Merci beaucoup - laaksossa

Seuraava päivä menikin sitten palautueassa! Selkeää uupumista oli ilmassa vaikka kovasti yritettiin sitä jäätelöllä ja valkoviinillä korjata. Tankkailimme leirissä ja lähdimme tutustumaan Chamonixin kylään. Kylä on kohtuu hintainen ja tottakai ranskalaisessa kylässä sai kulumaan runsaasti patonkia ja viiniä. "Merci beaucoup" alkoi taipumaan myös suomalaisessa suussa. Kyläpahanen oli aivan täynnä toinen toistaan hienompia alppityylisiä taloja.  Kaikki talot olivat täynnä omia pikkuerikoisuuksia ja kukkia oli kaikkien parvekkeilla. Ei tullut yhtään ikävä skandinaavisia elementtitaloja.

Iltapäivä meni kaupungilla pyöriessa ja illasta palattiin takaisin leiriin. Teimme päätöksin, että aloitamme matkan huipulle seuraavana päivänä. Kaikki ylimääräinen karsittiin pois! Koska olimme itsenäinen retkikunta ja käytimme telttoja yöpymiseen tuli meille painoa jokaisen reppuun jo lähtökohtaisesti enemmän kun majoituspalveluita käyttävälle. Tämän lisäksi reittivalinnaksemme oli Three Monts -reittiä ylös ja normal routea (Gouter Hut -reittiä) alas. Tämä tarkoitti sitä, että kaikki varusteet piti raahata myös vuoren yli. Grammoja viilattiin vaatteista, vain ihan pakolliset mukaan. Itsellänihän oli mukaan ängettävä myös 1,4kg painava järjestelmäkamera.

Varustelista:
Päällä:

• merinobokserit (Devold)
• merinokerrasto
• merino t-paita
• nahkaiset kiipeilyhanskat (Petzl)
• softshell housut (Arc'teryx)
• softshell takki (Haglöfs)
• merinovilla Buff
• Julbo aurinkolasit
• Falke TK2 Wool (MAAILMAN PARHAAT SUKAT)
• Suunto Quest -sykemittari
• La Sportiva Batura -kengät

Repussa:

• makuualusta (Thermarest Prolite +)
• Joutsen Halla-makuupussi
• keitin (MSR reactor)
• Edelrid kaasu 230g
• tulukset
• 5kpl pussiruokaa
• keksejä
• pipareita
• Nalgene-pullo 1l
• taukotakki (Berghaus Ramche down)
• kamera (Canon 5d Mark II)
• objektiivi (Sigma 16mm fisheye f2.8)
• varahanskat (softshell)
• vararukkaset (Haglöfs)
• unisukat(bridgedale)
• teltan kaaret
• kiipeilyvarusteet (valjaat yms...)
• hakku
• kävelysauva
• kypärä

Osa tavaroista jaettiin porukan kesken kuten majoitustarvikkeet sekä keitin. Muuten mentiin kukin omillaan ja esimerkiksi omasta repusta jäi pois kuorikerros koska keli oli luvattu hyväksi. Tämä osoittautui onneksi ihan hyväksi päätökseksi.

Seuraavan aamuna lähdettiin taas Midin-hissillä ylöspäin matkaten ja samaisen lumiharjanteen kautta Midin tasanteelle. Toisessa nousussa huomasi aklimasoitumiskeikan vaikutuksen. Tällä kertaa ei ollut juurikaan tukala olo ja ruokaakin tuli syötyä melkein kahden edestä, jotta viimeisetkin energian rippeet saatiin kehoon. Luulin jo unohtaneeni lusikan leiriin,  joten illallinen kiskottiin kitusiin urheiluteippi/pakkauspussi viritelmällä. Myöhemmin lusikka löytyikin sitten untsarintaskusta.

Noin kello 20:00 laitettiin päät tyynyn ja ainoa asia mikä esti sykkeen laskun oli takaraivossa jyskyttävä ajatus "ensi yönä sitten mennään".

