keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Homman nimi ihan NUTS-Pallas

Terveystietolomakkeen kysymys numero 3. "Koetteko olevanne terve ja kykeneväinen osallistumaan 23km/ 55km / 125km polkujuoksukilpailuun?"

No mitäs tähän nyt vastaisi? Kaipa minä olen, mutta miksi ihmeessä juoksisin? Palataan ajassa taaksepäin, siihen hetkeen kun osallistuin ensimmäiseen polkujuoksukisaani Espoossa pidettävä BodomTrailiin keväällä 2014 . Tapahtumana hieno ja kokemuksena aivan hirveä. Kisa, joka kummittelee silloin tällöin vieläkin takaraivossa. Kisan jälkeen oli niin poikki, kipeä ja loppu. Hetki kisan jälkeen päätin kuitenkin ilmottautua täysipitkälle maastomaratonille Pyhätunturille.
Evästä matkan varrelle.
Oma polkujuoksu ura on edennyt simppelisti asteittain. Kisamatkat ovat olleet 21km, 43km, 21km ja viime viikonloppuna 55km rypistys. Varsin nousujohteisesti siis ja vieläkään en voisi kuvitella juoksevani täyttä maratonia asfaltilla.
Camelbak Circuit kisa setupissaan.
Mikä siinä maastossa nyt sitten viehättää, kun se on vaikeampaa ja raskaampaa juosta. Moni selittelee asiaa hienoilla maisemilla ja toiset pakenevat asfaltin aiheuttamaa kovaa tärähdystä pehmeämpään maaston. Oma mieli lepää kyllä luonnossa, mutta juostessa en voi kyllä rentoutumisesta puhua. Maisemiakaan ei tule katsottua, koska jatkuva juurien ja kivien tarkkailu aiheuttaa siihen hankaluuden, ellei sitten pysähdy hetkeksi. Miksi sitten?

Siinä missä maratoonari voittaa itsensä alittamalla edellisen PR:n (personal best) aikansa, polkujuoksussa minua kiinnostaa matka. Aika, ainakin tässä vaiheessa "uraa" on toissijainen asia. Intohimo siihen kuinka pitkän matkan sitä pystyy etenemään ja niiden omien rajojen hakeminen ovat minulle se juttu.


Mennäänpä varsinaiseen kisaan.

Kisan nimi on siis NUTS Pallas, jonka järjestää Northern Trail Ultra Service ja se on osa Buff Trail Tour-osakilpailua. Reitti juostaan hyvin perinteisessä Suomalaisessa tunturimaisemassa ja seurailee pääosin vaellusreittiä. Lähtö on Pallakselta ja kisa päättyy 55km päähän Hettaan. Oman gps-kellon mukaan matkalla kertei noin 1700metriä korkeuseroa ja kokonaisuudessa aikaa minulla meni 7 tuntia ja 23 minuuttia. Reittiprofiili näytti seuraavalta. (referenssiarvoissa on hieman heittoa, ei ihan noin korkealla käyty.)







Alkuun noustaa sitten hieman laskeudutaan ja taas noustaan. Tätä jatkui noin maratonin verran jonka jälkeen laskeuduttiin sora- ja asfalttiteille.  Maisemat ovat sanomattakin huikeat ja reitti on hieno. Ei liian tekninen ja pitkiä pitkospuitakin löytyy. Huoltopisteitä oli kaksi, noin puolessa välissä ja hieman viimeisen neljänneksen jälkeen.

Oma kisa meni suunnitellusti, mutta kaksi tapahtumaa aiheuttivat hieman mutkia matkaan. Ensimmäinen tapahtui hieman ennen ensimmäistä huoltopistettä. Alamäessä mentiin kovaa vauhtia ja varvas pääsi ottamaan kosketuksen kiven kanssa, josta seurasi kaatuaminen oikean olkapään ja päälaen kautta. Hetki meni ihmetellessä, mutta matka jatkui. Kaikki ei kuitenkaan ollut ihan kohdallaan. Huoltopisteelle mentiin hieman hoippuen ja siitä eteenpäin ei meinannut juoksusta tulla yhtään mitään. Olin tähän mennessä juossut kaima Markuksen kanssa samaa tahtia, mutta pyörähdyksen jälkeen alkoi tulla ongelmia. Tiputin vauhtia ja tein uuden gameplanin. Päätin edetä hitaasti noin 7min/km ja kävellä rauhallisesti kaikki ylämäet.

