Tuula Nousiainen: Kaikki minun vuoreni

Markus on päässyt vuorille kokeilemaan millaista siellä on seikkailla, mutta omat vuoristokokemukseni ovat olemattomat. Otin helpomman, halvemman ja turvallisemman tavan lähestyä aihetta, hakemalla kirjastosta Tuula Nousiaisen matkakertomuksia.

Tuula Nousiainen oli suomalaisen naisvuorikiipeilyn, tai ylipäätänsä suomalaisen vuorikiipeilyn uranuurtajia. Hän oli toinen suomalainen, joka ylitti 8000 m rajapyykin, kiipeämällä Cho Oyun 8021m huipulle. Ensimmäinen suomalainen nainen niin korkealla huipulla.

Nousiainen kirjoitti tekemistään retkistä vuosien 1989 ja 2004 välillä. Tuula jäi leskeksi 29-vuotiaana, kolme vuotiaan Kirsi-tytön yksinhuoltajaksi. Hän oli innokas hiihtäjä ja ulkona liikkuja. Ensimmäisen huippunsa, Araratin, hän valoitti 42-vuotiaana, ja siitä se ylämäki sitten alkoi. Retket veivät yhä korkeammille huipuille, mutta kun 9000 m korkeita huippuja ei maailmasta löytynyt, Tuulan reissut vaihtuivat Cho Oyun valloituksen jälkeen kanoottiin ja polkupyörään.

Nousiainen kuoli vuonna 2004 marraskuussa, 57-vuotiaana syöpään, vain puolivuotta Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitillä tehdyn matkan jälkeen. Loppuun saakka hän sai elää elämäänsä rakkaiden harrastusten parissa. Tytär Kirsi kokosi äidin kirjoitukset sekä lehdissä kirjoitettuja artikkeleita yksiin kansiin ja julkaisi ne tänä vuonna omakustanteisesti.

Pehmeäkantinen kirja on taitettu kuin opinnäytetyö; tekstit tekstinä ja liitteet, eli kuvat lopussa. Kirja ei ole todellakaan kovin kutsuvan näköinen teos. Kirja on mielenkiintoinen lukea. Alkuun harmittaa takkuava kerronta, mutta kun Tuulan tyyliin kirjoittaa tottuu, teksti on mukavaa luettavaa. Teksteistä välittyy Tuulan periksiantamattomuus ja luja tahto. Sillä päättäväisyydellä on menty vuorille, mutta myös surrutta tehty pesäeroa niihin ryhmän jäseniin joiden kanssa Tuula ei ole tullut juttuun. Itselleni jäi olo, että Tuula oli varmasti loistava tyyppi, jos hänen kanssaan pääsi samalle aaltopituudelle.

Lujan tahdon lisäksi Tuula sopeutui nopeasti vuoristo-olosuhteisiin, häneen vuoristotauti ei kertakaikkiaan iskenyt kuten useimpiin muihin. Tottakai ohut ilmanala vaikutti häneenkin, mutta näistä oireista hän ei juurikaan kirjoita. Pik Korsenevskajan huipulta hän joutui laskeutumaan sokeana, sillä lumi oli sokeuttanut hänet huipulla.

Nousiaisessa on selvää idoliainesta. Vahva nainen, joka ei antanut ihmisten ennakkoluulojen tai oikeastaan minkään muunkaan häntä lannistaa. Yli 50 v. nainen maailman katolla ei taida tänäkään päivänä olla mikään tuttu näky. Tuula romuttaa kaikki ajatukset siitä, että maailma olisi koettava nuorena tai sen mahdollisuuden menettää.

Sitten kun musta tulee iso, niin mäkin haluan olla kuin Tuula! Minäkin tahdon juoda shampanjaa venäläisessä junassa matkalla kohti seikkailuja sekä matkata maailman toiselle puolelle toteamaan, että ei mennyt niinkuin piti ja jatkaa siitä huolimatta uusiin haasteisiin, vaikka nekin voi olla samanlaisia pettymyksiä.


