London trekking

Lontoo ei ehkä noin ole mikään varsinainen retkeilylomakohde, mutta noin mekin välillä kaipaamme jotain hieman urbaaninpaakin puuhaa. Otimme pikaisen (no nyt jo kk takaperin) lemmenloman Lontooseen ja kiertelimme kaupungin turistinähtävyyksien lisäksi myös tutustumassa paikalliseen outdoor-varustetarjontaan.

Britannia ei ehkä ole mikään retkeilyn mekka, mutta paljon heilläkin on tarjottavaa. Skotlannin ylämailla on vuoria ja ankarampia oloja ja ihan ei tarvitse edes metsään mennä, että gore-takille on käyttöä. Suomessakin tuttuja brittimerkkejä voi luetella ainakin Berghausin, Bridgedale, Rab, Karrimor, Trekmates, Dare 2B, NikWax Outwell sekä Easy Camp.

Kuten meilläkin, myös Briteissä, retkeilytarvikkeiden myynti on jakautunut pääasiallisesti muutaman ison ketjun kesken. Lontoossa retkeilytarvikekauppaiskumme sijoittu pitkälti Covent Gardenin tarjontaan. Ja sitähän riitti, retkeilykauppoja ja brändimyymälöitä samalla mitalla kuin HenkkaMaukkoja shoppailukadulla.

Yksi suurista on Cotswold. Heidän puhelinluettelon paksuinen kuvasto kertoo heidän viettävän 40-vuotis synttäreitään. Cotswoldin myymälöitä löytyy useita Lontoosta ja sen ulkopuolelta. Valikoima on hyvin kattava. Toinen suuri ja hyvin samantyyppinen ketju on Ellis Brigham Mountain Sports. Aavistuksen kapoisampi luettelo, myymälöitä (ainakin Lontoossa) harvemmassa kuin Cotswoldeja, mutta valikoima erittäin kattava. Covent Gardenin myymässä oli myös erikoisuutena jääputous. Kuin iso jääkaappi, missä rahaa vastaan oli mahdollista kokeilla jääkiipeilyä. Vieraillessamme myymälässä henkilökunta opiskeli juuri Suunto Ambitin ominaisuuksia Suunnon edustajan johdolla. Hienoa! Myös suomalaismerkit edustettuna.

Kolmas ketju johon vähän väliä törmäsi, oli Mountain Warehouse. He myivät omia tuotteitaan ja hintataso oli myös muita ketjuja edullisempi. Noin hinnan perässä ei Lontooseen kuitenkaan kannata retkeilykamoja lähteä hamstraamaan. Jos halpaa hintaa etsii, kannattaa Briteistä mielummin tilata verkkokaupasta suoraan Suomeen, esimerkiksi Wiggleltä.

Myöskään minkään päätähuimaavaan valikoiman takia ei Lontooseen saakka kannata lähteä. Brittimerkikien lisäksi hyllyillä oli pitkälti Suomenkin kaupoista löytyviä merkkejä; North Face, Millet, Arc'teryx ja jopa ruotsalaiset Fjällräven sekä Haglöfs. Toki heillä oli myös paljon eroavaisuuksia meidän Partioaittoihin verrattuna. Yhtenä huomiona keskustelimme siitä, kuinka Suomessa myydään todella jäykkiä ja raskaita vaelluskenkiä. Meidän perusvaelluspopojen yli voisi ajaa vaikka autolla yli ilman vaurioita, sillä kyllä kivirantit suojaa ja jäykkäpohja tukee. Näitä ei löytynyt Lontoolaisten kauppojen hyllyiltä, eipä niille toki olisi ehkä heillä käyttökään siellä. Näiden sijaan hyllyt notkuivat kevyemmistä vaelluskengistä ja kalvollisista polkujuoksukengistä. Tai sitten mentiin suoraan lajituotteisiin, hyllyiltä löytyi alppi/vuoristokenkiä ja kiipeilykenkiä.

Monessa muussakin vähän kevyempi riitti. Ei näkynyt Hillebergin pomminkestäviä telttoja kuin pari hassua, sillä suotta sitä varautua ydintalveen kun vedenkestävä suojakin riittää. Suosittu telttamerkki oli meille tuntematon Vango. Ylipäätänsä brittien tapa retkeillä on, ainakin ulkoilumyymälöiden perusteella, huomattavasti camping-henkisempää. Retkeilykauppaan ei tarvitse mennä savunhajuisena kuusen alta, vaan ihan vaikka perhe, joka haluaa viettää viikonlopun melkein luonnossa löytää sopivat tuotteet näistä myymälöistä.

