Viisi miestä ja pari Áhkkáa

Lomat lusittu tällä erää ja jo viikon verran palauteltu itseämme jo takaisin arkimoodiinkin. Reissu meni loistavasti!

Hiihtelyt alkoivat sunnuntai aamuna kahdeksan aikaan aamulla, kun olimme saavuttaneet 16 h ajamien jälkeen saavuttaneet Ritsemin tunturiaseman, haukanneet aamupalat ja pakanneet ahkiot. Laskimme alas tunturiasemalta Akka Jaure -järvelle. Siellä meitä odotti reisuun ensimmäinen luulot pois koettelemus. Ensimmäiset neljätuntia meni semmoisessa tuulessa, ettei paljoa tehnyt mieli jäädä taukoilemaan, eikä paljon muutakaan. Mutta hei tähän oli varauduttu, eikö.... Ensimmäiset pari tuntia nauaratti ja fiilis oli että hei tätä tää nyt on ja jälkimmäiset pari tuntia meni miettiessä, että eikö me kohta jo alettaisiin olemaan vastarannalla ja mitä jos koko viikon on tämmöistä....

Puolilta päivin saavuimme Akka Stugornoille järven vastarannalle ja päätimme ensin tehdä lounasta tuvan suojissa. Hetken siinä istulkeltuamme äänestimme yksimielisesti jäävämme mökille ensimmäiseksi yöksi. Edellisen yön ajomatka oli tehnyt tehtävänsä ja kun kukaan ei ollut nukkunut paria tuntia enempää edellisenä yönä, kunnon unet tulivat tarpeeseen. Kulutimme iltapäivän tavaroiden modaamiseen ja käytimme tuulta hyväksemme ja harjoittelimme telttojen pystytystä kovassa tuulessa.

Maanantaina heräsimme 10h yöunien jälkeen ja lähdimme hiihtämään Vuojatådno-joelle. Ylitimme joen ja seurailimme sitä miettien mistä kohtaa olisi hyvä ampaista kohti ylös vuoristoon. Lounas aikaan olimme löytäneet hyvän solan, mistä päätimme yrittää ylös. Monen päivän ylämäkeen hiihtäminen alkoi. Nautiskelimme lounasta auringonpaisteessa ja fiilistelimme kuinka meitä nyt hellittiin. Mukavaa vastapainoa edellisen päivän tuulelle. Pääsimme nauttimaan yhdestä alamäestäkin, kun laskeuduimme Sjnjuvtjudisjávrásj -järven ja siitä jatkuvan joen uomaan yöpymään.

Seuraava päivä jatkui ylämäellä. Näkyvyys oli huono ja harmittelimme sitä hieman. Nyt kun aloimme olemaan niillä alueilla, missä komeita huippuja olisi ollut mitä katsella. Hiihtäminen alkoi sujua jo rutiinilla, eikä tasaisen tappava loiva ylämäki tuntunut niinkään pahalta. Yöpaikaksi valikoitui Suottásijåhkå-järvi Niják-huipun lähellä. Iltaa kohden ilma selkeni ja huiput paljastuivat. Kiipesimme vielä iltapuhteeksi läheiselle töppyrälle, koska näytti ettei sinne olisi pitkä matka lainkaan. Iltahan siihen meni.

Neljäntenä päivänä taas tuuli. Ei onneksi niin paljon kuin ensimmäisenä päivänä. Matka kiersi kohti Áhkká massiivia. Näkyvyys oli aamupäivästä melko nolla ja mitä pidemmälle päivää mentiin sitä sinkimmäksi keli meni. Jos/kun huippu pilkahti näkyviin, siitä ilmoitettiin koko seurueelle, ettei vain tämä hetki menisi ohi keneltäkään. Hautasimme myös haaveemme Áhkkán yhdelle huipuista nousemiselle, sillä epäilimme ettei huominenkaan olisi sen selkeämpi. Lisäki yöpymispaikan valinta helpottui, kun reitti jatkui Áhkkán eteläpuolella.

Ajattelimme päästä tuulta pakoon Áhkkán kupeesta löytyvään kainaloon. Aurinko pilkistäytyi sen verran, että näimme kohdan, josta pääsisimme suojaan. Mitä lähemmäs kainaloa lähestyimme, sitä sankemmaksi sumu kävi. Lopulta hiihdimme Marin, johdolla jonossa, Marin vääntäen väkisin oikealle. Tuulelta emme koskaan päässeet täysin suojaan, mutta jossain vaiheessa vaan päätimme että nyt on hyvä ja kaivoimme teltoille kolot. Jälkikäteen GPS:tä katsottuamme, oli kiva huomata, että itseasiassa olimme juurikin siellä missä pitikin, kaikesta väännöstä huolimatta. Menimme telttoihimme, eikä kukaan lähtenyt teltasta muutakuin jos oli ihan pakko. Me lämmitimme benkeittimellä teltan 38 asteiseksi ja keulimme asiasta naapuritelttaan huudellen.

Torstai aamuna Inkkarit hoitivat aamutoimensa rivakasti ja muun retkueen vielä pakkaillessa kiipesimme yöpaikkamme rinnettä ylös ja laskettelimme puuteria pitkin takaisin teltoille. Markuksella onnistui telemark-käännökset noin ihan ok ja Marikin aurasi suksilla melkein koko matkan pystyssä. Tästä eteenpäin matka tulisi olemaan alamäki voittoinen. Sumu oli edelleen sankka.

Laskeuduimme takaisin alas Boávtjosjavrre-järvelle ja solaa pitkin lounaaseen. Lounaan jälkeen alkoi koko retken yksi hauskimmista etapeista: alamäki! Noin 200 korkeusmetriä tipahti noin tunnissa ja sumu jäi ylös. Lämpötila pyöri nollassa ja aurinko muistuteli itsestään. Lumi alkoi tarttua suksen pohjiin. Juusolla leikkasi kiinni, kun lumipalloilla hiihtäminen ei oikein luonnistunut ja päätti kävellä hiihtämisen sijaan. Parinkymmenenminuutin kävely/juoksu/rämpiminen teki tehtävänsä ja Juuso totesi, että jopa lumipalloilla hiihtäminen on kevyempää kuin käveleminen hangessa. Sukset palasivat jalkaan.

Viimeinen telttayöpaikkamme oli Vuojatådno-joen lähellä. Olimme jo päättäneet palkita itsemme ja viettää viimeisen yön jälleen Akka Stuganilla. Oli mukavaa, kun ilta oli lämmin, selkeä ja tyyni. Pidimme pyjamabileet meidän teltassa. Herkuttelimme Juuson äidin tekemällä taatelikakulla, rommikaakaolla, pääsiäismunilla ja Pringelseillä. Teltta lämpesi ilman bensakeittimen pöhinääkin lähemmäs 20 asteeseen.

Perjantain hiihdon piti olla pelkkä hujaus takaisin mökille. Suunnittelimme jopa päiväsaunaa Akka Stugorrnoiden tynnyrisaunassa. Aurinko helli ja lumi tarttui suksien pohjiin. Hujaus ottikin seitsemän tuntia. Päiväsauna vaihtui iltasaunaan, jossa saimme huomata kasvojemme ottaneet vähän osumaan auringosta, tuulesta ja pakkasesta. Muutamat ensimmäiset löylyt olivat kaikkea muuta paitsi nautintoa. Täysikuu möllötti Áhkkán huippujen lomassa.

Viimeinen päivä starttasi jo neljältä aamuyöstä. Halusimme olla ajoissa Ritsemissä, että olisimme mahdollisimman aikaisin Oulussa, koska Saksan vahvistuksemme Johanneksen lento lähtisi sunnuntai aamuna kuudelta kohti Saksanmaata. Koko reissu oli tähän asti ollut maksimissaan kymmen astetta pakkasella. Nyt unihiekat silmissä jäätyi kiinni. Hiihtelimme ensin kuun valossa ja pian aamun valaistuessa kovassa pakkasessa yli Akka Jaure järven. Olimme Ritsemissä ennen kahdeksaa.

Takana oli aika tarkalleen 90km hiihtokilometrejä ja laidasta laitaan koetut kelit. Ei muuta kuin energiajuomaa naamariin ja kohti Oulua. Upea reissu, hyvä että tuli tehtyä. Kiitos kaikille mukana olleille, eli Villelle, Johannekselle, Juusolle ja Ripelle.

Yöpymissaldo:
+12
23/100

+ Mari oli viikonlopun partioretkellä ja yöpyi riippumatossa
+2
25/100

1/4-osa kasassa ja 1/3-osa vuotta mennyt. Tarttis kiriä....

Sarek calling

Reissua pukkaa. Vihdoin ja viimein! Nimittäin pitkään suunnittelemamme hiihtovaellus odottelee toteutumistaan loppu viikosta. Alunperin ajatuksena oli hiihtää Perämeren yli Ruotsista Suomeen, mutta eihän siellä mitään jäätä enään ole. Kohde vaihtui Pohjois-Ruotsiin ja Sarekin kansallispuistoon. Ei huono tämäkään vaihtoehto. Starttaamme matkaan kohti pohjoista lauantaina siten että pääsisisimme suksille sunnuntai iltapäivästä. Autot jätämme Ritsemin tunturiasemalle ja tarkoituksena on koluta vajaan viikon verran Sarekin pohjoisosia kuuden hengen retkueemme kanssa.

Loma lähenee ja usein lomaa odottavat ihmiset tuntuvat käyvän kärsimättömiksi, kun aika ei tunnu kuluvan tarpeeksi nopeasti. Meillä tuntuu olevan nyt tilanne juuri toisinpäin, sillä mitä lähemäpänä loma on, sitä enemmän tietää, että on vielä reissua varten tehtävää. Kuivuri on alkanut hurista viime viikonloppuna ja sitä hurinaa saakin nyt sitten kuunnella varmaan melkein reissun alkuun asti. Ahkio muuttaa tänään olohuoneeseen ja teltat ja makuupussit alkavat hakemaan paikkojaan kasseista.

Kappas, kun tuli manituksi tuo teltta. Niin, että meillä on uusi tooosi hieno teltta. Meidän uusi talvivaellususkottavakumppanimme on Helsportin Svea 3 Camp. Kävimme testaamassa punakeltaista kaunotartamme viime viikonloppuna Nuuksiossa ja hyväksyimme Svean tiimiimme. Ensitutustumisella Svea sai plussia tilavista sisätiloista sekä erittäin näppäristä yksityiskohdista, joista voi mainita mm. lukuisat säilytystaskut sisäteltassa (toistakymmentä taskua + katon gearloft) sekä näppärät lenksut, joilla saa myrskynarut siististi pakettiin.

Miinuksia Svea keräsi ilmanvaihdosta ja ison miinuksen kaarituunneleista. Telttaa pystyttäessä kaari tökki tunnelissa. Samaan harmitukseen olemme kyllä törmänneet muissakin Helsportin teltoissa. Mutta overall, onhan se nyt aivan hullun siistin värinen (joo, maksettiin väristä vähän extraa), joten mitä noista pienistä pysytys- ja käyttöongelmista!

Uusi teltta ei ole ainoa ihmetyksen aihe reissua suunnitellessa. Sarek on koko porukalle uusi tuttavuus. Alue ei ole mikään helpoimpia vaelluskohteita sillä sääolot voivat muuttua hyvinkin nopeasti ja pahimmillaan lyödä stopin koko etenemiselle. Alueella on lumivyöryjä ja tuuli voi olla erittäin voimakas. Ryhmämme on aika suuri ja varsinkin talviretkeilykokemus hyvinkin ryhmän sisällä vaihteleva.

Olemme jakaneet kuuden hengen porukkamme pareihin ja jokainen pari vetää mukanaan yhtä ahkiota, huolehtii oman ruokapuolensa reissussa ja yöpyy samassa teltassa.  Turvallisuuspuoli on otettu huomioon suunnittelussa huomattavasti tarkempaan käsittelyyn. Ennen lähtöämme erämaahan, käymme jättämässä tunturiasemalle matkasuunnitelman, josta käy ilmi ketä liikku ja missä liikutaan ja milloin olemme tulossa takaisin. Reitin olemme suunnitelleet siten, ettei ainakaan kiire pitäisi tulla ja koko porukalla on asialliset varusteet ja telttojen pitäisi kestää vähän rankempikin riepotus.

Odotettavissa on siis todennäköisesti mitä huikein retki kaikkine haasteineen. Nyt ei muuta kuin sormet ristiin, että kelit on kohdallaan ja muutamat extratunnit vuorokauteen tällä viikolla, että saadaan kaikki valmiiksi ajallaan.

Mari ja Markus

Yöpymissaldo:
+2

11/100

Lapakisto

Talvi näyttää harmillisesti taittuvan kevääksi (JeeJeeJeeKevätKevätKevät). Pääsiäisen alle suunnittelmamme Perämeren reissu näyttää kääntyvän plan-B:n puolelle, koska vastassa meillä olisi pelkkää ahtojäätä ja merta ja viikonlopun Päijänteen pyrähdyskin joutui perjantai aamuna vaihtoon, sillä edessä olisi ollut pelkkää vesihiihtoa.

Lähelle Lahtea piti päästä ja yksi yö riitti. Arvoimme retkikohteeksemme Lapakiston luonnonsuojelualueen. Parkkipaikalle päästyämme oli jo pimeää ja lähdimme otsalamppujen valossa hiihtelemään kohti Kalliojärven laavua, seurueena Mari, Markus, Juuso ja Ville.

Reitti olikin yllättävän vaihteleva. Ylämäet menivät kirotessa (tai ainakin Juusolla, joka raukka oli ainoa ilman karvoja suksen pohjassa) ja alamäet kiljahdellen ja rypien. Lunta riitti paikoin paljon, mutta välillä alamäkiin sai kivaa lisäjännitystä lumen alta pilkottavista kivistä. Laavulle päästyämme, kaikki oli vuoroin ehtinyt sukeltaa lumeen.

Kalliojärven laavu oli kiva. Se oli kuin mökki ilman yhtä seinää. Nuotiopaikka oli melko kaukana laavusta. Tulet jäivät taasen tekemättä. Kirveen varsi oli rikki ja pelkällä terällä halkominen ei ollut kauaa hauskaa. Lisäksi mukana oli, ei vain yksi vaan kaksi bensakeitintä, joten noin ruuanlaittoavarten tulia ei ainakaan tarvittu. Teimme siis olomme kotoisaksi laavussa ja Villen ja Markuksen käydessä "mun keitin on parempi kun sun keitin"-kisaa, kävimme samalla leppoisaa keskusteltua huutaen yli pöhöttävien keittimien. Ruokaa napaan ja unta kuulaan.

Aamulla matka jatkui Kalliojärven rantaa pitkin pohjoiseen kohti Ahvenlammia ja siitä eteenpäin Pitkäjärvelle. Olemme käyneet pari vuotta takaperin kiipeämässä jäätä Pitkäjärven itärannalla, nyt jäätä ei ollut kuin puolet siitä. Komea paikka siitä huolimatta. Pitkäjärven rantaa myöten etelään ja takaisin autolle. Kiva reissu ja hyvä että tuli tehtyä!

Lapakisto yllätti suosiollan. Lauantaina iltana sai mennä itekseen, mutta sunnuntaina kanssa retkeilijöitä oli runsaasti. Hyvä niin! Lapakistossa on vaihtelevia maastoja, kauniita näköaloja ja hyvät puitteet päiväretkille ja myös näin yöksi piipahtaa. Reitit ovat selkesti merkittyjä ja nuotiopaikkoja ja laavuja on riittävästi.

Ikävä lieveilmiö, joka easy access paikkoihin usein liittyy, oli nähtävissä myös Lapakistossa; roskaaminen. Laavulla ei ollut pelkästään roskia, vaan sieltä löytyi lisäksi kaksi makuupussi ja alusta. Parkkipaikan ulkovessaan oli jätetty vaippa. Mikä ihme siinä on, että niitä omia roskia ei saa vietyä mennessään! Tästä aiheesta saisi kirjoitettua vaikka kokonaan omaa blogin.

Jupinat sikseen ja kohti uusia seikkailuja.

-Mari ja Markus

Yöpymissaldo:
+2

9/100

Matka sinne missä tuhmia kuunnellaan. Osa II

Joulupukki ja Korvatunturi alustuksen jälkeen oli aika itse reissulle. Alkufiilistelyt luettavissa osasta I. Reissukavereiksi Korvatunturille lähti Ville, Juuso ja Elias. Loppiaistiistaina Mari tipautti minut Lahteen odottamaan starttia.

Tiistai-ilta meni jäitä poltellessa. Istuskelimme Juuson tukikohdassa ja odottelimme, että kello vaihtuisi seuraavan päivän puolelle, jotta matkanteon voisi aloittaa. Syy miksemme lähteneet heti oli simppeli, halusimme vierailla Haaparannassa matkan varrella. Eliaksella oli tarve kuoritakille, Ville tarvitsi pitkät kalsarit ja minä Fazerin Kina-karkkeja. Yhden aikaan yöllä auto starttasi.

Matka Savukoskelle kysyi istumalihaksia, sillä kaikkine taukoineen matka kesti melkein 16 tuntia. Vierailimme matkalla Haaparannan Haglöfs ja Naturkompaniet Outleteissa ja kaikki saivat mitä halusivatkin. Ruoka ja eväs puoli hoidettiin samalla reissulla Tornion Prismassa, muuten pysähdyimme pikku tauoille ja lounaalle Rovaniemen paikkeille. Eipä siinä mitään, meillä ei ollut kiire mihinkään.

Perillä eli Eliaksen Ukin lapinmökillä aloitimme mökin lämmityksen, ruokien valmistuksen sekä retkelle tarvittavien tavaroiden pakkaamisen sekä testaamisen. Ongelmia ilmeni heti; bensa-keittimen pumpussa oleva nahkainen "kuppi", jolla pumpataan paine polttoainepulloon oli päässyt ilmeisesti hieman kuivumaan ja repeämään. Tästä seurasi paineeton pullon ja ongelma.

Varaosaa ei ollut, mutta nopean analyysin jälkeen päättelimme Villen kanssa, että pumpun saisi korjattua asentamalla pienen muovisen prikan nahkakupin toiselle puolelle. Ville ryhtyi askartelemaan sellaista ja tovin kuluttua bensakeitin saatiin toiminta kuntoon.

Kun kamat alkoivat olla kasassa, alkoi suksien testailu. Arsenaalista löytyivät parit Madshusin tunturisukset, metsäsukset mallia SA-int ja OAC XCD:t. Latupohjana oli oletettavissa moottorikelkka reitti, joten kovin syvää kahlaamista ei olisi odotettavissa. Tavarat pakkasimme reppuihin ja yhteiset tavarat ahkioon.

Keskiviikko aamu sarasti ja olimme sopineet, että hiihtämään pitäisi päästä kello 11:00. Tovihan siinä sitten kuitenkin vierähti ennen kuin olimme pelipaikoilla Kemihaarassa ja lopulta seurueemme sivakoi kohti kairaa noin kello 12:30. Siinä vaiheessa aurinko olisi aloittanut jo laskunsa, mutta kun aurinko jo oli jo valmiiksi pysytellyt tiukan pilviverhon takana, ei siitäkään kannattanut murehtia. Taivaalta satoi jotain alijäähtyneen veden ja lumisateen sekoitusta ja pakkasta taisi olla muutama aste.

Hiihtomatkaa kertyi ensimmäiselle päivälle noin10km ja olimme Vieriharjun autiotuvalla jo hyvissä ajoin. Moottorikelkkauralla oli hieman lunta, mutta kova pohja teki etenemisestä vaivatonta ja mukavaa. Vieriharju on ehdottomasti hienoin autiotupa millä olen koskaan käynyt. Se on tilava ja hyvin kalustettu ja siellä on sauna. Aikamoisen herraskaisesti päästiin nukkumaan, kun jokaiselle oli oma patja talonpuolesta ja lähes parisänkyä vastaava tila missä pyöriä.

Ilta meni saunoessa ja ruuan parissa. Ruokana oli "bädänggiä", joka tällä kertaa sisälti riisiä, kanaa, vihanneksia. Kanat ja vihannekset oli etukäteen paistettu päätukikohdassa, joten nyt hommaksi jäi vain riisin keitto ja muiden osien lämmittäminen.

Seuraavana aamuna lähdettiinkin sitten itse pääetapille. Matkaa Korvatunturille Vieriharjulta on aikasta tarkalleen 15km. Noin 10km jälkeen saavutaan rajavyöhykkeelle, jossa liikkumiseen tarvitaan erikoislupa. Rajavyöhykkeeltä on palattava yöksi pois, joten minimissään 20km hiihtopäivään tuli varautua. Ohjeistuksessa on myös, että kulkijan tulee tehdä vielä erillinen ilmoitus päivystävälle rajavartialle, milloin on menossa rajavyöhykkeelle. Tämä kannattaa tehdä viimeistään Vieriharjulla, sillä siellä on vielä jonkinlainen kuuluvuus. Ville hoiti ilmoituksen ja saimme hyvät matkan toivotukset. Sukset jalkaan ja kohti Joulupukin maata. Pakkanen huiteli jossain -9 asteen tienoilla.

Keli oli erinomainen. Sopiva pikku pakkanen ja sen ei oletettu juurikaan nousevan. Tämä merkitsi myös tulevan telttayön kannalta hyvää. Hiihtelimme aikamme ja saavuimme rajavyöhykkeelle. Rajavyöhykkeelle saapumista ei voi olla huomaamatta. Keltaisia taluaja ja nauhoja ovat maat ja puut täynnä.

Rajavyöhykkeellä ei saa yöpyä, ei edes luvan kanssa. Lupaa kun ei heru. Jätimme siis ahkion odottamaan paluutamme. Otimme ruokailutarvikkeet sekä reput ja lähdimme kohti Korvatunturia. Matka oli ylämäkeä noin 5km. Sovimme, että syömme sitten huipulla.

Metsikkö jatkui ja puut alkoivat pienenemään, merkki siitä että huippua kohti mennään. Reitti kiertää aika pitkälle itään, ennenkuin tulee poroaidan luo ja seurailee sitä loivaan ylämäkeen kohti aidassa olevaa aukkoa. Aukon jälkeen alkaa loppusuora, missä noustaan hieman jyrkempi osuus kohti huippua. Missään vaiheessa ei tuntunut mitenkään ylivoimaisen pahalta, lukuun ottamatta viimeisiä nousumetrejä.

Huipulla tuli konkretisoitui sanonta "huipulla tuulee". Pikku pakkanen ei tuntunutkaan enää niin kivalta, kun se puhalsi 15m/s tuulen kanssa. Korvatunturin huipulla on vartiomiehen tupa, joten pamautimme suoraan sinne keittelemään sapuskat. Kävimme kuitenki ulkona ottamassa muutamia kuvia. Venäjän puoleinen huippu on jo Suomen mittapuulla näyttävän näköinen. Olisihan se kiva jos meltäkin löytyisi tuollaisia "mini-vuori". Ei auta kuin tyytyä näihin mitä on, ja onhan meillä on kuitenkin se oikea Joulupukki kun naapurissa asuu vain mikä lie Pakkasukko.

Pimeä hiipi kuin varkain ja huipulta laskettiin alas otsavalojen avulla. Juuso pääsi nauttimaan kunnon polvituntumasta, sillä otsavalon virta oli lähes kokonaan loppu. Mäki oli suhteellisen jyrkkä, joten lähes intuitiolla mentiin. Alas päästiin ilman kompurointi ja viisi kilometriä rajavyöhykkeelle menivät kuin siivillä.

Päästyämme takaisin Rajavyöhykeelle nappasimme ahkion mukaan ja jatkoimme matkaa vielä noin kilometrin verran, kunnes polun eteläpuolelta löytyi mukava leiripaikka. Tamppasimme suksilla telttoille pohjat ja annoimme niiden jäätyä hetken ennen telttojen pystytystä. Sillä aikaa kun toinen pari pystytti telttoja niin toiset tekivät ruokaa. Ruuan jälkeen olikin aika käydä nukkumaan.

Aamulla heräsimme lumisateeseen, joka ei tullut taivaalta. Telttojen räppänät olivat jääneet avaamatta riittävän tuuletuksen varmistamiseksi, joten hengityshöyry oli jäätynyt teltan sisäpinnoille. Pieni sisäinen lumisade ei haitannut, vaan herätti ripeästi. Pakkanen oli ehkä hieman noussut yön aikana ja ilma alkoi tuntua jo hieman kirpeältä. 

Edessä oli reissun lyhyin päivä. Kevyt 8-9km lenkki takaisin Vieriharjulle. Matkalla mietimme jo mahdollisuutta päiväunille ja että jatkaisimme matkaa takaisin Kemihaaraan vielä samaisena yönä. Toisena vaihtoehtona pohdimme myös Madotojan autiotupaa, joka olisi tarkoittanut 9km lisää lenkkiä päivälle. Pääsimme takaisin Vieriharjulle ja siihen me sitten myös jäimme. Pakkanen alkoi olla jo korkealla ja kämpän lämpömittari rupesi näyttämään jo lähelle -30 celciusta.

Koitti viimeisen päivän aamu. Unta oli otettu lähes kellon ympäri. Aamu sujui normikäytännöllä: puuroa, vettä, paikat kuntoon, puita ja kiehisiä seuraaville. Hieman ennen lähtöä kurkattiin pakkasmittaria ja se näytti noin -28 celsiusta. Se alkoi jo olemaan kylmän puoleista.

Hiihdimme kohti Kemihaara. Tänään oli minun ja Eliaksen vuoro vetää ahkiota ja aloitin ensimmäisellä vuorolla. Ahkion kiskominen sai kevyen hien pintaan, josta seurasi pieni pelko kohta koittavasta kylmästä. Siinä vaiheessa, kun vetovuoro vaihtuisi, hiki jäätyisi. Hieman alle puolessa välissä vaihdoimme vetäjää. Pitkiä taukoja ei pidetty koska kylmä tuli heti. 

Viimeisen poroaidan jälkeen saavuimme aukiolle ja saimme pilkahduksen aurinkoa. Samalla vastaan tuli kairaan suuntaava porukka. Heidän tarkoituksena oli myöskin mennä Korvatunturille. Turinat jäivät lyhyeksi, sillä nyt alkoi tuntua jo erittäin kylmältä. Jatkoimme viimeiselle neljännekselle pikapikaa.

Viimeisen kahden kilometrin kohdalla aloin tosissaan miettimään, mikähän tässä nyt on vikana. Sormet olivat aivan kohmeessa, eikä ne lämmennyt millään, nenän päätä kirveli ja ripset olivat aivan kuurassa. Huikkasin Eliakselle, joka veti ahkiota edelläni, että "olisikohan tuo pakkanen vähän kiristynyt".

Pääsimme takaisin Kemihaaraan. Matka oli tultu aikamoisella vauhdilla, keskivauhti oli noin 4,5km tunnissa. Ville oli hiihtänyt autolle hiukan edeltä ja minä tulin seuraavaksi. Auto ei startannut. Onneksemme Kemihaaran pariskunnalta löytyi laturi sekä auttamishalua. Samalla kun odottelimme että akkuun saataisiin virtaa,  nautiskelimme kahviossa pullaa ja kahvia. Samalla tuli puheeksi kylmä ilma. Kemihaaran emäntä vahvisti epäilymme, pakkanen oli kiristynyt -37 asteeseen.

Olin yllättynyt lukemasta. En koskaan ole ollut vastaavissa lukemissa tai saatikka hiihtänyt 10km tuollaisessa kylmyydessä. Kokemus oli huima ja paleltunut peukalonpää muistuttavat siitä varmasti vielä hetken aikaa. Retki oli kaikin puolin onnistunut, autokin saatiin käyntiin. Ei muuta kuin takaisin mökille, jossa sauna lämpesi ja loppuloma meni rattoisasti.

Markus

Yöpymissaldo:

+3

4/100