Mari

The Tilia Trail - Lehmusreitti

Se ettei retkeilemään tarvitse lähteä lähimetsää kauemmas, meinaa usein unohtua. Retkeily liikuntamuotona jää arjessa helposti kuntosalin ja ryhmäliikuntojen jalkoihin, joka on ymmärrettävää. Vaatihan se aikaa ja suunnittelua yleensä enemmän kuin salille raahautuminen.

Pitkin viikkoa suunnittelimme viikonloppua metsikössä. Kuluvana kesänä olimme monesti puhuneet,  että pitäisi lähteä kiertämään Lehmusreitti. Ja koko kesän ne sitten ihan puheiden tasolle jäikin. Nyt päätimme ottaa ajan tähän keskustan ympäri kiertävään luontopolkuun. Ensin yöksi Markuksen kotinurkille Artjärvelle telttailemaan ja laittamaan ruokaa tulilla ja aamulla takaisin Marin kulmille ja kaupunkia kiertämään. Kotiseuturetkeilyä koko viikonlopuksi!

Lehmusreitti on puistoreitti Lahden ympäri, se kiertää kaikki tärkeimmät nähtävyyden, kuten Sibeliustalon, hyppyrimäkien ja radiomastojen ohi. Matkaa reitillä on noin 12,5 km. Ja kun pelkiksi kävelijöiksi meistä ei ole ja Marin pyörästä ei seuraa kun kiroilua, päätimme kiertää reitin trai-hölkäten. Sillee rennosti, että ylämäet kävellään ja matkalla napsitaan kuvia, mutta kuitenkin trikoot päällä (ei Markuksella) ja matkan kellottaen. Kummankaa juoksukunnossakaan kun ei ihan kamalan paljon kehuttavaa tällä hetkellä ole. Varasimme varmuudelta trikoiden taskuun vähän käteistä, jos vaikka matkalla haluaisi pysähtyä kalj..kahville.

Aloitimme reitin Tiirismaan koululta. Pieni pätkä Tiirismaan koulun ympäri kiertävää maastolenkkiä josta matka jatkui katuja pitkin kohti Radiomäkeä. Ylös Radiomäelle, alas Radiomäeltä, ylös Isku-areenan taakse, taas alas ja sitten taas ylös Salpausselän ulkoilumaastoon. Onneksi päätimme kävellä ylämäet. Niitä riittää tässä kaupungissa!

Urheilukeskukselta reitti jatkuu satamaan päin, skippasimme Sibelius-talon ja jatkoimme suoraan ylämäkeen ja Lanun-puistoon. Lanun-puistossa oli paljon muitakin ulkoilijoita liikkeellä, aurinkokin alkoi jo pilkahdella synkän aamun jälkeen. Lehtimetsäpuisto oli värikäs ja kaunis.

Lanun-puistoon saakka olimme liikkuneet tutuilla kaduilla ja poluilla, mutta tästä eteenpäin paikat muuttuivat vieraammiksi. Lehmusreitti on erittäin hyvin merkitty, joten reitiltä harhautumisen pelko oli kuitenkin pieni. Reitti nousi, yllättäen ylämäkeen, Niemenkallioille jatkuen vielä ylemmäksi, Västeråsin puistoon. Västeråsin puistossa on ennen laiduntanut lampaita, josta muistuttaa vieläkin "kapulasillat", joita pitkin ihmiset pääsivät puistoon ja sieltä pois, mutta jota lampaat eivät voineet käyttää.

Kivistönmäen päällä helpotti ajatus, että enään ei voida kauheasti nousta. Laskeuduimmekin hieman, jonka jälkeen pääsimme taas nousemaan, nyt Vesitornille. Vielä Mustankallion hautausmaa ja loppu olikin alamäkeä. Lenkki päättyi joka aamuisiin koiran ulkoilutus maisemiin.

Markuksen sykemittari näytti matkaksi 11,4 km ja aikaa meni noin 1h 45 min. Ringo sai raahattua itsensä vällyjen väliin ja me jatkoimme sunnuntaita päiväsaunalla. Kotiseutumatkailu virkistää! Hienoa, että meiltä löytyy Lahdesta tälläinen reitti. Lisää tietoa Lehmusreitistä sekä kartta löytyy Lahden kaupungin nettisivuilta.

Mari & Markus