Meille näissä puljussa oli riittävästi outdooria tälle lomalle ja campingitkin hoidettiin varustautuneena vain mansikoilla ja siiderillä Thamesin rannalla.

Mari ja Markus

Riihimäen Erämessut 2014

Ja joutui taas se aika vuodesta, kun suomalainen retkeily-, kalastus-, ja metsästyskansa kerääntyi Riihimäen urheilupuistoon neljä päivää kestäville Erämessuille.

Messut järjestetään vuorovuosin Riihimäellä ja Oulussa. Itse olen päässyt tutustumaan vain Riihimäen antiin ja tämä olikin kolmas kerta peräkkäin messuilla. Aikaisemmat vuodet olen kiertänyt messut pintapuolisesti, messutöiden antamien aikataulujen puitteissa. Tänä vuonna hommia ei ollut kuin lauantaina, joten sain pyhitettyä koko perjantain messujen kiertämiseen.

Metsästys ja kalastus eivät ole niitä suurimpia mielenkiinnonkohteita joten ase-esittelyt, virvelit ja panokset jäivät minulta tutkimatta. Siitä huolimatta messuilla oli paljon nähtävää.

"Telttamaailma" oli ykkös kiinnostukseni kohteita. Tänä vuonna siitä vastasi Scandinavian Outdoor Store, joka tunnetaan myös tuttavallisemin SOS:na. Osastolta löytyi kuutisenkymmentä telttaa. Tutut brändit kuten Jack Wolfskin, MSR, Hilleberg, Marmot, Vaude ja Fjällraven tarjosivat perinteisiä mallejaan. Muutamia uutuuksiakin (ainenkin itselleni) tuli bongattua. 


Mielenkiintoisimpana merkkinä telttaosastolta jäi mieleen Jack Wolfskin. Saksalaisella sudennahalla on tullut muutaman vuoden sisään kivoja uutuuksia kuten Sanctuary II/III, joka on perinteisen tunneliteltan mallinen rotisko kuitenkin muutamalla  erityisemmäksi tekevällä yksityiskohdalla. Teltan kaaret ovat valmistaja mukaan "real-tunnel" malliin taivutettuja. Eli suomeksi, ne nousevat hyvin nopesti ja lähes pystysuoraan ylöspäin luoden hyvin tilaa isommille. Itse lähes 190cm käyttäjänä saatan ahdistua jopa kolmen hengen teltassa, varsinkin talviaikaan, kun pää ja hartiat sivelevät kokoajana sisäteltan seiniä. Sanctuary III vaikutti erittäin tilavalta ja hyvin ilmastoidulta teltalta ympärivuotiseen käyttöön. Nettitarjoushintakin on hyvin houkutteleva; about neljällä sadalla tästä saa varmasti oikein mainion kumppanin. Painoa teltalla on noin 3,8 kg.

Wolfskinilä oli esillä myös toinen kiinnostava malli, Asylum tarp. Tuote on kaikessa yksinkertaisuudessaa mini-kota, jossa on vedenkestävä tiipiimallinen päällikangas ja yksi pysty tolppa pitämässä kokohoitoa pystyssä. Lisävarusteena kotaan saa irtopohjan. Päällikangas ja salkopainavat karvan alle kaksi kiloa ja majoitus on tarvittaessa neljälle suunniteltu. Vaikuttaa erittäin pätevältä varamajoitukselta jos ollaan esim. hut-to-hut tyyppisellä vaelluksella ja kaikki majoituspaikat ovat täynnä. Asylum tarp sopii myös tilapäismajoitukseksi esimerkiksi ulkolounaalle kesken vaelluspäivän huonon kelin yllättäessä.

Itselleni rakkaalta merkiltä Hillebergiltä oli myös perinteiset mallit esillä. Uutuutena Hillebergillä on tänä vuonna oikestaan vain yksi lisäväri (sand), jota ei nyt ollut esillä joten  eipä siitä sitten oikein enempää. Hinnat vain nousee ja jos ei ole ennen tuntunut, niin alkaa jo tuntua.....ihan hirvittää nuo hinnat.

Matka jatkui ja seuraavaksi silmäni osui Subarun osastoon, jossa oli esillä minua jo pidempää kiinnostanut XV-malli. Tämä pienikulutuksellinen crossover olisi oikein hyvä matkapeli jos sen varustaisi pienellä lisätilalla esim. suksiboksilla. Neliveto jossa 22cm maavara, yhdistetty kulutus 5,6l/100km ja pikkusta alle 400litran takatila. Kiinnostaa. Kyllähän jokainen metsässäliikkuja oman nelivedon tarvitsee.....

