Suomen yli 1000m huiput

Nyt kun Sarekin reissun kamat alkavat olemaan paikoillaan, ajatukset täyttyvät jo seuraavista. Kesä on jo ihan kohta ja loma suunnitelmia pitäisi alkaa lyömään lukkoon. Loman ensimmäinen osio sai tänään päivämäärät ja kellon ajat, kun varasimme lennot Malagaan kesäkuulle. Espanjan reissu tulee toivottavasti olemaan semmoinen kiva kombo löhöilyä ja nautiskelua sekä treeniä ja ulkoilua.

Loput lomat olemme ajatelleet käyttää elokuun lopussa, mutta sen osalta suunnitelmat ovat olleet vielä auki. Ensin olimme lähdössä Lyngeniin, sitten Sarekiin, sitten Pohjois-Kalotille, sitten vielä Mont Blancille ennenkuin postiluukusta tipahti Latu ja Polku-lehti ja luettelo Suomen yli 1000m huipuista.  Niitä on yhteensä 15 kpl. Ja koska tämä kesä menee jo valmiiksi enemmän ja vähemmän juostessa, niin siitä se ajatus sitten lähti. Josko kävisi kaikki huiput läpi yhdellä reissulla, kevyillä kamoilla ja puolijuoksua.

Emme toki ole ensimmäiset, jotka ovat tällaisen päähän piston saaneet. Pekka Variksen reissukertomuksista löytyi vuodelta 2009 saman idean toteuttaminen. He kävivät kaikki huiput läpi viikossa pitkälti rinkka koko ajan selässä edeten huipulta huipulle. Me ajattelimme käyttää samoihin huppuihin toista viikkoa ja erillaista lähetymistapaa. Tuo rinkan kantaminen ei ole mitään meidän lempparipuuhaa, joten mieluummin vaeltaisimme kivalle paikalle ja pystyttäisimme siihen basecampin. Siitä voisimme sitten pinkoa huippuja läpi parin päivän aikana palaten aina illaksi teltalle, ehkä levätä yksi päivä ja siirtää koko sirkus sitten seuraavaan paikkaan. Basecampit siirtyisivät suunnilleen Kilpisjärvi-Halti reitin mukaisesti.

Huiput ovat jo ympyröity karttaan. Tulisi jo se kesä!

Yöpymissaldo:
La-su Nuuksion Haukkalammella
+2
27/100

Viisi miestä ja pari Áhkkáa

Lomat lusittu tällä erää ja jo viikon verran palauteltu itseämme jo takaisin arkimoodiinkin. Reissu meni loistavasti!

Hiihtelyt alkoivat sunnuntai aamuna kahdeksan aikaan aamulla, kun olimme saavuttaneet 16 h ajamien jälkeen saavuttaneet Ritsemin tunturiaseman, haukanneet aamupalat ja pakanneet ahkiot. Laskimme alas tunturiasemalta Akka Jaure -järvelle. Siellä meitä odotti reisuun ensimmäinen luulot pois koettelemus. Ensimmäiset neljätuntia meni semmoisessa tuulessa, ettei paljoa tehnyt mieli jäädä taukoilemaan, eikä paljon muutakaan. Mutta hei tähän oli varauduttu, eikö.... Ensimmäiset pari tuntia nauaratti ja fiilis oli että hei tätä tää nyt on ja jälkimmäiset pari tuntia meni miettiessä, että eikö me kohta jo alettaisiin olemaan vastarannalla ja mitä jos koko viikon on tämmöistä....

Puolilta päivin saavuimme Akka Stugornoille järven vastarannalle ja päätimme ensin tehdä lounasta tuvan suojissa. Hetken siinä istulkeltuamme äänestimme yksimielisesti jäävämme mökille ensimmäiseksi yöksi. Edellisen yön ajomatka oli tehnyt tehtävänsä ja kun kukaan ei ollut nukkunut paria tuntia enempää edellisenä yönä, kunnon unet tulivat tarpeeseen. Kulutimme iltapäivän tavaroiden modaamiseen ja käytimme tuulta hyväksemme ja harjoittelimme telttojen pystytystä kovassa tuulessa.

Maanantaina heräsimme 10h yöunien jälkeen ja lähdimme hiihtämään Vuojatådno-joelle. Ylitimme joen ja seurailimme sitä miettien mistä kohtaa olisi hyvä ampaista kohti ylös vuoristoon. Lounas aikaan olimme löytäneet hyvän solan, mistä päätimme yrittää ylös. Monen päivän ylämäkeen hiihtäminen alkoi. Nautiskelimme lounasta auringonpaisteessa ja fiilistelimme kuinka meitä nyt hellittiin. Mukavaa vastapainoa edellisen päivän tuulelle. Pääsimme nauttimaan yhdestä alamäestäkin, kun laskeuduimme Sjnjuvtjudisjávrásj -järven ja siitä jatkuvan joen uomaan yöpymään.

Seuraava päivä jatkui ylämäellä. Näkyvyys oli huono ja harmittelimme sitä hieman. Nyt kun aloimme olemaan niillä alueilla, missä komeita huippuja olisi ollut mitä katsella. Hiihtäminen alkoi sujua jo rutiinilla, eikä tasaisen tappava loiva ylämäki tuntunut niinkään pahalta. Yöpaikaksi valikoitui Suottásijåhkå-järvi Niják-huipun lähellä. Iltaa kohden ilma selkeni ja huiput paljastuivat. Kiipesimme vielä iltapuhteeksi läheiselle töppyrälle, koska näytti ettei sinne olisi pitkä matka lainkaan. Iltahan siihen meni.

