Viisi päivää lähtöön. Huh huh! Alkaa jo jännittämän ihan tosissaan.
Kaikki varusteet on nyt hommattu tai ainakin melkein. Tänään kävin ostamassa muutaman pidemmän dyneema slingin ja samalla piti ostaa parempaa prusikointi narua, joka sitten unohtui. Kotoa löytyy 7mm tarvikenarua, mutta se on hieman jäykähköä kamaa, joten vieläkään ei ole hankinnat tässä.
Aamupäivällä minua haastateltiin reissuun liittyen radioon. Tanja Perkkiö Lahden Radiosta tuli käymään meillä kotona ja aikaa vierähti mukavasti puolitoista tuntia jutellen reissukuvioista ja muista suunnitelmista. Lopullinen haastattelu ei toki ole niin pitkä, nauhalle saimme noin 10 minuuttia juttuja. Haastattelu on kuultavissa Lahden Radiosta perjantai aamuna klo 9.40. Lisäksi lauantaina julkaistaan nettiartikkeli, joka on luettavissa Lahden Radion nettisivuilta.
Kävin harjoittelemassa myös hieman jäätikkömarssia. Tähän soveltuvat hienosti Messilän laskettelukeskuksen rinteet, jotka mahdollistavat hyttysvapaan harjoitteluympäristö ja hienot näköalat.
Harjoittelin lähinnä erilaisia köysitekniikoita sekä kävelin rinnettä ylös ja alas. Samalla sai totutettua hartioita repun kantamiseen. Köyden kanssa puljaaminen ja tekniikoiden tulisi olla aika hyvin hallinnassa että vuorella ei tulisi sen takia ongelmia. Nyt sain vielä köyden solmuun...
Hankin reissua varten Petzl Micro Traxion taljapyörän. Se on on uusi itselukittuva taljapyörä ja suunnitelturailopelastusta, taljaamista ja pelastautumista varten. Sitä voi käyttää myös soolo-kiipeilyn varmistuslaitteena. Toivottavasti taljapyörälle ei ole käyttöä reissussa, mutta mikäli sitä tarvitsee, on taljaustekniikan oltava tuttu. Micro Traxion on noin puolet pienempi painoltaan ja myöskin kooltaan kuin edeltäjänsä Mini Traxion. Painoa on valmistajan mukaan vain 85 grammaa. Lähtökohtaisesti siis pelkkiä hyviä juttuja.
Messilän mäet eivät olleet kuitenkaan riittävät railosimulaatiolle, joten harjoittelu jatkui Kerinkalliolla. Siellä köyteen sai hieman lisää vetoa. Ja vaikka taljaus alkoikin jo siellä sujua, ei Mari vieläkään antanut heittää Ringoa uhriksi.
Olimme viikonloppuna Artjärvellä laavuilemassa ja hyvä että olimme. Markuksen yö ei mennyt niin mukavissa merkeissä, sillä ilmatäytteinen alusta osoitti tyhjenemisen merkkejä jo muutamassa minuutissa. Onneksi matkassa oli myös ylimääräinen solumuovinen alusta, joten kaikkien kolmen ei tarvinnut mahtua yhdelle ehjälle alustalle. Ja se mikä oli hyvää, oli se, että reikä ilmeni nyt, eikä vasta Mont Blancin -rinteellä.
Kotiin päästyämme alkoi reijän metsästys. Reikä on helpointa paikantaa saippuavettä avuksi käyttäen. Ensin alusta puhelletaan kunnolla täyteen, jonka jälkeen saippuavettä sivellään alustan pintaan. Markuksen alusta sai samalla myös kaipaamansa pesun ja osoittautui kauniin vihreäksi. Reikäkohta alkoi kuplimaan ja pitämään ääntä, kun sen päälle joutui saippuavettä. Tussi käteen ja pieni merkki reijän päälle, että sen löytää taas uudelleen, kun alusta on kuivunut.
Kun alusta on kuiva ja puhdas, alkaa itse paikkaaminen. Helpoin ja turvallisin tapa paikata, on käyttää makuualustan paikkaamiseen tarkoitettuja valmiita paikkasettejä. Silloin tietää, että liima on turvallista käyttää alustaan, paikkamateriaali on sopiva ja se todennäköisesti pysyy paikallaan. Paikkasetti voi tulla makuualustan mukana tai sitten sellaisen voi erikseen ostaa. Meiltä löytyi kotoa ennestään paikkasetti, jossa oli mukana liima sekä arkki mustaa paikkakangasta.