Suomen Jousimetsästäjäin Liiton osastolla riitti kuhinaa. Jousiammunta tuntui kiinnostavan ja se on mielestäni erittäin hyvä asia. Uskon vahvasti jousimetsästyksen suosion nousuun ja sen että ihmiset kiinnostuvat kokoajan enemmän jousimetsästyksen kaltaisista perinteisistä metsästyksen muodoista. Tälläiset tapahtumat ovat omiaan kertomaan erillaisista metsästys muodoista ja myöskin lisäämään kiinnostusta harrastuksen parissa.

SOS:n myytiosastolla yllätyin ihmismäärästä. Porukkaa ja tavaraa riitti. Edustettuja merkkejä oli muunmuassa Haglöfs, Halti, Ortlieb, Camelbak, Fjällraven, Aquapac, Lundhags plus monia monia muita. Käytännössä osastolla oli lähes kaikki "ykkös" brändit mitä Suomessa myydään. Valikoima oli hyvin kattava. Täältä tuntui kyllä löytyvän varusteet tarpeeseen.

Itseäni kiinnosti normaalisti se hieman hightechimpi kama. Ultra light tuotteet makuupussien ja reppujen osalta päätyi syyniini. Haglöfsiltä löytyy kattava valikoima ultrakevyitä tuotteita. Testasin päälleni windshirt tyyppistä Shield Comp Hoodia, jonka paino liikkuu alle 90 grammassa, hieman koosta riippuen. Kevyeltä se tuntuikin ja myös erittäin istuvalta. Itselläni on ollut Haglöfsiltä muutaman vuoden takainen Intense -sarjan huputon takki. Sillä mennään nyt kyllä vielä, mutta kenties uusi malli on hankinta listalle tulevaisuudessa. 

Tarkoitus olisi myös jossain vaiheessa päivitellä lämpimän kelin makuupussia. Nykyinen Haltin pussi alkaa olla sulkasadon kourissa, joten uuden metsästys oli hyvä aloittaa Riihimäeltä. Olen pitänyt Haglöfsin pusseista ja kotoa löytyy ennestään heidän 3-vuodenajan pussi sekä talvimakuupussi, joihin olen ollut tyytyväinen. Erittäin varteenotettavaksi ehdokaaksi valikoitui Haglöfs Leo +/- 0 -malli  Kuten nimi viittaa, on pussi suunniteltu nollan asteen tienoille. Mallissa oli hienoudet kuten Pertexin päällikangas, viimeisen päälle pörröset untuvat ja kiva väri.

Miinus puolena oli 15cm pitkä vetoketju, jonka kyllä ymmärtää, kun katsoo pussin painoa; 670 grammaa. Painoa oli viilattu muunmuassa jättämällä pesulaput oli pois ja printattaamalla tiedot suoraan sisäkankaaseen. Hintaa säkillä on 420 €, joten ilmaseksi ei tuotakaan pussia hankita. Olisihan sitä silti ihan hieno kannella pitkin tuntureita ja polkuja, lähes olemattomalla painollaan.

Vielä Haglöfsiäkin paremmaksi veti Marmot. Bongasin noin -7 asteen keliin tarkoitetun Marmotin Plasma 15 -mallin. Painoa pussilla on vain 850 grammaa... MITÄ IHMETTÄ!!! Nykyinen kolmenvuoden ajan pussini painaa suunnilleen1 300 grammaa. Huhhhuh! Siinä alkaa olla grammat kohdillaan. Hinta taasen ei puhuttele. Ovh taisi pyöriä 500€ hujakoissa.


Messuteltasta löytyi vielä yksi mielenkiinnon kohteeni nimittäin varavirta lähteet. Yhden osaston nurkasta löytyi minulle uusi Xtorm -merkki. Heidän valikoimasta löytyi varavirtalähteitä ja jo 69 euron hintaan olisi saanut 7300 ma. Tuolla virtakapasiteetilla saa jo ladattua IPad minin (noin 4500ma) ja Iphonen (noin 1500ma) kertaalleen ja jotain jää vissiin vähän vielä ylikin. Virtalähteen saa vielä liitettyä aurinkopaneelin, joten hyvän sään salliessa lataus reissussakin onnistuu.

Kaiken kaikkiaan messut olivat tänä vuonna onnistuneet, ne olivat oiva paikka tutustua uutuksiin ja päivittää varusteitaan tarpeiden mukaan. Kahden vuoden välein ehtii tulla jo niin paljon uutta, että kun vain rakkautta lajia kohtaan löytyy, minusta on messukävijäksi myös vuonna 2016.

