Fuengirola Baby!

Juhannuksesta selvitty ja hieman ulkoöitäkin taasen kartutettu. Jäljessä mennään vieläkin, mutta onhan tässä vielä puolivuotta aikaa kiriä ja kesää ja kesälomaakin vielä käytettävissä.

Ensimmäisellä kesäloman pätkällä ei nukuttu ulkona, vaan haimme hieman rusketusta ja maastopyöräilyintoa Espanjan auringon alta kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Saimme Markuksen vanhemmilta kutsun tulla nuohoomaan heidän loma-asunnon nurkkia Fuengirolassa ja mehän menimme. Fuengirola on Etelä-Espanjan Aurinkorannoilla sijaitseva suomalaisten kovassa suosiossa oleva rantalomakohde, mutta siellä on myös muutakin tekemistä kun levyttää rannalla ja juoda Mojitoja.

Ennen lähtöämme saimme ystävältämme Villeltä monen kymmenen viestin sarjan ohjeita ja kannustusta käyttää aikamme järkevästi ja maastopyöräillä koko loma. Aurinkorannoilta on myös lyhyt matka El Chorron kansallispuistoon, joka on kiipeiljöiden suosima kohde. El Chorrossa sijaitsee myös kuuluisa Caminito del Rey, joka on kallionseinämän vierustaa kulkeva via ferrata. Jos sukeltamaan mielii, niin Gibraltarillekaan ei ole pitkä matka ja siellä olisi tarjolla lukuisia hylkysukelluskohteista. Maastopyöräilyn lisäksi Aurinkorantojen rinteillä olevat polut soveltuvat mitä loistavasti myös polkujuoksuun.

Lomalla oli kuin olikin rajallinen määrä aikaa ja rahaa käytettävissä, emmekä halunneet luopua myöskään Fuengirolan tarjoamista löhöloma mahdollisuuksista arvoimme aktiiviloma-osioksi maastopyöräilyn. Fuengirolassa toimii maastöpyöräilylomia tarjoava yritys Sierra MTB. He tarjoavat niin kokonaisia maastöpyörälomapaketteja majoituksineen ja ruokineen, kuin myös päiväretkiä.

Emme varanneet retkeä etukäteen vaan varasimme paikkamme päiväretkeltä paikan päällä. Toimiston löytäminen oli koko homman vaikein osa. Heidän toimisto nimittäin sijaitsee rivitaloasunnossa, ilman mitään logoja tai muita tunnuksia ulkopuolelle. Toisena päivänä etsintämme palkittiin, kun olimme ensin tiedustelleet paikallisilta apua. Varasimme paikat meille molemmille, kuin myös Marin siskolle Noralle, joka tuli moikkaamaan meitä Alicantesta.

Torstai aamuna me kolme, yksi brittipariskunta, yksi saksalainen pariskunta, opas sekä läjä täysjoustomaastureita pakkautui Sierra MTB:n pakettiautoon ja suuntasimme kohti Mijasin kylää. Lähes 30 astetta lämpöä, polttava aurinko ja paaaaljon alamäkeä. Jos ei niissä maastoissa syty lajille niin ei sitten missään. Hieman teknistäkin pätkää, mutta pitkälti helposti ajettavaa polkua ja vauhdin hurmaa. Ajoimme parituntia alas takaisin Fuengirolaa ja söimme kevyen lounaan ja sitten uudelleen ylös ja toista kautta takaisin.

Päivän päätteeksi olimme kaikki polttaneet ainakin olkapäämme, Mari telonut itseään vähän enemmänkin, molemmat meistä rikkoneet yhdet sisäkumit, Markus tehnyt päätöksen täysjouston hankinnasta ja Norakin saatu innostumaan lajista. Huikea päivä!

Lopun lomaa pystyikin sitten keskittymään rusketusrajojen korjailuun ja viinitarjontaan tutustumalla. Sekin onnistui meiltä hyvin kivuttomasti.