Onneksi tein näin, sillä se luultavimmin pelasti suorituksen. Markus meni menojaan ja minä jäin hakkaamaan päätä seinään sillä juoksu tuntui todella raskaalta. Halusin kävellä, mutta hoin päässäni, että "juokse kuinka hiljaa tahansa kunhan sitä voi edes jollain tasolla kutsua juoksuksi". Noin tunnin verran tuskailin ja katsoin kun porukkaa painoi ohitseni, kunnes noin 25km ennen maalia huomasin, että hei! eihän tämä nyt tunnukkaan enää niin pahalle". Siitä alkoi oman kisan parhaat hetket. 

Sitten iski seuraava ongelma. Noin 9 km ennen seuraavaa huoltopistettä juomapussi hörppäsi tyhjää. En oikeastaan tajunnut ongelmaa, sillä olin sen verran hyvillä fiiliksillä, että eteneminen kulki taas. Noin puolessa välissä viimeistä nousua kohti Pyhäkeroa jano alkoi kuteinkin kasvamaan. Selässä oli tyhjä juomapussi ja rintataskussa oli pullo, jonka pohjalla oli vielä hieman suolajuomaa. Hörppäsin viimeiset pohjat pullosta ja jatkoin matkaan. Nälkäkin alkoi tulla ja näkersin CliffBaria, joka ei meinannut upota ilman vettä. Samalla muistin, että mukana oli geelejä joissa oli valmiiksi nestettä. Otin nämä noin 15min välein toisista ja aloinkin olemaan jo Pyhäkeron päällä. 

Tästä alkoi kaikessa positivisuudessa alamäki. Laskeutuminen sujui rennolla askeleella ja hyvää vauhtia. Saavuin janoisena viimeiselle juottopisteelle. Kysäisin siinä herralta, joka täytti juomapullon ja juomarakon, että paljonkos oli matkaa jäljellä? Sain vastaukseksi 11km ja lähes kokonaan tietä. En ollut kovin innostunut siitä että loppu olisi tietä, sillä en kovin hyvä juoksemaan tasaisella. Vilkaisin kelloa ja hymyilytti sillä aika oli odotettua parempia. Yhdentoista kilometrin matkakaan ei kuulostanut enään miltään.

Viimeinen viidennes oli kuitenkin kaikkea muutakuin hauska. Etenin lähdes madonvauhtia, vaikka juostiin lähes tasaista hiekkatietä. Taas teki mieli kävellä, mutta koska juoksemaan oli tultu niin pakko se oli sillä mennä. Noin 3 kilometriä ennen maalia alkoi asvaltti ja kyynel meinasi tulla silmään. Oli kuuma ja kaikkiin paikkoihin sattui, mutta mieli oli virkeä. Matkalla maaliin sain kaverini Vesan kiinni ja juoksimme yhdessä punaistamattoa pitkin maaliviivan yli (melkein yhtämatkaa; Vesa sadasosan edellä).
Kaikin puolin hieno tapahtuman jonne haluan ensivuonna uudestaan jossa suunnitelmat sen mahdollistavat....tai toisaalta voisi harkita osallistumista NUTS Karhunkierrokseen, joka olisi sitten 80km koetus.

-Markus

Yöpymissaldo:
Markuksen yöt:
+1 teltassa kavereiden pihalla
+1 laavussa Artjärvellä
+1 Porkkalan niemessä työkavereiden kanssa
+2 Pallaksen yöt
Marin yöt:
+1 riippumatossa vanhempien pihassa
+1 pressun alla Nuuksiossa siskon kanssa
Yhteensä: 53/100







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti