Matkatee

Kesälomaa olisi vielä jäljellä. Minulla on yksi viikko elokuun alussa, siten että Markus paiskii samaan aikaan hommia. Hyvä näin, sillä olen jo pitkään haaveillut vaelluksesta yksin, muttei siihen oikein koskaan tunnu löytyvän sopivaa rakoa. Ihan yksin en matkaan lähde, vaan Ringo saa kuunnella höpinöitäni pitkin polkuja.

Haaveilin vaelluksesta hyvin pohjoisessa, mutta siirryin suunnitelmieni kanssa koko ajan etelämmäksi, koska en halunnut käyttää matkoihin niin paljoa aikaa. Tällä hetkellä suunnitelmat ovat jo niinkin etelässä kuin Virossa. Matkatee niminen vaellusreitti kulkee Viron laki kaakosta lounaaseen ja sillä on yhteensä mittaa 375 km. Koko lomaviikkoani en ajatellut Virossa viettää, joten ajatuksissani on kulkea reitti välillä Aegviidu-Oandu tai toisinpäin, yhteensä noin 75 km.

Reissu jännittää jo nyt monella tapaa. Ensinäkin lähteä nyt yksinään! Siinähän saattaa vaikka masentua kun ei ole juttuseuraa (Niin ja kaikki Etelä-Suomen kohteet hyllytin sen takia, että niissä on salee niin paljon populaa, ettei kuitenkaan saa yksin rauhassa mennä :p) Onneksi on Ringo, mutta se luo oman twistinsä reissun suunniteluun. Kuinka koiran kanssa sujuu laivamatka, Tallinnassa pitäisi pyörähtää eläinlääkärissä hoitamassa ekinokokkilääkkeet ja leimat passiin. Sitten hurtan kanssa pitäisi matkustaa vielä Viron päässäkin julkisilla, niin ja miten käyn ruokakaupassa Virossa koiran kanssa, vai saako niin edes tehdä?

Interwebsteristä on löytynyt onneksi paljon apuja niin reitin kohdalla, mutta myös koiran kanssa Viroon matkustamiseen liittyen. Olen nyt suunnitellut lähteäväni matkaan laivalla la aamuna, käyvän eläinlääkärin pakeilla heti Talliinnaan saapuessani (ekinokokkilääke on annettava max. 5vrk ennen Suomeen paluuta, kuitenkin 24 h ennen rajan ylitystä). Siitä sitten joko bussilla Oanduun tai junalla Aegviiduun ja reitille. Sitten itse vaelluksen olen ajatellut ottavan noin kolme päivää, siten että olisin tiistai iltapäivään mennessä takaisin Tallinnassa ja kotimatkalla.

Vielähän tässä on monta viikko aikaa suunnitella ja muuttaa suunnitelmaa.

Mari

Tämän kesän Tahkoamiset

Terkkusia Tahkolta! Kivaa oli. Osallistuin nyt toista kertaa Tahko mtb kahinoihin, joten eikö voida jo puhua perinteestä? Matkaa on vielä Suurmestariksi (kuten Ella) eli viisi kertaa Tahkon polkeneeksi ja vielä pidempi matka Vuorineuvokseksi (kuten Ville) eli kymmenen kertaa Tahkon polkeneeksi, mutta jotenkin oli konkarimpi olo, kun perjantai iltana kurvasimme Tahkon maisemiin. Jännitys oli kuitenkin vähintään yhtä kova kuin vuosi aiemmin. Nyt olin osallistumassa pidemmälle matkalle ja maastopyöräilystä on tullut vuoden aikana yksi rakkaimmista harrastuksistani, kun vielä viime vuonna olin vähän kokeilemassa, että olisikohan tämä mun juttu ollenkaan. Nyt ei siis sietäisi töpeksiä, ainakaan kauhean paljon.

Ellan kanssa hymy herkässä lähtöä odotellessa.

Lauantaiaamuna klo 10 oli lähtö. Sitten ei enää jännittänyt. Sitten vaan ajettiin, niin kovaa kun reisistä lähti. Ensimmäiset 15 km oli melkein pelkkää tietä. Poljin tieosuudet vauhdilla, sillä osasin odottaa jonossa köröttelyä polulla. Ja niin se polku ja jono siellä jo edessä siinsikin. Ja mä olin niin valmis siihen, mä luulin. 45 km "tuttu" reitti kääntyi oikealle ja minun 60 km reitti vasempaan. Se mitä en tiennyt oli, että kuinka kamala pätkä tuo 60 km matkalle kuuluva Kinahmi oli. Jonossa taluttaen ylämäkeä ja jonossa körötellen alamäkeä. Jonossa jälleen ylämäkeä ja sitten taas alamäkeä. Ei siinä ylämäessä mitään jos pääsisi vauhdilla alas, mutta jonossa alamäen köröttely kävi kututtamaan ja päätäkin alkoi särkemään ja olkapäätä kolottamaan...perkuti.

Kuva: Harri Puumalainen

Särkylääkettä naamariin ja eteenpäin. Kun reitti palasi takaisin samaksi 45 km kanssa myös mieliala koheni. Hittolainen, kohta jo puoliväli! Aurinko paistoi ja poluilla oli suorastaan huikeaa kruisailla menemään. Välillä höpöttelin kanssa kilpailijoiden kanssa mukavia, toisinaan kirosin yksinäni ääneen toinen toistaan hapottavampia ylämäkiä. Saatoinpa jonkun laulun pätkänkin lauleskella, kun kukaan ei (toivottavasti) ollut lähistöllä kuulemassa.

Kuva: Harri Puumalainen

Sitten edessä oli se pahin. Olin asettanut itselleni tavoitteen, että ajan kokonaisuudessaan El Grande eli Tahkovuoren päälle nouseva kisan loppunousun. Ja niin minä ajoin ja ajoin ja ajoin. Nousu tuntui kestävän ikuisesti, mutta kun lopulta huippu oli saavutettu, oli fiilis aivan huikea. Itku meinasi päästä ilon, helpotuksen ja kivun sekaisista fiiliksistä. Loppulaskussa en säästellyt. Tuntui niin upealta laskea aurinkoista rinnettä kaikkensa antaneena ja kuullen jo kisakeskuksen kuulutukset. Maalissa aikaan 4:32. Kaksi minuuttia yli tavoitteeni. Kaikki meni niin putkeen, etten voi kuin olla tyytyväinen.

Ella, Ville ja Mari

-Mari

Blackroll

Juhannus on juhlittu ja olo on myös sen mukainen. Kroppa on kuin sementtisäkki! Eihän tässä muuten olisi noin mitään, mutta kun viikonloppuna olisi Tahkon maastopyöräilykisa tahkottavana. Viime vuonna ensikertalaisena suoriuduin 45 km matkasta ihan kohtuullisesti, mutta olo oli kyllä niin moukaroitu, että tällä kertaa jää kyykkytreenit viikolla tekemättä ja reppuun pakataan riittävästi energiageelejä. Tänä vuonna edessä olisi 60 km matka.

Olemme saaneet jo vajaa vuosi takaperin testattavaksi Blackroll lihashuoltotuotteita Onnisportilta. Niinkuin varmaan monella muullakin, niin myös meillä, lihashuolto on juuri se mikä kaikkeista useimmin jää tekemättä. Rullia, palloja ja muita itsensä murjomislaitteita sen sijaan on kertynyt kotiin ihan ruuhkaksi asti. Tänään oli korkea aika taas kaivaa rullat esille ja pyöräyttää hieman nesteitä kropasta liikkeelle ja availla juhannuksen jumeja.

Blackrolleista meillä on ollut käytössä standard, duoball 12 cm ja mini ja ne ovat lähes syrjäyttäneen kaikki aiemmin käytössä olleet rullat ja pallot. Blackrolliessa paras puoli on materiaali. Se on kevyt, miellyttävän tuntuinen sekä pitää muotonsa. Standard on hyvä yleisrulla selälle ja jaloille. Se on melko korkea ja lyhyt, joten käsien kanssa rulla on jokseenkin hankala ja välillä tulee leivottua itsensä rullan yli, kun reuna tulee nopeasti vastaan. Kevyt rulla on kuitenkin supernäppärä.

Duoball on melko hurja. Sillä ei uskalla mitä tahansa lähteä rullaamaankaan. Tekee välillä niin kipeää! Parhaiten duoball sopii selän alle siten, että kolo jää rangan kohdalle. Niska tai vielä paremmin kallon alaosan ja niskan väli oikein kehrää kivusta, kun laskee vain niskan duoballin päälle ja pyörittelee päätään varovasti. Markuksen mielestä duoball on parasta pohkeille ja minä komppaan varovasti, mutta reisiä en ainakaan minä uskalla lähteä noilla kuoleman palloilla koulimaan. Ja tähän väliinhän voisi muistuttaa, että rullailu saa kyllä tehdä gutaa, mutta ei kipeää.

Minirolleri on ollut melko vähäisellä käytöllä, mutta se on kulkenut myös matkoilla mukana. Se sopii hyvin esimerkiksi kyynärvarsien aukomiseen ja jalkapohjien rentoututtamiseen.

Rullailuohjeita en lähde sen enempää jakamaan, sillä siihen ei minun ammattitaito riitä. Netti on pullollaan opastusvideoita ja muita ohjeita. Kaikkeista suurimman hyödyn olen kyllä itse saanut irti ihan ohjatulla tunnilla, jolloin liikkeet on tullut tehtyä rauhallisesti ja koko kroppa on käyty läpi.

Nyt ei muuta kuin hellävaroen kohti tulevaa viikonloppua, että lauantaina voi sitten rykäistä täysissä sielun ja ruumiin voimissa pitkin Nilsiän metsiä. Jo jännittää!

-Mari

Chamonix 2016

Voi voi tätä blogihiljaisuutta! Kohta melkein kuukausi lomasta jo kulunut, eikä mitään hehkutuksia vielä jaettu täällä. Me siis olemme kesälomamme jo melkein lomailleet. Teimme sen jo toukokuussa. Lähdimme valloittamaan Mont Blancia.

Chamonix on oikea ulkoilijan paratiisi Ranskassa. Talvisin kohde on hyvin suosittu laskettelu- ja muu talviurheilukohde ja kesällä paikan valtaavat vuorikiipeilijät, varjoliitäjät, vaeltajat jne. Markus vieraili Chamonixissa noin kolme vuotta takaperin syksyllä ja nyt me ajattelimme nokkelasti ehtiä  Mont Blancin huipulle ennen muita ja vierailla Chamonixissa välikaudella, eli hiihtokauden jo päättyessä, ennen vuorikiipeilykauden alkua. Tavoitteenamme oli kolme huippua: Tour Ronde, Tacul ja Mont Blanc.

Lensimme Geneveen, josta olimme olimme varanneet ja maksaneet jo etukäteen kuljetuksen Chamonixiin ChamExpressin kuljetuksella. Kyytimme toi meidän hotellin kupeeseen, keskelle Chamonixin laakso ja upeita ympäröiviä vuoria. Näkymä tuntui aluksi epätodelliselta.

Teimme ensimmäisen tiedusteluretken laakson pohjalta ja lähdimme nousemaan rinnettä ylös kohti Aiguille du Midin väliasemaa. Jalka nousi suht kevyesti ja lumirajakin tuli melko hätäiseen vastaan. Chamonixin kylä sijaitsee noin 1000 m korkeudessa ja lumiraja tuli vastaan noin 2000 m korkeudessa. Nousimme väliasemalle Plan de l'Aiguillelle asti noin 2300 m korkeuteen ja kahvit hörpättyämme aseman kahvilalla päädyimme kääntymään takaisin. Lumisohjossa eteneminen oli hidasta ja raskasta, joten tässä oli tarpeeksi yhdelle päivälle.