Mari ja Markus

Yöpymissaldo:
+1 Mari yöpyi Messilässä hissiporttien kupeessa partiotaitokisoissa
+1 Markus Jukolan viestissä, yö teltassa
+1 Mari riippumatossa vanhempien pihassa
+2 Mari ja Markus kömpi juhannushäistä telttaan nukkumaan
+2 Mari ja Markus kavereiden pihassa telttailemassa

40/100

Jetboil MiniMo

Niin se sitten vaan yhtäkkiä tuli, se melkein kesä. Pihalla on selkeästi vihreää ja aurinkokin on jo alkanut hellimään. Tämä tarkoittaa meidän kohdalla sitä, että nyt tarttis niitä ulkoöitä sitten keräillä, ettei tarvitse sitten marraskuussa itkeä ja telttailla.

Marikin sai oman "kisakauden" käyntiin lauantaina Helsinki City Runin merkeissä ja mikä sen parempaa maitohappojen huuhtelua kuin rauhallallinen kävely pöpelikössä laavulle. Auto kohti Nuuksiota ja Kattilajärventietä viimeiselle parkkipaikalle. Siitä jatkoimme jalkaisin sähkölinjaa seuraillen Jänisniemen laavulle.
Reitti on hieman haastava, mutta kiva kulkea. Linjan alla menee melkein koko matkan polku, mutta paikoin vetisissä paikoissa joutuu hyppimään mättäältä mättälle ja jyrkemmissä nousuissa kipuamaan käsiä apuna käyttäen. Vajaan tunnin talsimisen jälkeen saavutimme laavun. Tällä kertaa olimme varautuneet, ettei puita ole saatavilla. Eikä niitä ollutkaan. Olimme ottaneet yhden halon mukaan ja pidimme tulta yllä risukeittimissä koko illan. Niin tai illan ja illan. Ei me montaa tuntia siinä ehditty tulta tuijottaa, kun uni tuli jo.
Aamupuurot sen sijaan valmistui Jetboilin MiniMolla. Keitin tuli tutuksi jo blogissakin tutuksi helmikuussa retkikeitin olympialaisissa. MiniMo on ollut meillä testissä nyt jo Sarekin reissusta asti ja ennen kuin ehdimme palauttaa keittimen, ajattelimme vielä kertaalleen testata keitintä. Iha pätevä pelihän tuo on. Litrasella kattilalla sai juuri puuro ja kahvivedet kiehautettua. Aikaa se otti noin kolme minuuttia.

Keittimessä on reguloitu kaasun syöttö, jonka ansiosta keitin imee kaasupullon tyhjäksi asti ja keitin toimii myös kylmemmässä kelissä. Sarekissa saimme kyllä veden kiehumaan, mutta ei se ihan kolmessa minuutissa porissut.

Kattilassa on kahvat ja päälle saa neopreenisuojan. Keitin on muutenkin melko mukava käsitellä ja kivan pieni. Se vaikuttaa jämäkältä ja kestävältä. Heliseviä ja heiluvia osia ei ole. Poltin ja kaasu (100g) mahtuvat juuri ja juuri kattilan sisään siten että kannen saa kiinni. Kattilan kannessa on pieni tuki, jonka saa kiinnitettyä kaasun pohjaan. Se lisää tukevuutta epätasaisessa maastossa.

Hieman hankaluutta aiheuttaa kattilan irrottaminen polttimesta, sillä keittimen pohjaan tulevan kaasun kierteet ovat samansuuntaiset kuin kattilan irroitusmekanismi. Tämä johtaa siihen että jos pidät kiinni kaasupullosta ja yrität irroittaa kattilaa keittimestä alkaa kaasupullo irtoamaan keittimestä. Keittimessä on myös piezzo-tyyppinen sytytin, joka on toiminut moitteettomasti. Keittimen tehonsäätäminen toimii hyvin ja käytännössä portaattomasti.

MiniMo on hyvä valinta vedenkeittämiseen ja kaikkiin niihin reissuihin missä liikutaan pienellä ja kevyellä varustuksella. Meidän keitinperheeseen MiniMo ei nyt kotiudu, mutta uskallamme sitä kuitenkin suositella tehokasta ja kompaktia kaasukeitintä hankkivalle.

Meidän aamu jatkui kotimatkan merkeissä samaa reittiä takaisin ja kotisohvalle päiväunille.

Mari & Markus

Yöpymissaldo:
+2
33/100

Bom-Bom-BodomTrail

Tänään ulkoiltiinkin hieman erilaisissa merkeissä, kuin on näissä blogipostauksissa on yleensä totuttu näkemään. Oli nimittäin se päivä vuodesta, kun polkujuoksu kausi polkaistiin ekalla kisalla käyntiin. Kisa oli nimeltään Bodom Trail, paikkana Espoon Pirttimäki. Tapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa ja se on osa Buff Trail Touria, joka on Suomessa järjestettävä polkujuoksukisakiertue. Tapahtuma on erittäin suosittu ja tänä vuonna yli 900 henkeä lähti kiertämään reittiä. Kisa juostaan Nuuksion ja Pirttimäen väliin sijoittuvassa maastossa eli meille tutuissa lenkkimaastoissa, lähes takapihalla.

Osallistujamäärältään Bodom Trail on suurin Suomessa järjestättävä polkujuoksukisa. Pisin juostava matka on noin 21 km, eli puolimaratonin verran. Maaston teknisyys tekee reitistä haastavan.

Viime vuoden rankasta, mutta positiivisesta kokemuksesta jäi sen verran hyvä maku, että päätimme ilmottautua heti kun paikat tulivat myyntiin. Hyvä näin, sillä tapahtuma myytiin loppuun  nopealla aikataululla. Ilmoittautumisen jälkeen sitten tajusimme, että Marin maantiepuolimaraton, jonne oli myös paikka hankittuna, oli samalla viikolla. Mari siirrettiin huoltojoukkohin ja toinen lippu myytiin eteenpäin. Minä kuitenkin otin haasteen vastaan.

Viime vuodesta viisastuneena tuli harjoituskilometrejä hieman enemmän. Kuitenkin, koska kisa on näin alkukaudesta, niin pääse noita maastokilometrejä tulemaan hieman vähemmän. Niin kauan kun lähipolut ovat jäässä, ei maastoon tule juurikaan mentyä. Muutaman kunnon lenkin sai kuitenkin alle.

Reitti oli siis tuttu ja "turvallinen" (muutamat nilkkojen nyrjäytykset nähtiin). Bodom trail juostaan kahdessa osassa. Ensin oli 12 km mukavaa polkujuoksumaastoa. Aurinko paistoi, hymy oli herkässä ja meno oli mukavaa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen juostaan maalialueen läpi ja juoksija voi valita, jättääkö juoksut siihen vai jatkaako toiselle noin 9 km mittaiselle kierrokselle. Olin tehnyt päätöksen jo etukäteen, joten matka jatkui ilman pohdintoja toiseen koitokseen. Jälkimmäisellä pätkällä meno muuttuikin paljon rankemmaksi. Oli kiviä, kantoja, kaatuneita puita, mutaa, suota, ylämäkiä ja jyrkkiä alamäkiä. Viime vuodesta viisastuneena osasin kuitenkin varautua tähän ja ensimmäiset 12 km tuli mentyä aika rauhallisesti, että voimia riitti vielä viimeiselle 9 km:lle.

Reitti oli merkitty erinomaisesti ja vaikka lähes kahden päivän sateet olivat muuttaneet muutamat kohdat aivan täydeksi mutavelliksi oli koko 21 km mukavaa juostavaa. Kokonaisuus oli oikein onnistunut ja fiilis maalissa erinomainen. Liekö onnistunut tahti vai alkaako kroppa pikkuhiljaa tottumaan juoksutouhuun, sillä kisan jälkeisistä fiiliksistä oikein nautti. Viime vuoden aika 2:44 parantui vain muutamalla minuutilla, mutta jälkifiilisten perusteella tämä loi uskoa tuleviin syksyn koitoksiin. Endorfiinihuuruissa päätin ilmoittautua mukaan jo buukatun Pyhän tunturimaratonin lisäksi myös Pallakselle, ensimmäiselle ultramatkalleni.

Koko tapahtumasta jäi hyvä fiilis ja voin suositella sitä lämpimästi. Tapahtuma on kasvanut kivasti ja tuote-esittelijöistä, myyntikojuja oli Pirttimäen kisakeskuksessa edellisvuotta enemmän. Tänä vuonna 12 km ja 21 km matkat olivat saaneet kylkeensä myös 6 km kuntosarjan, joten polkujuoksukisan makuun pääsee myös melko matalan kynnyksen kautta. Vielä ei onnistu ilmoittautua ensi vuoden kisaan, mutta kun voi, olen ensimmäisten joukossa ilmoittautumassa.

