Jos metsään haluat mennä nyt

Olemme usein keskenämme pohtinnet, että vaikka kuinka suomalaiset pitävät suurimpana matkailuvalttinaan pohjoista luontooan, niin silti sitä hommaa ei oikein olla osattu tuotteistaa, niinkun meidän mielestä oikein. Varsinkin kun ulkomaalaisten turistien lisäksi myös me suomalaiset haluaisimme kokea sitä luontoa vähän helpommin ja jopa ihan rahaa vastaan. Tästä yleistyksestä voidaan suoraan poislukea Lapin laskettelukeskukset, jotka ovat tuotteistaneet safarinsa ym. elämysmatkailunsa loistavasti, mutta joka ehkä monesta luontoon kaipaavasta tuntuu jo vähän liiankin kaupallisilta.
Tähän samaan asiaan puuttui Yle jutussaan "Suomalaiset haluavat helpompia luontokokemuksia". Kaikki suomalaiset luonnossaliikkujat eivät ole valmiita tarpomaan painavan putkirinkka selässään, kumisaappaat jalassa, hyttysten syötävänä, useita kymmeniä kilometrejä päivässä ja raskaan päivän päätteeksi vielä leiriytyä metsään.

Missä vika? Onko suomalaiset niin vieraantuneita luonnosta, että ei edes perinteinen Lapin vaellus ota onnistuakseen. Me emme usko tähän. Suomalaiset asuvat yhä enemmän kaupungeissa, mutta silti kaipaavat luontoon. Nuuksion nuotiopaikat ovat kesäiltoina telttoja ja makkaranpaistajia pullollaan. Uskaltaisimme jopa väittää, että suomalaiset menevät tätä nykyään paljon enemmän metsään kuin ennen. Tai ehkä ennen metsään ei ole varsinaisesti tarvinut sen ihmeellisemmin "mennä",  kun on riittänyt että lähtee pihan ulkopuolelle. Nykyisin metsään pitää menemällä mennä. Ja niin me mennäänkin ja kutsutaan sitä harrastukseksi.

Akka Stugan Sarekin pohjoispuolella

Ei tarvitse kuin mennä rajan yli Ruotsiin, niin on isoveljellä näytettävänä mallia miten madaltaa luontoon meno kynnystä. Pohjois-Ruotsin erittäin suosittu vaellusreitti Kungsleden on kaiken kaikkeaan yli 400km pitkä vaellusreitti läpi Ruotsin Lapin. Paikka houkuttelee runsaasti kävijöitä niin kotimaastaan kuin myös ulkomailta. Sen lisäksi, että maisemat ovat henkeäsalpaavat, on sinne helppo lähteä vaikka ei mikään eräjorma olisikaan. Svenska Turistföreningen ylläpitää reitinvarrella stuganeita, joissa retkeilijä voi rahaa vastaan yöpyä sängyssä, jossa on patja, peitto ja tyyny, sekä valmistaa ruokansa kaasuhellalla, mökistä löytyvillä kattiloilla. Kun mennään etelämmäksi Eurooppaan, tämän kaltaiset tuvat, usein kutsuttuna "refugeet" ovat hyvin yleisiä. Parhaimmillaan nämä tuvat ja majatalot tarjoavat majoituksen lisäksi valmiiksi valmistetun ruuan. Olisiko vastaaville "metsähotelleille" kysyntää myös Suomessa?

Visalla pärjää Ranskan Alpeilla.

Meitä suomalaisia tuntuu tietyssä mielessä vaivaavan meidän oma sisukkuutemme. Että jos mennään vaeltamaan, niin jumalauta sen rinkan pitää painaa vähintää 30 kg tai eihän sitä muuten voi veltamiseksi edes kutsua. Onko tämä jopa suurempi ongelma kuin tarjotut puitteet. Onhan meillä Lapin kohteet pullollaan autiotupia, joita voi käyttää ihan ilmaiseksi! Lisäksi esimerkiski Etelä-Suomessa sijaitsevat kansallispuistot ovat myös loistavia esimerkkejä siitä, kuinka luontoa voi kokea helposti ilman pelkoa eksymisestä ja päästä silti huikeille näköalapaikoille ja grillata vielä kyrsät nuotiolla retken päätteeksi.

Lapsetkin on helppo ottaa mukaan, kun koko ajan ei tarvitse miettiä selviytyykö itse.

Ja niille jotka pelkäävät että helppojen luontokokemusten tuottaminen pilaisi miedän koskemattoman kauniin luonnon, niin voimme vaan muistuttaa, että ei meiltä metsät täältä kesken lopu. Ja ne jotka hakevat "sitä aitoa luontokokemusta" törmäämättä ainoaakaan muuhun ihmiseen, niin yleensä riittää, että poikkeaa merkityltä reitiltä.