Ohjeessa neuvotaan leikkaamaan ympyrän muotoinen paikka, levittämään liima ensin reijän päälle ja sen jälkeen sen ympärille, noin 1 cm verran isommalle alueelle kuin paikkapala on. Sitten liimaa täpätään vielä varmuuden vuoksi lisää reijän kohdalle ja vielä ohuelti myös paikkaan. Sen jälkeen pyydetään odottamaan. Kolme pitkää minuuttia....
Me toimimme kuten ohjeissa melkein sanottiin.
Leikkasimme sydämen mallisen paikkapalan. Onhan se nyt huomattavasti kivempi kuin pelkkä ympyrä, mutta huomattavasti helpompi leikata kuin esimerkiksi tähti.
Levitimme liiman ohjeiden mukaisesti alustalle ja sen jälkeen paikkaan. Paikka pala lähti kuitenkin ikävästi rullaantumaan, kun se kostui. Liimaa meni siihen varmaankin liikaa. Ei muuta kuin uusi sydän tilalle ja vähän vähemmän liimaa tällä kertaa.
Sitten tuli ne kohtalokkaat kolme minuuttia. Ruoka oli pöydässä, Markuksella kova nälkä, Marilla kädet liimassa ja molemmilla lyhyt kärsivällisyys. Puolentoista minuutin odottamisen jälkeen, länttäsimme paikan paikoilleen. Seuraus oli, että liima ei vielä tarrannut vaan sydämen reunat lähti kipristymään.
Odottelun sijaan, paikka vaati vielä odottamistakin pidemmän ajan sivelyä, painelua ja entistä liimaisempia sormia.
Lopputuloksena kuitenkin customoitu ja persoonallinen Therm-a-Rest, jossa on semmoista itsetehdyn tuntua, eikä muuten vuoda enään!
Nyt muut kun muut ovat lomansa lomailleet, on minun vuoro. Elo- syyskuun vaihde on mukavaa aikaa kesälomalle, sillä ilmat ovat viilentyneet, mutta aurinko vielä pilkahtelee. En ole koskaan ollut mikään keskikesästä nautiskelija.
Ensimmäinen lomaviikko menee puolilokoisasti kotona, valmistautuen ja suunnitellen pian alkavaa reissua. Lähdemme viiden hengen seurueella kohti Chamonixin kaupunkia tarkoituksena huiputtaa Mont Blanc sekä mahdollisesti muita Alppien huippuja.
Omalta osaltani reissu alkaa 2. syyskuuta, kun suuntaamme ystäväni Tomin kanssa kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää ja siitä eteenpäin kohti Geneveä. Genevestä siirrymme bussilla Chamonixiin, jonne muu seurueemme saapuu suunnilleen samoihin aikoihin autolla.
Olemme Tomin kanssa suunnitelleet lukuisia kertoja Alpeille lähtemistä, sen kuitenkin aina jääneen puhumisen tasolle. Noin vuosi sitten, toinen tuttuni Elias, lisäsi minut Facebookin keskusteluketjuun, jossa suunniteltiin Alpeille lähtöä. Olin kuullut ohimennen, että kyseisessä ketjussa saattaisi olla minulle tuttu henkilö ja tämä tuttu osoittautuikin sitten Tomiksi.
Viisi henkinen ryhmämme siis koostuu osoittain toisilleen tuntemattomista ihmisistä. Osaa porukasta en ole koskaan tavannutkaan. Vein tänään suurimman osat kamoistani yhdelle reissumme jäsenistä, joka lähtee matkaan autoseurueessa Chamonixiin. Tomin kanssa olisi tarkoitus nähdä lentokentällä. Kaikki yhteiset suunnitelmat on tehty sosiaalisessa mediassa, joten emme ole päässeet harjoittelemaan tai valmistautumaan yhdessä sen enempää. Kuulostaa mielenkiintoiselta.
Itselläni valmistautuminen on käytännössä ollut pakkaamista. Sovimme porukalla, kuka ottaa mitäkin yhteisiä varusteita, jottei turhia päällekkäisyyksiä tule. Minun vastuulleni jäi majoituksesta huolehtiminen. Yövymme koko reissun ajan teltassa, joten päätimme lähteä liikkeelle neljällä teltalla, joista kaksi jäisi laakson leirintäalueelle ja toiset kaksi lähtisivät ylös antamaan suojaa öitä varten. Kevyet ja pienet teltat vuorelle ja kaksi basecamp tyylistä raskasta ja tilavaa telttaa alas.
Kolme telttaa+henkilökohtaiset tavarat kahdeksi viikoksi. Näyttää kaaokselta, mutta loppujen lopuksi hieno pakettihan siitä tuli. Kaikki tavarat mahtuivat, yhtä telttaa lukuunottamatta, kuivapusseihin sullottuna 120 litraisen Tatonkan Barrell XL-kassin sisään.
Puolilokoisan lomaviikon voikin sitten viettää hankkien puuttuvia varusteita sekä korjaillen ja huoltaen vanhoja välineitä. Niiden loppujen onkin sitten mahduttava lentokoneen käsimatkatavaroihin.
Markus tuumasi eräänä päivänä, että tuleva valinta tulee olemaan vaikea, ehkäpä vaikein valinta mitä hän on ikinä joutunut tekemään. Meillä on edessä uuden teltan osto.
Meillä on kaksi telttaa. Toinen on Marmotin Limestone 4P. Se palvelee hyvin reissuilla, jolloin painolla ei ole väliä. Sen ehdottomia vahvuuksia on korkeus ja tilavuus. Limestone saa jäädä. Toinen teltta on Hillebergin Allak. Se on loistava teltta! Kahden hengen kupoli, joka toimii tasasen vahvasti melkein kelissä kun kelissä ja reissussa kun reissussa. Se miksi Allak joutuu muuttamaan meiltä pois, johtuu sen sisämitoista. Markuksella on pituutta vajaa 190 cm ja hän kokee Allakin liian pieneksi sisämitoiltaan. Mari, 167 cm, ei tätä ymmärrä ja hankaa siksi hieman teltan vaihtoa vastaan.
Tilalle tuleva teltta tulisi olemaan kolmen hengen teltta, joka ei kuitenkaan ole kovin painava. Lisäksi teltta vaihtuu todennäköisesti kupolista tunneliin, tilavamman eteistilan takia. Varsinkin talvella siitä on runsaasti hyötyä. Merkit, joiden valikoima on tarkimmin syynätty, on Hilleberg sekä Helsport.
Ensimmäinen ehdokkaamme on Helsport Fjellheimen 3 Camp. Siinä olisi kevyt tunneliteltta neljän vuoden ajan käyttöön, kohtuullisen suurilla sisätiloilla.
Koepystytimme Fjellheimen Campin ja ensivaikutelma oli ihan hyvä. Teltta oli helppo pysyttää. Kaaret ovat värikoodattu, ne kulkivat kevyesti kaarikujissa ja sujahti vaivatta päässä oleviin holkkeihin. Tämän jälkeen kaari jännitettiin muotoonsa holkin kautta kulkevan remmin avulla. Kaaren pätkien välissä oli irtonaiset holkit, joiden tarkoitus ihmetytti. Kiilat olivat umpisurkeat, kevyet kyllä, mutta kestävyyden kustannuksella, ne menisivät välittömästi vaihtoon. Sisäteltta oli osin pikalukoilla kiinnitettävä, kuten useat muutkin kiinnikkeet teltassa. Ne on mukavia käyttää, mutta niiden kestävyys arveluttaa.
Teltan yleisvaikutelma on hyvä. Siinä on yksi sisäänkäynti, kohtuullisen tilava eteistila, johon mahtuu ainakin kahden ihmisen tavarat. Sisäteltan oviaukko on leveä ja riittävän korkea. Siinä mahtuu istumaan vaivatta kaksi ihmistä vierekkäin. Oven avaaminen ja sulkeminen sen sijaan ei ole niin helppoa, sillä vastassa on melkoinen vetoketjuviidakko. Sisäteltan väri on keltainen, luoden valoisuutta. Sisätilojen puolesta teltta vastaisi hakemaamme.
Ilmastointi teltassa on helposti säädettävissä sisäpuolelta. Molemmissa päissä olevat räppänät mahdollistavat jo itsessään hyvän ilmanvaihdon. Näiden lisäksi, teltassa on mahdollistettu tuuletus myös helman alta. Takapäädyn helman saa hyvällä kelillä rullattua irti maasta, jolloin ilma pääsee vaihtumaan entistä tehokkaammin.
Fjellheim on vahva ehdokas, muttei kuitenkaan selvä valinta. Siinä on paljon hyvää, mutta monia pikkumiinuksia, jotka mietityttävät alkavatko ne pidemmän päälle ärsyttää. Ja emme voi myöskään sivuuttaa semmoista asiaa kun teltan väri, joka on haalean vihreä. Kerran kun teltalta lähdet niin uudelleen et sitä löydä. Ennen valintaa on vielä ainakin nähtävä Hillebergin Keron 3 GT, sitä kun saa punaisenakin!
Hyvin usein, ainakin meidän tapauksessa, tulilla tehdyssä ruuassa pääosaa näyttelee suuri lihakimpale. Ja kun häälahjaksi lupaamamme nuotioillallisen valmistaminen tuli ajankohtaiseksi, saimme selkeää lisähaastetta rouvan kasvisruokavaliosta.
Tämä ruoka ei ole missään nimessä mitään vaellussapuskaa, sillä se vaatii valmisteluja jo kotona sekä paljon raaka-aineita ja ei niin ultra-light muurikka-pannun.
Pinaattiletut halloum-kasvistäytteellä sekä ruohosipulituorejuustolla Pinaattiletut:
Taikina kannattaa valmistaa jo kotona ja pakata pulloon tai muuhun astiaan josta se on helppo kaataa suoraan pannulle.
70g pinaattia
1 l täysmaitoa
2 kananmunaa
ripaus suolaa
2 dl täysjyväohrajauhoja
2 dl vehnäjauhoja
voita paistamiseen (ainakin 50 g)
Pinaatit vedetään soseeksi ja sekaan lisätään muut aineet. Vatkataan/Ravistetaan/Sekoitetaan kunnolla.
Halloum-kasvistäyte:
tomaatti
punainen keskivahva chili
oliiveja (kivettömiä kalamata) maun mukaan
sipuli
kesäkurpitsa
halloumi juustoa 200g
tomaattipyre 70g
soijakastiketta
mustapippuria
Kasvikset paloitellaan reilunkokoisiksi kuutioiksi ja laitetaan foliolle oliivien sekä viipaloidun chilin kanssa, päälle lisätään halloumi, tomaattipyre sekä mausteet. Huom! Soijakastikkeen kanssa ei kannata lotrata, sillä halloumissa on jo runsaasti suolaa.
Folio suljetaan nyytiksi ja varsinkin jos folio on ohutta, lisätään päälle toinen kerros. Kaksinkertaiseen folioon ruoka ei myöskään pala niin helposti kiinni.
Nyytit laitetaan nuotiolle hiillokseen tai etäälle tulesta. Kypsymisaika on jotain puolen tunnin ja tunnin välillä. Nyyttejä on syytä käännellä kypsymisen aikana sekä tarvittaessa vaihdella niiden paikkoja.
Ruohosipulituorejuusto
nippu ruohosipulia
maustamaton tuorejuusto
hunajaa (semmonen luraus)
Ruohosipuli siputaan pieneksi ja sekoitetaan tuorejuuston sekaan yhdessä hunajan kanssa.
Nyt kun niitä hyttysiä pitäisi olla niin kaameesti joka paikassa, niin mekin varustauduimme juhannuksen viettoon permetriinikäsitellyillä pyjamilla. Ja että pyjamat pääsisi kovaan testiin, jouduimme myös hankkimaan jättimäisen Ticket To The Moonin Mammock Hammockin.
Permetriini on kemiallinen aine, jota on käytetty jo vuosia hyönteisten torjumiseen. Malaria-alueella liikuttaessa permetriinikäsitellyt tuotteet ovat lähes välttämättömät, mutta viime vuosina tuotteet ovat yleistyneet myös meillä pohjoisessa. Aine on vaaraton ihmisille, mutta tappaa aineelle altistuvat hyönteiset, eli ne jotka uskaltautuvat käsitellylle pinnalle.
Permetriiniä on käytetty mm. hyönteisverkoissa sekä matkalakanoissa, mutta nykyisin käsittelyyn törmää usein myös vaatteissa. Permetriinillä pystytään torjumaan myös punkkeja sekä hirvikärpäsiä, joka tavallisilla karkotteilla on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Valmistajilla on eri nimityksiä omille käsittelyille, mutta idea on sama. Permetriini lisätään vaatteen kuituun, eikä sitä esim. sprayta valmiiseen vaatteeseen. Näin käsittelystä tulee pitkäkestoinen, valmistajat lupaavat sen usein kestävän 40-70 pesukertaa, joka on käytännössä vaatteen koko käyttöikä. Esimerkkinä tämänlaisista vaattesta voi kertoa esimerkiksi Sastan BUZZX- sekä Craghoppersin NosiLife-tuotteet.
Meidän hyttysentorjuntavaatteet olivat Cocoonin Insect Shield käsitellyt Egyptin puuvillaiset pyjamat. Materiaali on miellyttävän vilpoisan tuntuinen ja kuivuu nopeasti. Markus aloittikin testaamisen heti testipaikalle (kesämökille) päästyään ja vaikka puita hakatessa sekä vesiä saunalle kantaessa tulikin vähän hiki, ei hän hellittänyt pohjois-korealaisesta lookistaan.
Noin ilman hyönteiskarkoitusominaisuuksiakin pyjama oli mukava käyttää. Ei plussia ulkoasusta eikä näppärästä pikkupussista, johon asua ei enään uudelleen saa pakattua. Iso plussa jo edellä mainutusta miellyttävästä materiaalista. Markus otti XXL-koon, jossa hihat ja lahkeet olivat riittävän pitkät ja Mari M-koon, jonka hihat ja lahkeet olivat aivan liian pitkät, mutta kun pienempääkään ei ollut saatavilla.
Ja sen kerran kun on hyvin varustauduttu, yöllä tuulee ja haaveet hyttysyöstä kariutuu!
Kun tuuli laantui, muutama hyönteinen uskaltautui riippumattosäkkiimme. Hyttyset eivät häirinneet pyjamalla peitettyjä osia, joten tuote toimi kuten lupasikin. Siltikin ne muutama hyttynen kiukutti, sillä varsinkin, yölläkin eloisalla Marilla, käsivarret sekä sääret olivat paljaana. Pyjaman hihat ja lahkeet olivat kääriytyneet pyöriessä ylös ja hyttyset iskivät nenänsä niihin osiin. Lisäksi ilkeään ininään pyjamasta ei ollut apua. Tämähän nyt ei ollut mikään varsinainen yllätys, mutta jotenkin sitä toivoi, että josko se sittenkin karkottaisi niitä vähän kauemmaksi.
Permetriinikäsittelty vaate antaa hyvän suojan hyönteisiä vastaan, mutta mielessä pitää pitää, että se ei ole karkoite. Se pitää loitolla ötökät ainoastaan vaatteen pinnalta. Jos mielenkiintoa riittää, alla vielä Insect Shieldin laboratoriotestivideo. Ei sovellu herkkänahkaisille, sillä siinä tapetaan ötököitä!
Fillarini on odottanut jokusen vuotta uutta takavannetta, sillä vanha vanne on vedetty joskus teinivuosina mutkalle ja se on ollut jokseenkin ikävä ajettava sen jälkeen. Nyt kun Markuksen oli tarkoitus lähteä pohjoiseen, lupasi hän fiksata pyörän ennen lomalle lähtöään. Pyörä tuli perjantaihin mennessä kuntoon, vaikkakin Markus päätti useista eri syistä jättämään Sarekin reissun tällä kertaa väliin.
Minä polkaisin innokkaana fillarin kohti lippukuntaretkeämme ja laitoin päälleeni Haglöfsin Boa Q Hood Jacketin. Takin jota olen käyttänyt jo kohta vuoden verran ilman mitään sen ihmeellisempiä positiivisia tai negatiivisia tuntemuksia niin juoksulenkeillä kuin myös muuten ulkoillessa ja kaupungissa. Takki on tänä aikana pesty ehkä pari kertaa ja kertaalleen kyllästetty NikWaxin SoftShell Proofilla.