Markus

Yöpymissaldo:
Vappua vieteltiin Repovedellä, siitä hyvästä:
+4
31/100

Suomen yli 1000m huiput

Nyt kun Sarekin reissun kamat alkavat olemaan paikoillaan, ajatukset täyttyvät jo seuraavista. Kesä on jo ihan kohta ja loma suunnitelmia pitäisi alkaa lyömään lukkoon. Loman ensimmäinen osio sai tänään päivämäärät ja kellon ajat, kun varasimme lennot Malagaan kesäkuulle. Espanjan reissu tulee toivottavasti olemaan semmoinen kiva kombo löhöilyä ja nautiskelua sekä treeniä ja ulkoilua.

Loput lomat olemme ajatelleet käyttää elokuun lopussa, mutta sen osalta suunnitelmat ovat olleet vielä auki. Ensin olimme lähdössä Lyngeniin, sitten Sarekiin, sitten Pohjois-Kalotille, sitten vielä Mont Blancille ennenkuin postiluukusta tipahti Latu ja Polku-lehti ja luettelo Suomen yli 1000m huipuista.  Niitä on yhteensä 15 kpl. Ja koska tämä kesä menee jo valmiiksi enemmän ja vähemmän juostessa, niin siitä se ajatus sitten lähti. Josko kävisi kaikki huiput läpi yhdellä reissulla, kevyillä kamoilla ja puolijuoksua.

Emme toki ole ensimmäiset, jotka ovat tällaisen päähän piston saaneet. Pekka Variksen reissukertomuksista löytyi vuodelta 2009 saman idean toteuttaminen. He kävivät kaikki huiput läpi viikossa pitkälti rinkka koko ajan selässä edeten huipulta huipulle. Me ajattelimme käyttää samoihin huppuihin toista viikkoa ja erillaista lähetymistapaa. Tuo rinkan kantaminen ei ole mitään meidän lempparipuuhaa, joten mieluummin vaeltaisimme kivalle paikalle ja pystyttäisimme siihen basecampin. Siitä voisimme sitten pinkoa huippuja läpi parin päivän aikana palaten aina illaksi teltalle, ehkä levätä yksi päivä ja siirtää koko sirkus sitten seuraavaan paikkaan. Basecampit siirtyisivät suunnilleen Kilpisjärvi-Halti reitin mukaisesti.

Huiput ovat jo ympyröity karttaan. Tulisi jo se kesä!

Yöpymissaldo:
La-su Nuuksion Haukkalammella
+2
27/100

Viisi miestä ja pari Áhkkáa

Lomat lusittu tällä erää ja jo viikon verran palauteltu itseämme jo takaisin arkimoodiinkin. Reissu meni loistavasti!

Hiihtelyt alkoivat sunnuntai aamuna kahdeksan aikaan aamulla, kun olimme saavuttaneet 16 h ajamien jälkeen saavuttaneet Ritsemin tunturiaseman, haukanneet aamupalat ja pakanneet ahkiot. Laskimme alas tunturiasemalta Akka Jaure -järvelle. Siellä meitä odotti reisuun ensimmäinen luulot pois koettelemus. Ensimmäiset neljätuntia meni semmoisessa tuulessa, ettei paljoa tehnyt mieli jäädä taukoilemaan, eikä paljon muutakaan. Mutta hei tähän oli varauduttu, eikö.... Ensimmäiset pari tuntia nauaratti ja fiilis oli että hei tätä tää nyt on ja jälkimmäiset pari tuntia meni miettiessä, että eikö me kohta jo alettaisiin olemaan vastarannalla ja mitä jos koko viikon on tämmöistä....

Puolilta päivin saavuimme Akka Stugornoille järven vastarannalle ja päätimme ensin tehdä lounasta tuvan suojissa. Hetken siinä istulkeltuamme äänestimme yksimielisesti jäävämme mökille ensimmäiseksi yöksi. Edellisen yön ajomatka oli tehnyt tehtävänsä ja kun kukaan ei ollut nukkunut paria tuntia enempää edellisenä yönä, kunnon unet tulivat tarpeeseen. Kulutimme iltapäivän tavaroiden modaamiseen ja käytimme tuulta hyväksemme ja harjoittelimme telttojen pystytystä kovassa tuulessa.