Markus

Purkkiruokaa pöpelikköön

Eilen oli sudenpentujen partiotaitokisat Lahdessa. Mari toimi rastipäällikkönä yhdellä rasteista ja oli saanut houkuteltua rastimiehekseen myös antipartiolaisten Markuksen. Päivän aikana noin 50 pentuetta saattajineen kulki rastin läpi. Japani rastilla oli ideana siirtää mahdollisimman paljon herneitä asiasta toiseen syömäpuikkojen avulla.

Kisat menivät kivasti. Sadekin pysyi poissa. Eväsleipien sijasta meillä oli mukana Hot Can. Säilykepurkillinen chicken currya riisillä, jonka saa lämmitettyä omassa purkussaan. Hot Can on yksinkertainen ja nopea valmistaa. Purkin muovinen kansi otetaan pois, kannen alta otetaan metallinen piikki ja se painetaan vuorotellen kolmeen sivussa olevaan reikään. Tämä tekee reiän muovikelmuun josta vesi valuu pohjalla olevaan kalkki astiaan, aloittaen lämmöntuotannon. Sitten säilykepurkin kansi avataan ja ei kun odotellaan, että ruoka on lämmintä. Ruuanlaitto onnistui näppärästi rastin pyörittämisen lomassa. Välillä piti hieman sekoitellen, jotta ruoka lämpiää tasaisesti.

Ennakko-odotuksemme maun suhteen ei ollut asetettu korkealle. Odotimme jotain pussiruuan kaltaista keinotekoisen makusta riisiä sattumineen, mutta maku yllättikin meidät positiivisesti. Kana oli kanaa ja kastike maukasta, koostumuskin oli hyvä. Ruoka pysyi myös hyvin lämpöisenä, vaikka välissä joutui hyppäämään ottamaan pentueita vastaan. Purkin pohjaan ei kannata koskea, sillä siinä saa näppinsä poltettua.

Huonot puolet tulevat ilmi kun purkki on tyhjä. Viimeistään silloin huomaa kuinka paljon painosta on muuta kuin ruokaa ja kuinka paljon jätettä annoksesta jää. Missään nimessä Hot Can  ei ole mikään pussiruokien syrjäyttäjä, eikä osa vaelluksen menua, mutta toimi hyvin tällaisessa tilanteessa. Semmoinen metsikön valmisruoka.

Markus ja Mari

Akkuja lataamassa

Kevään upeiden aurinkoisten kelien siivettelemänä, lähdimme viettämään pääsiäistä etelään, noin niinkuin meiltä nähden, eli Nuuksioon. Mukana meillä oli Nuuksion lodjuvihko, joka määrittelisi mihin suuntaan reittimme milloinkin kulkisi. Vuosia sitten Mari oli partiokamujensa kanssa etsimässä Nuuksioon jemmattuja lodjuja tuloksetta, joten tällä kerralla ennakkovalmistelut tehtiin huolella. Lodjaaminen on eräänlaista old school geokätköilyä. Metsään piilotetut lodjut paikannetaan vihjeiden perusteella, jotka voivat olla esimerkiksi runon pätkiä. Lisää Nuuksion lodjuista ja lodjuvihko löytyvät linkistä. Hauskaa puuhaa, niin ennen retkeä kuin paikan päälläkin!

Haukkalammen parkkipaikka oli aivan täynnä, kun saavuimme Nuuksioon lankalauantaina puolen päivän aikaan. Saimme kuin saimmekin taiteiltua autolle sopivan paikan ja tuhansien muiden retkeilijiden tapaan, mekin pääsimme pöpelikköön. Meille tavalliseen tapaan, lähtö tapahtui jälleen hieman kiireellä ja kun olimme päässeet noin puolen kilometrin päähän autolta, aloimme tarkistamaan mitä tuli mukaan ja mitä puuttuu. Kameran akku oli tyhjä, se oli kyllä ollut latauksessa, mutta jatkojohto tarvitsisi ilmeisesti olla myös seinässä, että akku latautuisi. No onneksi matkassa oli kameroilla varustetut puhelimet….eikun hetkinen….ne oli jäänyt autolle. Tarkemmin ottaen tuulilasin edustalle, auton ulkopuolelle tietysti! Kamera akkuineen takaisin autolle ja tyrkyllä olleet puhelimet mukaan. Ja metsään!

Ensimmäinen lodju löytyi melko helpolla ja voiton riemuisena päätimme seuraavan kohteen. Etenimme melko nopeasti kevyiden varusteiden ansiosta sekä edessä puuskuttavan Ringon vaudittaessa matkaa, mutta aurinkoiset kalliot kutsuivat pysähtelemään. Markus muistutteli tasaiseen tahtiin, että tunturinokosia ei sitten unohdeta. Toinen lodju ei sitten ollutkaan niin helppo. Etsimme soidintantereen lähistöltä syleilyynsä syventynyttä paria tuloksetta. Luovutimme ja kipitimme nauttimaan ilta-auringosta Holma-Saarijärven teltta-alueelle. Ja yön palelimme.

Sunnuntaina odotimme seuraa. Ystävämme Värkki-Viinaset olivat tulossa seuraksemme iltapäivästä. Aamupäivä oli vielä mahdollista käyttää lodjujen etsimiseen. Lähdimme paikantamaan Enttiä ja pian olimmekin jo ihan pelipaikoilla. Otimme suuntaa ja etsimme ja etsimme. Lodjua ei vaan löytynyt. Vaatii vihkon mukaan hoksottimia……No on se nyt, kun kaksi järjenjättiläistä ei yhtä pönttöä löydä! Pienen evästauon jälkeen toinen järjenjättiläinen sitten keksi, että jos yrittäisi vaikka oikean lodjun vihjeiden perusteella paikantaa, niin tulosta voisi syntyä hieman helpommin. Ja niin sitä syntyi, lodju löytyi ja jällleen hymyilytti.

Värkki-Viinaset soitteli ja alkoi tehdä matkaa luoksemme. Puhelimemme alkoi jo pikku hiljaa piiputtamaan tyhjiä akkujaan, kuten myös meidän akut. Lounasta aurinkoisella kalliolla ja ne tunturinokoset. Tunnin verran auringossa teki tehtävänsä ja lähdimme ystäviämme vastaan nenät punaisena.

Siirsimme auton Haltian pihaan ja suuntasimme porukalla Urjaan. Mari kartassa ja kun niitä polkuja niin risteili ja kaikkea, niin lopputuloksena saimme melkein täysympyrän aikaiseksi.  Urjan nuotiopaikka hiljeni päiväretkeläisistä ja saimme valmistaa herkkunuotiosapuskat keskenämme. Tänä yönä laitoimme makuupussit vetoketjuilla yhteen, mutta silti oli vähän kylmä.

Toinen pääsispäivä, talviturkit järveen ja takaisin autoille. Ja siellä se auton reppana tönötti, akku tyhjänä niinkuin tämän pääsiäsen teemaan kuului. Puhelintakin joutui lainaamaan kaverilta kun omasta oli akku loppu. Mikäs siinä Falkin miestä odotellessa kun aurinko paistaa porotti ja tiesi, että seuraavan päivänä pääsisi töihin taas akkuja latailemaan.

Markus ja Mari

Untuvatuotteen pesu

Noin kun kevät näytti jo saapuneen, päätin alkaa pakkailemaan talvitakkeja kesäteloille. Paksua Joutsenen untuvatakkia ei tänä talvena tullut liioiksi käytettyä, mutta silti kaulukset näyttivät törkyisiltä meikistä ja hihansuut likaisilta. Lisäksi takki on tullut heitettyä useammat kerrat suoraan treenin jälkeen hikiselle iholle, joten ennenkuin takki pääsee kesäksi lepäilemään, odotti sitä pesukoneen käsittely.

Untuvatakkia ja untuvatuotteita tulee ihan yhtälailla pestä kuin mitä tahansa muita tuotteita. Säännöllinen tuulettaminen ja ilmavasti säilyttäminen voi pidentää pesuväliä, mutta jossain vaiheessa se peseminen on jokatapauksessa edessä. Jos tuotetta ei saa tai ei uskalla pestä itse, voi sen viedä pesulaan ammattilaisten pestäväksi, mutta useimmat tuotteet voi pestä turvallisesti kotikoneessa, kunhan vain noudattaa pesuohjeita.

Pesuväliä on mahdoton neuvoa. Joutsenen takki on pesty nyt noin joka toinen vuosi, mutta se ei joudukaan oikeastaan muuta kuin meikkivoiteen pahoinpitelemäksi. Sen sijaan metsäuntsarit ovat joutuneet pahimmillaan kaksi kertaa talven aikana koneeseen. Untuvamakuupussia pestään käytön ja hikisten öiden mukaan. Hiki ei tee hyvää yleensä millekään materiaalille, eikä untuva tee tässä mitenkään poikkeusta. Hiki pakkaa untuvia kasaan ja lämmönsitokyky heikkenee ja syövyttää.

Sitten itse pesun vaiheisiin. Ensimmäinen ja kaikkeista tärkein vaihe on LUE PESUOHJE. Joissain pesulapuissa voi olla symbolien lisäksi ihan kirjoitetut ohjeet pesua varten. Lue ne tarkasti ja noudata niitä!