Takaisin tulomatkalle oli luvattu vesisadetta ja arvoin Gore-takin sekä Boan välillä päätyen Boan sen paremman hengittävyyden ansiosta. Siikaniemen BP-majalta on noin 17 km ja noin tunnin ajomatka kotiimme ja vettä alkoikin ripsiä heti majalta lähdettyäni. Aluksi vesi helmeili takin pinnalla ja vieri pois. Kun vesisadetta oli jatkunut hieman pidempään ja se yltyi, takin pinta imaisi veden pintaansa ja levittäen kosteuden isolle alueelle kuitenkaan kastumatta läpi. Lopulta tunsin, kun vesi meni paikoin läpi takista. Tai sanoisin pikemmin, että kosteus pääsi alempaan kerrokseen. Inhottavaa vesipisaran vierimistä takin alla ei tuntunut.
Pari kilometriä ennen kotia vesisade loppui. Takki alkoi kuivumaan välittömästi ja niin nopeasti, että muutaman minuutin kuluttua kotipihassa vain pahiten kastuneet kohdat olivat enään märkiä. Iho tuntui pääasiassa kuivalta ja kun jouduin odottelemaan Markusta kotiavainten kanssa kotiin pihalla, takki ei tuntunut inhottavalta päällä eikä minua paleltanut.
Sisälle päästyäni takin alta löytyi kerraston paita, joka oli märkä vain repun olkaviilekkeiden sekä lantiovyön kohdalta. Toista oli Gore-Tex housut, jotka olivat kyllä pitäneet sadeveden ulkopuolella, mutta alla olevat vaatteet olivat alusvaatteita myöten märät.
Boan materiaali on Haglöfsin FlexAble-materiaalia. FlexAble on kalvoton, ohut ja joustava softshell materiaali. Haglöfs kehuu materiaalia hyvin hengittäväksi, vettä hylkiväksi ja hyvin tuulenpitäväksi. Näihin kehuihin en tällä hetkellä voi muuta kuin yhtyä.
Toimivan materaalin lisäksi takin istuvuus on minulle loistava. Takki on leikattu melko slimmiksi, josta ei joustavassa materiaalissa ole mitään haittaa. Fleece-puseroissa minua yleensä enemmän ärsyttä kuin ilahduttaa peukalolenkit, mutta ohuessa FlexAble-materiaalissa kämmenpuolelle jäävä hiha ei tunnu häiritsevältä. Huppu suojaa hyvin, kuitenkin ulkonäön kustannuksella.
Takki on hyvin pelkistetty ja se tuokin joitain miinuksia takin käytettävyyteen. Takissa on vain kaksi sivutaskua, rintatasku olisi kiva. Sinne saisi puhelimen käden ulottuville silloinkin, kun repun lantiovyö on kiinni. Takissa ei ole omaa kaulusta vaan pelkkä huppu. Hupun saa kyllä kiristettyä hyvin kaulan ja niskan suojaksi, kun sitä ei käytä, mutta ongelmia tulee, kun huppua haluaa käyttää. Ensin avattava vetoketju, että sen saa vedettyä päähän. Ja sitten noin kaupunkikäytössä huppua ei voi sitten pitää päässä, ainakaan niin että vetoketju on kiinni. Ainakin minä näytän aivan saimaannorpalta Boan huppu päässä.
Muutamasta miinuksesta huolimatta, joita varmasti voidaan perustella yksinkertaisuuden nimissäkin, takista tuli kerta heitolla lempparini. Se sopii erinomaisesti aktiiviliikuntaan hyvän kosteudensiirto-ominaisuuksien ansioista. Se pitää riittävästi tuulta ja kosteutta, kun liikutaan keleissä, milloin ylipäätänsä tuleekaan lähdettyä lenkille.
Kaikki varusteet on nyt hommattu tai ainakin melkein. Tänään kävin ostamassa muutaman pidemmän dyneema slingin ja samalla piti ostaa parempaa prusikointi narua, joka sitten unohtui. Kotoa löytyy 7mm tarvikenarua, mutta se on hieman jäykähköä kamaa, joten vieläkään ei ole hankinnat tässä.
.jpg)