Markus

Bonjour! - aklimatiosoitumassa

Lennot Helsingistä lähtivät parikymmentä minuuttia myöhässä. Vaihto Frankfurtissa ja siitä  Geneveen. Genevestä jatkoimme matkaa Chamexpress-junalla Chamonixin keskustaan ja sen läheisyydessä sijaitsevalle leirintäalueelle.  Leirintäalueella meitä jo odottikin autolla saapunut kolmen kopla, jotka olivat jo ruuan kimpussa. Niin myös me pääsimme heti trangian kattiloiden ääreen. Tästä se reissu voi sitten alkaa! Kelit olivat olleet todella hienot ja loppuviikoksi lupailtiin myös hyvää keliä, mutta hieman enemmän pilviä. Ruokailun lomassa laitoimme suunnitelmat kuntoon ja päätimme lähteä seuraavana aamuna kohti hissiä ja aklimasoitumaan.

Seuraavan aamun puurojen ja tankkausjuoman jälkeen tavarat otettiin kantoon ja lähdettiin lähestymään hissiä jalan. Hissilippu neljäksi päiväksi maksoi 105€ ja sitä sai käyttää rajattomasti päivän aikana eivätkä käyttöpäivien tarvinneet olla peräkkäiset. Kova hinta, mutta säästää kyllä tarvittavia voimia huomattavasti.

Aiguille du Midin köysirata on hissi jolla noustaan noin 3900 metrin korkeuteen ja se on varmasti yksi suosituimpia nähtävyyksiä Ranskassa. Ylläasemalla, Aguille du Midin huipulla, puetaan valjaat sekä jääraudat jalkaan ja jätetään muu turistiporukka ottamaan kuvia. Reitti kulkee ensin köysistössä pienen portin luo ja portista matka jatkuu ensimmäiseen tulikasteeseen;  hartialevyiseen harjanteeseen, joka on 170 korkeusmetriä alas tallaattava polku. Oli muuten jännittävä kulkea. Se viettää alas puolikuun muotoisena ja toiselle puolelle tippuu 2000 metriä suoraan Chamonixin kylään ja toiselle puolelle 200metriä suoraan jäätikkörailoon. Pulssi nousi, mutta kunnialla selvittiin ja oli kyllä siistiä.

Olimme pätyneet Midin-tasanteelle josta jatkoimme matkaa Pointes Lachenalille. Sinne useat oppaat vievät asiakkaansa aklimatiosoitumaan, ennen nousua Mont Blancille. Tämä toimi myös meidän aklimatiosoitumis- ja harjoituspaikkana.

Aoitimme nousemaan hiukan jyrkempää rinnettä ylöspäin, johon oli muodostunut hyvät rappuset, samalla harjoitelimme köysistössä liikkumista. Kaikki meni hyvin ja päästiin harjanteen päälle, missä teimme muutamia köysiharjotteita. Kokeilimme muunmuassa railopelastus tekniikoita, ruuvailtiin jääruuveja ja yksi tärkeimmistä,  tottulimme ohuenpaan ilmanalaan.

Pienen eväs tauon jälkeen lähdettiin skärmbläämään, eli kiipeämään pikavarmistein kallio sekä jääalustoilla. Kiipeilimme muutaman köysimitan siten, että liikuimme kahdessa köysistössä. Toisessa köysistössä oli 60m köysi ja oli kolme kiipeilijää ja toisessa 30m köysi kahdella kiipeilijällä. Ensimmäisen kallio-osuuden jälkeen saavutimme reitin puolivälissä sijaitsevan satulan harjan, missä totesimme kellon olevan jo aika paljon. Päätimme laskeutua takaisin jäätikölle ja pistää leiri pystyyn. Nopeeta pussiruokaa ja päät makuupussin huppuihin.

Siinä hengitellessä huomasi kuinka ohuempi ilmanala tuntuu jo näilläkin korkeuksilla. Samalla heräsi ajatus, että mitä jos ei jaksakaan huipulle saakka. Tämän ajatuksen kanssa ei tarvinut pitkää painia, sillä uni tuli yllättävän nopeasti.

Aamulla, mieli suurinpiirtein virkeänä, laitettiin teltat kasaan syötiin ja suunnattiin takaisin laaksoon jatkamaan unia.

