Reissua pukkaa. Vihdoin ja viimein! Nimittäin pitkään suunnittelemamme hiihtovaellus odottelee toteutumistaan loppu viikosta. Alunperin ajatuksena oli hiihtää Perämeren yli Ruotsista Suomeen, mutta eihän siellä mitään jäätä enään ole. Kohde vaihtui Pohjois-Ruotsiin ja Sarekin kansallispuistoon. Ei huono tämäkään vaihtoehto. Starttaamme matkaan kohti pohjoista lauantaina siten että pääsisisimme suksille sunnuntai iltapäivästä. Autot jätämme Ritsemin tunturiasemalle ja tarkoituksena on koluta vajaan viikon verran Sarekin pohjoisosia kuuden hengen retkueemme kanssa.
Loma lähenee ja usein lomaa odottavat ihmiset tuntuvat käyvän kärsimättömiksi, kun aika ei tunnu kuluvan tarpeeksi nopeasti. Meillä tuntuu olevan nyt tilanne juuri toisinpäin, sillä mitä lähemäpänä loma on, sitä enemmän tietää, että on vielä reissua varten tehtävää. Kuivuri on alkanut hurista viime viikonloppuna ja sitä hurinaa saakin nyt sitten kuunnella varmaan melkein reissun alkuun asti. Ahkio muuttaa tänään olohuoneeseen ja teltat ja makuupussit alkavat hakemaan paikkojaan kasseista.
Kappas, kun tuli manituksi tuo teltta. Niin, että meillä on uusi tooosi hieno teltta. Meidän uusi talvivaellususkottavakumppanimme on Helsportin Svea 3 Camp. Kävimme testaamassa punakeltaista kaunotartamme viime viikonloppuna Nuuksiossa ja hyväksyimme Svean tiimiimme. Ensitutustumisella Svea sai plussia tilavista sisätiloista sekä erittäin näppäristä yksityiskohdista, joista voi mainita mm. lukuisat säilytystaskut sisäteltassa (toistakymmentä taskua + katon gearloft) sekä näppärät lenksut, joilla saa myrskynarut siististi pakettiin.
Miinuksia Svea keräsi ilmanvaihdosta ja ison miinuksen kaarituunneleista. Telttaa pystyttäessä kaari tökki tunnelissa. Samaan harmitukseen olemme kyllä törmänneet muissakin Helsportin teltoissa. Mutta overall, onhan se nyt aivan hullun siistin värinen (joo, maksettiin väristä vähän extraa), joten mitä noista pienistä pysytys- ja käyttöongelmista!
Uusi teltta ei ole ainoa ihmetyksen aihe reissua suunnitellessa. Sarek on koko porukalle uusi tuttavuus. Alue ei ole mikään helpoimpia vaelluskohteita sillä sääolot voivat muuttua hyvinkin nopeasti ja pahimmillaan lyödä stopin koko etenemiselle. Alueella on lumivyöryjä ja tuuli voi olla erittäin voimakas. Ryhmämme on aika suuri ja varsinkin talviretkeilykokemus hyvinkin ryhmän sisällä vaihteleva.
Olemme jakaneet kuuden hengen porukkamme pareihin ja jokainen pari vetää mukanaan yhtä ahkiota, huolehtii oman ruokapuolensa reissussa ja yöpyy samassa teltassa. Turvallisuuspuoli on otettu huomioon suunnittelussa huomattavasti tarkempaan käsittelyyn. Ennen lähtöämme erämaahan, käymme jättämässä tunturiasemalle matkasuunnitelman, josta käy ilmi ketä liikku ja missä liikutaan ja milloin olemme tulossa takaisin. Reitin olemme suunnitelleet siten, ettei ainakaan kiire pitäisi tulla ja koko porukalla on asialliset varusteet ja telttojen pitäisi kestää vähän rankempikin riepotus.
Odotettavissa on siis todennäköisesti mitä huikein retki kaikkine haasteineen. Nyt ei muuta kuin sormet ristiin, että kelit on kohdallaan ja muutamat extratunnit vuorokauteen tällä viikolla, että saadaan kaikki valmiiksi ajallaan.
Mari ja Markus
Yöpymissaldo:
+2
11/100