Hankalinta Ranskassa on heidän rakkautensa omaan kieleen ja tiedon saannin vaikeus. Tämän huomasimme jällee Aigulle du Midin hissilippuja ostaessamme. Hinnastossa oli esitelty lipputyypit meno-paluu (n. 58 €), meno (n. 50 €). Hieman googlailtuamme löysimme Alpine-lipputyypin, johon emme kyselyistä huolimatta saaneet meille ymmärrettävää vastausta. Lisää googleteltuamme löysimme viimein sen mitä olimme etsineet: Mont Blanc Multipass. Ostimme viiden päivän Multipass-liput, jotka oikeutti meidät käyttämään lähes kaikkia alueen hissejä ja junia rajoituksetta viiden päivän ajan. Hinta 123 € / per naama.

Välikausi oli todellakin välikausi. Kaikki hissit (paitsi Aigulle du Midin köysirata) olivat poissa käytöstä, tramway du Mont-Blanc oli suljettu, Mer de Glace:n jäätikköluola oli suljettu, museot oli suljettu, osa kaupasta oli suljettu. Siitä huolimatta ihmisä riitti. Mietimme monesti, kuinka alueella oli varaa pistää homma ihan seis hetkeksi, vaikka maksavia turisteja tuntui olevan pilvin pimein.

Hotel Montevers.

Lepopäivän jälkeen nousimme Aigulle du Midille (3800m) hissillä ja laskeuduimme sieltä muutaman sata metriä alemmas Midin jäätikölle. Ajatuksena oli puuhastella päivä jäätikön kupeessa ja totuttautua ohuempaan ilmaan. Lunta oli niin perkutisti, ettei mitään järkeä. Markus totesi heti, ettei kolmen huipun reitin kautta näyttänyt olevan asiaa lähteä Mont Blancia huiputtamaan. Maria kutututti. Rämpiä nyt umpihangessa tietäen, ettei mitään tulla edes saavuttamaan.

 Keli oli hieno. Harjoittelimme päivän köysien kanssa pelaamista ja nousimme Pointe Lachenalin harjanteelle. Illaksi laskeuduimme takaisin jäätikölle ja laitoimme teltan pystyyn. Mari oli todella väsynyt ja huonovointinen, joten ruuan laitot ja muut puuhat teltalla jäi Markuksen hoidettavaksi. Ruoka maistui Marillekin, mutta etova olo ei helpottanut. Ja sitten se ruoka tulikin ylös ja teltan absidiin.

Aamulla laskeduimme alas laaksoon ja ryhdyimme tekemään uutta suunnitelmaa. Kaikki suunnitelmamme ammuttiin alas, kun kävimme kyselemessä neuvoa vuoristoinfosta (Office de Haute Montagne). Mont Blancille ei ollut asiaa. Lunta oli niin paljon.

Tilanne oli jokseenkin poikkeuksellinen. Tässä vaiheessa vuotta lumien pitäisi sulaa jo hyvää vauhtia, mutta nyt ei. Uutta lunta satoi jatkuvasti. Lumivyöryriski oli suuri ja lumi hyvin upottavaa. Se sitten siitä huiputuksesta.

Onneksi viini oli halpaa ja aurinko lämmitti laaksossa. Pienen pettymyksen jälkeen teimme uuden suunnitelman ja päätimme vuokrata Intersportista lumikengät (20 €/päivä). Nousimme Midille ja lähdimme etenemään kohti Tour Rondea. Aurinko porotti ja eteneminen oli huomattavasti nopeampaa lumikengillä kuin jääraudat jaloissa. Lounasta syödessämme jouduimme kuitenkin totetamaan myös tämän olevan liian hidasta. Emme ehtisi mitenkään kohtuullisessa ajassa Tour Rondelle ja takaisin. Ei auttanut kuin kääntyä takaisin, että ehtisimme viimeiselle hissille takaisin laaksoon.

Voisi kuvitella, että kun mikään ei mennyt niinkuin piti ja Suomikin hävisi kullan lätkässä, niin loma olisi mennyt ihan pieleen. Kai sitä ihmismieli pyrkii kääntämään lomalla vastoinkäymisetkin voitoksi, sillä kaikesta tästä huolimatta fiilis säilyi hyvänä loppuun asti. Otimme Chamonixista irti sen mitä välikaudella siitä voi irti saada. Istuskelimme terasseilla, vuokrasimme maastopyörät ja teimme tavan turistikeikkoja. Eihän siinä muu auta kuin palata pelipaikoille uudelleen parempana ajankohtana.

Mari ja Markus

Throwback Thursday

Helatorstai. Täytyi Googleen turvautua, että selvisi mistä syystä tänä päivänä ei töihin tarvinnut mennä. Meillä helatorstai on merkinnyt jo jonkun aikaa Bodom Trailia. Ensimmäisen kerran osallistuimme karkeloihin 2014 yhdessä, 2015 juoksi vai Markus ja tänä vuonna vain Mari. Tässä hieman kisakuulumisia Marin koitoksesta.

Bodomilla on tarjolla matka 12/21 km. Osanottaja voi päättää 12 km jälkeen, että jatkaako seuraavalle noin 9 km matkalle vai kaartaako maaliin. Perin henkisesti raastava valinta.

Ensimmäisenä vuonna olin ensimmäisen 12 km jälkeen melko lailla valmista kauraa maaliin, mutta kun kerran leikkiin oltiin lähdetty, niin 21 oli juostava. Kun päätös ei-maaliin vievästä linjasta oli tehty, lenkkari nousi taas kevyemmin. Nyt kaksi vuotta tästä koitoksesta, kuvittelin, että a) olen paaaaljon paremassa kunnossa b) tiedän mihin ryhdyn, joten juoksen myös järkevämmin.  Ja näistä syistä mieleeni ei edes juolahtaisi jättää leikkiä kesken.

Eka pätkä kulki kyllä kivasti. Lähdin viimeisessä lähtöryhmässä keulilla matkaan. Saavutin melko nopeasti  edeltävän lähtöryhmän hitaimmat. Voi kuinka itsetuntoa hivelee kun kipittää muista ohi. Toki omaa juoksua ohittelu hieman rasittaa. Kanervikossa pinkominen on vielä polulla pinkomistakin raskaampaa. Fiilis oli hyvä, mutta ilmeisesti niskajumista seurannut päänsärky yritti latistaa tunnelman. Ja sitten vielä kun loikkasin märälle mättäälle, jalkani upposi syvälle ja jalan nostaessani, kenkä jäi suohon. No eipä tarvinnut enää varoa märkiä kohtia, kun toinen kengistä oli jo läpeensä märkä.

Mitä lähemmäs ensimmäinen kierros tuli loppuaan, sitä enemmän aloin miettimään, että mitäs jos menisinkin tästä vaan maaliin. Ja samalla mietin, että mitä mä tällaista edes mietin kun askel kulkee ja 21 km on lähetty tekemään. Mutta kun siinä on niin paljon niitä kanssa kisaajia, jotka ovat niin fiiliksissä siitä, että kohta ollaan maalissa, että itsekin alkaa fiilistellä samaa. Olo oli taas aivan samanlainen kuin kaksi vuotta sitten. Sitten kun toinen kierros alkoi, oli hyvä fiilis että kisaa jatkoi.

Toinen kierros, kutsutaan myös nimellä "Ummet ja Lammet", on ensimmäistä kierrosta raskaampi. Reitti kulkee soilla ja vaikeakulkuisessa maastossa ylös ja alas. Tajusin ensimmäisen kierroksen kohdalla, että kiirettä pitää, jos aion parantaa aikaani kahden vuoden takaiseen. Ja niinhän minä aioin!

Toisella kierroksella oli huomattavasti enemmän tilaa edetä ja jonoja muodostui vain paikoin. Siitä huolimatta en onnistunut kiristämään vauhtia siten, että olisin kohentanut aikaani parin vuoden takaiseen. Saavuin maaliin lähes täsmälleen samassa ajassa kuin vuonna 2014, eli 2h 50 min. Maalissa olin kyllä huomattavasti elinvoimaisempi kuin kaksi vuotta sitten,  mutta myös pettynyt aikaani.

Hieno tapahtuma, loistava keli ja suihkun jälkeen terassille! Ei voi katkerana viettää tällaista päivää. Ei auta muu kuin mennä ensi vuonna uudelleen ja juosta kovempaa.

Mari

Ruusuja äideille

Toukokuu on jo tällä viikolla ja siitä seuraa pikaiseen myös äitienpäivä. Sen kunniaksi ajattelin jakaa teille oivan lahjavinkin. (Toimii myös mökkituliaisena.) Kauniit sytykeruusut ovat käytännölliset ihan puuhellankin lämmittämisessä vaikka äiti ei olisi metsää menevää sorttia.

Ruusuja varten tarvitset:

kananmunakennoja (mielummin sellaisia, joissa on kunnon kuppi pohjalla)

vanhoja kynttilän jämiä

kattilan, jossa sietää sulattaa steariinia

pihdit tai muut ottimet, joilla ruusut saa ongittua steariinista

mahdollisesti narua, ruusujen sidontaan

foliota/leivinpaperia tm. mihin uitetut ruusut nostetaan

Kennot revitään kupeiksi ja muut pahviosat terälehdiksi kuppeihin. Käytännössä helpoin on repäistä suikele, jonka sitten rullaa terälehdiksi kuppiin.

Steariini sulatetaan kattilassa. Kennoissa, joista ruusut valmistin, ei ollut kunnollisia kuppeja, joten ennen dippaamista, sidoin vielä ruusun ympärille narun. Näin terälehdet eivät levinneet steariiniin dipatessa.

Kun steariini on täysin sulaa, tulee ruusujen uittamisen aika. Levyn voi laittaa jo tässävaiheessa pois päältä, steariinin ei tarvitse olla mitään kiehuvaa! Heitin ruusut steariiniin ja pyörittelin niitä siten, että ruusut saivat imeä kunnolla steariinia itseensä. Itse käytin ottimina puisia syömäpuikkoja. Kun ruusu on kauttaaltaan steariinissa, se nostetaan varovasti kattilan vieressä olevalle foliolle/leivinpaperille. Tämä kannattaa tosissaan olla ihan levyn vieressä, sillä ruusut valuttavat streariinia aika paljon ja steariinin putsaaminen on niin ärsyttävää hommaa.

Kun kaikki ruusut on dipattu, voi loput steariinit vielä kaataa ruusuihin tai sitten esimerkiksi tyhjään säilyketölkkiin siinä sitten jäähtyneenä roskiin.

Sitten vain odotellaan että ruusut jäähtyvät, leikataan mahdollinen nauha ympäriltä pois ja ei muuta kuin nätit ja onnistuneet lahjapakettiin ja rumat omaan käyttöön.

Mari

Suvisaaristo, Hanikan luontopolku

Auringonpaiste, kevät ja meri. Kun viikonlopun säät suosivat ulkoilijaa, niin mekin pakkasimme viime viikonloppuna itsemme autoon ja kohti Espoon Suvisaaristoa. Suinon saaressa on noin 5 km pitkä Hanikan luontopolku, joka kulkee meren rantaa, kallioita ja soita pitkin.

Luontopolulla on opastauluja, jotka kertovat alueen historiasta ja luonnosta. Yksi mielenkiintoisimmista paikoista polulla on pronssikautiset hiidenkiukaat eli hautaröykkiöt. Nykyisin kiukaat sijaitsevat sisämaalla kallion päällä, mutta kun ne ovat rakennettu ovat ne sijainneet meren rannassa. Reitillä on muitakin paikkoja, missä on edelleen nähtävissä merkkejä muinasmerestä, jonka pinta on ollut huomattavasti korkeammalla kuin nykyisen Itämeren.

Hiidenkiuas.

Ringo pongailemassa lintuja Kaitalahden lintutornista.

Yksin ei tarvinnut polulla kulkea vaan kauniit kelit olivat houkutelleet paljon muitakin kanssa ulkoilijoita. Luontopolut ovatkin helppo tapa päästä luontoon ja samalla tulee opastaulujen avulla opittua yleensä jotain uuttakin. Espoon luontopolut löytyvät tästä linkistä. Ja vastaavasti muiden paikkakuntien luontopolkuja lähtisimme etsimään kuntien omilta verkkosivuilta. Huomiseksi on luvattu aurinkoa!

Mari ja Markus