Ruusuja äideille

Toukokuu on jo tällä viikolla ja siitä seuraa pikaiseen myös äitienpäivä. Sen kunniaksi ajattelin jakaa teille oivan lahjavinkin. (Toimii myös mökkituliaisena.) Kauniit sytykeruusut ovat käytännölliset ihan puuhellankin lämmittämisessä vaikka äiti ei olisi metsää menevää sorttia.

Ruusuja varten tarvitset:

kananmunakennoja (mielummin sellaisia, joissa on kunnon kuppi pohjalla)

vanhoja kynttilän jämiä

kattilan, jossa sietää sulattaa steariinia

pihdit tai muut ottimet, joilla ruusut saa ongittua steariinista

mahdollisesti narua, ruusujen sidontaan

foliota/leivinpaperia tm. mihin uitetut ruusut nostetaan

Kennot revitään kupeiksi ja muut pahviosat terälehdiksi kuppeihin. Käytännössä helpoin on repäistä suikele, jonka sitten rullaa terälehdiksi kuppiin.

Steariini sulatetaan kattilassa. Kennoissa, joista ruusut valmistin, ei ollut kunnollisia kuppeja, joten ennen dippaamista, sidoin vielä ruusun ympärille narun. Näin terälehdet eivät levinneet steariiniin dipatessa.

Kun steariini on täysin sulaa, tulee ruusujen uittamisen aika. Levyn voi laittaa jo tässävaiheessa pois päältä, steariinin ei tarvitse olla mitään kiehuvaa! Heitin ruusut steariiniin ja pyörittelin niitä siten, että ruusut saivat imeä kunnolla steariinia itseensä. Itse käytin ottimina puisia syömäpuikkoja. Kun ruusu on kauttaaltaan steariinissa, se nostetaan varovasti kattilan vieressä olevalle foliolle/leivinpaperille. Tämä kannattaa tosissaan olla ihan levyn vieressä, sillä ruusut valuttavat streariinia aika paljon ja steariinin putsaaminen on niin ärsyttävää hommaa.

Kun kaikki ruusut on dipattu, voi loput steariinit vielä kaataa ruusuihin tai sitten esimerkiksi tyhjään säilyketölkkiin siinä sitten jäähtyneenä roskiin.

Sitten vain odotellaan että ruusut jäähtyvät, leikataan mahdollinen nauha ympäriltä pois ja ei muuta kuin nätit ja onnistuneet lahjapakettiin ja rumat omaan käyttöön.

Mari

Suvisaaristo, Hanikan luontopolku

Auringonpaiste, kevät ja meri. Kun viikonlopun säät suosivat ulkoilijaa, niin mekin pakkasimme viime viikonloppuna itsemme autoon ja kohti Espoon Suvisaaristoa. Suinon saaressa on noin 5 km pitkä Hanikan luontopolku, joka kulkee meren rantaa, kallioita ja soita pitkin.

Luontopolulla on opastauluja, jotka kertovat alueen historiasta ja luonnosta. Yksi mielenkiintoisimmista paikoista polulla on pronssikautiset hiidenkiukaat eli hautaröykkiöt. Nykyisin kiukaat sijaitsevat sisämaalla kallion päällä, mutta kun ne ovat rakennettu ovat ne sijainneet meren rannassa. Reitillä on muitakin paikkoja, missä on edelleen nähtävissä merkkejä muinasmerestä, jonka pinta on ollut huomattavasti korkeammalla kuin nykyisen Itämeren.

Hiidenkiuas.

Ringo pongailemassa lintuja Kaitalahden lintutornista.

Yksin ei tarvinnut polulla kulkea vaan kauniit kelit olivat houkutelleet paljon muitakin kanssa ulkoilijoita. Luontopolut ovatkin helppo tapa päästä luontoon ja samalla tulee opastaulujen avulla opittua yleensä jotain uuttakin. Espoon luontopolut löytyvät tästä linkistä. Ja vastaavasti muiden paikkakuntien luontopolkuja lähtisimme etsimään kuntien omilta verkkosivuilta. Huomiseksi on luvattu aurinkoa!

Mari ja Markus

Posio: Palotunturi

Lankalauantaiaamu alkoi ähisten. Kellä kremppasi selkä ja kellä koski lihaksiin. Putouksille ei ollut tänään asiaa, joten päätimme kokea Posiota muilla tavoin. Aamupäivästä ajelimme Posio Cityyn shoppailemaan ja rankan shoppailurupeaman ja kaupungin hälinässä pyörimisen jälkeen lähdimme rauhoittumaan luonnon rauhaan. Vuokramökkimme sijaitsi Länsi-Posiolla melko lähellä Korouomaa Pyyntölammen rannalla.
Makkarapaketti reppuun, reppu selkään, sukset jalkaan ja Palotunturille päin. Palotunturi on 391 m korkea tunturi ja alueen korkein kohta. Sen huipulla on autiotupa. Harmiksemme sää oli melko pilvinen, mutta kun metsä alkoi harventua ja nouseminen tasaantua, sumun seasta erottui myös tupa ja tiesimme löytäneemme perille.

Makkaranpaistotauko tuvalla. Lapin rieskaa, jonka sisällä pikkuinen bratwursti ja sinappia. Kannatti hiihtää ylös asti. Maria alkoi jo valmiiksi jännittämään alaspäin meno, kun ei tuo suksilla laskeminen vieläkään oikein leipälajilta tunnu. Tomia huoletti sama asia, mutta eri syistä. Hän oli kantanut suksien pohjassa kilotolkulla lunta ylös, kun nuoskalumi oli tarrannut pitoon. Vanhat suksihuoltajat eivät jääneet toimettomisksi, vaan Markus ja Tomi hieroivat kämpälle jääneistä kynttilän jämistä steariinia suksiensa pohjaan ja avot. Mari pärjäsi ilman.

Tunti ylös ja kymmenen minuttia alas. Niinhän se aina on ja ainoa joka pääsi alas asti ilman maakosketusta oli yllättäen Mari.

Mari ja Markus

Posio: Korouoma

Alkaa olla etelässä niin keväisen kaunista, että tuntuu pääsiäisen pohjoisen matkasta kuluneen jo pidempikin tovi. Vietimme pääsiäisen Posiolla ystävämme Tomin kanssa Korouoman jäätä kiipeillen ja  Posiolla hiihdellen.

Kiirastorstai menikin autossa istuen ja jäiden kimppuun pääsimme pitkänä perjantaina. Korouomaan oli tullut uudet hienot reitit ja opastukset. Ainakaan niitä ei muutama vuosi takaperin ollut. Kiersimme Koronjää -reittiä myötäpäivään Jaska Jokuselle. Tomi liidasi ylös ja niinhän siinä sitten kävi, että 60 metrinen köytemme oli liian lyhyt yläköysi ankkuria varten. Meistä kahdesta ei ollut liidaamaan, joten Tomi varmisti meidät ylhäältä.

Päätimme lähteä katsomaan, josko seuraava Mammutti-putous olisi sen verran matalampi, että köytemme riittäisi yläankkurin kautta takaisin alas. Mammutilla vesi solisi jään alla. Hieman hirvitti, ettei ontto jää vain tule alas. Saimme Mammutin vasempaan reunaan yläankkurin ja taas sitä kiivettiin. Naputtelu alkoi kuitenkin painamaan kiipeilyyn tottumattomiamme lihaksia ja pitkät putoukset tekivät tehtävänsä. Lähdimme kipuamaan rotkon pohjalta kohti autoa ja mökkiä.

Lankalauantaina raihnaiset ukot ja väsynyt eukko pitivät kiipeilystä välipäivän.

Ensimmäisenä pääsiäispäivänä lihakset palautuneena ja mieli virkeänä palasimme putouksille. Katselimme komeaa Ruskeavirtaa ja päätimme että seuraavan kerran kun palaamme tänne, on taitojen oltava sillä tolalla, että siitä mennään ylös. Nyt vain ihailimme ja jatkoimme matkaa Mammutille. Sunnuntain linja löytyi Mammutin oikeasta laidasta ja varmistus hoitui ylhäältä. Ja sieltä ne löytyikin, reissun onnistuneimmat nousut.

Marilla olisi hieman vyyhteämisen kanssa harjoittelemista.

Vaikka taidot ja kiipeilylihakset tuntuivat olevan vähän kadoksissa ja jäätä oli vähemmän kuin olimme olettaneet, kyllä kannatti taas istua takapuoli puuduksissa automatkat. Kyllä Korouoman putoukset ovat niin huikeat, että tulemme palaamaan.

Mari ja Markus