa. Nousimme väliasemalle Plan de l'Aiguillelle asti noin 2300 m korkeuteen ja kahvit hörpättyämme aseman kahvilalla päädyimme kääntymään takaisin. Lumisohjossa eteneminen oli hidasta ja raskasta, joten tässä oli tarpeeksi yhdelle päivälle.

Hankalinta Ranskassa on heidän rakkautensa omaan kieleen ja tiedon saannin vaikeus. Tämän huomasimme jällee Aigulle du Midin hissilippuja ostaessamme. Hinnastossa oli esitelty lipputyypit meno-paluu (n. 58 €), meno (n. 50 €). Hieman googlailtuamme löysimme Alpine-lipputyypin, johon emme kyselyistä huolimatta saaneet meille ymmärrettävää vastausta. Lisää googleteltuamme löysimme viimein sen mitä olimme etsineet: Mont Blanc Multipass. Ostimme viiden päivän Multipass-liput, jotka oikeutti meidät käyttämään lähes kaikkia alueen hissejä ja junia rajoituksetta viiden päivän ajan. Hinta 123 € / per naama.

Välikausi oli todellakin välikausi. Kaikki hissit (paitsi Aigulle du Midin köysirata) olivat poissa käytöstä, tramway du Mont-Blanc oli suljettu, Mer de Glace:n jäätikköluola oli suljettu, museot oli suljettu, osa kaupasta oli suljettu. Siitä huolimatta ihmisä riitti. Mietimme monesti, kuinka alueella oli varaa pistää homma ihan seis hetkeksi, vaikka maksavia turisteja tuntui olevan pilvin pimein.

Hotel Montevers.

Lepopäivän jälkeen nousimme Aigulle du Midille (3800m) hissillä ja laskeuduimme sieltä muutaman sata metriä alemmas Midin jäätikölle. Ajatuksena oli puuhastella päivä jäätikön kupeessa ja totuttautua ohuempaan ilmaan. Lunta oli niin perkutisti, ettei mitään järkeä. Markus totesi heti, ettei kolmen huipun reitin kautta näyttänyt olevan asiaa lähteä Mont Blancia huiputtamaan. Maria kutututti. Rämpiä nyt umpihangessa tietäen, ettei mitään tulla edes saavuttamaan.

 Keli oli hieno. Harjoittelimme päivän köysien kanssa pelaamista ja nousimme Pointe Lachenalin harjanteelle. Illaksi laskeuduimme takaisin jäätikölle ja laitoimme teltan pystyyn. Mari oli todella väsynyt ja huonovointinen, joten ruuan laitot ja muut puuhat teltalla jäi Markuksen hoidettavaksi. Ruoka maistui Marillekin, mutta etova olo ei helpottanut. Ja sitten se ruoka tulikin ylös ja teltan absidiin.

Aamulla laskeduimme alas laaksoon ja ryhdyimme tekemään uutta suunnitelmaa. Kaikki suunnitelmamme ammuttiin alas, kun kävimme kyselemessä neuvoa vuoristoinfosta (Office de Haute Montagne). Mont Blancille ei ollut asiaa. Lunta oli niin paljon.

Tilanne oli jokseenkin poikkeuksellinen. Tässä vaiheessa vuotta lumien pitäisi sulaa jo hyvää vauhtia, mutta nyt ei. Uutta lunta satoi jatkuvasti. Lumivyöryriski oli suuri ja lumi hyvin upottavaa. Se sitten siitä huiputuksesta.

Onneksi viini oli halpaa ja aurinko lämmitti laaksossa. Pienen pettymyksen jälkeen teimme uuden suunnitelman ja päätimme vuokrata Intersportista lumikengät (20 €/päivä). Nousimme Midille ja lähdimme etenemään kohti Tour Rondea. Aurinko porotti ja eteneminen oli huomattavasti nopeampaa lumikengillä kuin jääraudat jaloissa. Lounasta syödessämme jouduimme kuitenkin totetamaan myös tämän olevan liian hidasta. Emme ehtisi mitenkään kohtuullisessa ajassa Tour Rondelle ja takaisin. Ei auttanut kuin kääntyä takaisin, että ehtisimme viimeiselle hissille takaisin laaksoon.

Voisi kuvitella, että kun mikään ei mennyt niinkuin piti ja Suomikin hävisi kullan lätkässä, niin loma olisi mennyt ihan pieleen. Kai sitä ihmismieli pyrkii kääntämään lomalla vastoinkäymisetkin voitoksi, sillä kaikesta tästä huolimatta fiilis säilyi hyvänä loppuun asti. Otimme Chamonixista irti sen mitä välikaudella siitä voi irti saada. Istuskelimme terasseilla, vuokrasimme maastopyörät ja teimme tavan turistikeikkoja. Eihän siinä muu auta kuin palata pelipaikoille uudelleen parempana ajankohtana.

Mari ja Markus