-Mari ja Markus

Perinteinen isä-tytär-vaellus Repoveden elämyspuistossa

Sillä aikaa, kun Markus seikkaili vuorilla, minä suuntasin isäni ja Ringon kanssa Repovedelle viikonloppua viettämään. Vuosi takaperin olin lähdössä Ringon kanssa kaksin Evolle viikonlopuksi, kun ajattelin kokeilla kepillä jäätä ja kysyä kiinnostaisiko isääni liittyä seuraan. Ja se hullu sitten lähti mukaan! Siitä se perinne sitten alkoi. Ensimmäinen reissu oli yksi yö Evolla, tänä vuonna kaksi yötä Repovedellä, ehkä ensi vuonna sitten kokeillaan jo kolmea yötä.

Pääsin lähtemään perjantaina töistä jo hyvissä ajoin, joten starttasimme Saarijärven parkkipaikalta kohti metsikköä klo 17 aikoihin. Kipusimme Olhavan vuorelle ja näkymät oli varmaankin suunnilleen samaa luokkaa kuin mitä Markuksella oli ollut Mont Blancilla. Olhavalle kantautui alapuolen nuotiopaikan äänet. Siellä kuulosti olevan vähintään parikymmentä 14-v. tyttöä sidukat kädessä. Emme lähteneet tarkistamaan, kuulimmeko oikein.

Laskeuduimme alas ja suuntasimme nuotiopaikan sijaan suoraan laavulle, jossa tulia piti jo yksi porukka ja völjyssämme seurasi toinen. Täällä keski-ikä oli jo korkeampi ja ilta meni mukavasti. Osa täälläkin yöpyvistä oli matkassa 24-kantamalla, eli bileet jatkuivat pitkälle yöhön.

Me olimme vähän jämävarusteilla matkassa, sillä suurin osa varusteista oli Markuksella mukana. Majoitteena meillä oli tarppi ja makuualustojen alle pikkupressu. Ringokin oli onneksi sen verran väsynyt, että se pysyi kiltisti pussissa, eikä yrittänyt jatkuvasti paeta avomajoitteestamme.

Seuraavana aamuna lähdimme melomaan. Olimme vuokranneet Tervarummulta kanootin kuudeksi tunniksi. Olin varannut ja maksanuta kanootin etukäteen netissä ja aamulla lähetin teksiviestin saamieni ohjeiden mukaisesti ja sain paluuviestinä koodin, jolla kanootin sekä varustekaapin lukot sai auki. Näppärä systeemi!

Meloimme rantaa pitkin kohti etelää ja Lapinsalmea, välillä pysähtyen tsekkaamaan tärkeimmät nähtävyydet, kuten kalliomaalaukset sekä Katajavuoren portaat. Lapinsalmessa pysähdyimme keittelemään kahvit. Riippusilta kuhisi keinui tasaiseen tahtiin, kun päättymätön jono retkeilijöitä ja virkistäytyjiä ylitti sitä jatkuvana jonona. Lapinsalmen nuotiopaikalle alkoikin valua muutama kymmentä virkistäytyjää virvokelaatikkojensa kanssa. Nuotiopaikalla eräs äiti totesi, että ehkä ei muksut nyt saa ihan sitä oikeaa kuvaa luonnossa liikkumisesta. Oli siinä itselläkin hieman ihmeteltävää! Näkemäni perusteella, eivät ole suomalaiset ainakaan luonnosta vieraantuneet. Repovedellä oli varmasti enemmän porukkaa sinä lauantaina kun Lahden keskustassa markkinapäivänä.

Jatkoimme melomista Määkijään saakka, jossa oli hieno uusi varauskota, omine pihapiireineen ja luonnollisesti muutama muukin retkeilijä. Määkijästä käännyimme takaisin päin ja meloimme väenpaljoutta karkuun saareen, jossa nautimme syysauringosta ja valmistimme lounaan.

Palautimme kanootin lähtöpaikkaan iltapäivällä ja matkamme jatkui Mustalamminvuoren näköalatornin kautta Kirnukankaalle. Mitä pidemmälle ilta jatkui, sitä vähemmän oli vastaantulijoita ja toisella yöpaikalla ei ollut meidän lisäksi yötä kuin yksi rouva.

Sunnuntaina lähdimme hyvissä ajoin takasin autolle ja olimme Lahdessa jo kymmenen aikaa aamulla. Kauhea kiire laittamaan koti kauniiksi ja ruuat uuniin, että pääsee vielä iltapäivästä hakemaan Markuksen lentokentältä. Ja siellä me saapuvien lentojan aulassa sitten Ringon kanssa odoteltiin, kun seikkailija palasi seikkailuistaan!

Mari