Neljäntenä päivänä taas tuuli. Ei onneksi niin paljon kuin ensimmäisenä päivänä. Matka kiersi kohti Áhkká massiivia. Näkyvyys oli aamupäivästä melko nolla ja mitä pidemmälle päivää mentiin sitä sinkimmäksi keli meni. Jos/kun huippu pilkahti näkyviin, siitä ilmoitettiin koko seurueelle, ettei vain tämä hetki menisi ohi keneltäkään. Hautasimme myös haaveemme Áhkkán yhdelle huipuista nousemiselle, sillä epäilimme ettei huominenkaan olisi sen selkeämpi. Lisäki yöpymispaikan valinta helpottui, kun reitti jatkui Áhkkán eteläpuolella.

Ajattelimme päästä tuulta pakoon Áhkkán kupeesta löytyvään kainaloon. Aurinko pilkistäytyi sen verran, että näimme kohdan, josta pääsisimme suojaan. Mitä lähemmäs kainaloa lähestyimme, sitä sankemmaksi sumu kävi. Lopulta hiihdimme Marin, johdolla jonossa, Marin vääntäen väkisin oikealle. Tuulelta emme koskaan päässeet täysin suojaan, mutta jossain vaiheessa vaan päätimme että nyt on hyvä ja kaivoimme teltoille kolot. Jälkikäteen GPS:tä katsottuamme, oli kiva huomata, että itseasiassa olimme juurikin siellä missä pitikin, kaikesta väännöstä huolimatta. Menimme telttoihimme, eikä kukaan lähtenyt teltasta muutakuin jos oli ihan pakko. Me lämmitimme benkeittimellä teltan 38 asteiseksi ja keulimme asiasta naapuritelttaan huudellen.

Torstai aamuna Inkkarit hoitivat aamutoimensa rivakasti ja muun retkueen vielä pakkaillessa kiipesimme yöpaikkamme rinnettä ylös ja laskettelimme puuteria pitkin takaisin teltoille. Markuksella onnistui telemark-käännökset noin ihan ok ja Marikin aurasi suksilla melkein koko matkan pystyssä. Tästä eteenpäin matka tulisi olemaan alamäki voittoinen. Sumu oli edelleen sankka.

Laskeuduimme takaisin alas Boávtjosjavrre-järvelle ja solaa pitkin lounaaseen. Lounaan jälkeen alkoi koko retken yksi hauskimmista etapeista: alamäki! Noin 200 korkeusmetriä tipahti noin tunnissa ja sumu jäi ylös. Lämpötila pyöri nollassa ja aurinko muistuteli itsestään. Lumi alkoi tarttua suksen pohjiin. Juusolla leikkasi kiinni, kun lumipalloilla hiihtäminen ei oikein luonnistunut ja päätti kävellä hiihtämisen sijaan. Parinkymmenenminuutin kävely/juoksu/rämpiminen teki tehtävänsä ja Juuso totesi, että jopa lumipalloilla hiihtäminen on kevyempää kuin käveleminen hangessa. Sukset palasivat jalkaan.

Viimeinen telttayöpaikkamme oli Vuojatådno-joen lähellä. Olimme jo päättäneet palkita itsemme ja viettää viimeisen yön jälleen Akka Stuganilla. Oli mukavaa, kun ilta oli lämmin, selkeä ja tyyni. Pidimme pyjamabileet meidän teltassa. Herkuttelimme Juuson äidin tekemällä taatelikakulla, rommikaakaolla, pääsiäismunilla ja Pringelseillä. Teltta lämpesi ilman bensakeittimen pöhinääkin lähemmäs 20 asteeseen.

Perjantain hiihdon piti olla pelkkä hujaus takaisin mökille. Suunnittelimme jopa päiväsaunaa Akka Stugorrnoiden tynnyrisaunassa. Aurinko helli ja lumi tarttui suksien pohjiin. Hujaus ottikin seitsemän tuntia. Päiväsauna vaihtui iltasaunaan, jossa saimme huomata kasvojemme ottaneet vähän osumaan auringosta, tuulesta ja pakkasesta. Muutamat ensimmäiset löylyt olivat kaikkea muuta paitsi nautintoa. Täysikuu möllötti Áhkkán huippujen lomassa.

Viimeinen päivä starttasi jo neljältä aamuyöstä. Halusimme olla ajoissa Ritsemissä, että olisimme mahdollisimman aikaisin Oulussa, koska Saksan vahvistuksemme Johanneksen lento lähtisi sunnuntai aamuna kuudelta kohti Saksanmaata. Koko reissu oli tähän asti ollut maksimissaan kymmen astetta pakkasella. Nyt unihiekat silmissä jäätyi kiinni. Hiihtelimme ensin kuun valossa ja pian aamun valaistuessa kovassa pakkasessa yli Akka Jaure järven. Olimme Ritsemissä ennen kahdeksaa.

Takana oli aika tarkalleen 90km hiihtokilometrejä ja laidasta laitaan koetut kelit. Ei muuta kuin energiajuomaa naamariin ja kohti Oulua. Upea reissu, hyvä että tuli tehtyä. Kiitos kaikille mukana olleille, eli Villelle, Johannekselle, Juusolle ja Ripelle.

Yöpymissaldo:
+12
23/100

+ Mari oli viikonlopun partioretkellä ja yöpyi riippumatossa
+2
25/100

1/4-osa kasassa ja 1/3-osa vuotta mennyt. Tarttis kiriä....