Markus

Jo valmiiksi kadonneet matkatavarat

Vielä kertaallen lista läpi. Onko nyt ihan kaikki mukana. Melkein kaikki tavarat ovat jo Ranskassa, mutta silti käsimatkatavaralaukkukin alkaa olla täynnä.

Tällä viikolla on tullut hankittua vielä viimeisiä puuttuvia tavaroita, jonka jälkeen ne on ehditty jo hävittämäänkin. Ostin reissua varten aurinkorasvaa kertoimella 50, joka sitten se jäi muovikassissa keittiön pöytään, josta se on edelleen siirtynyt joko roskakoriin tai hyvään talteen. Nyt on siis pärjättävä suojakerroin 15:llä.

Yksi pikku juttu meinasi myös unohtua, nimittäin vakuutus. Matka- sekä matkatavaravakuutus kyllä löytyy, mutta vuorikiipeily vaatii laajemman vakuutuksen. Ei siis auta muuta kuin mennä heti aamusta pankkikortti kourassa vakuutusyhtiöön semmoinen ostamaan. Vakuutuspapereiden kanssa on sitten turvallista lähteä kohti Helsinki-Vantaata.

Lufthansan lento Geneveen lähtee 13.50, joten perillä Chamonixa olemme vasta illasta. Tiistaina lähdemmekin sitten jo aklimatisoitumaan jollekin matalemmalle huipulle. Mont Blanc olisi sitten edessä keskiviikkona tai torstaina. Vuorelle kun ei voi vain mennä kun se itselleen sopii, vaan kelit sanelevat hetket, jolloin huipulle voi yrittää.

Reissun aikana yritän päivitellä kuulumisia blogiin. Toivottavasti ne kuulumiset on pelkkää hyvää keliä ja fiilistä. Nyt on aika mennä nukkumaan, eli pyörimään yö sängyssä unettomana jännityksestä.

Markus

Sulkurenkaita, köysitarraimia ja taljauspyörä

Viisi päivää lähtöön. Huh huh! Alkaa jo jännittämän ihan tosissaan.

Kaikki varusteet on nyt hommattu tai ainakin melkein. Tänään kävin ostamassa muutaman pidemmän dyneema slingin ja samalla piti ostaa parempaa prusikointi narua, joka sitten unohtui. Kotoa löytyy 7mm tarvikenarua, mutta se on hieman jäykähköä kamaa, joten vieläkään ei ole hankinnat tässä.

Aamupäivällä minua haastateltiin reissuun liittyen radioon. Tanja Perkkiö Lahden Radiosta tuli käymään meillä kotona ja aikaa vierähti mukavasti puolitoista tuntia jutellen reissukuvioista ja muista suunnitelmista. Lopullinen haastattelu ei toki ole niin pitkä, nauhalle saimme noin 10 minuuttia juttuja. Haastattelu on kuultavissa Lahden Radiosta perjantai aamuna klo 9.40. Lisäksi lauantaina julkaistaan nettiartikkeli, joka on luettavissa Lahden Radion nettisivuilta.

Kävin harjoittelemassa myös hieman jäätikkömarssia. Tähän soveltuvat hienosti Messilän laskettelukeskuksen rinteet, jotka mahdollistavat hyttysvapaan harjoitteluympäristö ja hienot näköalat.

Harjoittelin lähinnä erilaisia köysitekniikoita sekä kävelin rinnettä ylös ja alas. Samalla sai totutettua hartioita repun kantamiseen. Köyden kanssa puljaaminen ja tekniikoiden tulisi olla aika hyvin hallinnassa että vuorella ei tulisi sen takia ongelmia. Nyt sain vielä köyden solmuun...

Hankin reissua varten Petzl Micro Traxion taljapyörän. Se on on uusi itselukittuva taljapyörä ja  suunniteltu railopelastusta, taljaamista ja pelastautumista varten. Sitä voi käyttää myös soolo-kiipeilyn varmistuslaitteena. Toivottavasti taljapyörälle ei ole käyttöä reissussa, mutta mikäli sitä tarvitsee, on taljaustekniikan oltava tuttu.