Maanantaina heräsimme 10h yöunien jälkeen ja lähdimme hiihtämään Vuojatådno-joelle. Ylitimme joen ja seurailimme sitä miettien mistä kohtaa olisi hyvä ampaista kohti ylös vuoristoon. Lounas aikaan olimme löytäneet hyvän solan, mistä päätimme yrittää ylös. Monen päivän ylämäkeen hiihtäminen alkoi. Nautiskelimme lounasta auringonpaisteessa ja fiilistelimme kuinka meitä nyt hellittiin. Mukavaa vastapainoa edellisen päivän tuulelle. Pääsimme nauttimaan yhdestä alamäestäkin, kun laskeuduimme Sjnjuvtjudisjávrásj -järven ja siitä jatkuvan joen uomaan yöpymään.

Seuraava päivä jatkui ylämäellä. Näkyvyys oli huono ja harmittelimme sitä hieman. Nyt kun aloimme olemaan niillä alueilla, missä komeita huippuja olisi ollut mitä katsella. Hiihtäminen alkoi sujua jo rutiinilla, eikä tasaisen tappava loiva ylämäki tuntunut niinkään pahalta. Yöpaikaksi valikoitui Suottásijåhkå-järvi Niják-huipun lähellä. Iltaa kohden ilma selkeni ja huiput paljastuivat. Kiipesimme vielä iltapuhteeksi läheiselle töppyrälle, koska näytti ettei sinne olisi pitkä matka lainkaan. Iltahan siihen meni.

Neljäntenä päivänä taas tuuli. Ei onneksi niin paljon kuin ensimmäisenä päivänä. Matka kiersi kohti Áhkká massiivia. Näkyvyys oli aamupäivästä melko nolla ja mitä pidemmälle päivää mentiin sitä sinkimmäksi keli meni. Jos/kun huippu pilkahti näkyviin, siitä ilmoitettiin koko seurueelle, ettei vain tämä hetki menisi ohi keneltäkään. Hautasimme myös haaveemme Áhkkán yhdelle huipuista nousemiselle, sillä epäilimme ettei huominenkaan olisi sen selkeämpi. Lisäki yöpymispaikan valinta helpottui, kun reitti jatkui Áhkkán eteläpuolella.

Ajattelimme päästä tuulta pakoon Áhkkán kupeesta löytyvään kainaloon. Aurinko pilkistäytyi sen verran, että näimme kohdan, josta pääsisimme suojaan. Mitä lähemmäs kainaloa lähestyimme, sitä sankemmaksi sumu kävi. Lopulta hiihdimme Marin, johdolla jonossa, Marin vääntäen väkisin oikealle. Tuulelta emme koskaan päässeet täysin suojaan, mutta jossain vaiheessa vaan päätimme että nyt on hyvä ja kaivoimme teltoille kolot. Jälkikäteen GPS:tä katsottuamme, oli kiva huomata, että itseasiassa olimme juurikin siellä missä pitikin, kaikesta väännöstä huolimatta. Menimme telttoihimme, eikä kukaan lähtenyt teltasta muutakuin jos oli ihan pakko. Me lämmitimme benkeittimellä teltan 38 asteiseksi ja keulimme asiasta naapuritelttaan huudellen.

Torstai aamuna Inkkarit hoitivat aamutoimensa rivakasti ja muun retkueen vielä pakkaillessa kiipesimme yöpaikkamme rinnettä ylös ja laskettelimme puuteria pitkin takaisin teltoille. Markuksella onnistui telemark-käännökset noin ihan ok ja Marikin aurasi suksilla melkein koko matkan pystyssä. Tästä eteenpäin matka tulisi olemaan alamäki voittoinen. Sumu oli edelleen sankka.

Laskeuduimme takaisin alas Boávtjosjavrre-järvelle ja solaa pitkin lounaaseen. Lounaan jälkeen alkoi koko retken yksi hauskimmista etapeista: alamäki! Noin 200 korkeusmetriä tipahti noin tunnissa ja sumu jäi ylös. Lämpötila pyöri nollassa ja aurinko muistuteli itsestään. Lumi alkoi tarttua suksen pohjiin. Juusolla leikkasi kiinni, kun lumipalloilla hiihtäminen ei oikein luonnistunut ja päätti kävellä hiihtämisen sijaan. Parinkymmenenminuutin kävely/juoksu/rämpiminen teki tehtävänsä ja Juuso totesi, että jopa lumipalloilla hiihtäminen on kevyempää kuin käveleminen hangessa. Sukset palasivat jalkaan.

Viimeinen telttayöpaikkamme oli Vuojatådno-joen lähellä. Olimme jo päättäneet palkita itsemme ja viettää viimeisen yön jälleen Akka Stuganilla. Oli mukavaa, kun ilta oli lämmin, selkeä ja tyyni. Pidimme pyjamabileet meidän teltassa. Herkuttelimme Juuson äidin tekemällä taatelikakulla, rommikaakaolla, pääsiäismunilla ja Pringelseillä. Teltta lämpesi ilman bensakeittimen pöhinääkin lähemmäs 20 asteeseen.

Perjantain hiihdon piti olla pelkkä hujaus takaisin mökille. Suunnittelimme jopa päiväsaunaa Akka Stugorrnoiden tynnyrisaunassa. Aurinko helli ja lumi tarttui suksien pohjiin. Hujaus ottikin seitsemän tuntia. Päiväsauna vaihtui iltasaunaan, jossa saimme huomata kasvojemme ottaneet vähän osumaan auringosta, tuulesta ja pakkasesta. Muutamat ensimmäiset löylyt olivat kaikkea muuta paitsi nautintoa. Täysikuu möllötti Áhkkán huippujen lomassa.

Viimeinen päivä starttasi jo neljältä aamuyöstä. Halusimme olla ajoissa Ritsemissä, että olisimme mahdollisimman aikaisin Oulussa, koska Saksan vahvistuksemme Johanneksen lento lähtisi sunnuntai aamuna kuudelta kohti Saksanmaata. Koko reissu oli tähän asti ollut maksimissaan kymmen astetta pakkasella. Nyt unihiekat silmissä jäätyi kiinni. Hiihtelimme ensin kuun valossa ja pian aamun valaistuessa kovassa pakkasessa yli Akka Jaure järven. Olimme Ritsemissä ennen kahdeksaa.

Takana oli aika tarkalleen 90km hiihtokilometrejä ja laidasta laitaan koetut kelit. Ei muuta kuin energiajuomaa naamariin ja kohti Oulua. Upea reissu, hyvä että tuli tehtyä. Kiitos kaikille mukana olleille, eli Villelle, Johannekselle, Juusolle ja Ripelle.

Yöpymissaldo:
+12
23/100

+ Mari oli viikonlopun partioretkellä ja yöpyi riippumatossa
+2
25/100

1/4-osa kasassa ja 1/3-osa vuotta mennyt. Tarttis kiriä....

Sarek calling

Reissua pukkaa. Vihdoin ja viimein! Nimittäin pitkään suunnittelemamme hiihtovaellus odottelee toteutumistaan loppu viikosta. Alunperin ajatuksena oli hiihtää Perämeren yli Ruotsista Suomeen, mutta eihän siellä mitään jäätä enään ole. Kohde vaihtui Pohjois-Ruotsiin ja Sarekin kansallispuistoon. Ei huono tämäkään vaihtoehto. Starttaamme matkaan kohti pohjoista lauantaina siten että pääsisisimme suksille sunnuntai iltapäivästä. Autot jätämme Ritsemin tunturiasemalle ja tarkoituksena on koluta vajaan viikon verran Sarekin pohjoisosia kuuden hengen retkueemme kanssa.

Loma lähenee ja usein lomaa odottavat ihmiset tuntuvat käyvän kärsimättömiksi, kun aika ei tunnu kuluvan tarpeeksi nopeasti. Meillä tuntuu olevan nyt tilanne juuri toisinpäin, sillä mitä lähemäpänä loma on, sitä enemmän tietää, että on vielä reissua varten tehtävää. Kuivuri on alkanut hurista viime viikonloppuna ja sitä hurinaa saakin nyt sitten kuunnella varmaan melkein reissun alkuun asti. Ahkio muuttaa tänään olohuoneeseen ja teltat ja makuupussit alkavat hakemaan paikkojaan kasseista.

