Talviloma olisi muutaman viikon päästä edessä, mutta vieläkään ei ole suunnitelmat selvillä. Kun ei tästä talvesta nyt tiedä ollenkaan....
Ensimmäinen ja suosikkivaihtoehtomme on fatbike-vaellus Ruotsista Suomeen Perämeren yli. Tätä reissua meitä on lähetty jo tukemaankin suomalaisen fillarimerkin
Pole Bicyclen puolesta. He ovat luvanneet
uudenkarheat läskinsä meille reissuun. Jäätilanne ei vaan näytä lupaavalta. Ja vaikka jäätä olisikin, niin matkalle osuisi kuitenkin useampi laivaväylä ylitettävänä ja pelkona on, että väylät eivät jäädy siten, että ne olisi turvallisia ylittää ja mielellään vielä kuivana.
|
On se komee! |
|
2013 väylän yli pääsi "helposti"
|
Toinen vaihtoehto olisi lähteä Perämerelle, mutta vältellä väylien ylittämistä. Reitti kulkisi tässä tapauksessa etelästä pohjoiseen, kohti perämeren kansallispuistoa. Menomatkan voisi seurailla Oulusta Kemiin kulkevaa laivaväylää ja paluumatkan tulla lähempänä rantaan. Ystävämme muutti hetki sitten Kemiin, joten tässä vaihtoehdossa saisi yhdistettyä myös kaupunkilomailun Kemi Cityssä.
Kolmas vaihtoehto on jättää Perämerimeinigit kokonaan ja suunnata Itä-Suomeen Patvinsuolle hiihtelemään. Tämä houkuttaisi helppoutensa puolesta.
|
Patvinsuo vuonna 2008. Mari vaelluksella kavereiden kanssa. Kuva: Maija Eerola |
Tarttis alkaa tekemään päätöksiä. Työnantajaakin varmasti kiinnostaisi jo pikkuhiljaa tietää että lomaillaanko sitä vai ei. Ilmatieteen laitos julkaisee viikottain
jäätiedotuksen ja sitä me nyt kytätään ja mietitään, että mitäs tehtäisiin. Vain se on varmaa, että sivistyksen parista pitäisi päästä tuulettumaan.
Mari ja Markus