Micro Traxion on noin puolet pienempi painoltaan ja myöskin kooltaan kuin edeltäjänsä Mini Traxion. Painoa on valmistajan mukaan vain 85 grammaa. Lähtökohtaisesti siis pelkkiä hyviä juttuja.

Messilän mäet eivät olleet kuitenkaan riittävät railosimulaatiolle, joten harjoittelu jatkui Kerinkalliolla. Siellä köyteen sai hieman lisää vetoa. Ja vaikka taljaus alkoikin jo siellä sujua, ei Mari vieläkään antanut heittää Ringoa uhriksi.

Kamojen purku.

Ankkurin rakentaminen.

Taljapyörän asentaminen ovaalin muotoiseen karabiiniin.

Tibloc-köysitarrain.

Tarkistus että kaverilla on kaikki hyvin.

Talja toimii.

Ringo vahtii ettei ankkurointi petä.

Köysitarraimen asennus... ensin väärinpäin.

Sitten kiskotaan.

Uhri näkyy jo.

Pelastusoperaatio on onnistunut!

Markus

Makuualustan paikkaaminen

Olimme viikonloppuna Artjärvellä laavuilemassa ja hyvä että olimme. Markuksen yö ei mennyt niin mukavissa merkeissä, sillä ilmatäytteinen alusta osoitti tyhjenemisen merkkejä jo muutamassa minuutissa. Onneksi matkassa oli myös ylimääräinen solumuovinen alusta, joten kaikkien kolmen ei tarvinnut mahtua yhdelle ehjälle alustalle. Ja se mikä oli hyvää, oli se, että reikä ilmeni nyt, eikä vasta Mont Blancin -rinteellä.

Kotiin päästyämme alkoi reijän metsästys. Reikä on helpointa paikantaa saippuavettä avuksi käyttäen. Ensin alusta puhelletaan kunnolla täyteen, jonka jälkeen saippuavettä sivellään alustan pintaan. Markuksen alusta sai samalla myös kaipaamansa pesun ja osoittautui kauniin vihreäksi. Reikäkohta alkoi kuplimaan ja pitämään ääntä, kun sen päälle joutui saippuavettä. Tussi käteen ja pieni merkki reijän päälle, että sen löytää taas uudelleen, kun alusta on kuivunut.

Kun alusta on kuiva ja puhdas, alkaa itse paikkaaminen. Helpoin ja turvallisin tapa paikata, on käyttää  makuualustan paikkaamiseen tarkoitettuja valmiita paikkasettejä. Silloin tietää, että liima on turvallista käyttää alustaan, paikkamateriaali on sopiva ja se todennäköisesti pysyy paikallaan. Paikkasetti voi tulla makuualustan mukana tai sitten sellaisen voi erikseen ostaa. Meiltä löytyi kotoa ennestään paikkasetti, jossa oli mukana liima sekä arkki mustaa paikkakangasta.

Ohjeessa neuvotaan leikkaamaan ympyrän muotoinen paikka, levittämään liima ensin reijän päälle ja sen jälkeen sen ympärille, noin 1 cm verran isommalle alueelle kuin paikkapala on. Sitten liimaa täpätään vielä varmuuden vuoksi lisää reijän kohdalle ja vielä ohuelti myös paikkaan. Sen jälkeen pyydetään odottamaan. Kolme pitkää minuuttia....

Me toimimme kuten ohjeissa melkein sanottiin.

Leikkasimme sydämen mallisen paikkapalan. Onhan se nyt huomattavasti kivempi kuin pelkkä ympyrä, mutta huomattavasti helpompi leikata kuin esimerkiksi tähti.

Levitimme liiman ohjeiden mukaisesti alustalle ja sen jälkeen paikkaan. Paikka pala lähti kuitenkin ikävästi rullaantumaan, kun se kostui. Liimaa meni siihen varmaankin liikaa. Ei muuta kuin uusi sydän tilalle ja vähän vähemmän liimaa tällä kertaa.

Sitten tuli ne kohtalokkaat kolme minuuttia. Ruoka oli pöydässä, Markuksella kova nälkä, Marilla kädet liimassa ja molemmilla lyhyt kärsivällisyys. Puolentoista minuutin odottamisen jälkeen, länttäsimme paikan paikoilleen. Seuraus oli, että liima ei vielä tarrannut vaan sydämen reunat lähti kipristymään.

Odottelun sijaan, paikka vaati vielä odottamistakin pidemmän ajan sivelyä, painelua ja entistä liimaisempia sormia.

Lopputuloksena kuitenkin customoitu ja persoonallinen Therm-a-Rest, jossa on semmoista itsetehdyn tuntua, eikä muuten vuoda enään!

Mari & Markus

4810m 90cm

Nyt muut kun muut ovat lomansa lomailleet, on minun vuoro. Elo- syyskuun vaihde on mukavaa aikaa kesälomalle, sillä ilmat ovat viilentyneet, mutta aurinko vielä pilkahtelee. En ole koskaan ollut mikään keskikesästä nautiskelija.

Ensimmäinen lomaviikko menee puolilokoisasti kotona, valmistautuen ja suunnitellen pian alkavaa reissua. Lähdemme viiden hengen seurueella kohti Chamonixin kaupunkia tarkoituksena huiputtaa Mont Blanc sekä mahdollisesti muita Alppien huippuja.

Omalta osaltani reissu alkaa 2. syyskuuta, kun suuntaamme ystäväni Tomin kanssa kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää ja siitä eteenpäin kohti Geneveä. Genevestä siirrymme bussilla Chamonixiin, jonne muu seurueemme saapuu suunnilleen samoihin aikoihin autolla.

Olemme Tomin kanssa suunnitelleet lukuisia kertoja Alpeille lähtemistä, sen kuitenkin aina jääneen puhumisen tasolle. Noin vuosi sitten, toinen tuttuni Elias, lisäsi minut Facebookin keskusteluketjuun, jossa suunniteltiin Alpeille lähtöä. Olin kuullut ohimennen, että kyseisessä ketjussa saattaisi olla minulle tuttu henkilö ja tämä tuttu osoittautuikin sitten Tomiksi.

Viisi henkinen ryhmämme siis koostuu osoittain toisilleen tuntemattomista ihmisistä. Osaa porukasta en ole koskaan tavannutkaan. Vein tänään suurimman osat kamoistani yhdelle reissumme jäsenistä, joka lähtee matkaan autoseurueessa Chamonixiin. Tomin kanssa olisi tarkoitus nähdä lentokentällä. Kaikki yhteiset suunnitelmat on tehty sosiaalisessa mediassa, joten emme ole päässeet harjoittelemaan tai valmistautumaan yhdessä sen enempää. Kuulostaa mielenkiintoiselta.

Itselläni valmistautuminen on käytännössä ollut pakkaamista. Sovimme porukalla, kuka ottaa mitäkin yhteisiä varusteita, jottei turhia päällekkäisyyksiä tule. Minun vastuulleni jäi majoituksesta huolehtiminen. Yövymme koko reissun ajan teltassa, joten päätimme lähteä liikkeelle neljällä teltalla, joista kaksi jäisi laakson leirintäalueelle ja toiset kaksi lähtisivät ylös antamaan suojaa öitä varten. Kevyet ja pienet teltat vuorelle ja kaksi basecamp tyylistä raskasta ja tilavaa telttaa alas.

Kolme telttaa+henkilökohtaiset tavarat kahdeksi viikoksi. Näyttää kaaokselta, mutta loppujen lopuksi hieno pakettihan siitä tuli. Kaikki tavarat mahtuivat, yhtä telttaa lukuunottamatta, kuivapusseihin sullottuna 120 litraisen Tatonkan Barrell XL-kassin sisään.

Puolilokoisan lomaviikon voikin sitten viettää hankkien puuttuvia varusteita sekä korjaillen ja huoltaen vanhoja välineitä. Niiden loppujen onkin sitten mahduttava lentokoneen käsimatkatavaroihin.