Kappas, kun tuli manituksi tuo teltta. Niin, että meillä on uusi tooosi hieno teltta. Meidän uusi talvivaellususkottavakumppanimme on Helsportin Svea 3 Camp. Kävimme testaamassa punakeltaista kaunotartamme viime viikonloppuna Nuuksiossa ja hyväksyimme Svean tiimiimme. Ensitutustumisella Svea sai plussia tilavista sisätiloista sekä erittäin näppäristä yksityiskohdista, joista voi mainita mm. lukuisat säilytystaskut sisäteltassa (toistakymmentä taskua + katon gearloft) sekä näppärät lenksut, joilla saa myrskynarut siististi pakettiin.

Miinuksia Svea keräsi ilmanvaihdosta ja ison miinuksen kaarituunneleista. Telttaa pystyttäessä kaari tökki tunnelissa. Samaan harmitukseen olemme kyllä törmänneet muissakin Helsportin teltoissa. Mutta overall, onhan se nyt aivan hullun siistin värinen (joo, maksettiin väristä vähän extraa), joten mitä noista pienistä pysytys- ja käyttöongelmista!

Uusi teltta ei ole ainoa ihmetyksen aihe reissua suunnitellessa. Sarek on koko porukalle uusi tuttavuus. Alue ei ole mikään helpoimpia vaelluskohteita sillä sääolot voivat muuttua hyvinkin nopeasti ja pahimmillaan lyödä stopin koko etenemiselle. Alueella on lumivyöryjä ja tuuli voi olla erittäin voimakas. Ryhmämme on aika suuri ja varsinkin talviretkeilykokemus hyvinkin ryhmän sisällä vaihteleva.

Olemme jakaneet kuuden hengen porukkamme pareihin ja jokainen pari vetää mukanaan yhtä ahkiota, huolehtii oman ruokapuolensa reissussa ja yöpyy samassa teltassa.  Turvallisuuspuoli on otettu huomioon suunnittelussa huomattavasti tarkempaan käsittelyyn. Ennen lähtöämme erämaahan, käymme jättämässä tunturiasemalle matkasuunnitelman, josta käy ilmi ketä liikku ja missä liikutaan ja milloin olemme tulossa takaisin. Reitin olemme suunnitelleet siten, ettei ainakaan kiire pitäisi tulla ja koko porukalla on asialliset varusteet ja telttojen pitäisi kestää vähän rankempikin riepotus.

Odotettavissa on siis todennäköisesti mitä huikein retki kaikkine haasteineen. Nyt ei muuta kuin sormet ristiin, että kelit on kohdallaan ja muutamat extratunnit vuorokauteen tällä viikolla, että saadaan kaikki valmiiksi ajallaan.

Mari ja Markus

Yöpymissaldo:
+2

11/100

Retkikeitin olympialaiset

Lauantaipäivä eikä mitään suunnitelmia. Tuntuu olevan vähän harvinaista herkkua nämä. Facebookissa pörrätessäni silmiini osui Varuste.netin lauantaipäivän tapahtuma: Retkikeitin Olympialaiset. Ei siis muuta kuin katsastamaan mikä meininki.

Olympialaisten kilpailijoina olivat pienempien keitinten kisassa Jetboil MiniMo, MSR Windboiler ja Primuksen Eta Lite sekä isompien keitinten kisassa Jetboil Joule, MSR Reactor sekä Primuksen Etapower EF. Kaikki mallit kertovat olevansa kilpailijoitaan nopeampia ja kaasupihimpiä. No kuinka kävi. Jetboil rohmusi kaksoisvoiton. Erot eivät toki olleet suuria, eikä mittaustapa ihan aukoton (kaksi kolmesta lämpömittarista ei toiminut....tai toimikohan se kolmaskaan).

Mielenkiintoista molemmissa Jetboileissa oli reguloitu kaasunsyöttö. Idea on ihan sama kuin reguloiduissa valaisimissakin, eli teho saadaan samalla teholla alusta loppuun, eikä teho hiivu loppua kohti. Molemmat keittimet lupaavat toimia myös pakkasilla.

Lopuksi laitettiin vielä trangia sinolin voimalla pöhisemään. Veden kiehuminen otti niin kauan aikaa, etten jäänyt edes tulosta odottelemaan.

Mari