Pestävän tuotteen on oltava ehjä, lisäksi mahdolliset turkissomisteet irroitetaan ja vetoketjut laitetaan kiinni, usein tuote suositellaan myös käännettäväksi ylösalaisin.

Untuvatuotteen pesussa on hyvin tärkeää, että kaikki pesuaine jota pestessä käytetään, saadaan myös huuhdeltua pois, siksi pesuaineen käyttö tulee myös minimoida. Pesuainelokero tulee puhdistaa tarvittaessa siksi ennen pesua. Ei mitään ylimääräisiä pesuaineita ohjelmaan.

Koneeseen laitetaan vain yksi (tai no vaikka kaksi jos ne on pieniä) tuote kerrallaan. Tai ei sillä määrällä väliä, pääasia, ettei konetta ole sullottu täyteen vaan tuotteet saa peseytyä väljästi.

Ennen varsinaista pesua, koneella pyöräytetään huuhteluohjelma. Tuote saadaan läpimäräksi ja varmistetaan, ettei pesuaine jämähdä vain yhteen kohtaan vaan leviää tasaisesti.

Tuote pestään pesuohjeen mukaisessa lämpötilassa normaalilla pesuohjelmalla (siis valko- kirjopyykki on se mun normaali) ja lisähuuhtelulla. Pesuaineeksi laitetaan untuvan pesuun tarkoitettua untuvashampoota, mielummin liian vähän kuin liikaa. Ja ei huuhteluainetta! Ja ei kun pyörimään.

Pesun jälkeen voi vielä tarvittaessa laittaa huuhteluohjelman vielä kertaalleen pyörimään. Jos tuotteeseen jää pesuainetta, se voi liimata untuvia kasaan ja jälleen se ei sido lämpöä. Ja kun tuotetta on huuhdottu riittävästi, tuote lingotaan niin monilla kierroksilla kuin koneesta vaan saa irti.

Sitten alkaa se kamalin vaihe. Kuivatus. Koneeseen laitettaessa untuvatuote on kuin ketun pörheä häntä ja koneesta ulos saakin sitten ottaa ällöttävän rotan hännän. Ensimmäinen reaktio voi olla epätoivoinen, mutta hyväksi se vielä muutttuu.

Jos sinulla on kuivausrumpu, olet onnen pekka, käytä sitä! Sen käytössä en osaa opastaa,  mutta kun noudattaa pesuohjeen ohjetta, ei voi kovin pieleen mennä. Tennispalloja lisää ken tykkää.

Itse en kuulu kuivausrumpueliittiin vaan joudun kärsimään monen päivän kuivatusprojektin. Untuvatuote kuivataan tasossa, ettei untuvat valu pohjalle. Möyhi,  kääntele pöyhi, ravistele, itke, möyhi, kääntele, rukoile, kiroile ja ravistele ja loppujen lopuksi se on kuiva. Pitkän kuivatuksen jälkeen untuvatuote on taas ihana, pehmeä ja pöyheämpi kuin koneeseen mennessä!

Takki oli jo menossa omaan säilytyspussiinsa ja "talvivaatteet" -laatikkoon, mutta nyt kun ulos katsoo, saattapi olla, että kietoudun vielä ihanaan puhtoiseen untuvaan kevättä odotellessa.

Mari

Kuinka savustaa tyttöpartiolainen

Meistä toinen on aina partiolainen ja toinen ei koskaan partiolainen. Markus on vannonut, että hän pysyttelee partiosta erosta ja minä taas on partiolainen yhtä paljon kuin olen nainen tai lahtelainen.

Lippukuntani on pieni länsi-lahtelainen tyttölippukunta Tiirismaan Tähystäjät. Partiouraa minulla on takana nyt noin 18 vuotta. Johdan lippukunnassa seikkailijavartiota, semmoisia 10-12 vuotiaita alakoululasia,  Possujengiä. Niinkuin ehkä monia muitakin tyttölippukuntia, myös meitä on toisinaan varjostanut sukkahousupartiolais-leima ja olemme joutunut tekemään töitä, että meitä ei pidetä partion sijaan tyttökerholaisina, jotka vain askartelee ja leipoo. Viime viikonoppuna olimme sitten tyttöjen kanssa rypemässä sukkahousuihimme reikiä ja kaminatelttailemassa.

Tytöt olivat tosi innoissaan talvitelttailusta. Vaikka alusta alkaen oli selvää, että kaminaan laitetaan tulet klo 18-19 aikoihin, koko iltapäivän vastailin kysymyksiin, että "joko me mennään laittamaan ne tulet? entä nyt?" Kirves ja puukko pysyy yhtälailla tyttöjen käsissä ja halkoja ja kiehisiä syntyi pino tolkulla. Suurin kynnys tuntuu usein olevan uskallus. Mutta kun puita oli pilkottava koko yön edestä, alkoi kirveen käytössäkin jo hiotua kunnon swingiä.

Ja sittenkun lopulta laitoimme kaminaan tulet, teltta lämpesi nollakelissä muutamassa minuutissa lämpöiseksi. Ennen nukkumaan menoa rymysimme vielä taskulammpujen kanssa metsikössä leikkien sardiinipurkkia.

Nukkumaan mennessä teltassa alkoi olla jonkun verran savua. Osa tytöistä joutui lähtemään ulos hengittelemään, sillä silmiä kirveli ja kurkussa tuntui pahalta. Itse nukahdin nopeasti ja herätä yhtä nopeasti. Ensimmäinen kipinätiituvuoro (tyttöinä muutimme mikon tiituksi) alkoi olla pulassa kaminan kanssa. Se puski savua ja paloi huonosti. Ei kun köyhimään tulia ja ylläpitämään tulta tiitujen kanssa. Ja sitten taas yrittämään hetkeksi nukkumista, herätäkseen taas pian uudelleen ylläpitämään tulta. Tätä sitten jatkui aina omaan tiituvuorooni, puoli kuuteen saakka.

Vuoroon ei tarvinut paljoa herätellä, sillä teltta oli aivan jääkylmä ja täynnä savua. Puolen tunnin taistelun jälkeen teltta oli vielä enemmän täynnä savua ja kamina aivan tukehduksissa. Ei tarvinut paljoa tyttöjäkään herätellä, että nyt siirrytään majan puolelle nukkumaan, sillä suurin osa hytisi ja yski jo pusseissaan.

Kun teltta oli tyhjä, avasin kaminan luukun, jolloin tuli taas leimahti palamaan ja savu pakeni luukun kautta telttaan. Polttelin pesän tyhjäksi ja siirryin sisälle nukkumaan vielä tunniksi, ennen sunnuntain ohjelman käynnistelyä. What a night….

Sunnuntaina pääsimme onneksi vielä retken päätteeksi saunomaan, joten kotiin ei tarvinut lähettää ihan niin savunhajuisia lapsia. Lauteilla vielä varmistelin, ettei kukaan nyt traumatisoitunut ja että lähdetäänhän pian uudelleen. Mietimme yhdessä syitä, miksi kamina savutti niin paljon. Matalapaine? Märät puut? Suurin syy oli kuitenkin piipun päässä oleva kipinäsuoja, joka oli liian tiivis ja aamuyöstä aivan tukossa. Ei kai se savu silloin pääse piipun kautta pihalle.

Itse luonnollisesti koin epäonnistuneeni, sillä olin vastuussa retkestä ja kaminayö meni kaikkea muuta kuin niinkuin piti. Sitten kun olin hetken asiaa pureskellut, tulin kuitenkin siihen tulokseen, että se niin vaarallista ole vaikka yö oli ihan kauhea. Meidän tytöt ei ole mitään sukkahousupartiolaisia, jotka pienestä hätkähtää. Toivottavasti, kun he joskus ovat omien vartioidensa kanssa kaminatelttailemassa, heille on jäänyt juuri tuosta yöstä jotain mieleen jota hyödyntää. Ja se kipinäsuoja lähtee siitä piipusta irti just nyt!

Partio vasemmalla
Mari

Kelventeen kierto

Kelvenne on Päijänteen Kansallispuistossa sijaitseva saari. Kesällä saaren luonnonsatamat ovat purjehtijoiden ja muiden vesillä liikkujien ahkerassa käytössä, mutta mikä jottei sinne sopisi talvellakin mennä. Sukset, ahkio ja reput pakun takakonttiin ja kohti Päijännettä.

Klo 15.30 Irti Pulkkilaharju, pilvistä, etelätuulta n. 6m/s, miehistö: Mari, Markus ja Ville
Karisalmen sillan alla oli sulaa. Jäälle lähteminen arvelutti hieman, mutta Markus oli tarkistanut jäätilanteen Padasjoen kunnan ladunhoitajalta. Muutamat virtauskohdat saattoivat olla hieman arvelluttavia ja kiertotie suunniteltiin niiden varalta, muuten teräsjää kantaisi miehistön hienosti.  Lähdimme hiihtämään kohti Kelvennettä, suksi luisti hyvin, mieliala oli korkea, eikä jää antanut merkkejäkään heikkoudesta. Edellisvuoden jääsuhailuista viisastuneena mukana oli GPS-laite sekä kokenut Päijänteen kävijä. Suunnistaminen ei tuottanut vaikeuksia, mutta pimeä yllätti nopeasti Reittimme kulki Karisalmen sillalta Hinttolan saaren sekä Hirvisaaren välistä Kelveneen rantaan. Alunperin olimme ajatelleet kiertää Kelventeen pohjoiskautta, mutta päädyimmekin oikaisemaan saaren läpi Koukunlahden kohdalta. Pääsimme yöpymispaikalle reilun tunnin suunniteltua etuajassa.

20.00 Kiinni Karhunkämmen
Karhunkämmenessä, heti ankkurimaljojen jälkeen, laitoimme nuotion tulille, teltan pystyyn ja aloitimme valmistelemaan illallista. Ruuista ei tällä(kään) reissulla tingitty. Illalliseksi valmistui kanasuikaleita paprikaa ja sipulia currytahnalla maustetussa kookosmaidossa, riisin kanssa tarjoiltuna. Mukana ahkiossa olimme raahanneet niin Muurikan pienen retkipannun, kuin myös nuotiokattilan sekä bensakeittimen omalla kattilalla. Ruokaa oli paljon mutta se uposi hetkessä miehistöön. Jälkkärikaakaot teltassa ja unta kuulaan.

11:30 Irti Karhunkämmen, sumuista, etelätuulta 10m/s
Lauantai aamu alkoi märästi, yöllä oli alkanut sataa räntää tai jotain muuta märkää ja aamu jatkui usvaisena ja sateisena. Lähdimme lykkimään kohti Iso-Lammassaarta laskettelulasit naamalla. Laseja sai pyyhkiä vähän väliä, sillä vaikkei vettä satanut, märkä usva kasteli kaiken. Välissä kuitenkin keli kuivahti niinkin paljon, että uskaltauduimme ottamaan kosteat makuupussit reppuihin ja ahkioon kiinni kuivumaan. Tuulessa ne kuivahtikin melko nopeaan. Tuuli tuli selän puolelta joten matka eteni suht joutuisaan. Keskinopeus liikkeessä oli koko viikonlopun ajan noin 3.4km/h.

13.00 Kiinni Iso-Lammassaari
Lounastauko, pussiruokaa. Pientä kireyttä. Illan aterian suunnittelu uusiksi, bataatit sekä folio oli unohtunut kotiin.

13.30. Irti Iso-Lammassaari
Kierros Lammassaaren ympäri ja kohti etelää ja tuulta vasten. Reitti jatkui Haukkasalon ja Lietsaaren itäpuolelta kohti Ykskoivua. Välillä yritimme vähän jutellakin, mutta jonossa ja tuulessa se on jokseenkin haastavaa. Matka taittui siis ominen ajatusten ja välillä kaverin lauleskeluja kuunnellen. Yhdessä hiljaa oleminen on myös yksi parhaita juttuja vaeltaessa. Porukassa ei koe oloaan yksinäiseksi, keulalla hiihtäessä voi keskittyä siintävään kiintopisteeseen ja perässä hiihdellä valmista latua ilman huolta eksymisestä tai muusta sellaisesta. Ja sitten sitä saa kuitenkin kaikessa rauhassa yksinään nollata ajatuksiaan tai täyttää ne ääriään myöten.

19.30 Kiinni Ykskoivu
Eka kertaa Koivussa sydän talvella. Ei huolta mihin ahkionsa tumppaa, sillä niin oli autiot laiturit sekä poijupaikat. Me parkkeerasimme grillikatokseen ensin ruuanlaiton merkeissä (niin ja sitän ennen ankkurimalja tietenkin!) ja lopulta päädyimme myös yöpymään siellä. Herkkuruoka valmistui ilman foliota ja bataattejakin. Alkupalaksi oli bratwurstia sinapilla, pääruuaksi yrtti-oliiviölyssä paistettuja lohkoperunoita, pekoni-paprika höystöä chili-tuorejuustossa sekä vähän lisää bratwurstia. Kamat sai kuivatettua näppärästi nuotilla ja uni tuli jälleen sen enempiä kyselemättä.

11:10 Irti Ykskoivu, pilvistä, etelätuulta 5m/s
Viimeinen rykäisy, n. 5km, alkoi vetisessä kelissä, pekoniaamupalan siivittämänä. Jään pinta oli loskainen ja pito alkoi olla suksen pohjasta tipotiessään. Selät hiessä lykimme Pulkkilanharjulle ja matkalla suunnittelimme uutta reissua kevättalvelle.

12.05 Kiinni Pulkkilanharju
Kamat kasaan ja Vääksyn Majakka-Pavilijonkiin pitsalle! Melkoinen Päijänteen ruomatka meillä!

Mari & Markus