Markus

Helsport Fjellheimen 3 Camp

Markus tuumasi eräänä päivänä, että tuleva valinta tulee olemaan vaikea, ehkäpä vaikein valinta mitä hän on ikinä joutunut tekemään. Meillä on edessä uuden teltan osto.

Meillä on kaksi telttaa. Toinen on Marmotin Limestone 4P. Se palvelee hyvin reissuilla, jolloin painolla ei ole väliä. Sen ehdottomia vahvuuksia on korkeus ja tilavuus. Limestone saa jäädä. Toinen teltta on Hillebergin Allak. Se on loistava teltta! Kahden hengen kupoli, joka toimii tasasen vahvasti melkein kelissä kun kelissä ja reissussa kun reissussa. Se miksi Allak joutuu muuttamaan meiltä pois, johtuu sen sisämitoista. Markuksella on pituutta vajaa 190 cm ja hän kokee Allakin liian pieneksi sisämitoiltaan. Mari, 167 cm, ei tätä ymmärrä ja hankaa siksi hieman teltan vaihtoa vastaan.

Tilalle tuleva teltta tulisi olemaan kolmen hengen teltta, joka ei kuitenkaan ole kovin painava. Lisäksi teltta vaihtuu todennäköisesti kupolista tunneliin, tilavamman eteistilan takia. Varsinkin talvella siitä on runsaasti hyötyä. Merkit, joiden valikoima on tarkimmin syynätty, on Hilleberg sekä Helsport.

Ensimmäinen ehdokkaamme on Helsport Fjellheimen 3 Camp. Siinä olisi kevyt tunneliteltta neljän vuoden ajan käyttöön, kohtuullisen suurilla sisätiloilla.

Koepystytimme Fjellheimen Campin ja ensivaikutelma oli ihan hyvä. Teltta oli helppo pysyttää. Kaaret ovat värikoodattu, ne  kulkivat kevyesti kaarikujissa ja sujahti vaivatta päässä oleviin holkkeihin. Tämän jälkeen kaari jännitettiin muotoonsa holkin kautta kulkevan remmin avulla. Kaaren pätkien välissä oli irtonaiset holkit, joiden tarkoitus ihmetytti. Kiilat olivat umpisurkeat, kevyet kyllä, mutta kestävyyden kustannuksella, ne menisivät välittömästi vaihtoon. Sisäteltta oli osin pikalukoilla kiinnitettävä, kuten useat muutkin kiinnikkeet teltassa. Ne on mukavia käyttää, mutta niiden kestävyys arveluttaa.

Teltan yleisvaikutelma on hyvä. Siinä on yksi sisäänkäynti, kohtuullisen tilava eteistila, johon mahtuu ainakin kahden ihmisen tavarat. Sisäteltan oviaukko on leveä ja riittävän korkea. Siinä mahtuu istumaan vaivatta kaksi ihmistä vierekkäin. Oven avaaminen ja sulkeminen sen sijaan ei ole niin helppoa, sillä vastassa on melkoinen vetoketjuviidakko. Sisäteltan väri on keltainen, luoden valoisuutta. Sisätilojen puolesta teltta vastaisi hakemaamme.

Ilmastointi teltassa on helposti säädettävissä sisäpuolelta. Molemmissa päissä olevat räppänät mahdollistavat jo itsessään hyvän ilmanvaihdon. Näiden lisäksi, teltassa on mahdollistettu tuuletus myös helman alta. Takapäädyn helman saa hyvällä kelillä rullattua irti maasta, jolloin ilma pääsee vaihtumaan entistä tehokkaammin.

Fjellheim on vahva ehdokas, muttei kuitenkaan selvä valinta. Siinä on paljon hyvää, mutta monia pikkumiinuksia, jotka mietityttävät alkavatko ne pidemmän päälle ärsyttää. Ja emme voi myöskään sivuuttaa semmoista asiaa kun teltan väri, joka on haalean vihreä. Kerran kun teltalta lähdet niin uudelleen et sitä löydä. Ennen valintaa on vielä ainakin nähtävä Hillebergin Keron 3 GT, sitä kun saa punaisenakin!

Mari & Markus